keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Innostava esitys ja keväinen kuva kauriista

Olen viettänyt kaksi aktiivista päivää projektipäivillä. Osa puheenvuoroista on ollut erinomaisia, osa vähän tavanomaisempia. Onneksi aina joukossa on muutama säväyttäväkin juttu :-) Tämän toisen päivän aloituksen otsikkona oli Project Happiness. Esitys oli todella inspiroiva ja innostava. Puhujana oli Onnellisuuden ja elämänlaadun lähettiläs Leo Bormans. Alla tietoa enemmän.


Asia oli tuhtia tavaraa siitä huolimatta, että otsikon alle olisi mahtunut kovin kevyttäkin puhuttavaa. Ja puhuja itse oli todella karismaattinen ja vaikuttava esiintyjä.

Tiivistelen tähän muististani jotain minua koskettanutta.

Onnellisuus (jonkun aiheen supertutkijan mukaan) tiivistettynä tuhanteen sanaan - ja sitten kuitenkin vain kahteen sanaan on: toiset ihmiset.

Onnellisuus ei tavallisesti ole materiaa, vaan kokemuksia. Onnellisuuteen liittyy usein yllätyksellisyys, positiivista palautetta ja muita ihmisiä.

Onnellisuus on pitkälti valinta. Onnellisuudesta (tutkimusten mukaan) 50 % on geneettistä, 10 % tulee olosuhteista ja 40% johtuu teoistamme ja valinnoistamme. Tuohon 40 prosenttiin voi siis vaikuttaa aivan erinomaisesti ja siksi onnellisuus on pitkälti juuri oma valinta.

Omaa onnellisuutta voi parantaa mm. positiivisella elämäntyylillä ja sosiaalisella pääomalla, esimerkiksi ystävyyksillä.

Onnellisuudella on monia eri tasoja, mutta tavallisimmin siihen kuuluu kuitenkin mukaan myös arkipäivän surut ja huolet. Onnellisuus ei ole olotila, jossa vain ollaan ja leijutaan.

Leo Bormans haastoi meidät miettimään, mikä tekee meidät onnelliseksi meidän työssämme. Ja olemmeko onnellisia työssämme. Voinko olla työssäni oma itseni? Voinko kehittyä työssäni siksi ihmiseksi, joksi haluan tulla? Voinko tehdä mielekästä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa? Ja onko työlläni merkitystä?

Tätä aihetta aion taas penkoa internetin syövereistä lisää heti, kun aikatauluun tulee sille sopiva kolo.

Mieleeni palautui taas kerran, miten huikea ero on tavallisella ammattiesiintyjällä ja karismaattisella ihmisten kohtaajalla. Koulutan ihan kohtuullisen paljon oman työni puitteissa ja nuo esiintymis- ja vaikuttamistaidot ovat siksi(kin) niin lähellä sydäntä.

Mikä on viimeksi pysäyttänyt sinut silkasta ihailusta ja vaikuttuneisuudesta?

Lopuksi melkein vuodenaikaan sopiva kuva metsäkauriista viime huhtikuun alkupuolelta. Upeaa loppuviikkoa!



maanantai 28. lokakuuta 2019

Tulipas sitten huomattua, mikä ihan oikeasti on minulle tärkeää

Aloitin viikonloppuna kalenterieni ja satunnaisten päivä- ja runovihkojeni puhtaaksikirjoittamisen. Olen säästellyt mahtavaa vihko- ja kalenterimäärää, sillä niissä on jos minkälaista merkintää ja muistiinpanoa. Kirjoitan valitsemani merkinnät Word-tiedostoon vuosi kerrallaan kuukausittain ja päivittäin. Sunnuntaina kahlasin läpi vuoden 2009 kalenterin.

Ensin minulla oli olevinaan selvä visio siitä, millaisia merkintöjä haluan tallentaa. Edetessäni kalenteria eteenpäin päädyin moneen kertaan miettimään valintoja uudelleen. Vaikka tuo vuoden 2009 kalenteri onkin aika niukoin tiedoin täytetty, askaroin moneen kertaan, mitä sieltä haluan tallentaa.

Vaikka olen tehnyt ihan mielenkiintoisen 'uraputken' elämäni aikana ja olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin luottamustoimiin, tulin siihen tulokseen, että niistä en tallenna mitään. Enpä olisi uskonut päätyväni tähän. Jotenkin kuitenkin kaikesta siitä niihin käytetystä suunnattomasta aikamäärästä huolimatta tulin alle puolen vuoden kirjaamisen jälkeen siihen tulokseen, että nuo asiat eivät ole minulle tässä vaiheessa tärkeitä. Niissä ei ole mitään niin isoa tai hienoa, jota pitäisi muistella. Tärkeät, muistamisen arvoiset asiat ovat niitä ihan muita juttuja.

