Kevät saapuu, kitkuttaa - velvollisuuksia ja odotusta

Perjantai on minulle lomapäivä ja mitä todennäköisimmin käyn silloin Lahdessa. Pitkä viikonloppu on ihanaa aikaa tuohon käyntiin, pääsen silti lepäämään ja viettämään omaakin laatuaikaa.

Äiti on saanut tiedon omasta edunvalvojastaan. Käydään dokumentit ja niiden sisältö yhdessä läpi. Isän ja äidin laskut pitää hoitaa. Käyn isää tervehtimässä hoivakodissa, jos hoivakodin tilanne sen sallii. Samoilla ehdoilla käymme siellä sitten äidinkin kanssa vierailulla.

Tähän väliin olen ottanut entistä enemmän omaa aikaa ja se on tullut todella tarpeeseen. Hyvä tahto ei riitä silloin, kun oman jaksamisen rajat tulevat vastaan. Vierailutahti matkoineen on ollut tähän mennessä aivan liian kuluttavaa. Etenkin, kun olemme olleet kovin etäisiä ennen tätä.

Lumen riittävyys on harmillista. Onneksi sitä on sulanutkin aika paljon. Mutta esimerkiksi meidän patiollemme ei ole menemistä tällä hetkellä. Vielä saa sulaa maata odottaa.

Minulle kuitenkin ykkösjuttu on valon lisääntyminen. Sen puolesta ollaan ihan mahdottoman hyvällä mallilla 👍. Lämpötilan kohoaminen on seuraavaksi tärkein asia ja sekin etenee, vaikka hieman poukkoillen. Lumen sulamista jaksan odottaa kohtuullisen kauan.

Tässä odotellessa voi seurata luonnon kevätpöhinää, joka kuhisee ihan täysillä lumipeitteestä huolimatta. Sinitiaiset ovat hörhötelleet pareina jo pitkän aikaa. Koirasfasaani on alkanut huutelemaan. Ja mustarastas laulelee jo ihan lauluaan.

Oravapari käy yhdessä ja vuorotellen ruokailemassa. Tässä olen kuvaushetkeä varten heitellyt hangelle pähkinöitä paremman kuvauskulman toivossa.

Pyrin käyttämään osan ajastani kaikenlaiseen uuteen tutustumiseen. Se tekee minulle hyvää ja toivon, että se auttaa myös töiden suhteen. Kaipaan kovasti työhöni jotain uutta, mutta tarvitsen pienen ihmeen tämän ikäisenä päästäkseni uuden korville. Ehkä sitä uutta täytyy tyytyä luomaan vain omalla vapaa-ajallaan. Ja kai sitäkin pitäisi suunnitella - haaveista tulee harvoin totta vain haaveilemalla.

Säätiedotus ei lupaa mahdottoman keväistä säätä vielä ihan lähipäivinä. Jaksetaan odottaa. Valoa on ainakin jo niin paljon, että siitä kannattaa olla iloinen 🥰.

Palauttava viikonloppu ja fasilitointikuvakortteja

Viime viikonloppu oli mahdottoman palauttava ja virkistävä! Raskaan talven jälkeen tunsin melkein tanssivani kukkasilla. Kaikkien viikonloppujen ei tarvitse olla tällaisia, mutta sinne joihinkin väleihin näitäkin tarvitaan.

Touhuilinkin ihan hyötyasioita, mutta pienesti, rennosti ja ilolla. Suorittajaminäni ei ottanut valtaa tällä kertaa. Muistin myös pysähtyä ja tehdä ihan hyödyttömiä juttuja. Ja olla jopa tekemättä yhtään mitään, vaikka olin hereillä! Hyvä minä!

Minun sisäinen suorittajani kaipaa kesytystä, jos haluan elää hyvää elämää vielä pitkään. Opettelen siis (kun on ihan pakko) parempia oman elämänhallinnan taitoja. Ja parempaa asennetta. Ja kyllä minä opinkin. Takamatkaa on vain vielä jonkin verran, kirittävää riittää. Mutta siitäkään ei saa tulla suorittamista.

Minun lapsuuden kodissani hoettiin säännöllisesti raamatun kymmenestä käskystä sitä neljättä käskyä: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Se oli ultimatum kaikkea tottelemattomuutta ja itsenäistä ajattelua kohtaan, niin minä sen koin ja koen vieläkin. Se oli todellakin käsky. Muuta uskonnollista meidän perheessämme ei sitten ollutkaan.

Minun omassa perheessäni vanhempien kunnioittamista ei ole erityisesti korostettu. Olen pyrkinyt välttämään pakotettua vastakkain asettelua. Välillä on pitänyt ottaa tiukempi rooli, mutta olen pyrkinyt johonkin parempaan. Tuloksesta toki voimme olla montaa mieltä. Varmuuden vuoksi en haastattele aikuisia lapsiani tähän. Heidän näkemyksensä asiasta saattaa poiketa kovastikin omastani 😂.

Oli miten oli, olen äärettömän onnellinen siitä yhteydestä ja luottamuksesta, joka vallitsee meidän ja lasten välillä, vaikka aikuisia ovatkin. Erityisen ylpeä olen siitä, kuinka he arvostavat vanhempia ihmisiä ja heidän osaamistaan. Enkä nyt puhu vain itsestäni. Kummallakin on tai on ollut hyviä ihmissuhteita kaiken ikäisten ihmisten kanssa. Arvostan sitä ennakkoluulottomuutta ja tasaveroisuutta sieltä nuoremmasta suunnasta. Jollen ehkä ole edesauttanut sitä, en ole ainakaan estänyt sitä. Olen katkaissut ketjun ja lapseni jatkavat tässä suhteessa puhtaalta pöydältä 🥰.

