Koira operaatiossa, sinisiipi korrella ja villasukkien kuivatusteline ;-)

Eilen koiruli kävi eläinlääkärissä operaatiossa, jonka ajaksi se jouduttiin nukuttamaan. Loppupäivä, ilta ja alkuyö olikin sitten hoivaamista ja vahtimista. Tokkurainen koira ei malttanut millään jäädä paikalleen lepäämään, vaan tämän tästä piti nousta istumaan, mieluummin jopa seisomaan. Se saattoi jopa kävelläkin jonkin matkaa, mutta siihen se veto sitten loppuikin. Siihen jäätiin paikoilleen seisomaan, hieman huojumaan ja väsyneenä nytkähtelemään. Sylissä oli hyvä paikka, vähän myöhemmin kelpasi lepoon pari muutakin paikkaa.

Puolen yön jälkeen me molemmat olimme riittävän väsyneitä käydäksemme nukkumaan ;-) Minä en välittänyt enää olla huolissani selvästi jo hyvin lepäävästä koirasta ja päästin sen vierestäni sätkymästä lattialle. 

Aamulla koira olikin jo kuin uudesti syntynyt :-) Ääni oli vähän hukassa, mutta kovasti haukkuvalle vahtikoiralle se oli ihan tervetullutta vaihtelua - kuten myös isäntäväelle. Iltapäivällä murina jo onnistui ja myöhemmin päästiin taas jo haukkumisenkin makuun.

Talon vieressä kasvanut pihakuusi sai päätyä pätkiksi maanantaina. Se oli iso jo, kun muutimme tänne 26 vuotta sitten. Viime vuosina sen oksat ovat raapineet kovasti kattopeltejä ja niitä on pitänyt leikata vuosittain. Tiheäoksaisen kuusen oksien leikkaus ei ole amatööreille helppoa eikä homma olisi jatkossa käynyt yhtään helpommaksi. Lisäksi kuusi kasvoi ihan turhan lähellä taloa, välimatkaa talosta runkoon oli ehkä kolmisen metriä.

Nyt keittiöön tulee valoa! Ja keittiöstä näkee jopa ulos! Puita jäi jäljelle pihaan vielä ihan ruuhkaksi asti. Kukaan ei menettänyt mitään. Ehkä risteyksestä, jossa kuusi sijaitsi tuli jopa hieman turvallisempi.

Hohtosinisiipi on odottanut kovasti kuvansa julkaisua ;-) Taisikin olla tänä kesän ensimmäinen kuvaamani sinisiipi. Jo oli aikakin. Sinisiipien tunnistamisessa siipien alapinta on todella tärkeässä osassa. Niistäkin kannattaa ottaa aina omat tunnistuskuvansa.

Ja vielä kuva tyttären villasukkien kuivatuksesta. Keksin mielestäni niiden kuivatukseen erinomaisen telineen. Keittiöjakkaran uusi sivuvirka ;-)

Ihania sateiden välisiä hetkiä heinäkuun loppuun!

Valkohäntäkauris (tai -peura) keltaisella pellolla

Suorituskeskeinen yhteiskunta antaa ymmärtää, että jotain asioita elämässä voi saada vain, jos on ansainnut ne. Kuten raha, urapolku ja luottamus. Tai arvostus, rakkaus ja ystävyys. Onneksi elämä ei ole niin yksisilmäistä. Ainakin arvostus, rakkaus ja ystävyys ovat niitä asioita, joita ei tarvitse ansaita, vaan joiden pitäisi osua ihan jokaisen kohdalle ennemmin tai myöhemmin. Ja tapahtuukin, kunhan osaamme olla valppaina.

En keksi melkein yhtään syytä, miksi jotain ihmistä ei pitäisi voida arvostaa. Toki selvät ihmisoikeusloukkaukset ynnä muut vastaavat teot muuttavat pelitilannetta. Mutta muuten jokaisen ihmisen pitäisi olla oikeutettu arvostukseen juuri sellaisena kuin hän on. Erilaisena, kummallisena, hankalana, epätavallisena tai jotain muuta vastaavaa.

