keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Moniulotteinen päivä ja helmikuun sinitintti

Etäpäivä, kokous ja kauneushoito. Siinä tämän päivän saldo :-) Hieman aikataulujärjestelyjä tämä vaati, mutta onnistuihan se ;-)

Miestäni lainaten: Sää oli kuin petolinnun p***e metsäpalon jäljiltä. Siis kehno. Eikä tässä hässäkässä olisi valokuvaamaan ehtinytkään.

Kauneushoitola oli Hämeenlinnan Hirsimäessä ja aivan ihana! Se, että nyt näytän mahdottoman paljon kauniimmalta kuin ennen, on ystävien ansiota. Kiitos heille :-) (Harmittelevat varmaan nyt loistokkaan ulkonäköni nähdessään, että moisen syntymäpäivälahjan minulle antoivat ;-))

Itsensä hemmottelu nostaa selvästi mielialaa. Voin kuvitella, että siinäkin tulee jossain vaiheessa raja vastaan. Sopivassa suhteessa muiden tukemista ja itsensä hemmottelua lienee yksi avain onnellisuuden lisäämiseen. Kannattaa kokeilla :-)

Sintsu (=sinitiainen) on viime helmikuulta :-)


18 kommenttia:

  1. Kyllä kosmetologilla, jalkahoidoissa yms on kiva käydä. Minulla on huomenna vuorossa kulmien huolto. Siis pieni toimenpide, mutta antaa sekin iloa päivään. Mukavaa loppuviikkoa Susanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun edellisestä kosmetologikäynnistäni olikin jo niin paljon aikaa, etten kehtaa edes tunnustaa. Mahdottoman monta vuotta siis. Vähintään :-)

      Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin, Anneli!

      Poista
  2. Kauniin talvinen kuva.
    Kaikki mielialankohennuskeinot sallittuja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, marliska!

      Ja kyllä niitä tähän aikaan vuodesta tarvitaankin :-)

      Poista
  3. Kyllä tekee hyvää aina joskus hemmotella itseään. Mukavia ystäviä kun noin muistivat.

    Mietiskelevä Tintti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti todennäköisesti mietiskelee, hakisiko pähkinän, siemenen vai heittäytyisikö kranssin kimppuun ;-)

      Mukavia ystäviä totta tosiaan :-)

      Poista
  4. Tuttu paikka! Kävelymatkan päässä. Tänään menoa suuhygienistille...ei tahtoisi, vaan on pakko. Ed. kerrasta useita vuosia, onneksi hammaskiveä kertyy tosi hitaasti. Toivottavasti pian tulisi sen verran lunta, että maa valkenisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että kosmetologille on mukavampi mennä kuin suuhygienistille... Otan osaa :-(

      Poista
  5. Lindo fotografia fantástica.
    Um abraço e continuação de uma boa semana.

    VastaaPoista
  6. Ylvään näköinen kaveri.. Hyvää Joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhdikäs ainakin :-)

      Oikein hyvää joulun odotusta sinullekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!