Sotken tähän vielä ripauksen ammatillista innostustani. Olen kuluneen vuoden aikana tehnyt digitaalisia kuvakorttikollaaseja. Ennen etätyöaikaa käytimme kuvakortteja työpajojen, joskus palavereidenkin alussa läsnäolon ja muiden huomioimisen hakemiseen varsinaista työrupeamaa varten. Parhaista korteista tuli aina kisa ja joku joutui aina tyytymään johonkin selittelykorttiin. Usein teemana oli: Millä fiiliksellä tulit tähän työpajaan/palaveriin? Valittu kuvakortti sitten selitettiin auki. Kaikkien keskittyminen terästäytyi ja mahdolliset häiriötekijät tulivat kaikkien tietoon. Se oli hyvä käytäntö.

Jatkuva etätyö kadotti fyysisten kuvakorttien käyttömahdollisuuden ja siihen tilallehan piti tehdä jotain digitaalista etäkokouksiin. Digitoin ensin vanhat kuvakorttimme. Pian oli selvää, ettei yhteen kokoukseen tai työpajaan tarvita sellaista määrää kortteja kuin läsnäkokouksissa. Nyt jokainen kortti oli kaikkien valittavissa siitä huolimatta, vaikka joku olisi sen jo itselleen valinnut.

Pienempi korttimäärä sai aikaan myös sävellysherkkyyttä. Kun aivan omaa korttia ei löydy, pitää tyytyä johonkin muuhun ja sitten selittää oma tarina kortin avulla tai siitä huolimatta. "Nyt on äkäinen olo, kun jätettyäni lapsen hoitoon huomasin, että oli jättänyt koti- ja työavaimet kotiin. Tämä työpaja on sinänsä ihan kiva, mutta vielä kiehuu vähän tuon aamun jäljiltä." Ja kaikki olivat heti kartalla.

Koska kehittäjäihmiset tuppaavat kyllästymään helposti, oli selvää, että vaihtelua tarvitaan. Olen sitten omalla ajallani puuhannut uusia kuvakorttikollaaseja työyhteisön käyttöön. Teemalla heti aamusta: Millä fiiliksellä tulit paikalle?

Tässä esimerkki ilmaisesta kuvapankista (Pixabay) keräämistäni kuvista tekemäni fiiliskortti. Millä fiiliksellä sinä olet juuri nyt (valitse kortin numero) ja miksi?

Minulla on tällä hetkellä ehkä fiilis tuolta ykköskortista. Pitkän väsyneen ajan jälkeen alan nähdä värejä ympärilläni ja elämä näyttää upealta 💝.

Upeaa viimeistä maaliskuun viikkoa sinulle!

Torkkupeittoa ja ripelankasukkia

Tänään ryhdyin pähkäilemään ripelankojeni tolkutonta määrää. Sukkia saan tehdä ikuisesti, ennen kuin saan nuo kulutettua. Sitten tuli idea torkkupeitosta isälle isoäidin neliöistä. Voipi olla, etten jaksa tehdä loppuun asti ja hyvinkin on mahdollista että jaksaessanikin isäni ei ehkä tykkäisi koko tekeleestä. Yritän silti.

Isän estot ovat muistisairauden myötä vähentyneet olemattomiin. Onneksi hän on siitä huolimatta mukava ja jopa hurmaava tyyppi - kunhan osaa nuo töksäytykset tulkita oikein. Jos hän ei jostain pidä, hän tekee sen kovin selkeästi selväksi. Toisaalta ennen muistisairautta hän oli kovin taustalle asettuva myötäilevä mies. Ehkä hän on nyt osittain löytänyt myös itseään.

Sukkia on putoillut puikoilta ennen olkapään operointia ja sen jälkeen. Ripelangoista yritän päästä eroon.

Miesten ripelankasukat ovat kokoa 45. Mukana muutama koiran karvakin. Niitä riittää. Tuo kirjava lanka on todella kirjavaa ja sen tuhlaaminen on hidasta hommaa, jos haluaa mukaan mitään hillittyä ajatusta. Tässä se on yhdistettynä tumman siniseen, jota en koskaan, koskaan enää hanki uudestaan. Se on niin tummaa, että silmukan pudotessa tarvitaan avuksi iso arsenaali valoa ja hiljaisuutta tilanteen pelastamiseksi 👍.  Ei edistä romantiikkaa eikä parisuhdetta muutenkaan.

Nämä sukat menevät lahjoitukseen tai arvontaan, meillä ei ole kotona näin isojalkaisia tyyppejä.

Kiitollisuudella otan vastaan alkaneen viikonlopun. Kroppa ja pää huutavat lepoa, viikko on ollut hektinen.

Olkapää elpyy ja tilhiparvi kävi vierailulla 💖

Eilen oli ihan pakko tarttua kameraan, kun näin pihatiellä tilhiparven. En ehtinyt ikuistamaan niiden peseytymistä, mutta tavoitin heikkoon valoon oksien kätköihin piiloon jääneet helisijät muutamaan pönötyskuvaan. Enpä olekaan koskaan niitä vielä tavannut näin keväällä! Olkapääni suostui kuvausyhteistyöhön, mutta millään muulla en sitä sitten eilen enää vaivannutkaan.