Vastaavasti ystävyys ja rakkaus eivät vaadi urotekoja tai näyttöjä, vaan aitoina ne osuvat kohteeseen yleisistä normeista riippumatta. Niitäkään ei tarvitse erikseen ansaita. Onneksi :-)

Uppoutuminen luontoon eheyttää minua aina. Siihen tarvitaan vain hieman kiireetöntä aikaa ja hyvä ympäristö :-)

Valkohäntäkauris (tai -peura) suorastaan säkenöi rypsipellon keskellä. Ensin näin vain sen korvat ja kuvittelin tuijottavinani rusakkoa, mutta valkohäntäkaurishan se olikin siellä :-)

Ihanaa heinäkuun jatkoa!

Rihtniemi ja merimetsoja

Kun elämä on ollut viime aikoina tavallista raskaampaa, on ollut ilo huomata, että lyhyidenkin luontoreissujen aikana ehtii hyvin palautumaan ja lataamaan akkuja, kunhan vain malttaa keskittyä juuri siihen hetkeen. Toki loma on antanut mahdollisuuden paikata heikommin nukuttuja öitä myös päiväunilla. Ja niissä minä olen hyvä!

Nuorempana päiväunet eivät olleet ollenkaan minun juttuni, mutta iän myötä olen löytänyt satunnaisiin univelkoihin hyvän vastaparin päiväunista. Toki käyn päikkäreille vasta, kun olo on niin väsynyt, etten juuri jaksa mitään muuta. Nykyään laitan myös kellon herättämään, etteivät unet veny liian pitkiksi.

Elämä ei ole mielestäni kaiken kaikkiaan kovinkaan reilua. Juuri mitään ei voi ansaita, useimmiten kaikki vain tapahtuu. Toki omalla toiminnalla on vaikutuksensa, mutta harvoin siinä mittakaavassa ja siihen suuntaan kuin haluaisi.

En muista, milloin kesäloma hajosi ensimmäistä kertaa atomeiksi, mutta sen muistan, että se oli tyrmäävä kokemus. Odotetun leppoisan loman tilalle tulikin kriisi, joka sekoitti suunnitelmat täydellisesti. Sen esimmäisen kerran jälkeen sama kaava on toistunut todella monesti. Muutama välivuosi on välillä ollut kuin härnätäkseen toivolla paremmasta elämästä ja sitten ikävät kesät ovat käynnistyneet taas.

Tähän kesään on kuulunut paljon ikävää ja surua. Samaan aikaan on tapahtunut paljon vähän pienempiä positiivisia asioita. Mukaan on mahtunut isojakin ilon pilkahduksia. Olen antanut itselleni luvan nauttia niistä. Ikävistä asioista murehtiminen tulee ihan luonnostaan eikä pyydä lupaa.

Kesän hyviin hetkiin kuuluu Rauman reissun reti Pyhärantaan Rihtniemen lintutornille. Paikka olisi vallan mahtava kevätreissulle, mutta upeaa siellä oli nytkin.

Kahlasin ruovikon läpi rantaan rantakiville.

Luodoilla oli merimetsoja.

Merimetsot lentelivät suuntaan jos toiseenkin :-) Usein nokka auki.

Vielä yhdellä päiväretkellä ehditään käymään yhdessä. Paikka on vielä avoin, ajankohta ensi viikolla kuitenkin. Maanantai ja tiistai kuluvat arkirutiineissa, aikaisintaan keskiviikkona pääsemme lähtemään reissuun. Säätiedotukset sinne asti ovat melkoisen epävarmoja, joten päivä kerrallaan etenemme suunnitelmien kanssa :-)

Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevalle viikonlopulle ja uudelle viikolle?

Karhulinnan linnoitus ja juoksuhaudat

Rauman reissun toinen historiaan liittyvä kohde oli ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettu Karhulinnan linnoitus juoksuhautoineen. Kohde löytyi Meriraumalta asutuksen keskeltä, silti piilosta. Opastus jäi yhteen nimikylttiin, mutta onneksi alue oli pieni ja juoksuhautojen löytäminen osoittautui lopulta helpoksi jutuksi.

Linnoitus ja sen 160 metriä pitkä juoksuhaudasto ovat venäläisten rakennuttamia mahdollista saksalaisten maihinnousua estämään. Itse rakennustyö on tehty suomalaisvoimin. Työstä maksettiin hieman tavallista parempaa palkkaa, joten se oli varmasti ihan kutsuva mahdollisuus.

Juoksuhautojen lisäksi jäljellä oli kahden suojahuoneen montut. Lisää Karhulinnasta mm. täältä ja täältä.

Juoksuhautoja.

Toinen suojahuoneista on ollut tässä.

Lisää juoksuhautoja.

