Joulukukkien elämänkaarta ja äidille lämpimät kämmekkäät

Tänä jouluna mentiin ilman varsinaisia joulukoristeita, vaikka niitä on tuolla säilössä melkeinpä pelottavia määriä. Tänä vuonna kynttilät ja joulukukat ovat saaneet riittää ja hyvinhän nuo ovat riittäneetkin. Kukat ovat pääosin amarylliksiä, lempikukkiani. Tänä vuonna ne ovat yhtä lahjakukkaa lukuun ottamatta valkoisia.

Amarylliksen huono puoli on se, että se kasvattaa niin pitkät varret ja niin isot kukat, ettei se useinkaan jaksa kannatella niitä itsenäisesti. Olen katkaissut vinot ja painavat kukat varren alaosasta ja laittanut ne mahdollisimman kapeisiin maljakoihin. Ne jaksavat kukkia maljakoissa leikkokukkinakin todella pitkiä aikoja.

Tässä keittiön ikkunaa. Olen hankkinut amarylliksiä noin viikon välein ja ne avautuvatkin kukin vuorollaan. Tämä kuva taitaa olla viikon takaa.

Kaksi amaryllisruukkua on päätynyt jo kompostiin, niiden kukkavanat jatkavat eloaan maljakoissa. Jouluaiheet häipyvät nyt sitä mukaa kun amaryllikset ja joulutähdet vanhenevat. Nyt ei tarvitse pitää erillistä isoa koristeiden keruutalkoota.

Tuikut palavat välillä enemmän ja välillä unohtuvat kokonaan. Tuikkulyhdyt unohtuivat viime joululta paikoilleen tähän jouluun asti. Voi olla, etten keräile niitä nytkään pois, korkeintaan siirrän sivummalle.

Äiti valitteli sairaalassa käsiensä kylmyyttä ja päätin tehdä hänelle kämmekkäät pussin pohjalle jääneestä merinovillasta. Ovat ihanan pehmeät. Seuraavalla vierailukerralla vien ne hänelle uuteen hoitopaikkaan. Valepalmikkoinen malli on raavittu omasta päästä: valepalmikkoa, aina oikeaa ja vähän joustinneuletta. Peukalon levennys, muuten yhtä tuubia vain. Peukalon tekeminen on minusta vastenmielistä, siksi teenkin tavallisesti mieluummin sukkia.

Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

Aiotko tehdä uuden vuoden lupauksia?

Villasukkia ja vaihtelevia tilanteita vanhempien kanssa

Jos aloittaisin vaikkapa tyttären sukista, ne olivat käsillä ensin. Malli oli sama kuin ystävän punaisissa sukissa, varsi vain hieman pitempi. Seuraavissa sukissa varret saavat olla yläosastaan hieman leveämpiä, niin mahtuvat muidenkin kuin tyttären jalkoihin. Jokaisesta sukasta oppii jotakin.

Nämä sukat valmistuivat jouluisen leppoisasti, omassa tahdissaan. Hyvä tahti on sellainen, milloin lanka tuntuu sormilla hyvältä ja jälki on silti siistiä. Tässä ensimmäinen sukka puikoilla.

Kun ei ollut lainajalkoja sukkakuvaukseen, piti käyttää omaa jalkaa. Yhtenäistä vaaleaa taustaa hyvällä valolla oli vaikea löytää kärsimättömän nopeasti, joten tyydyin tähän työhuoneen kaapin oveen - ajaa hyvin asiansa. Valepalmikko aukeaa jalassa kauniisti ja näyttää niin erilaiselta kuin tyhjä sukka.

Tässä sukkapari valmiina tyhjillään, ilman minkäänmoisia jalkoja.

Sitten tapaninpäivän retkeen vanhempien luo. Ostin äidille jarrusukat ja -tossut, jotta tasapaino-ongelmat olisivat helpommin selätettävissä. Hän kuitenkin kaatui taas hieman pahemmin jo joulupäivän iltana ja joutui sairaalaan. Vaikea tietää, olisivatko sukat voineet estää tilanteen.

Sain tiedon tästä tapaninpäivän aamuna ja siitä lähti reissun uudelleen suunnittelu. Kävin ensin isän luona ja suuntasin sieltä sitten äidin luokse sairaalaan. Alun perin minun piti hakea äiti mukaani ja meidän piti mennä yhdessä isää katsomaan.

Isä oli hetkittäin hyvällä tuulella, mutta muuten aamupäivä kului jonkinlaisessa salaliittoteoriafiiliksessä. Toin hänelle hänen nuoruutensa ja lapsuutensa valokuvia, mutta yllättäen hän synkistyikin kovasti. 50 vuotta vanhoista kuvista kuulemma pilkataan ja hän ei halunnut sitä. Jätin kuvakansion hänen laatikkoonsa. Katsotaan sitä tilanteen salliessa myöhemmin.

Siitä sitten käynnistyikin voimallinen salaliittoteoria puhe toimittajia ja valokuvaajia vastaan. Valokuvia kuulemma otetaan ja yhdistetään seksuaalisiin tilanteisiin ja kaikella sillä halutaan tehdä vain rahaa. Hän vaati minua lopettamaan tällaisen toiminnan heti. Selitykseni siitä, etten minä tekisi koskaan sellaista ei mennyt läpi. Kokeilin sitten vihdoin hitaana hämäläisenä luvata toimia isän vaatimusten mukaisesti. Inttäminen loppui välittömästi. Hän taisi itsekin yllättyä tilanteen kääntymistä. Kaikki oli jälleen hyvin.

Kun lähdin pois, hän käveli reippaasti rollaattorinsa kanssa oleskeluhuoneeseen. Kävelykyky on kohentunut aivan mielettömästi! Mutta kuvia ei sitten juurikaan otettu.

Äidin osaston vierailuaika alkoi vasta puolentoista tunnin kuluttua siitä, kun saavuin sairaalan pysäköintialueelle. Söin ensin miehen minulle evääksi pakkaaman salaatin ja kaivelin sitten netistä tietoa rakennusprojektin alla olevasta sairaalasta, sen sisäänkäynneistä ja pysäköintialueista. Kävin jo kävellen liikkeelläkin, mutten päässytkään etenemään toivomallani tavalla. Käsiä alkoi paleltaa, kun jätin hanskat autoon ja korviakin alkoi nipistelemään. Palasin autolle ja ajoin pääsisäänkäynnin viereen.

Löysin äidin nopeasti, hän näytti ruhjotulta ja väsyneeltä. Jarrusukat eivät nyt hirveästi lohduttaneet. Hän valitteli kylmää. Jalat olivat kuitenkin lämpimät, sillä niissä olivat kuulemma minun neulomani villasukat. Äiti siirretään lähiaikoina keskussairaalasta terveyskeskuksen puolelle ja tilanteen selvittämisessä kannattaa selvästi olla itse aktiivinen. Muutaman puhelinsoitto selvitti paljon tilannetta.

Nyt puikoilla on jämälangaksi jäänyttä merinovillaa ja neulon siitä äidille kämmekkäät, josko hän sellaisia malttaisi lämpimikseen käyttää. Terveyskeskuksen puolella saa sitten käyttää sairaalavaatteiden sijaan ihan omia vaatteita, joten lämpöä voi siellä sitten lisäillä itse ihan tilanteen mukaan.