Olkapää äkäilee kaikista paikoista eniten (mutta vähemmän kuin eilen) juuri tällä hetkellä. Särkylääkkeet ja lepo ovat ehdottomia kohtuullisen olon edellytyksiä. Mutta tänäänkin olkapää oli jo parempi kuin eilen. Aion varovasti nostaa tänään käsityöt syliin ja ryhdyn heiluttelemaan puikkoja olkapää mahdollisimman liikkumattomana ja silti jännittämättä jotain uutta osaa kropassani 😂😂😂. Helpommin ehkä sanottu kuin tehty?

Kello lähestyy kuutta, mutta ulkona on kaunis matalan auringon valo. Matti kävi tänään pihassa taas ruokailemassa ihan rauhassa. Se ei hätäillyt eikä Putiniakaan näkynyt missään. Jokainen sodaton päivä tässä pihassa on musiikkia korvilleni ja iloa silmilleni.

Mahtavaa maaliskuun jatkoa!

Arvonnan sukkapalkinnot lähtivät matkaan, muuten kipeä viikonloppu

Ripelankasukka-arvonnan palkinnot lähtivät tänään vihdoin voittajilleen. Eilen en jaksanut yrittääkään tehdä mitään kynän kanssa. Tänään tuli osoitteet kuoriin 👍. Ja kuoret lähtivät postiin voittajille.

Olkapää ja lonkka ovat oireilleet pitkään. Viimeistään marraskuusta asti kumpikin on häirinnyt yöunta ihan tuntuvasti. Kun omahoito ei näyttänyt hyvistä ohjeistakaan huolimatta tepsivän, piti nöyrtyä lääkärin apuun.

Lääkäri katsoi perjantaina olkapäätä ultraäänellä ja totesi, että kovasti kärsineeltä näyttää. Huokaili siihen vielä. Hän operoi olkapäätä ja varoitteli, että operaatio tekee kipeää. Ja että operaation jälkeen tekee vieläkin enemmän kipeää. Ja että seuraava yö voi olla aika mahdoton. Ja oikeastaan koko viikonloppu tulee menemään tämän hoidon myötä aika pilalle.

Ihanasta tummasta huumorista huolimatta oltiin aika lähellä totuutta. Operaatio ei ollut paha. Ilta oli kipeähkö, mutta ihan ok. Yökin sujui paljon odotettua hienommin. Mutta aamulla viivästyin kipulääkitysten kanssa ja sen seurauksena oli melkoisen epämiellyttävä aamupäivä ja päivä. Illemmalla pääsin taas mukaan normaalin elämän rytmiin. Toki siihen mennessä olin ymmärtänyt jo, että oikeaa olkapäätä ei saa yhtään liikuttaa, jos aikoo selvitä ilman tuskia.

Viikonloppu ei mennyt pilalle. Hieman ohi lauantain puolisumuisten lepohetkien vuoksi ja suunnitelmat uusiksi käden hitaan palautumisen vuoksi. Mutta hyviä hetkiäkin mahtui viikonloppuun monta 👍.

Oikean olkapään tilanne oli huonompi kuin toivoin ja sen operoiminen kesti myös oman aikansa. Tuleva viikko näyttää, riittääkö tämä hoito vai tarvitaanko jotain lisää.

Kyseessä ei ole mitään vakavaa, vain ikävän kipeää ja kiusallista. Kyllä tämä tästä 👍.

Hieman huolissani olen seurannut työelämäkeskustelua. Tuli kutsu webinaariin (verkkoseminaariin), jossa aiheena on työntekijäkokemus. Ymmärtääkseni tavoitteena on hyvä ja kilpailukykyinen työntekijäkokemus, joka vetoaa alan ammattilaisiin. Hienoa sinänsä.

Samaan aikaan kuuntelen keskustelua huonosta johtamisesta, ahdistavasta työilmapiiristä, ikärasismista ja nöyryyttämisestä. Onko meillä oikeasti näin kahden eri taajuuden työpaikkoja ja työn johtamisen tavoitteita? Vai onko puhe hyvästä työntekijäkokemuksesta kaiken kaikkiaan vain harhaa ja sumuttamista? Onko sitä missään?

Onneksi on luonto tasoittamassa muun elämän kuormitusta. Nyt on ihan parhainta aikaa seurata luonnon pöhinää ja muutoksia! Meidän talomme yli lensi tänään ainakin kaksi joutsenkuntaa. Kovasti pitivät ääntä mennessään. Kuului työhuoneeseen asti 💖. En tehnyt töitä, tosin. Työhuone on muuten vain todella hyvä paikka niin moneen.

Puikot pukkaavat ilmoille uusia ripelankasukkia. Millaiset sukat sinä olisit valmis adoptoimaan omaan kotiisi?

Työpaikkamatkailua sekunneissa

Aloitin tällä viikolla uuden harrastuksen, tai oikeastaan olen vain hieman kehitellyt aikaisempaa harrastustani. Minun työssäni on paljon palavereita ja nykyään ne käydään Teamsin välityksellä. Sinne saa käden käänteessä omaksi taustakuvakseen oman valitsemansa kuvan. Intohimoisena valokuvaajana olen tähän mennessä valinnut taustakuviksi aina omia ottamiani valokuvia. Samalla ne ovat muistuttelemassa siellä hyvistä hetkistä ja retkistä. Taustamaisemaa katsellessa unohtuu oman itsen tuijottelu kokonaan ja mieliala on paljon suotuisampi.

