tiistai 28. heinäkuuta 2015

Jääkarhujen ruokahetki

Urosjääkarhu painaa 350-800 kiloa! Se säkäkorkeus on noin 120-140 senttiä. Kahdelle jalalle noustessaan se on aivan huikea ilmestys. Naaras on kooltaan vain noin puolet uroksesta.

Nämä Ranuan jääkarhut saivat alkupaloiksi porkkanoita. Urosta ne eivät kiinnostaneet, mutta naaras lähti uiskentelemaan niiden perään. Nautinnollisesti se makusteli porkkanoita :-)


Ruokarukous sitten ennen pääruokaa?


Pääruokana oli lihaa, oikein runsaasti lihaa. Naaras ui lihapalojen luo, uros ei vieläkään liikahtanutkaan. Uroksen lähelle heiteltiin maahan lihakimpaleita, mutta pitkään aikaan se ei värähtänytkään niiden vuoksi. Jatkoi vain makoilua. Mutta naaras nautiskeli :-)


Sytyään riittävästi tällä erää, naaras ui maihin ja alkoi kävelemään levottomasti muurin vierustaa. Sen jälkeen vasta uros kömpi pystyyn ja raahasi kroppansa hitaasti ensimmäisen lihapalan luo. Siitä alkoi sen ruokailu.


14 kommenttia:

  1. Voisin kuvitella, että porkkanat ei ole kovin luonnollista ravintoa jääkarhulle, joka syö lähinnä hylkeen läskiä. Toisaalta jos syöminen on tavallaan aktivointia ja hauskuutta tylsään elämään eikä aiheuta mahanpuruja, niin miksipä ei. Itse suunnittelin juuri lätynpaistoa, eikä lätyt varmaan oo ihmisen luonnollista ravintoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan kovin luontaista ravintoa, mutta makea taitaa maistua :-)

      Lätyt kelpaisivat minullekin :-)

      Poista
  2. On kyllä karhujen karhu tuo jääkarhu. Eikös monet ulkomaanelävät kuvittele, että niitä talsii tuolla Suomen luonnossa. Ollaanpa siis varovaisia! Pitää ottaa porkkanapussi mukaan varan vuoksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se porkkana sitä tuplasti isompaa urosta kiinnostanut, ettei niitä niillä ehkä kannata lähteä kesyttämään ;-)

      Poista
  3. Hmm.. Mitenköhän miniporkkanat maistuis? Komea otus ja kunniotusta herättävä koko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyisiköhän miniporkkana tuollaisessa tassussa vai hukkaisikohan se sen?

      Poista
  4. On ne isoja ! Porkkana tuntuu niin pieneltä välipalalta, ilmankos ei urokselle kelvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uros oli kyllä kunnioitusta herättävän iso makuuasennosta noustuaan :-)

      Poista
  5. Jääkarhut on niiin söpöjä. Porkkana tassussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti ruokailun jälkeen karjuessaan uros ei ollut ollenkaan söpö... Tuossa syödessään tuo naaras täytti tosin söpöyden tunnusmerkit ;-)

      Poista
  6. Komeat kuvat komeasta kaverista!

    VastaaPoista
  7. Huikeat kuvat, varsinkin tuo kakkonen, kelpaisi kuvituskuvaksi minne vaan kuvapankkiin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!