perjantai 13. huhtikuuta 2018

Sinitiaisten pesän valintaa

Iltapäivällä ehdin seurailemaan sinitiaisten pesänvalintapuuhia. Olipas se tuskaskuttavaa seurattavaa ;-)

Koiras etsi hyvän pöntön. Lauleskeli siinä pöntön lähellä naaraalleen. Ja asettui vihdoin pöntön suuaukolle naarasta kutsumaan.



Siinä se sitten roikuskeli. Katseli pönttöön ja sitten sivuillensa, kummallekin puolelle. Taas nopea vilkaisu pönttöön ja hätäisen oloinen sivulle vilkuilu. Vähän laulua siihen väliin.



Naaras saapui lähelle. Rapsutteli itseään siiven alta, sitten toisenkin. Näytti siltä. ettei nyt oikein nappaa. Lensi välillä lähelle pönttöäkin ja sitten taas kauemmas naapuripuuhun kuoputtelemaan kutkuttavia ruumiinosia.

Koiras jatkoi houkutteluaan. Kurkkasi välillä pönttöön ja aloitti jälleen sivuille vilkuilun.


Aikansa kololla roikuttuaan ja naarastaan laulamalla kutsuttuaan (ja toinen vain haukotteli ja rapsutteli flegmaattisen oloisena naapuripuussa) koiras pujahti itse pönttöön, viipyi siellä hetken ja työnsi sitten päänsä pöntöstä ulos. Hieman sitten tuli enemmän esille ja kovin hitaasti (mutta näyttävästi) kaivautui pöntöstä ulos lennähtääkseen pöntöstä puuhun oksalle ja aloittaakseen kaiken taas alusta. Kunnes naaras lensi lähipuustakin pois kokonaan ja jätti koiraan pöntölle yksin...


Kyllä on rankkaa ja vaivalloista, jos tämän tekevät kahdesti vuodessa joka vuosi! Tänään näin samat rituaalit kolmella eri pöntöllä. Toivottavasti ei ollut sama pari :-( Ja tämä vasta edeltää munimista ja poikasten ruokkimista! Mutta ihania kevään merkkejähän nämä ovat :-)



18 kommenttia:

  1. Voi ei! Nyt kävi kyllä koirasta vähän sääli. Olipas ronkeli naaras. Toivottavasti pääsivät kuitenkin yhteisymmärrykseen. :)
    Mainiot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin oli vielä pöntöllä vatulointia, en osannut ottaa selvää, missä tuossa tilanteessa mentiin :-(

      Poista
  2. Olipa suloinen kuvasarja mielenkiintoisine teksteineen! Kyllä tuo puolisonvalinta ja itsensä "markkinointi" on kovaa puuhaa.
    Hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ei ole helppo sinipipon riiausreissu. Tosi kiva kuvasarja!

    VastaaPoista
  4. Kovin on monenmoiset nämä kosiomenot ja muut tavat linnuilla! Tänään sai sitä ilolla seurata!

    VastaaPoista
  5. Minusta niiden puuhia on kiva seurata. Kestää se hetken tai kauan. Ei niitä niin usein näe. Pulu pariskunta piti osan esityksestään meidän kaivon kannella. Aika hupaisaa.

    VastaaPoista
  6. Linnuilla pitää kiirettä. Ja valtava määrä vielä tulematta. Monilla pesimis touhut kestävät.

    VastaaPoista
  7. Hieno kuvaus sanoin ja valokuvin lintujen pesäpuuhista!
    Kyllähän sitä ihmisetkin käyvät monessa kohteessa katsomassa, mikä asunto tai talo tuntuisi itselle parhaalta...miksei linnutkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Tämä oli niin yksipuolista asuntoon tutustumista ;-) Tintit jaksoivat, minä en ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!