Nyt olen fasilitointikuvakortteja tehtyäni noin vuoden ajan käynyt läpi massiivisen määrän muiden ottamia oikein hyvälaatuisia kuvia. Minun käyttämäni kuvat ovat Pixabaystä, josta kuvia saa ilmaiseksi eikä jokaiseen kuvaan tarvitse jaksaa kirjata ylös kuvaajan nimeä, kuten alkuun pyrin tekemään. Ajan mittaan se osoittautui aika työlääksi lisävaiheeksi. Olisi kiva, jos nuo kuvaajatiedot kulkisivat kuvien mukana automaattisesti.

Viime viikonloppuna uusia fasilitointikortteja suunnitellessani löysin taas joitakin kovasti itseä sykähdyttäviä kuvia - paikkoja, joissa olisi mukava olla. Siitä lähti liikkeelle idea tallentaa hurmaavimmat kuvat omalle koneelle ja käyttää niitä työpalavereissa omana taustakuvana. Nyt en olekaan enää tutussa maisemassa, vaan kivassa uudessa kohteessa jossakin. Ja ihan työaikana. Työpaikkamatkailua!

Tämän viikon ajan olen matkustellut palavereissa uusissa maisemissa ja ainakin minua se on piristänyt aivan mahdottomasti. Lapsellisesti tuskin maltan odottaa seuraavaa palaveria päästäkseni johonkin mukavaan paikkaan 🥰.

Otinpa muutaman kuvankaappauksen omasta feikkipalaveristani, jossa testailin uusia taustoja. Tältä minä saatan tällä hetkellä näyttää työpalavereissani.

Hullulla on halvat huvit, sanotaan. Halpaa ja nopeaa matkustamista kivasta maisemasta toiseen työpäivän aikana 🥰😂😂😂😂😂.

Sukka-arvonnan palkinnot lähtevät matkaan viimeistään viikonloppuna. Osoitteet ovat täällä ja mieskin kävi ostamassa postista oikein erityiset sukkakuoret 👍.

Upeaa viikonlopun odotusta!

Arvonta suoritettu!

Kiitos kaikille arvontaa seuranneille, myös teille, jotka ette sukkapareja tarvinneet/halunneet. Mieheni toimii jo todella tottuneesti onnettarena ja taas saatiin ihan hujauksessa arvottua nämä sukkaparit uusille omistajilleen.

Sukkapari nro 1:

Nämä sukat päätyvät Hituselle! Onneksi olkoon!

Sukkapari nro 2:

Nämä sukat lähetetään Hippohiirelle! Onneksi olkoon!

Ja sukkapari nro 3:

Nämä sukat matkaavat Pajunkissalle! Onneksi olkoon!

Ilmoittelen näistä myös henkilökohtaisesti.

Ilmoitathan postiosoitteesi viikon sisällä sähköpostilla osoitteeseen luonnonluomaa@outlook.com, niin pääsen lähettämään sukat oikeaan kotiin!

Kiitos kaikille kivasta arvonnan kannustuksesta!

Tuossa aiemmin kyselinkin jo, millaisten sukkien arvonnasta olet eniten kiinnostunut, jotta häärään oikeanlaisten ripelankasukkien parissa. Koko, ikä, sukupuoli? Väri?

Aurinkoista maaliskuun viikon jatkoa!

Närhi lauloi harakkaa

Putin oli taas päivällä Matin kimpussa, mies huomasi tilanteen ja rykäisi pelin poikki. Huoh.

Nostan tähän esille yhden pihassamme vierailevista närhistä. Niitä on vaikea erottaa toisistaan, joten niiden nimeämiseen ei ole mitään erityistä syytä. Paitsi että juuri tämä yksilö lauloi harakkaa. Kuvittelin harakan päivystävän lähellä, mutta sitten omenapuuhun lennähti tämä närhi ja alkoi matkia harakkaa. Todella uskottavasti matkikin. Matkiminen on nähtävästi yksi niiden lahjakkuuksista eli supervoimista. Oli siinä vieressä ihmettelemistä tuossa tilanteessa.

Närheä on ollut vaikea saada kuvausetäisyydelle. Se ei yhtään tykkää läsnäolostani. Nyt vihdoin luovutti hieman varovaisuudestaan.

Olen heitellyt ennen kuvaushartauksia hangelle pähkinöitä närhien houkuttelemiseksi. Muutaman kerran se (närhi) on salaman nopeasti käynyt nappaamassa pähkinän nokkaansa ja paennut saman tien pois. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa ottamaan muutaman kuvankin 👍.

Isän hoivakodissa koronarajoitukset jatkuvat. Pääsin erityisluvalla vierailemaan hänen luonaan lyhyesti. Muistisairaalla kulunut tauko on tuntunut pitkältä. Nyt täytyy yrittää 'murtautua' hoivakotiin säännöllisemmin eikä vain tyytyä yleisiin karkoitusohjeisiin. Taas piti isän kanssa hieman aloittaa kaikkea alusta, mutta hyvinhän sitä juttua sitten riitti 🥰.

Tänään aamulla töissä oli upea palaveri taidokkaan ja ystävällisen kollegan kanssa. Niistä minä saan voimaa, onneksi heitä on olemassa 💝.