Alla olevasta kuvasta näkee, kuinka lähellä viereistä omakotiasutusta ollaan. Läheisille kerrostaloille on sentään muutama sata metriä.

Tänään on ollut kelien puolesta erinomainen päivä hoitaa arkisia tehtäviä, jotka muuten eivät houkuttelisi. Näitäkin päiviä tarvitaan :-)

Hautaröykkiöillä Lapissa ja muita seikkailuja

Kovalevy sanoin sopimuksensa irti kesken varmuuskopioinnin juuri ennen matkaa. Kesti yksi ilta ja hieman seuraavaa aamua hoksata, että tietokone on sinänsä kunnossa. Vain ulkoinen kovalevy, jonne talletan kuvani, oli poissa pelistä. Muistikortteja ei siis voinut tyhjentää, sillä varmuuskopiointi oli jäänyt pahasti kesken. Kovalevyä oli turha jäädä murehtimaan, uutta muistikorttia ostamaan ja sitten matkaan.

Matkakohteena oli vanha Rauma. Aurinkoiseksi ennustetun päivän sääennuste vaihtui viime metreillä ja menomatkalla ajoimme usemmankin kunnon vesisateen läpi. Lämpötila valahti 18 asteeseen ja vaihdoin matkalla shortsit farkkuihin.

Löysimme lounaspaikaksi ravintola Wanhan Rauman Kellarin. Niin oli löytänyt monen monta muutakin. Maanantaina lounasaikaan meiltä kysyttiin jonkin aikaa jonottamisen jälkeen, oliko meillä pöytävarausta. No eipä ollut tullut mieleen. Vapaana oli enää yksi kymmenen hengen pöytä, siihen olisi varmasti tullut sitten monia muitakin asiakkaita. Päätimme kunnioittaa metrin turvaväliä ja sirryimme sovinnolla hiljaisempaan ravintolaan syömään.

Lounaan, vanhaan Raumaan tutustumisen, Karhulinnan ja Rihtniemen lintotornin vierailujen jälkeen päätimme matkapäivän suuntaamalla Lappiin Sammallahdenmäelle. Lapin kunta on siis nykyään kuntaliitosten jälkeen osa Raumaa. Päivä oli kuumentunut ja jo ennen Rihtniemeen rantautumista vaihdoin kuumat farkut takaisin shortseihin :-)

Sammallahdenmäkin on pronssikautinen hautaröykkiöalue, joka on päässyt UNESCOn maailmanperintölistalle jo vuonna 1999. Suojellulla alueella on peräti 36 hautaröykkiötä. Alueesta lisää täältä.

Opastus ja viitoitus oli melkoisen näkymätöntä ja olimme jo luovuttaa, kunne löysimme ensimmäisen pienen polun merkin. Sitten löysimme myös hautaröykkiöitä, jotka olivat ihan vaikuttavan kokoisia. Haudat ovat olleet aikoinaan aivan meren rannan tuntumassa ja maamerkkejä muille merenkävijöille. Nyt paikalta ei näkynyt enää merelle.

Tämä aamu ja päivä on mennyt kuvien siirtämisessä uudelle ulkoiselle kovalevylle osin varmuuskopiolevyltä ja osin muistikorteilta. Koska melkein jokaisesta kuvauskerrasta on jäänyt läpikäymättömiä ja käsittelemättömiä kuvia, joiden pariin olen suunnitellut palaavani kylmillä ja sateisilla keleillä, kansiota piti siirtää aika monta. Ja se vei aikaa. Lisäksi viimeisin varmuuskopiointi oli jäänyt kesken, joten niiden kansioiden osalta piti tarkistaa vielä ristiin tiedostot muistikorttien kanssa, jotta kaikki kuvat olisivat tallessa. Ja sitten piti tietenkin tehdä tuo viimeisin varmuuskopiointi uudelleen, jotta muistikortit pääsee vihdoin alustamaan uudelleenkäyttöä varten.

Tämän päivän piti olla läpeensä sateinen päivä ja täydellinen tällaiselle puuhalle, mutta aurinkopa päätti jo puolesta päivästä alkaen tilanteen aikalailla toisella lailla. Hiki on, mutta kuvat on pelastettu ainakin melkein kaikki.

Perhosia ja perhosia :-)

Henkilökohtainen elämä vaihtelee edelleen mukavasta huolestuneeseen. Päivä kerrallaan edetään. Luonto ja kuvaaminen auttavat keskittymään juuri tähän hetkeen nautinnollisesti ja elämän pienistä sekä isommistakin iloista nauttien. Perhoset kuuluvat noihin pieniin iloihin :-)

Metsänokiperhonen näyttää luonnossa todella synkän tummalta. Vasta lähempi tarkastelu paljastaa todellisen maan läheisen värin. Metsänokiperhosen siipien kärkiväli on 36–46 mm.

Lauhahiipijän ja piippopaksupään erottaminen toisistaan on usein todella vaikeaa. Tämän luokittelen lauhahiipijäksi. Lauhahiipijän siipien kärkiväli on 20-28 mm. Pieni, pikkarainen siivekäs :-)

Tämän perhosen arvioin keisarinviitaksi - perhoset jaksavat olla minulle niin vaikeita tunnistettavia :-( Näitä oli liikkeellä maantien varren ojanpientareella paljon. Ihania, silmää hivelevän kauniita liihottajia :-) Sen siipien kärkiväli on 53-66 mm, vertailun vuoksi nokkosperhosen siipien kärkiväli 40-52 mm. Näyttävän kokoinen perhonen tämä siis :-)

Ihanaa heinäkuista viikonloppua!

Kantarelleja ja perhosia

Kesän ensimmäinen sieniretki tuotti kovin pienen saaliin: Kaksi kantarellia. Aikaa kului kolmatta tuntia, sen aikana kolusin kolmea metsää ja kärsin niin kuumuudesta kuin hyttysistäkin.

Ei näistä ihan kantarellikastikkeeseen ole ;-) Mutta tulipas turkaisen kuuma, kun hyttyskarkote loppui kesken ja jouduin paikkaamaan sen puutetta paksulla hupparilla. Jo tuli hiki.

Kaksi viimeistä metsää olivat tällä kertaa täydellisen äänettömiä. Mikään ihmisen tuottama ääni ei yltänyt sinne asti. Jos hyttyset eivät olisi olleet häiriönä, tunnelma olisi ollut täydellinen. Upea se oli silti nytkin :-)

Ensimmäisen metsän reunalla kohtasin kesän ensimmäisen häiveperhoseni. Aina yhtä vaikuttava näky, iso ja komea perhonen. Luulin sitä taas ensin haapaperhoseksi ja vasta tarkistus Luontoportista muistutti, että olin taas hätiköinyt.

Etusiivissä näkyvä sininen sävy paljastaa perhosen koiraaksi.

Nokkosperhonenkin osaa olla niin kaunis kaikesta tavallisuudestaan huolimatta :-)

Huomenna taas uusi lomapäivä. Sääennuste lupaa mitä miellyttävintä keliä. Kyllä meitä hellitään :-)

Sääntörajoituksia ja ketohopeatäplä kesäloman piristäjänä

Jokainen päivä, jokainen tunti ja jokainen sekunti on uusi mahdollisuus. Aina on mahdollista heittäytyä hetkeksi rohkeaksi ja rikkoa rajoja, rikkoa sääntöjä. Jos säännöt ovat meille epämieluisia, löydämme nopeasti ja helposti keinot kiertää niitä. Sitten on niitä sääntöjä, jotka ovat ylitsepääsemättömiä syystä tai toisesta. ne voivat olla tyhmiä, turhia tai jopa haitallisia, mutta ne tuntuvat perin sitovilta. Niiden kiertäminen olisi kaikkien etu, mutta jostain syystä emme pysty siihen, kynnys on liian suuri.

Minulle kaikki säännöt ovat todella sitovia. Punaisia liikennevaloja päin käveleminen aamuyön hiljaisina tunteina, jolloin Hämeenlinnassa ei liiku juuri kukaan, vaatii rohkeutta ja pokkaa. Saatan hiljaisuudesta huolimatta odotella pitkään, ennen kuin arvaan astella tien yli punaisilla valoilla, vaikka ketään ei ole lähimaillakaan.

Virallisia ja epävirallisia sääntöjä riittää loputtomiin. Punaisten liikennevalojen lisäksi entinen työkaveri liputti vahvasti Yle Suomen kuuntelun puolesta. Musiikki oli kuulemma hyvää, mutta minä en tykännyt. Piti olla hiljaa yleisen yhteistyösovun nimissä.

On bändejä, joista pitäisi tykätä. Minä en tykkää. Ja kirjoja, joista pitäisi nauttia, mutta joita en halua edes aloittaa lukemaan.

Ja on niitä asioita, joita ei pitäisi tykätä. Kuten yksin oleminen, yksin matkustaminen, syksy, päiväunet, yksinäiset luontoretket, hiljaisuus, rennot, ei niin tyylikkäät vaatteet ja niin edelleen. Poteako huonoa omaatuntoa vain ei?

Bottom line: Voin olla oma itseni, kaikkine hassuine piirteineni, vaikka kukaan ei siitä tykkäisi. Ehkä aitona omana itsenään oleminen erottaa ystävistä jyvät akanoista. Kaikkien kanssa ei vain tarvitse synkata. Kiitos sinulle, joka jaksat vielä matkassani <3 p="">
Sitten kuvia siitä ketohopeatäplästä :-)

Loma alkoi, alkukesän poikaskuvia

Loma alkoi tänään kello 15:30. Ensimmäiseksi otin lyhyet päiväunet ja keräsin voimia :-)

Sade vierailee tämän tästä, huomiselle on luvattu peräti ukkoskuuroja. Mielenkiinnolla odotan, millainen sää ensimmäiselle kokonaiselle lomapäivälle kehkeytyy. Toisaalta tärkeintä on, että kovasti odotettu loma alkoi vihdoin.

Hengittelen rauhallisesti sisään ja ulos, keskityn tähän ihanan vapaaseen hetkeen. Olo rentoutuu nopeasti ja juuri tämän hetken arvostaminen kasvaa kohisten. Näitä hetkiä pitäisi muistaa ujuttaa sinne tavalliseen arkeenkin useammin eikä odottaa lomiin ja vapaapäiviin asti.

Mutta näiden kuvien kanssa olen odottanut. Pesäkuvia, etenkään näkyvällä paikalla olevia pesäkuvia otan harvoin. Kun ihan kohdalle sattuu, hyödynnän toki tilaisuuden. Aina pyrin kunnioittamaan pesintää sekä emon ja poikasten rauhaa. Kuvia en julkaise kovin pian ihan vain pesimisrauhan varmistamiseksi. Nämä kuvat kalalokeista poikasineen on otettu toukokuun lopussa. Nyt aika on näille jo ihan kypsä :-)

Tämä iso kivi oli täysin näkyvillä, sopivan matkan päässä rannasta. Kuvailin näitä kahden puun takaa (vuorotellen ;-)). Poikasia oli yhteensä kolme.

Nautinnollisia keskikesän päiviä, mukavia ulkoilukelejä ja rentoa mieltä :-)

Loman odotusta ja Pyhän Mikaelin rauniokirkko Pälkäneellä

Meneillään on viimeinen työviikko ennen hyvin ansaittua vuosilomaa. Vaikka kesälomalle ei olekaan olemassa mitään suuria ja korkealentoisia suunnitelmia (vain päiväretkiä ja muuta kivaa yksinkertaista), odotan lomaa suurella sydämellä ja kaipuulla :-) Kaikki omat resurssit on tullut käytettyä perusteellisesti ja jäljellä on vain lomamoodi :-)

Omalla tavallaan keskikesä on minusta aika tylsää kuvaus- ja luontoaikaa. Aurinko nousee todella aikaisin ja laskee ihan turkasen myöhään. Poikasaika alkaa olla ohi tai ainakin näkymätöntä. Siksi vietän mieluusti ison osan lomasta ydinkesän ulkopuolella.

Silti tämä keskikesä on ihanaa lepäämisen ja kesähorrostamisen aikaa :-)

Käväisin Pälkäneellä Pyhän Mikaelin rauniokirkkoa kuvaamassa. Tähän aikaan vuodesta siellä riittää muitakin katsojia ja vierailijoita. Maltilla löytää hyvän hetken kuvaamiseen ilman ulkopuolisia vierailijoita. Kerran ole aikaisemmin käynyt tuolla kuvaamassa, mutta vuodenaika, vuorokauden aika ja sää tuovat aina oman mausteensa kehiin.

Rauniokirkosta lisää täällä.

Katto on romahtanut vuonna 1890 kirkon hylkäämisen jälkeen.

Kirkossa on edelleen penkit ja siellä järjestetään edelleen tilaisuuksia.

Rauniokirkon seinässä kasvaa kasveja, ovat löytäneet paikkansa kivien välistä.

Tsemppiä kaikille töissä vielä olijoille ja ihania lomapäiviä lomailijoille :-)