Olipa hyvä, että ryhdyin tähän nyt, enkä vasta 20 vuoden kuluttua! Nyt voin ihan oikeasti suunnata voimavarojani ihan eri tavoin kuin ennen tätä alkua. Toki olen kovasti työorientoitunut ja se on minulle edelleenkin tärkeää. Mutta se on tekemistä, joka tapahtuu nyt ja suuntautuu osin myös tulevaisuuteen. Nyt tiedän, etteivät nämä asiat ole elämäni huippujuttuja, enemmänkin vain eräänlaista välttämättöntä arkea voidakseni nauttia niistä kestävämmistä asioista enemmän. Työtä on kiva tehdä, mutten aio keskittyä muistelemaan niitä tekemisiäni.

Yksi kalenteri on päätynyt paperinkeräykseen. Ensi viikonloppuna taidan jatkaa tätä dokumentointia.

Siihen asti lumisempia hyvän viikon toivotuksia viime vuoden nokittelevien vihervarpusten kuvan kera :-)


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kiireestä palautuminen tökkii, vastapainoksi kesän perhosia :-)

Pitkähkön työpuristuksen jälkeen kuvittelin nukkuvani kuin tukki tämän viikonlopun. Siinä ei kuitenkaan käynyt ihan niin. Nukuin levottomasti ja heräilin miettimään tämän projektin alta jäädytettyjä työrupeamia, jotka odottavat listalla tekemistään. Mietin niitä unissakin.

Kierrokset ja ylivireystila olivat jääneet päälle purkamisponnisteluista huolimatta. Kahden yön huuhailun jälkeen tänään piti oikein panautua tilanteeseen, jottei tästä huonosta nukkumisesta tule tapaa. Minulla käy välillä niin.

Minun on selvästikin hyvä kohdata oikein kunnolla seuraavan ja sitä seuraavan viikon työt kalenterista ihan lähituntumalla, vaikka onkin viikonloppu. Saan itselleni tilanteesta kokonaiskuvan ja pääsen suunnittelemaan, mitä teen ja milloin. Ja myös sen, mitä kannattaa sittenkin lykätä ensi vuoden puolelle. Läpikäynti antaa jonkinlaista parempaa hallinnan tunnetta.

Varasin myös kalenteriin lisää omia työvarauksia, ihan itseäni muistuttaakseni ja aikaa varatakseni.

Luin myös, että 20 minuutin hyvä rentoutuminen vastaa neljää tuntia nukkumista. Lopen väsyneenä laitoin iltapäivällä kellon herättämään puolen tunnin päähän ja antauduin mielen ja kehon rentouttamiselle. Mieli tuppaa aina löytämään hyviä pohdinnan aiheita ja sitä saa pitää kurissa ihan jatkuvasti. Mutta vähitellen rentoutuminen syveni ja ehdin hetkeksi jopa nukahtaa. Tuo uni ei vielä haittaa yöunia, mutta koko rentoutumissessio auttoi palautumaan ihan merkittävästi.

Päivä oli harmaatakin harmaampi jo ennen räntäsateen alkamista. Päätimme koiran kanssa lähteä hupsuttelemaan läheiselle tyhjälle pysäköintialueelle. Irroitin perillä koiran hihnan ja juoksu alkoi :-) Juostiin ja touhuttiin perätysten ja ainakin minä nauroin katketakseni :-)

Välillä kyykistyin hetkeksi ja huutelin koiraa, joka säntäsi luokse yli-innokas ilme naamallaan. Säntäsi ihan vierestä ohi ja haastoi taas leikkimään.

Nyt täytyy muistaa pitää pieniä rentoutumishetkiä itsensä kanssa ja muistuttaa itseään siitä, että tulevat työt ovat kyllä ihan hyvin hanskassa. Jospa ensi yö sujuisi sikeämmin ja rauhallisemmin :-)

Harmaiden ja sateisten päivien kannustamana olen palannut kesän valokuvien pariin. Ensin toukokuinen sitruunaperhonen askaroimassa mustikan kukkien kimpussa.


Sitten toukokuisessa puolukkametsässä vihreä kangasperhonen.


Upeaa alkavaa viikkoa! Jaksetaan kaikesta hämärästä huolimatta!

perjantai 25. lokakuuta 2019

Latvialainen vaskitsa (?)

Yksi tiukka työputki on nyt selätetty. Tällainen kausiluontoinen kiire ja pusertaminen sopii minulle vielä oikein hyvin. Puristusputken jälkeen osaa nauttia taas ihan uudistuneella tavalla hiljaisuudesta ja tekemättömyydestä. Tai ainakin jonkin ihan muun tekemisestä. Valokuvien pariinhan minä heti kampaajalla käynnin jälkeen rynnistin :-)

Latviassa tapasin mielestäni elämäni ensimmäisen kerran vaskitsan. Jos tämä ei olekaan vaskitsa, niin kommentoi ja kerro saman tien. Tätä havaintoa on turha yrittää tarkistuttaa facebookin linturyhmästä ;-)

Ensin se näytti jättimäiseltä kastemadolta. Mutta hiekalla? Ei siinä sen kummempia ehtinyt miettimään, kamera esiin ja kuvaamaan :-) Tyydyin kuvaamaan ylhäältä, tilanne tuli niin yllättäen, että yritin vain seurata kiemurtelijan menoa. Pelkäsin kadottavani sen ja yritin vain pitää sitä kameran etsimessä.