Iltapäivällä koiran kanssa lenkille lähtiessä ulkona oli peräti 8 astetta lämmintä! Heikosti auratut kävelyreitit olivat kuitenkin vielä jäisiä ja lainehtivat vedestä. Kävelyreissut vaatisivat kengiltä nastoja ja vedenpitävyyttä. Sekä tietenkin kävelyyn soveltuvaa keveyttä. 

Kunpa joku joskus tekisi laskelman siitä, kuinka paljon kävelyreittien auraamisessa pihtaamisessa säästyy rahaa ja kuinka paljon vähentynyt ulkoiluhalu ja liukkaassa tapahtuneet onnettomuudet aiheuttavat välillisesti lisäkustannuksia. En usko, että kävelyreittien auraamisessa pihdatut summat kääntyvät voitoksi. Laskelmien perusteella voisi jokin osaava taho tehdä suosituksia hyvän auraustason suhteen.

Tiistaikin on toivoa täynnä. Ihmiset tekevät onneksi paljon hyvääkin ja se kantaa hedelmää muille ihmisille. Silläkään ei ole niin väliä, mihin suuntaan ja kuinka paljon hyvää jaksaa pistää eteen päin. Kaikki lasketaan. Kaikesta hyötyy joku tai useampi. Minua huolettaa kansainvälisen tilanteen lisäksi kotimaassa poreileva epävarmuus ja osittainen pelko/voimattomuus. Naapuriakin pitää tukea ja auttaa näinä päivinä. Tulevaisuudessa joskus ehkä iloisesti ihan kaikkina päivinä.

Iso halaus sinulle, joka haluat ottaa sen vastaan. Jaksetaan yhdessä 🧡.

Uusi viikko, uudet tuulet?

Lyhyitä huomioita alkavaan viikkoon:

Ripelankasukka-arvonta on käynnissä vielä tiistai-iltaan asti.

Matti voi hyvin ja Putin on pysytellyt kaukana hyvin vähäisillä hätyyttelyillä.

Mietin, millaisia ja minkä kokoisia ripelankasukkia pitäisi tehdä seuraavaksi, jotta niillä olisi kysyntää. Tällä kertaa kaikkien sukkien arvontoihin on osallistujia, mutta jakautuma on epätasainen. Millaisten sukkien arvontaan haluaisit itse osallistua?

Sää näyttää jatkuvan kauniina. Iloitaan siitä!

Matti ja Putin - fasaanit

Olen vakaasti sitä mieltä, että mikäli se on minusta kiinni, meidän pikkuisella tontillamme vallitsee rauha ja suoja mahdollisimman hyvin kaikille eläimille. Hävinnyttä ei lyödä, lapsia ei varasteta eivätkä kissaeläimet vaani lintujamme näin muutaman esimerkin laittaakseni.

Tähän aikaan vuodesta ilmassa alkaa olla pientä kärhämää, taistelua ja kilpailua. Niin kauan, kuin se ei ole kohtuutonta, se saa tapahtua. Mutta kohtuuttomuuksiin ei meidän pihallamme minun valvontavuorollamme mennä.

Kaksi ukkofasaania on tähän aikaan vuodesta yhdelle tontille selvästikin liikaa. Kumpikaan näistä meidän tyypeistämme ei tajua väistyä. Olen heittäytynyt erotuomariksi joihinkin tilanteisiin. Valvonnan ja keskustelun helpottamiseksi olen antanut kummallekin fasaanille nimen. Ne eivät itse tosin tunnista nimiään, mutta minun ja mieheni on helpompi puhua niistä käyttämällä nimiä.

Tässä on Matti. Matti on kaljupäinen siksi, että on joutunut kovasti alakynteen sen toisen ukkofasaanin kanssa. Matti ei ole kova taistelemaan eikä se kovin kummoinen ole juoksemaankaan. Siksi se on aina aggressiivisen kollegansa uholistalla.

Muutaman hieman helpomman päivän jälkeen Matti näyttää jo paljon reippaammalta kuin heti ison kukkotappelun jälkeen. Se tulee ruokintapaikalle syömään ja on kovasti varovainen.

Pian kukkotappelun jälkeen se näytti tältä:

Se toinen kaveri on rehvakas, taisteluhaluinen ja säälimätön. Lisäksi se on sinnikäs, määrätietoinen ja ylettömän itseriittoinen. Se ei pysty pidättelemään itseään, vaikka näkisi Matin vain kaukaakin. Ja Matti ei ole siinäkään kunnossa kuin ennen isoa tappelua. Olen antanut tälle toiselle fasaanille nimeksi Putin, tässä kuva:

Otettiin miehen kanssa sellainen käytäntö, että jos Putin tavataan meidän tontiltamme, hätistelemme sen pois, jotta Matille jää rauhallinen ruokailualue. Putin osaa onneksi kunnioittaa isompaansa ja riittää, että sen lähelle menee kävelemään, ääntely lisää sen juoksuvauhtia välittömästi. Tavoite on, että Matti pääsisi kuntoutumaan sen verran, etteivät kohtaamiset Putinin kanssa muodostuisi sille enää kohtalokkaiksi. Ehkäpä Putinkin löytää pian siipensä suojaan naaraan, jonka suojelemiseen keskittyä enemmän kuin Matti-paran päälle hyökkäilyyn.