Tänään oli vuosilomapäivällä ja iltapäivän seurasin ikkunasta linturuokintaa. Toki kädet touhusivat samalla rentouttavasti käsitöiden parissa. Punatulkut pitävät tänä vuonna erityisen paljon mongolianvaahteran siemenistä. Arkoja lintuja kun ovat, piti tyytyä räpsimään kuvia ikkunalasien läpi ja kaihtimien välistä. Kuvasta silti selviää lähellä askaroivien lintujen luoma tunnelma.

Huomenna minullakin on ihan aito työpäivä. Hyvän levon jälkeen se on oikeastaan kovasti mukavaa 🥰.

Leppoisia välipäiviä ja voimia harmauteen!

Talvi kääntyy valoon päin - kannattaa käydä ulkona!

Joulun aika on sujunut upeasti. Molemmat lapset olivat paikalla ja se ei ole koskaan itsestään selvää. Nyt oli taas onnekasta.

Äiti (tai oikeammin kotihoitaja) soitti jouluaattona iltapäivällä ja (äiti sitten) kysyi, missä olin. He (hän ja kotihoitaja) kuulemma odottivat minua sinne. Äiti muistaa kaiken ällistyttävän hyvin, vaikka tykkääkin nautiskella isän jäljillä muistamattomuuden lähteistä. Kerroin, etten ole todellakaan tulossa aattona, vaan tapaninpäivänä, kuten oli moneen otteeseen sovittu. Kun vielä käytiin läpi se, ettei tapaninpäivä ollut seuraavana päivänä, vaan sitä seuraavana, päästiin sopimaan kellonajat tapaamista varten. Sitten kaikki oli hyvin. Niin luulen.

Soitin tänään isän palvelukeskukseen ja siellä kuulemma norovirustilanne on hyvä eli sinne voi ihan huoletta mennä. Se on helpottavaa 👍.

Hetken verran kävin kameran kanssa katselemassa vuodenvaihteen valoa. Aurinko on vielä matalalla, mutta parhaimmillaan se riittää herättämään ison ilon ja innostuksen.

Räkättirastaat ovat liikkeellä ja pihlajanmarjat kelpaavat niille iloisesti 🥰 Tästä se talvi paranee! ⛄❄🤍🥰💡

Ihanaa joulun aikaa ja monen monta jouluhalausta!

Tänään, joulun aatonaattona, oli rento, joulun odotusta pirskahteleva päivä. Pari joulukukkaa ja yhden joulukynttelikön kävin vielä ostamassa, muuten olen lähinnä rentoutunut.

Hyvälle ystävälle teen ainakin melkein joka jouluksi sukat. Tämänvuotiset sukat ovat erityisesti mieleeni. Jatkan samalla mallilla, mutta pitemmällä ja leveämmällä varrella tuosta eteenpäin seuraaviin sukkiin.

Monen monta paikkaa jäi siivoamatta, mutta kodin yleisilme on ihan mukavan siisti. Se riittää. Huushollin raivaamista kaikesta turhasta voi jatkaa joulun jälkeenkin. Ehkä sen voisi ottaa ihan säännölliseksi elämäntavaksi.

Tänä vuonna olen ostanut poikkeuksellisen paljon joulukukkia. Toisaalta ennen olen ostanut aina uusia jouluvaloja ja -koristeita. Ei tämä kukkiin investoiminen ole ainakaan kalliimpaa ollut.

Huomenna on koko porukka kasassa: minä, mies, koira ja aikuiset lapset. Miehen vanhemmat kuuluivat pitkän aikaa jouluihimme, mutta heidän kuoltuaan olemme jatkaneet joulua tällä pienemmällä kokoonpanolla. Toki tytärkin oli yhden joulun maapallon toisella puolella, mutta elämä on opettanut iloitsemaan siitä, mikä on käsillä.

Vaikka omat vanhempani eivät ole tavanneet lapsiani noin 15 vuoteen (ei minun syytäni - ainakin yksi asia, josta voin irtisanoutua), isä muistaa aina käydessäni kysyä, miten lapseni voivat ja missä asuvat. Toki hän aina kysyy senkin, missä minä asun ja millä tulin paikan päälle. Minua ei haittaa ollenkaan asioiden selittäminen uudestaan. Meillä ei ole mitään itsestäänselvyyksiä puolin eikä toisin.

Joulu on hyvää aikaa rakastaa niitäkin, jotka eivät välitä. Nyt voi antaa anteeksi, vaikkei hän pyytäisikään anteeksi ja huomenna elämä jatkuisi taas kuin päiväni murmelina. Nyt on hyvä hetki olla kiitollinen elämänsä hyvistä asioista ja erityisesti niistä muka-itsestäänselvyyksistä, joihin on tottunut, mutta ei pitäisi. Kiitollinen siitä, että lapset soittelevat ja kertovat elämästään, kysyvät ehkä jopa neuvoja. Kiitollinen siitä, että kaikki ovat vielä remmissä mukana. (Isäni oli erityisen iloinen siitä, että minun poikani on vielä elossa. Se teki hänen mielestään minusta hyvän äidin. Läheisten kuolemat pyörivät hänen mielessään ikävästi.)

Joulu on myös hyvää aikaa antaa anteeksi heille, jotka eivät ajattele tarvitsevansa sitä. Hänelle, joka on katkera menneisyydestä ja sen kulusta. Hänelle, joka kokee vastakkainasettelun ainoaksi voimavarakseen. Hänelle, joka uskoo muiden syöttämiin salaliittoteorioihin. Ja hänelle, joka ei vain jaksa ajatella muita. Nyt on hyvä aika nollata ikävyydet ja antaa pienen pieni mahdollisuus muutokselle ja uusille tuulille. Ei tarvitse heittäytyä, kunhan seuraa ja arvioi sen pienen hetken.

Ihanaa, armollista, levollista, rentouttavaa, innostavaa ja oivaltavaa joulun aikaa juuri sinulle! 💖🥰🌲

Joulun valmistelua ihan hissukseen - hiljaa ja rennosti

Tänä vuonna joulua on rakennettu meille kevyesti ja mahdottoman stressittömästi. Hauska seurata, miten lapset suhtautuvat uuteen, hillittyyn jouluumme.

Nyt on esillä kynttilöitä, pari valosarjaa ja joulukukkia. Kuvan amarylliksestä poiketen tämän joulun teema on valkoinen. Valkoisten amaryllisten lisäksi esillä on valkoisia joulutähtiä. Ne riittävät minulle. Jälkikasvu lisätköön kaiken heidän mielestään puuttuvan. Vietämme jouluaattoa ihan koko perheen voimin.

Joululahjojen määrää on pyritty vähentämään vuosi vuodelta. Aikuiset eivät tarvitse enää lahjataivasta, vaan välittävä yhdessä oleminen hyvän ruoan kera on aivan riittävästi.

Olen varannut pari lomapäivää ennen joulua siihen, että voin pyyhkiä isoimmat pölypallerot pois ja siivota koiran karvat lattioilta. Ruokalista koostuu etukäteistoivomusten mukaan. Mitään ei hankita varmuuden vuoksi. Ja silti lopulta kaikkea on ihan liikaa.

Rauhallisuus ja yhdessä oleminen ovat joulun tärkeimmät tavoitteet. Huomenna siivoan ihan vähän 🏋️‍♀️. Se saa riittää 💖.

Pilkkijöitä joulukuussa

Vaikkei aurinko hymyillyt, päätin aikkareiden (=aamupäiväunet) jälkeen lähteä reissuun kameran kanssa. Tähyilin kovasti kaikkea silmää ilahduttavaa tai muuten koskettavaa.