Lisää tietoa vaskitsasta esimerkiksi täältä: http://www.sammakkolampi.fi/lajit/vaskitsa.html.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Oletko koskaan...

Oletko koskaan kokenut tilannetta, joka on näyttänyt umpikujalta, josta ei ole paluuta?

Tämä ajatus tuli taas mieleen jostain, mitä luin. Että ihminen on kuitenkin usein vahvempi kuin luuleekaan. Että se, mitä luulee lopuksi, onkin usein vain käännekohta. Että elämä usein kantaa. Useammin kuin luulisi.

Että sitä jaksaakin paljon enemmän kuin olisi uskonut. Ja on paljon vahvempi kuin haaveilikaan.



Pitäisi listata ne vastoinkäymiset, mistä on selvinnyt voittajana tai ainakin tasapelissä :-) Ihminen tuppaa helposti laskemaan ja miettimään vain häviöitään ja tappioitaan. Omissa heikkouksissa märehtiminen on ihan kansallisperinnettä.

Mutta se ei kannata. Se on varmasti todistettu monen moneen kertaan suomalaisten historiassa.

***

Oletko ollut ylpeä itsestäsi? Se kannattaisi.

Oletko koskaan kiitellyt itseäsi kaikesta siitä, mitä olet tehnyt, ajatellut ja saavuttanut? Sekin kannattaisi.


Eläköön me.
Vaikka vaikeudet vievät monesti voimavarat ja kaiken huomion, kannattaa muistuttaa itseään siitä, mistä meidät on tehty ja mitä voimavaroja meillä on.

Timantteja syntyy vain paineessa <3 p="">
Upeaa lokakuun jatkoa!


maanantai 21. lokakuuta 2019

Latvialainen juna!

Junaraiteita näkyi Latviassa paljon, mutta pitkään, pitkään aikaan en nähnyt yhtäkään junaa. Joten tämä junakohtaaminen oli lähes juhlallinen ;-)

Tässä junairaiteiden luona oli puomit ja pieni vartijan kopperi, muualla oli vain ylimenosiltoja ja puomittomia (?) tasoristeyksiä. Jälkikäteen ajateltuna voihan olla, että niissäkin on ollut puomit, mutten vain ole huomannut niitä.

Mutta tässä puomit laskeutuivat alas.


Vihreä, vähemmän modernin näköinen juna saapui kiskoja pitkin. Kyseessä oli tavarajuna - kai...? Ainakin tässä alkuosassa kyydissä on jotain painavan näköistä tavaraa.






Ja ihan perässä tulee tuollainen ikkunoilla varustettu vaunu. Ikkunoiden harvuudesta päätellen se ei ole matkustajavaunu. Olisikohan jotain pienempää kuljetettavaa tavaraa varten?



Latviassa ON siis raiteiden lisäksi myös junia :-)

Erinomaisen kaunista (ja harmaata) syksyn jatkoa! Meille on luvattu jotakuinkin sateetonta keliä :-)

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Sateisen ja hämärän päivän puheita :-)

Mitä tehdä sateisella ja/tai hämärällä päivällä, jolloin valokuvaaminen on yhtä tuskaa kelin vuoksi?

Silloin voi ainakin

  1. Siivota paikkoja
  2. Haravoida pihan lehtiä pois
  3. Sanoittaa ja järjestellä kuvia
  4. Soittaa ystävälle
  5. Kaivella läpi vanhoja otettuja valokuvia
  6. Suunnitella valokuvakansiota keväästä syksyyn otetuista kuvista
  7. Suunnitella uusia haasteita kylmän ja pimeän kauden varalle
  8. Kyseenalaistaa omaa arkeaan
  9. Opetella jotain uutta
  10. Kaivaa netin syövereistä jotain innostavia webinaareja
  11. Keskittyä omaan mielihyvään
  12. Suunnitella tulevaa
  13. Tehdä palveluksia perheelle ja ystäville
  14. Karsia kodin tavaramäärää
  15. Suunnitella seuraavan kesän kesälomamatkaa
  16. Nukkua päiväunia
  17. Haaveilla ja köllötellä hyvässä asennossa hyvässä paikassa
  18. Kuunnella sadetta
  19. Kutoa/neuloa sukkaa
  20. Etsiä uusia sukkamalleja netistä
  21. Suunnitella syystalven lomaa
  22. Listata vuoden aikana kohtaamiaan lintuja
  23. Miettiä hyvää small talkia tulevia kohtaamisia varten
  24. Etsiä uudelle pyykille oikeita kuivauspaikkojä
  25. Ottaa muutamaksi tunniksi ihan omaa erakkoaikaa päästäkseen kuvaamaan oman fiiliksensä mukaan :-)
  26. Testata yhtä päällekkäistä tapaa toimia maailmalle
  27. