keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Hyypiökalliolla

Kävinpä ihan kuvausressullakin. Tammelassa, Liesjärven kansallispuistossa. Kuvat ovat Hyypiökalliolta. Ja paljon oli erilaisia hyypiöitä paikalla ;-)

Maisemakuvauksessa maisema muuttuu hyvin vähän lyhyen ajan sisällä, on aikaa etsiä uusia kuvakulmia ja erilaisia asetuksia. Kuvaaminen on parhaillaan varsinaista kokeilukulttuuria ;-) Kotona näytöltä sitten näkee, mikä toimii loppujen lopuksi parhaiten.

Oikeaa kuvakulmaa etsiessä ei tule mietittyä maailman murheita. Ei edes omiaan. Keskittyminen johonkin jotakuinkin täydellisesti vapauttaa kiireestä, kurjuudesta ja velvoitteista. Ainakin siksi aikaa. Vapautuminen muusta tekee tilaa ja avaruutta omaan mieleen. Sen jälkeen on helpompaa ja hauskempaa hypätä taas johonkin aivan uuteen.

Tulihan minun suppiksia kerättyä tuoltakin reissulta, kun silmille hyppivät. Onneksi näin nuoren sienestäjämiehen, jolle keräämäni suppikset kelpasivat. Toivottavasti ilo oli molemminpuolinen.






22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olin toista kertaa tuolla. Maisema kutsui paikalle uudestaan :-)

      Poista
  2. Kalliolla olisi kiva istuskella ja nauttia vaikka kuppi kahvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi, jos olisi hiljaista. Lapsiosaston ja siihen liittyvän äitiosaston äänenkäyttö oli minulle liikaa :-(

      Poista
  3. Upeat maisemat. Kyllä Suomen luonto on kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen luonto on upeaa. Jokaisella käynnillä yllättyy. Tavallisesti positiivisesti :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Suomen luonto on upeaa. Jokaisella käynnillä yllättyy. Tavallisesti positiivisesti :-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Suomen luonto on upeaa. Jokaisella käynnillä yllättyy. Tavallisesti positiivisesti :-)

      Poista
  6. Komeat on maisemat tuossakin kansallispuistossa. Kuvaamiseen keskittyminen tekee todella hyvää nupille.

    VastaaPoista
  7. Liikkuminen kameran kanssa luonnossa on todellakin mielen tyhjentämistä. Olin viime viikonloppuna luontokuvauskurssilla, jossa puhuttiin mm. flow-tilasta, kun mieli on kääntynyt sisäänpäin ja voi aloittaa keskittyneen kuvaamisen.

    VastaaPoista
  8. Todella kaunista paikkaa olet kuvannut.
    Kyllä siellä mieli on saanut levätä kaikesta, ja olet saanut nauttia luonnon kauneudesta.
    Hyvää syksyistä viikonloppua sulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!
      Työstressi helpottaa kummasti luonnon syleilyssä, kun siellä malttaa viivähtää riittävän kauan :-)

      Poista
  9. Korkealta näkee kauas. Upeat näkymät.

    VastaaPoista
  10. Ihana nimi ihanalla kalliolla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!