Sääksmäen sillan luota löytyi pilkkijöitä 😳. Vaikka sillan ali kulkee kohtalainen virtaus, moni piti paikkaa turvallisena pilkkipaikkana.

Tässä oltiin melko lähellä siltaa.

Tässä kuvasin osin sulanutta rantaa.

Siihen sitten putkahti vieressä olleessa autossa pitkään retkelle valmistautunut pilkkihenkilö.

Käveli sulanutta pintaa myöten täysissä varusteissa ja jäi miettimään. Aika paljon sitä vettä oli. Niemen toisella puolen olisi ollut kiinteämpää jäätä, jossa nuo aiemmin kuvatut pilkkijät taivalsivat. Mutta tämä reissu oli tässä.

Siirtyi sitten pienen pohdinnan jälkeen takaisin autolle.

Hyvä oli yritys.

Joulunalusta vanhempien kanssa

Viimeinen käynti vanhempien luona ennen joulua. Isän hoivakodissa hänen kerroksessaan oli vallalla norovirus, joten sinne pääsi vain henkilökohtaisella saatolla eristettyä reittiä pitkin. Isä ei kuulemma ole kuitenkaan vielä sairastunut tautiin. Asukkaat olivat kuitenkin tiukasti omissa huoneissaan ja isäkin pötkötteli hieman väsyneenä, mutta saapuneesta seurasta erittäin ilahtuneena omassa sängyssään.

Sängyssä ei ole paljon muuta tehtävää kuin nukkua. Kutsunappi on niin kaukana sängystä, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta ylettyä siihen. Eristyksissä ollessa pitää vain odottaa, että joku saapuisi silloin, kun pitää päästä vessaan.

Ihanan kiitollinen hän oli jälleen vierailusta, vaikka muutamaan kertaan kertailtiinkin, kuka oikein olen. Isä on ihanan kiinnostunut muista, kysyy aina (muutamaankin kertaan), missä oikein nykyään asun, miten tulin paikalle (autolla - ajoitko ihan itse - ai kun hienoa!) ja miten perhe voi. Kaikille lähetettiin jälleen terveisiä 🥰.

Äitiä ei voinut viedä isää katsomaan, hänen kuntonsa ei kestäisi mahdollista norovirusta. Tehtiin sitten ihan muita juttuja. Äiti toivoi joululahjaksi (pienen tenttaamisen jälkeen) vihreää collegepukua. Käytiin kaikki vihreän sävyt läpi ja tilasin sitten sellaisen vihreän, joka osui mahdollisimman lähelle toivetta.

Äiti halusi avata joululahjansa heti eikä vasta myöhemmin. Hän oli kovasti tyytyväinen uuteen asuun ja se puettiinkin päälle saman tien.

Otettiin kuva uudessa asussa, lupasin lähettää kuvan myös veljelleni. Äiti nosti itsensä todella ryhdikkäästi pystyyn kuvausta varten.

Äidillä on ollut tasapainovaikeuksia ja opetellaan tässä rollaattorin käyttöä. Keittiön kynnys osoittautui vaikeaksi, siirsin sen päälle eteismaton ja sen alle vielä sanomalehteä tasoittamaan kynnystä. Se osoittautui helpotukseksi, mutta täytyy seurata, mihin asti se riittää.

Kävin hakemassa äidille tulleen paketin ja muutamia tavaroita kaupasta. Pari joulutähteä toin lisäämään joulutunnelmaa aikaisemmin tuomani amarylliksen lisäksi.

Äidin kanssa mukana on aina sekä menneisyys että nykytilanne. Menneisyytemme on täynnä epäonnistumisia ja konflikteja. Nykyhetkessä äidillä ei ole mitään kosketuspintaa niihin tapahtumiin. Häntä kuuluu siis kohdella sen mukaisesti. Minulla vanhat muistot räjähtelevät päässä, ne ovat olleet suhteessamme äidin sairastumiseen asti. Olo on ristiriitainen. Mukana on samaan aikaan tuskaa ja välittämistä. Tuska aktivoituu matkalla Lahteen ja välittäminen siinä vaiheessa, kun ilmoitan äidille tulevani hänen luokseen.

Ruuhkavuosia nämäkin. Päivä kerrallaan ja iloin aiheita bongaillen. Joulu tuo pienen tauon jatkuvaan suorittamiseen ja velvoitteisiin. Täytyy malttaa pysähtyä ja nauttia 💖

Ihanaa joulun odotusta sinulle!

Sukkatalkoissa - miten lahjan vastaanottaminen voikaan olla niin vaikeaa?

Marras- ja joulukuu ovat minun kalenterissani tuhdin täyteläisiä kuukausia. Tuohon jaksoon mahtuu niin henkilökohtaisia kuin työhönkin liittyviä paineita. Kalenteri on täytetty ääriään myöten, eikä oma suorituskyky pysy ollenkaan tavoiteaikataulussa.

Tänään oli hektinen ja tiivis työpäivä. Sen jälkeen varasin ajan lääkäriltä (odottanut jo kauan) ja tilasin äidille hänen pankistaan lisää maksupalvelukuoria (kyllä tässäkin sai jonottaa). Vein pienen sukkapaketin postiin, hain joululahjatilauksen postin noutopisteestä (johon ei siis voinut jättää paketteja) ja hain tilaamani valokuvat valokuvausliikkeestä. Serkkuni Satu lupautui ystävällisesti ja ilman pyytämistä keräämään isäni nuoruuteen ja lapsuuteen liittyviä kuvia omien vanhempiensa arkistoista. Tästä lisää myöhemmässä julkaisussa.

Olosuhteiden myötä sukkatehdas on taas käynnistellyt toimintaansa. Muutamat sukat ovat sieltä jo putkahtaneet ulos, hyvin yksinkertaisella mallilla tosin.

Äiti pyysi villasukkia. Hänelle tein ruskeavalkoiset sukat (keskellä). Ne sitten joko miellyttävät tai sitten eivät.

Punaiset sukat on tehty osin työkaverilta saaduista langoista ja omista hankituista (raidat). Ne menevät peruslangan lahjoittaneelle työkaverille. Hän ei onneksi nurise vastaan 🥰.

Siniset sukat syntyivät monipolvisen keskustelun jälkeen. Toinen työkaveri heitti ehdotuksen sukista ilmaan ja tartuin siihen. Myöhemmin hän ihmetteli, että "Oletko tosissasi?" Kävimme pitkän keskustelun siitä, mistä pitää maksaa ja mistä ei. Ja jääkö joku kiitollisuuden velkaan, kun joku toinen neuloo hänen lapselleen sukat. Minä en huoli sukistani maksua, jollei siitä ole erikseen etukäteen sovittu. Eikä kukaan jää mihinkään kiitollisuuden velkaan. Ei huolta.

Lahjan antaminen on ihanaa, mutta sen vastaanottaminen on nähtävästi hieman vaikeampaa.

Onko sinulla ajatuksia siitä, miten lahjan voi antaa toiselle ilman tunnetta siitä, että joku jäisi kiitollisuuden velkaan? Kaikki hyvät tärpit ovat tervetulleita!

Upeaa joulun odotusta!

Vastakkaiset tavoitteet ilman kofliktia - ihan mahdollista (katso kuva)

Tämä kuva puolentoista vuoden jälkeenkin jaksaa aina herättää hymyn huulille. Sahalaidaton kyy painelee yhteen suuntaan ja pieni muurahainen toiseen suuntaan - käärmeen selässä. Mahtava esimerkki siitä, että erilaisten tavoitteiden ei tarvitse aina johtaa konfliktiin. Sopu sijaa tekee ja tässä tapauksessa hidastaa myös muurahaisen matkaa. Silti kyy sen enempää kuin muurahainenkaan ei sinänsä menetä tässä tilanteessa mitään sellaista, minkä konfliktilla olisi voinut saada takaisin.

Vastakkainasettelua (usein tahatonta) tuntuu nykyään olevan aika paljon.

• Rokottautuneet vs, rokottautumattomat
• Etätöihin viehättyneet vs. läheisyydenkaipuisat kollegat
• Pitkiä lomajaksoja kaipaavat vs. lyhyistä lomapätkistä innostuvat
• Maskeja käyttävät vs. maskeista luopuneet
• jne.

Huomaan vastakkainasettelun itsestänikin, vaikken haluaisi sitä myöntää. Silloin harvoin kaupassa käydessäni minua jaksaa korveta ilman maskia liikkuvat, kovalla äänellä jatkuvasti kailottavat tyypit, jotka yskähtelevät tämän tästä. Maskien suojavaikutus kohdistuu ennen kaikkea muihin ja vasta sitten omaan itseen. Maskittomat mäyhääjät (olivat sitten rokottamattomia tai rokotettuja) näyttäytyvät minulle itsekkäinä ja muista piittaamattomina tyyppeinä. Tulevat ikävän usein vielä iholle ihan kirjaimellisesti. Näissä tilanteissa pääsen keskustelemaan oman itseni kanssa oikein syvällisesti.

Miten voisin olla armollinen maskittomia ja kröhiviä ihotuntumaan lähestyviä tyyppejä kohtaan ja luopua ärtymyksestäni, jopa kiukustani noissa tilanteissa? 

Kaikki ihanat ja vähemmänkin ihanat neuvot ja vinkit ovat tervetulleita!

Siedetään toistemme erilaisuutta!

Puheliaaksi muuttunut isäni

Jokainen käynti isän luona on erilainen. Koskaan ei tiedä, mitä perillä odottaa. Kerran olen ollut isän mielestä rosvo äidin kanssa vieraillessani, kaikki muut kerrat ovat olleet enemmän ja vähemmän riemuvoittoisia.

Viime lauantaina aamupäivällä isä palasi puhumaan uudelleen ja uudelleen äänestämisestä. Poistuessani kysyin hoitajalta, onko heillä ollut jokin äänestys tai onko heillä puhuttu äänestämisestä, mutta ei ollut. Mietin sitä, sekoittuvatko unet tosielämän kanssa vai mistä nämä vaihtuvat teemat saavat alkunsa.

Iltapäivällä teemana oli hiihtäminen. Hiihtäminen tuli esille taas tässäkin kännykällä kuvaamassani videossa. Olimme juuri pariin kertaan todenneet, ettei isä halua hiihtää eikä ole hiihtämään lähdössä. Siksi oli hymyssä pitelemistä, kun palasimme hiihtoteemaan taas näin pian. Isä oli tuossa aikaisemmin ollut taas kömpelöllä tavallaan huolissaan äidin jaksamattomuudesta. Ja sitten hypättiinkin jo hiihtämisen pariin 👍.

Pirteänä ollessaan isä kävelee kovasti rollaattorin kanssa. Väsyneenä tai hieman huonovointisena tyydytään pyörätuoliin. Isällä ei ole jaloissa mitään vikaa, vaikka hän tässä huonoa jalkaansa valitteleekin. Hän todennäköisesti vain päättelee vian olevan jaloissa, kun käveleminen on hankalaa.

Jalkojansa sitten esitellessään isä mainitsee niiden olevan suomalaista mäntyä. Aika hyvää huumoria huonon kesän jälkeen. Mänty on nimittäin isän sukunimen osa ja siksi ne jalat ovat mäntyä 😊.

En muista isää koskaan näin puheliaana koskaan ennen hoivakotiaikaansa. Ja silloinkin alussa puhuminen oli vielä tökkivää. Ihana kuunnella, kun hänen puhepatonsa purkautuu 💖.

Susannan sukkatehdas on taas hiljalleen käynnistynyt. Äidin tilaamat sukat odottavat päättelyä ja postitusta. Seuraavat sukat ovat jo hyvin vauhdissa puikoilla.

Seesteistä joulukuun jatkoa sinulle!

Joulun this or that (haaste Jasulta)

Hauska haastepostaus Jasulta (https://jasukuvaa.blogspot.com/). Katsotaanpas, millaisia vastauksia näihin kysymyksiin löytyy 😊

Missä vietät joulua?

Kotijoulu perinteiseen tapaan.

Mitä puuhastelet joulun välipäivinä?

Saatan pitää yhden lomapäivän, mutta muuten nautin siitä, että voi tehdä töitä rauhassa ilman palaverikiireitä.

Joulupukin kuuma linja vai Samu Sirkan joulutervehdys?

Joulupukin kuumaa linjaa kuunneltiin, kun lapset olivat kotona ja sopivan ikäisiä. Nyt taitaa televisio olla siihen aikaan ihan hiljaa.

Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?

Iltapäivällä, ennen jouluruokaa. Vanha tapa.

Joulukinkku vai graavilohi?

Graavilohi.

Perinteiset jouluruoat vai erilainen joulumenu joka vuosi?

Sekoitus uutta ja vanhaa, jokainen ruokailija toivoo omia herkkujaan ja niiden mukaan mennään.

Mitä kuuluu joulupöytääsi?

Kalkkunarulla, ihan pikkuisen laatikoita, perunaa ja kaloja ainakin. Pyritään kovasti siihen, että ruokaa olisi korkeintaan kahdeksi päiväksi ja tapanina pääsisi syömään jo jotain muuta. Itse en ole mikään perinteisten jouluruokien ystävä.

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?

Toivottavasti vain aattona ja joulupäivänä 👍

Vaalea vai tumma glögi?

Ehkä tumma sitten - en ole mitenkään glögi-ihminenkään 🤭

Suklaakonvehdit vai vihreät kuulat?

Suklaa 🥰

Piparit vai joulutortut?

Piparit. Niitä joku muistaa hankkia.

Parasta joulussa?

Rauha, levollisuus ja perhe 💖

Joululahjojen saaminen vai antaminen?

Antaminen, ilman muuta.

Pehmeät vai kovat paketit?

Aineeton paketti on paras.

Avaatko lahjat jouluaattona vai joulupäivänä

Kyllä ne tulee jouluaattona avattua, pitkät perinteet tässäkin.

Aito joulukuusi vai tekokuusi?

Mahdollisimman pieni tekokuusi. Tytär haluaa ison. Minä olen allerginen oikealle kuuselle.

Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?

Kotimaiset varmaankin, niitä on tullut laulettua aina.

Jouluna juhlavaatteet vai rento oloasu?

Jouluaterialle siistimpää päälle itselle. Muut saavat pukeutua oman koodinsa mukaan.

Joulutähti, hyasintti vai amaryllis?

Amaryllis, ihan ehdottomasti 🥰

Jouluaattona leffoja vai lautapelejä?

Auts. Ei kumpiakaan. Ehkä myöhään illalla leffaa.

Kuvaile perinteistä jouluaattoasi

Kaikki on niin paljon yksinkertaisempaa nyt, kun ei ole superinnokkaita joulupukin odottajia 🤭.

Rauhallista oleilua, ruokailun virittelemistä, ulkoroihut ulos palamaan, joulusaunaan, jouluruokailu ja sitten jaetaan lahjat. Lahjat jaetaan rauhassa yksi kerrallaan ja jakamisen jälkeen ne myös avataan rauhassa yksi kerrallaan. Yksi avaa ja muut seuraavat jännittyneinä. Sitten esitellään lahja ja kiitetään lahjan antajaa ja sitten seuraavan lahjan avaajan vuoro. Tämä on lähtenyt liikkeelle siitä, että olen yrittänyt pysyä lasten lahjoissa perässä, mitä on tullut kummeilta ja isovanhemmilta, jotta tietää, mistä kiitellä. Mainio, rauhallinen tapa vieläkin 🥰

Joulupäivänä jotain ohjelmaa vai yökkärissä rennosti kotosalla?

Riippuu ihan kelistä. Jos on kaunis keli, pitää lähteä ulos, muuten voi jäädä kotiin notkumaan. Kun lapset olivat pieniä, toiset isovanhemmat olivat meillä jouluaaton ja joulupäivänä oltiin sitten pienemmällä porukalla.

Joulukoristeet pois heti joulun pyhien jälkeen vai vasta loppiaisena?

Auts. Yritän mahdollisimman paljon siivota nuutinpäivään mennessä. Mutta tänäkin vuonna oli muutama joulukoriste (valoja ja kynttilöitä) valmiina paikollaan edellisen joulun jäljiltä. Olen todella huono näissä 🤭

Kumpi mielummin

Skippaisit joulun - Skippaisit uudenvuoden

Luopuisit suklaasta - Luopuisit juustoista

Joulutee - Joulukahvi

Paljon lahjoja - Lahjaton joulu

Joulu ilman musiikkia - Joulu ilman leffoja

Joulu kotona - Joulu muualla (esim. mummolla, Ruka, yms)

Voisit syödä vain jälkkäreitä - Voisit syödä vain suolaista

Valokuvaisit kaiken - Et voisi käyttää kameraa ollenkaan

Kiitos vielä Jasulle hauskasta (ja mittavasta) haasteesta!

P.S. Pahoittelen holtitonta fontin vaihtumista, yrittäkää jaksaa 🤭

Lahti-päivä ja pohdintaa muistisairaan joululahjasta

Tässä vaiheessa elämää joululahjottavien lista on kutistunut pieneen osaan lapsiperhevuosista. Lisäksi läheisille riittää onneksi jo muutama harkittu lahja, takana ovat villit joulupukkivuodet. Joulun lähestyminen tuntuukin paljon rennommalta nyt.

Tosin nyt joululahjalistalle ovat palanneet äiti ja isä. Isä ei osaa ajatella, mitä haluaisi lahjaksi (muuta kuin terveyttä). Äiti päätyi harkinnan jälkeen (kun terveyttä en hänellekään pystynyt lupaamaan) vihreään college-asuun. Nyt vain sellaista etsimään.

Isän lahjaa tässä mietin ja pyörittelen mielessäni, kuten hänen hoivakodin huoneensa sisustustakin. Sinne pitäisi saada isän näköistä. Mutta joululahjaan siis: Jotain mieltä ilahduttavaa olisi tavoitteena keksiä. Isä on kuitenkin aika eri mies nyt kuin on ollut aikaisemmin. En pääse oikein jyvälle siitä, mistä hän tällä hetkellä pitää ja/tai nauttii. Lahjan pitäisi olla tietenkin myös hoivakotiin riittävän turvallinen. 

Joulutähden ajattelin ainakin viedä hänen huoneeseensa. Meillä lapsuudenkodissa on ollut jouluisin joulutähtiä niin kauan kuin muistan. Se voisi jotenkin palauttaa joulutunnelmia jonnekin mielen sopukoihin.

Virvelöiminen ja pilkkiminen ovat vielä mukavina asioina hänen mielessään. Niitä ei juuri voi nykyisessä asuinsijassa harrastaa, mutta täytyy pitää nuo aiheet kuitenkin mielessä.

Isän näkö on heikko eikä hän näe lukea. Eikä kuulemma kiinnostakaan sen paremmin kuin television katsominen tai musiikin kuunteleminenkaan. Isän mielestä syöminen ja nukkuminen ovat mukavia asioita. Hoitajat kehuvat hänen pirteyttään, liikkumisen haluaan (kävelee rollaattorilla jo pitkiä pätkiä ihan itsenäisesti), huumorintajuaan ja ystävällisyyttään. Selvästikin hän tekee tuolla jotain muutakin kuin syö ja nukkuu 🤭. Monesti siellä kyläillessä törmäänkin häneen jo heti käytävällä, jossa hän on matkalla jonnekin ja kysyy hyvin nopeasti tulijan nimeä.

Valokuvakollaasi tai -kirja hänen lapsuuden- tai aikuisuuden aikaisista tilanteistaan on listalla, mutta kaikki valokuvat ovat äidillä enkä ehdi ennen joulua kaikkeen hommaan vaadittavaan. Se saa siis odottaa jotain muuta hetkeä.

Kaikki ehdotukset ja ajatukset lahjasta ja/tai huoneen sisustamisesta ovat tervetulleita!

Lauantaina kävin Lahdessa vanhempia tervehtimässä ja äitiä hieman auttelemassa. Melkein koko päivä siinä aina hurahtaa eikä siellä käydessä passaa kiirettä ajatellakaan.

Otin isästä muutaman kuvan taas jo aamupäivän käynnilläni.

Nopea kännyräpsy meistä yhdessä. Isä totesi heti, että tutun näköisiä ihmisiä tuolla (kännykän kamerassa siis)!

Alkuiltapäivästä tulimme äidin kanssa isän luona käymään. Isä on aina niin ilahtunut äidin näkemisestä, kunhan hänet ensin tunnistaa. Isä oli aika huolissaan äidin väsymyksestä. Alzheimer on vienyt diplomaattisuuden ja tekstiä tulee suhteellisen estottomasti. Yritin taiteilla tilanteiden tasaajana siinä välissä, kun isä aika kömpelösti vuodatti huoltaan äidistä. 

Tässä (kuvan) vaiheessa huoneessa oli kaksi hoitajaa ja isä sai sängyn reunalle seurakseen äidin ennen rollaattorille siirtymistä. Isä oli sulaa vahaa ja vuodatti helliä tunteitaan niin äidille kuin tiedoksi myös läsnäoleville hoitajillekin. Vaikka äiti oli muuten melko väsynyt, hän reagoi tällä kertaa selvästi positiivisesti isän hempeilyyn. 

Tämän kuvan ehdin ottaa äidistä ja isästä kännykällä, kun hoitajat yhtyivät lepertelyyn ja olivat niin tunteella mukana: "Oi oi, ihanaa! Tästä se todella ihana kuva tulisikin!". Oltiin juuri hetkeä aikaisemmin kerrottu äidin kanssa, kuinka vähintään joka toinen kerta käydessämme otan heistä muutaman yhteiskuvan ja teetän niistä omat isot paperikuvat kummallekin.

Kotimatkalla käytiin ostamassa äidille hieman suklaata. tavoitteena olisi saada häntä herkuttelemaan edes ihan pienesti välillä, ruoka kun ei maistu vanhaan tapaan. Perillä kotona etsittiin vielä avain (äiti löysi sen ihan itse) ja tutkittiin oikkuilevaa imuria. Jos se ei kunnon latauksella ryhdy pelittämään, on vain hankittava uusi.

Kotimatkalla aurinko tervehti minua ihan yhtä ystävällisesti kuin Lahteen tullessakin. Mennessä oli auringonnousu ja komea auringonpilari ja kotiin palatessa auringonlasku.

Onpa jotenkin harvinaisen kylmää joulukuuksi. En muista moista nyt lähimuististani.

Lempeää joulun odotusta sinulle!

Muistoja: Konnevesi 2015

Harmaa aika kannustaa palaamaan niihin juttuihin, jotka ovat jääneet vähän kesken.

Löysin kuvia peräti vuodelta 2015, jolloin lomailimme vuokramökillä Konnevedellä. Tytär oli koko kesän kesätöissä, poika pääsi mukaan mökkilomalle. Täytyy jossain vaiheessa omia muistoja varten kaivaa esiin tieto siitä, missä oikein oleilimme ja millä koskilla kävimme. Tämä oli kuitenkin muistaakseni aika lähellä mökkiämme, poika jaksoi kalastaa 💖

Mökki oli melko lähellä rantaa ja muistaakseni olimme sisätiloihinkin ihan tyytyväisiä. Joskus myöhemmin lomailimme miehen kanssa mökissä, jonka makuuhuoneessa ei ollut kokonaisia seiniä. Tai siis yksi seinä oli vajaa. Siitä ei mainittu jostain syystä myyntiesitteissä. Onneksi olimme matkassa kahden eikä suora yhteys olohuoneeseen haitannut kovin paljon. Mutta se oli siis ihan eri mökillä.

Ihana sammakkokin on nähty tuolla reissulla 💖

Ja pieni sisilisko lintutornin luona.

En ole yhtään aamuihminen, mutta tämän aamuhämyn sain kameraan. Sitten menin taas nukkumaan 🥰.

Nyt olisi hyvä hetki alkaa suunnitella joulun vieton ohella kevätloman ohjelmaa. Ehdotuksia? Matkailuautolla lähdemme huhti-toukokuun vaihteessa viikoksi liikenteeseen.

Kaksi aikuista lasta ja marraskuun viime hetkiä Päijänteen rannalla

Kerron pojastani blogissani aika vähän. Hän ei viihdy valokuvissa, joten hänestä ei ole juuri julkaistavia valokuvia. Yhteiset valokuvat ovat vain omaan käyttöön. Hän asuu myös Hämeenlinnassa, joten hänen tapaamisensa on helppoa ja arkistakin. Toki voi olla, etten näe häntä välillä pariin viikkoon. Puhelimitse olemme kuitenkin yhteydessä ihan kohtuullisen tiiviisti.

Poikani on 1,5 vuotta tytärtä vanhempi ja ennen kouluikää he olivat mainio menotiimi. Eri luokille meneminen koulussa eriytti heidän kaveriporukoitaan ja sen jälkeen meno tavallaan 'normalisoitui' suhteessa muuhun maailmaan.

Poika ei juuri kokkaa ja nyttemmin olen innostunut vähintään joka toinen viikko tekemään hänelle ison annoksen broileripastaa tai -kiusausta. Resepti vähän vaihtelee, mutta poika on aina yhtä tyytyväinen ruokaan. Sieniaikaan tehtiin miehen kanssa sienisalaattiakin, mutta nyt ovat lumet olleet maassa viikon ajan eikä sienestämään lähteminen enää (onneksi) kutsu.

Edelleenkin on yhtä ihmeellistä, kuinka erilaisia lapsista voi samalla kasvatuksella tulla. Täydellisiä tyyppejä kumpikin ja niin mahdottoman erilaisia monessa suhteessa. Eikä muuten johdu vain sukupuolesta.

Moni pienempi järvi on saanut täällä jo ihan näkyvän jääpeitteen. Vain isommat vedet patsastelevat vielä vapaina. Vaikka säätiedotuksesta piilotettiinkin maanantain aikana kaikki sinne vielä aamupäivällä luvatut auringon kuvat (puolipilvistä), vapaapäivä oli tervetullut ja tuli tarpeeseen.

Päijänteen rannan kivet olivat keränneet jää- ja kuurapeitteitä.

Lumi jäi, linnut käyvät ruokinnalla

Eilen kävin Helsingissä auttamassa tytärtä hieman muuttopakkailuissa ja -siivoiluissa. Ei minusta paljoa hyötyä ollut, mutta onhan se yhdessä puuhastelu aina mukavaa verrattuna samojen asioiden yksinään paahtamiseen. Etenkin, jos on kyse vähemmän vetovoimaisista asioista.

Aurinko paistoi menomatkalla ja päivän aikanakin. Kotiin tullessa taivas oli jo pilvessä. Auringontäyteinen aika piristi mieltäni kuitenkin ihan mahdottomasti 🌞! Kuten tyttären tapaaminenkin 💖.

Enpä olisi uskonut, että marraskuun lopulla satava lumi jäisi maahan näinkin pitkäksi aikaa. Nyt maa on ollut lumen peitossa ainakin meidän hämeenlinnalaisella pihallamme jo melkein viikon. Tulevalle viikolle luvataan edelleen pakkasia. Ei kuitenkaan sitä kovasti uutisoitua lumimyrskyä, ei edes pienempää lumihipsuttelua.

Pari viikkoa sitten aloittamamme lintujen talviruokinta on kuin onkin todella ahkerassa käytössä. Kreivin aikaan laitettiin se pystyyn. Tänään näin ruokinnalla mustarastaita, järripeipon, punatulkkuja, tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia. Aiemmin paikalla on vieraillut myös närhiä, orava ja tavallisia varpusia. Jäljistä päätellen paikalla on käynyt myös fasaani. Ja toki täytyy muistaa nuo vähemmän kutsuvat vieraat harakat ja varikset. Onneksi ne ovat kohtuullisen harvoin purjehtineet paikalle.

Kävin kameran kanssa katsomassa ruokinnan tilannetta, mutta linnut olivat epäluuloisia ja varovaisia, mokomat. Eivät innostuneet poseeraamaan ja siirtyivät nopeasti hieman kauemmas.

Talitiaisista löytyi muutama rohkea tai kovasti nälkäinen yksilö ihan näkyville asti.

Aurinko ei iloitellut pilviverhon tällä puolen, mutta sillä säällä mennään, mikä osuu kohdalle. On jokseenkin hyödytöntä valittaa säästä, sopeutuminen tuntuu melko paljon helpommalta ja antoisammalta.

Ylen pentuliveä käyn katsomassa muutaman kerran päivässä. Samalla pääsen lukemaan sivustolta pentujen painon kehityksen. Pienin musta pentu on saanut painoaan kohotettua, se on hienoa. 

Huomenna vietän saldovapaapäivän. Joustavan työajan myötä työtuntien saldo elää aina johonkin suuntaan. Vailla pieniä lapsia minun saldoni tuppaa hiljalleen aina kasvamaan. Näin marraskuun lopulla 'ylimääräinen' vapaapäivä kuulostaa hyvältä 🤍. Ajattelin hemmotella itseäni muutenkin kuin nukkumalla, vaikka toki rästitöitäkin riittää huomisen ohjelmaan. Jos minä en hemmottele itseäni vapaapäivänäni, niin kuka sen sitten tekisi?

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Nyt on hyvä aika muistella kaikkia hyviä hetkiä

Parin yön ajan olen nukkunut jo ihan kohtalaisesti. Mieli on heti paljon parempi herätessä, niin se vain on.

Olen vähentänyt velvoitteitani - tai siis harventanut niitä. Toivon, että tällä pääsen hieman jaksavampaan olotilaan. Ylen pentuliven seuraaminen on meditoivan rauhallista katseltavaa. Välillä pistän taustalle jonkin podcastin porisemaan ja värkkään samalla käsitöitä. Kaikki ihan rennosti, ilman suorituspaineita.

Hyviin hetkiin palaaminen tekee myös hyvää. Intohimoisena kuvaajana minulla on kuvia vaikka mistä. Fiilikseen palaaminen kuvan kera on melkoisen helppoa. Tässä ollaan viime kesässä. Tytär on terve ja iloinen. Maailma on hetken aikaa vailla huolia 💖

Minä tarvitsen kuvia muistaakseni myös hyvät hetket. Olen luonteeltani vatvoja ja positiiviset asiat jäävät varjoon, jos en näe erityistä vaivaa niiden eteen.

Nyt on hyvä aika palata kaikkien mukavien hetkien pariin. Ne ansaitsevat huomionsa.

Ylen pentulive hurmaa ja paikkaa marraskuun harmautta 🥰

Marraskuisen väsymyksen ja harmauden keskellä valokuvausintokin on heikossa. Koska kuvaaminen tekee minulle hyvää, päätin eräänä lauantaina lähteä ulkoiluttamaan kumpaakin kameraa. Säätiedotus lupasi kaunista puolipilvistä taivaan ja auringon vilkettä. Toisin kävi. Oli harmaata ja satoi tämän tästä.

Otin sitten pari kuvaa kuvaamaan reissuani Kanta-Hämeen syövereissä. Tässä toinen. Jos nyt unohtaa sateen ja harmauden, niin hakatut metsäaukiot ovat ihan liian tavallista katseltavaa. Minun mielialani ei tällaisista toistuvista maisemista kohene - kesälläkään.

Joskus maisema näyttää tien viereen kovasti metsäiseltä. Kun sinne puiden keskelle sitten jalkautuu sieniä etsimään, huomaa, että metsäkaistaletta on vain vaikkapa sadan metrin matka ja takana pilkottaa joskus pelto, ikävän usein hakkuualue. Joskus metsäkaistale on vain kymmenen metrin levyinen. Kun tarkoin katsoo, näkee sen läpi. Hakkuuaukeiden väliin mahtuu sellaista pari-kolmemetristä taimikkoa, joka ei näytä yhtään metsältä.

Kun tuolla ulkona ei mieli kohene, täytyy perinteiseen marraskuiseen tapaan turvautua muihin menetelmiin. Käsityövaihde ja -innostus on tänä syksynä harvinaisen myöhässä. Yle Areenasta olen kuunnellut minulle uusia, mielenkiintoisia ohjelmia. Siinä samalla voi touhuta pikkaisen jotain muutakin.

Ylen Pentulive kertoo labradorinnoutaja Akan synnytyksistä ja pentuajasta kahdeksan viikon ajan reaaliaikaisena lähetyksenä ihan kuvan kanssa. Eilen synnytettiin ja yhdeksän pentua sieltä sitten lopulta tuli. Katsoin synnytykset pienellä pikakelauksella tallenteelta. Tällaiselle koirasynnytyksiä kokemattomalle oli melkoisen upea kokemus. Tällä hetkellä on menossa lepoa ja ruokailua 💖.

Jaksamista ja iloa marraskuuhun! 

Marraskuu ja suku riipivät

Olen lähtenyt monesta paikasta.

Sinne ei kannata jäädä, missä on tavattoman paha olla.

Siten jää helposti myös hyvin yksin. Yksin oleminen on kuitenkin mukavampaa kuin joukon naurunappina tai ihmettelyn aiheena oleminen. Niihin rooleihin olen perin väsynyt.

Äitini potee kipeää yksinäisyyttä. Isä on ollut aina hänen vierellään ja nyt tilanne on toisin. Kaikki tuntuvat olevan huolissaan äidistä, harvempi muistaa isää. Tämä on ollut aina se marssijärjestys.

Minä muistan isää, kovasti. En sen vuoksi, että jonkun tarvitsee. Isän kanssa en (yleensä) riidellyt. Meillä ei ollut taisteluja, jos ei sitten paljon yhteistäkään. Jokainen lapsi ansaitsee jonkun aikuisen, joka ei tuomitse eikä hylkää. Minulla se aikuinen oli isä. Nyt meillä on uusi tutustumisen mahdollisuus. Eikä sekään muuten ole keltään pois. Vapaaehtoistyössä löytää varmasti yhtäläisiä kokemuksia, kun vain laittaa itsensä likoon.

Anteeksi. Provosoiduin taas.

Juuri nyt tuntuu aika raskaalta äidin ja sukulaisten ristitulessa. Kaikki haluavat minulta paljon ja minun voimavarani riittävät - ei mihinkään. Juuri nyt minun pitäisi olla avain äidin hyvinvointiin. Siitäkin huolimatta, että meidän välimme ovat olleet melko kiirastulenkatkuiset niin kauan kuin muistan. En ole koskaan osannut oikeassa paikassa vaatia mitään, mutta olen aina pettänyt kaikki odotukset. Muiden mielestä minun pitäisi jaksaa ja pystyä enemmän ja sitä viestiä otan vastaan aika voimattomana.

Onneksi vastapainona on työ, joka ei kuitenkaan tuo lisäarvoa. Vapaa-ajan murheet eivät tässä yhteydessä korostu liikaa.

Elämä on
hyvää ja pahaa.

Niin kuin kolikolla on kaksi puolta,

elämäkin näyttää ääripäänsä.

Avautuminen ja kertominen ovat vaikeita taitoja.

Niihin tarvitaan hyvä kuuntelija,

joka muistaa arvostaa

ja arvioida.

Kuunteleminen ja ymmärtäminen

ovat mahdollista vasta,

jos joku avautuu.

Jos joku kertoo.

Jaksatko sinne asti?

Ja jaksatko tehdä pohdintaa siitä eteenpäin?

Käytiin koirulin kanssa metsälenkillä. Minä määrään reitin alkupuoliskon ja hän saa päättää paluureitin. Aina yhtä hauskaa 👍

Ihanaa marraskuun loppua!

Rakkaudella, Susanna

Katkeruus ja muut takiaistunteet

Katkeruus on aina paha asia, kun joku muu kokee sitä. Omalla kohdalla katkeruus on oikeutettua. Näin minusta ainakin monesti tuntuu. Katkeruus vaikeuttaa elämää rutkasti ja aiheuttaa ihan poskettomia ketjureaktioita, jotka eivät - yllätys, yllätys - ole ollenkaan mukavia.

Katkeruuden lisäksi on olemassa paljon muitakin ei-miellyttäviä takiaistunteita, jotka aktivoituvat yksittäisistä sanoista hetkessä. Siinäpä sitten olet helisemässä.

Omia takiaistunnereaktioitani olen ihan urakalla ja isolla työllä purkanut viimeisen puolen vuoden aikana. Tulos on palkitsevaa, joskin matka on ollut voimia kuluttavaa. Tavoitteena on ollut päästä käyttäytymään siten kuin haluaisin käyttäytyä, myös triggeröivissä tilanteissa. Olen päässyt pitkälle, vaan paljon matka on myös ottanut.