Varmaan taas ihan hullun naisen puuhia, mutten minä voi vierestä seurata hillitöntä väkivaltaa ja teurastusta omalla pihallani. Jokin raja se olla pitää.

Uudet ripelankasukat arvontaan!

Uusimmat ripelankasukat ovat tässä:

Sukkapari 1: koko 38-39

Niiden valmistumisen myötä laitan taas ripelankasukkien arvonnan käyntiin. Yllä olevien sukkien lisäksi arvon parit edellisetkin valmistuneet ripelankasukat:

Sukkapari 2: koko 39-40

Sukkapari 3: koko 37-38

Kaikki sukat valmistettu Novitan 7 veljestä -langasta, joka kestää hellän konepesun.

Kolme arvontaa, kussakin palkintona sukkapari.

Kirjautuneena lukijana sinulla on käytettävissä kolme arpaa per arvonta. Satunnaislukijana saat yhden arvan per arvonta. Ilmoita, minkä sukkien arvontaan haluat osallistua ja jos voitat useammassa kuin yhdessä arvonnassa, mikä on sukkien suosikkijärjestyksesi. Kukin osallistuja voi voittaa vain yhden sukkaparin.

Arvonta-aikaa on noin viikko: arvonta suljetaan ti 15.3. klo 20.

Pyydän voittajilta postiosoitetiedot sähköpostiini (luonnonluomaa@outlook.com). Jos en saa postiosoitetta viikon sisällä arvonnasta, kyseinen sukkapari arvotaan uudelleen.

Postitan sukkaparit voittajille mahdollisimman pian 👍.

Ensisijainen tavoite on saada tähteeksi jääneitä ripelankoja kierrätettyä hyödylliseen tarkoitukseen. Kiva on tietenkin myös, jos sukat ilahduttajat saajiaan 💖.

Toiveikasta ja iloista maaliskuun jatkoa!

Sinitiaisen pähkinähetki

Ennen lumisadetta ehdin istua muutamankin tovin pihakuusen alla. Siinä oli hyvä seurata pihan otusten touhuja närhiä lukuun ottamatta. Ne eivät tykänneet läsnäolostani.

Tähän lyhyesti vain sinitiaiskimara pihalta kaadetun koivupölkyn päällä käyneestä vierailijasta. Laitan sinne vahtiin mennessäni aina puoli kourallista pähkinöitä tarjolle.

Sinitiainen katsoo usein pienen hetken ympärilleen ennen pähkinän kaappaamista. Siinä on pieni mahdollisuus kuvaamiseen.

Nopeasti kuitenkin pähkinän kimppuun.

Uups. Se tipahti.

Sinne meni.

Aurinkoista viikon jatkoa!

Utelias ongelmanratkaisija = optimistinen ahmatti

Tänä keväänä olen oppinut paikallaan olemisen ja tarkkailun taitoja sekä kärsivällisyyttä. Hippunen näitä lisää pehmentää ja helpottaa elämääni selvästikin merkittävästi.

Olen myös oppinut sen, ettei mitään ylärajaa voi olla sille, kuinka moneen kertaan päivässä kännykkänsä kadottaa. Ihan kotiin kuitenkin vain, ei mitään vakavia tilanteita.

Ja senkin olen oppinut, että parhaiten palkitsevat asiat ovat pieniä ja helpoiten saavutettavissa. Niistä voi ammentaa aina uudestaan ja uudestaan. Toki täytyy olla siinä kunnossa, että mieli tavoittaa hyvää oloa edes hetkeksi. Sekään ei ole itsestään selvyys aina eikä kaikille.

Minä ilahduin viikonloppuna esimerkiksi tästä:

Tuossa yläpuolella on pähkinäautomaatti, johon orava ei pääse käsiksi mitenkään. Monesti se on koettanut ja yhtä usein epäonnistunut. Se ei kuitenkaan halua luovuttaa ja tyytyä pelkästään helpommin saatavilla oleviin kuorittuihin auringonkukan siemeniin. Se haluaa uskoa, että tämäkin ongelma on ratkaistavissa. Ei tosin ratkennut vielä tänä viikonloppuna 🤭.

Lempeää alkavaa maaliskuista viikkoa 💖.

Hoivakodin vierailukielto jatkuu (korona) ja ilkeästi päihinsä saanut koirasfasaani

Isän hoivakodissa on taas uusi vierailusulku uuden korona-altistuksen vuoksi. Edellinen sulku kesti torstai-iltaan ja perjantaina puolen päivän jälkeen hoivakotiin soittaessani minulle kerrottiin uudesta sulusta ja uudesta altistuksesta. Tätä on kestänyt nyt jo todella kauan. Onneksi isä ei muista, milloin hänellä on viimeksi käynyt vieraita. Hoivakodin käytännöissä on selvästi paha viruksen mentävä aukko. Toivottavasti se on vihdoin tunnistettu ja sille on myös tehty jotain ratkaisevaa. Voi olla, että heittäydyn hankalaksi ja tiedustelen ongelman juurisyytä ja sen nujertamiskeinoja hoivakodista oikein kirjallisesti.

Lykkäsin isän kotiin jääneen rollaattorin palautusta perjantaihin, sillä palautuspaikat ovat ymmärtääkseni auki vain viikolla ja isän hoivakodin vierailusulun piti olla juuri päättynyt. Ajattelin lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla, mutta kuinkas kävikään.

Rollaattorin kanssa ei tarvinnut ajaa onneksi ihan Lahden keskustaan asti, vaan pääsin jättämään sen Hollolan terveyskeskukseen.

Meidän pihan sinitiaisemme ovat jo enemmän kiinnostuneita toisistaan kuin tarjolla olevasta ruokailusta. Toki ruokakin kelpaa, mutta vain sopivasti kuhertelun lomassa. Yhteiskuvaa oli vaikea ottaa tinttien vilkasliikkeisyyden vuoksi. Niillä oli selvästi suuria vaikeuksia pysyä paikoillaan. Kaikki oksat, puunrungot ja havut tutkittiin yhdessä tarkoin - koko ajan liikkeessä.

Pihalla käyvät kaksi fasaania ottivat eilen hieman tiukemmin yhteen. Edellisen kirjoituksen komea fasaanikoiras on melkoisen aggressiivinen tyyppi. Jo aikaisemmin se harppoi ahdistelemassa toista (nuorempaa?) koirasta tiiviillä tahdilla. Eilen jahti jatkui jo juoksuvauhtia. Takaa ajettu fasaani lentää pölähti kuuseen turvaan - niin luuli. Riitaa haastava komistus lennähti oitis perässä. Jonkin aikaa kuusesta kuului siipien lyöntejä ja fasaanin sotahuutoa. Sitten tuli hiljaisuus. Vasta pari minuuttia myöhemmin riidan haastaja putkahti kuusen oksistosta ulos (itse asiassa siinä on kaksi kuusta ja yksi tuija aika läpinäkymättömänä kokonaisuutena) muina miehinä. Arvelin, että häviölle jäänyt tyyppi oli lentänyt kuusesta toiseen suuntaan tontilta pois.

Tänään näin tuon toisen fasaanin varovaisena ja kyräilevänä, se uskaltautui pihaan syömään. Oletan, että sen vammat ovat tulleet tuosta tai jostain vastaavasta kukkotappelusta. Toki kyseessä voi olla jotain muutakin. Ensimmäisenä muista vaihtoehdoista tulee mieleen ikävä kyllä hyökkäämään opetettu koira. Todella surullinen näky.

Olen nähnyt fasaanitappeluita aikaisemminkin, mutta ne ovat olleet hieman enemmän teatteria kuin fyysisesti käsiksi (nokiksi / päähän) käymistä. Jos tuo riidan haastaja on tehnyt tämän, se on todella hankala tyyppi. Kummankaan koiraan mukana ei kulje vielä naarashaaremia. Siksi tällainen aggressio puistattaa.

Toki voi olla kyse myös siitä koirasta, jonka omistaja uhkailee hänen koiransa tappavan meidän koiramme, jos se pääsee vapaaksi (sehän säntää hölmönä pensasaidan läpi ohikulkijoille räksyttämään, etenkin, jos seurassa on koira 😞).

Tänään tämä tuli siis varovasti syömään. Pian paikalle saapui myös riidan haastaja ja ryhtyi taas ajamaan takaa tätä poloista. Minä päätin, että meidän pihallamme ei lyödä lyötyä. Lähdin hiiltynein, mutta määrätietoisin askelin riidan haastajan perään ja pian sen huomio siirtyikin tuon vammautuneen poloisen sijasta minuun. Minun kanssani se ei alkanut kukkoilla, vaan pötki pakoon.

Kyllä se luonnon kanssa on mahtavaa, täynnä ihania hetkiä ja samaan aikaan huolta ja sydämen tykytystä. Ei saisi puuttua, mutta meidän tonttimme - sopeutukoot 😇.

Ihanan valoisan maaliskuun sunnuntain odotusta!

Luonto herää kovaa vauhtia ja uudet ripelankasukat valmistuivat 💖

Kun takana on kolme lumen ja pilvisyyden täyttämää kuukautta, otan innokkaasti vastaan maaliskuun auringon ja kevätlupauksen. Talvikuukaudet eivät vain ole ollenkaan minun juttuni ja vain käsityöt, perhe ja lähiystävät pitävät minut silloin poissa pohjamudista. Lähellä kuitenkin aina kuljetaan. Erityisen tiukkaa talvikuukaudet ovat nyt, kun lämpimään matkustaminen kesken pahimman kauden ei onnistu tai on ainakin mahdollisimman vaikeaa. Se on ollut se pelastusrengas aikaisemmin.

Isän hoivakodissa on neljän viikon aikana ollut jo kolme korona-altistusta ja vierailukieltoa. Onneksi isä ei muista, aika ei hänestä varmastikaan tunnu sen pitemmältä kuin viikkokaan. Nyt odotan jännityksellä, pääseekö hänen luonaan vihdoin vierailemaan vai pompahtaako jostain esiin taas uusi altistus. Vanhuksilla tuolla on varmasti melkoisen yksinäistä 😞.

Minä olen istunut muutamaan otteeseen pihalla oikein urakalla palelemiseen asti eikä siellä ole ollut yksinäistä. Porukkaa on riittänyt ihan mahdottomasti. Eläinten kevät on jo alkanut. Jos on kyllästynyt talveen, kannattaa siirtää katse eläimiin. Siellä sattuu ja tapahtuu 👍.

Fasaanikoiraita on kaksi: tumma ja roteva sekä vaaleampi ja hoikempi. Tumma ja roteva on vanhempi tai muuten dominoivampi. se ei tykkää kilpailijasta omalla reviirillään. Peräkkäin viipottavat, nuori edellä, vanhempi perässä pitkin tonttia ja naapurissakin. Vielä ei mahtailla eikä tapella ja meno on ihan äänetöntä. Kohta se alkaa äänekäs menokin.

Tässä sen tummempi ja rotevampi koiras - hiippailee melkoista vauhtia.

Pihalla vierailee kaksi oravaa: normikokoinen ja pieni. En ole ihan varma niiden dynamiikasta, mutta touhuavat välillä hyvinkin lähekkäin ja sitten taas mennään karkuun. Naaras ja koiras?

Oravan kanssa kuitenkin tuijoteltiin toisiamme, kun yritin kuusen alla istua kameran kanssa hyvin huomaamattoman oloisena. Hän huomasi.

Näissä kuvissa orava on varautunut, muttei ole puolustuskannalla ja säksätä. Häntä on kauniisti pystyssä, puolustautumistilanteessa se on tavallisesti melko vaakatasossa ja huiskii vasemmalta oikealle tai päinvastoin.

Oravalla oli kova nälkä. Pähkinäautomaatti on sen ulottumattomissa ja sen joutuu turvautumaan muihin tarjoiluihin. Kuvaustilanteessa tarjoilen pähkinöitä hangelle ja puun oksille hieman laajemmassakin mittakaavassa. Kaikki kelpasi 🥰.

Luontomyhäilyn lisäksi olen jatkanut sukkaprojekteja. Ruskeiden palmikkopolvisukkien jälkeen vuorossa oli ripelankaoperaatio eli ripelankasukat. Yritin tehdä rupeamasta tällä kertaa hieman mielenkiintoisempaa. uudet ripelankasukat siis tässä:

Malli kehittyi työn edetessä kerros kerrokselta. Kahdet sukat yhtä aikaa kaksilla puikoilla, lankakerät jaettuina kaksiin keriin. Yritin etukäteen katsoa yhteensopivia värejä kimppaan äärettömän huonolla värisilmällä. Pitkän googlettelun jälkeen päädyin yhdistelemään näitä värejä ja malli on todellakin pala palalta ihan omasta päästä revitty. Tulee mieleen eilisen päivän kirjoitus palokärjestä 🤭.

Tällä hetkellä puikoilla on sukat miehelle ja sitten pitäisi taas löytää inspiraatio ripelankasukkiin 👍.

Minulla on paljon toiveikkuutta alkaneen maaliskuun myötä. Kääriydyn omaan kuplaani ja päästän sinne lähipiirini lisäksi blogikaverini. Olen valmis toimintaan, mutta ennen kuin siihen löytyy oivallinen väylä, elän tässä hetkessä ja nautin siitä, mitä on. Huoli kasvaa helposti ilman kasvattamistakin. Usko hyvään elämään kaipaa jatkuvaa vaalimista. Iloa huomiseen 💖

Palokärkeä stalkkaamassa

Onneksi meillä on luonto! Tänään en mennyt kotipihaa kauemmaksi, mutta luonnon otuksia kävi siellä vierailemassa parin edellisen päivän mukaisesti melkein ruuhkaksi asti.

Aamupäivällä lintutelevisiota olohuoneen ikkunasta katsoessani huomasin isomman tumman linnun lehahtavan naapurin koivuun. Sehän oli kuin olikin palokärki! Ainakin sitä katselin ja tuumailin, ettei kannata lähteä pihalle kameran kanssa, että lintuhan lennähtää heti pois, kun pääsen paikalle. Mutta kun se jatkoi naapurin koivun äärellä ahertamista, oli ihan pakko kokeilla onneaan ja laittaa ulkovaatteet päälle ja kirmata tonttien rajalle.

Olen kuullut palokärjen huudon monesti jotakuinkin tuosta suunnasta, mutten ole saanut lintua näköpiiriini. Koivun kunnosta päätellen, se oli oleskellut aikaisemminkin juuri täällä.

No, pölähtihän se paikalta aika pian saapumiseni jälkeen. Lumessa tarpominen ei ole aivan äänetöntä puuhaa. Jäin kuitenkin odottamaan varmuuden vuoksi. Ja aivan pienen tovin jälkeen se pyrähti takaisin herkullisen puunsa kylkeen.

Ihan esteetöntä näkymää en saanut palokärkeen, oksia oli välissä aivan liikaa. Piti tyytyä siihen näkymään, mikä oli tarjolla. Pahoittelen tuohon väliin jääneitä oksia.

Onkohan tämä palokärjen omaa palvelumuotoilua? Ainakin se muotoilee koivua kovasti uudelleen ja hyvällä palveluhengellä, sillä luulenpa, ettei naapurin isäntä ole osannut edes tilata tällaista palvelua! Koivut eivät näyttäneet mitenkään erityisen elinvoimaisilta viime kesänäkään, nyt luulen niiden elinvoiman olevan ihan erityisen koetuksella. Mutta tikka tykkäsi!

Tässä puu saa kyytiä oikein urakalla.

Ihan kuin olisi ollut pienoisella matkalla! Olin aivan innoissani linnun seuraamisesta. Eipä ole aikaisempina vuosina käynyt vierailemassa näin lähellä. Viereisessä metsässä niitä asustelee, mutta kuusimetsän keskellä palokärjen valokuvaaminen ei onnistu. Tarkkailu kylläkin.

Nyt kannattaa pitää silmät ja korvat auki, luonto on jo kovasti kevätvauhdissa! 🥰