Se vapaus, mikä minulla on nyt monet traumani ja ärsytysnappulani ohittaneena, on mahtavaa. Aina kun en moksahda, minulla on uusia jatkovaihtoehtoja. Ja silloinkin kun moksahdan, minulla on edessäni mahdollisuus aina uuteen alkuun.

Mindfullnes ja itsemyötätunto ovat olleet avaimia minun parempaan olooni. Nyt pitää vain palautua aika ison urakan jäljiltä 👍.

 Miten sinä parannat elämääsi?

Mies lähti, koira odotti

Mies lähti
työmatkalle.

Tulee huomenna takaisin.

Koira odotti häntä kotiin

koko eilisen illan.

Nyt se on tyytynyt kohtaloonsa.

Tuli taas tuohon viereen.

Tänään näkyi sinistä taivasta.

Oli melkein valoisaa.

Käytiin pihalla ihailemassa

ennen kuin pimeys saapui.

Ei edes satanut.

Terveisiä Porista.

Vuosi sitten.

Pakkasta, velvollisuuksia ja keväisen koirastelkän ylpeät hetket

Eilen aamulla ennen isänpäiväkahveja olin suunnitellut meneväni sienimetsään rentoutumaan (ja toki niitä sieniäkin keräämään). Mutta pakkanen ja pilvinen sää vesittivät toiveeni - tai ehkä huurruttivat sen. Sieniä ei tarvita tähän taloon enää lisää, mutta sienimetsän terapeuttinen vaikutus on melkein korvaamaton. Nyt täytynee vain sovinnolla siirtyä vuodenkierrossa eteenpäin.

Lintujen ruokinta on aloitettu pihalla toistuvien pakkasten myötä maltillisesti talipalloilla ja yhden ruokintalaitteen verran kuorituilla auringonkukansiemenillä. Jospa ensi viikonloppuna lisäisi sitten ravintolatarjontaa hieman paremmaksi 👍.

Keskiviikkona menen Lahteen ja vien äidin lääkäriin. Tämä on yksi ties kuinka monesta lääkärikäynnistä, joista muilla en ole mukana. Pitäisi jäädä jollekin hoitovapaalle, jos aikoisi olla kaikessa mukana. Siihen sitten vielä matkakulut päälle... Minä pidän kiinni oikeudestani tehdä töitä ihan loppuun asti, oli se sitten jonkun mielestä loukkaavaa tai ei.

Laittaessani kalenteriin äidin lääkäri- ja hoitajakäyntejä minulle vasta selvisi, kuinka paljon terveydenhuollon palveluja ikäihmiset saattavatkaan tarvita. Niissähän se vapaa-aika pahimmillaan sitten sujuukin 😞. Etenkin, kun niitä ei koordinoida tai sovitella yhteen millään näkyvällä tavalla.

Oman jaksamiseni perään olen tässä viime aikoina huhuillut. Akut eivät tahdo enää latautua ja väsymys pursuu yli. Parin vuoden mittainen putki kuormitusta kotona ja töissä ovat tehneet tehtävänsä. Jossain vaiheessa pitäisi päästä palautumaan. Ymmärrän sen nyt oikein hyvin.

Samaan aikaan innostun töissä, kun pääsen venyttämään itseäni hieman hieman haastavamman projektin kanssa. Se vaatii veronsa, mutta se myös antaa takaisin. Toisin kuin puolipuuduttava velvollisuustyö, jota ei sinänsä ole liikaa, mutta joka ei rytmity oikein eikä tarjoa älyllistä nautintoa. Sekin vaatii veronsa, muttei anna mitään takaisin. Esihenkilöt ymmärtävät usein määrällisen kuormituksen, mutteivät aina alilaadullista kuormitusta. Vai eivätkö vain halua ottaa kantaa? Sama se, tilanne ei pohdiskelusta muutu. Jos ja kun työn määrää pitää rajoittaa, listalta jäävät tavallisesti pois kaikki innostusta synnyttävät älylliset ammatilliset haasteet.

Ja kun on marraskuu, pitää palata kevään luontokuvien pariin elvyttämään omaa kevään odotusta. Ja muistuttamaan elämän ihmeistä ja kauneudesta.

Huhtikuun puolivälissä kuvasin telkkäparia lammella. Valo oli välillä todella kaunis ja sen mukaiset olivat sitten heijastuksetkin. Pari (toivottavasti) julkaisematonta kuvaa koirastelkän ylväistä hetkistä. Näitä kuvia ottaessa sai olla vain paikoillaan, välillä hieman siirtyä valon mukaan. Muuten homma oli vain nautiskelua ja keskittymistä.

Nautintoa ja läsnäoloa vain tähän hetkeen!

Oikein hyvää isänpäivää jo hieman etukäteen!

Lauantaina, isänpäivän aattona lähdin heti aamusta ajamaan Lahteen. Ensin isän, sitten äidin luo.

Lähtiessä keli oli mitä ihanin. Vanajaveden yli ajaessani joku oli juuri kuvaamassa nousevaa aurinkoa kännykällään. Matkalla nouseva aurinko pääsi valaisemaan kevyttä sumukerrosta maan pinnan yläpuolella, kunnes sumu sakeni kunnolla.

Välillä sumu oli hernerokkaa, välillä läpikuultavaa.

Edellinen yö tuli nukuttua vielä huonommin kuin aikaisemmin, huonon unen kausi jatkaa eloansa. Onneksi ei ollut tiukkaa aikataulua.

Isä oli pirteä. Vein hänelle uusimman kuvan hänestä ja äidistä ja kiinnitin sen seinälle. Äidille olin hankkinut samanlaisen kuvan omaan kotiinsa.

Tässä vertailukuvaa isästä heinäkuun puolessa välissä (vasemmalla) ja lokakuun lopussa (oikealla).  Isän kunto oli heinäkuussa heikkoakin heikompi ja ennuste oli aika pessimistinen. Ihmeitä voi tapahtua hyvässä hoidossa 💖.

Toki isän muisti pätkii kovasti. Tänään hän kuitenkin ryhtyi yhtäkkiä pohtimaan veljeni vointia ja kuulumisia. Ihan oma-aloitteisesti ilman mitään virikkeitä. Siitä sitä juttua sitten purkautuikin kalastukseen ja muuhun. 

Olen huomannut isän kohdalla sen, että koskettaminen saa hänet rauhoittumaan ja jotenkin laskeutumaan juuri siihen hetkeen. Levottomuus rauhoittuu (melkein aina) ja yhteydet pelaavat paljon paremmin. Äitikin osaa kädestä pitäminen ja silittämisen taidon. Se auttaa yhteyden muodostamisessa aivan valtavasti. Toki isä on ainakin nyt melkoisen hempeä (paitsi nälissään). Jos hän olisi aggressiivinen, tilanne olisi varmasti aivan toinen. Mutta meillä kosketukset, silitykset ja suukot rakentavat positiivista yhteyttä paljon.

Toivottavasti miehetkin uskaltavat kosketella isiään. Ainakin tällaisissa tilanteissa. Etäisyys ei auta muistisairaan kanssa.

Jos tänään juhlistettiinkin isänpäivää minun isäni kanssa, huomenna sitä juhlistetaan rakkaan puolisoni ja lasteni isän kanssa. Oikein hyvää isänpäivää kaikille teille!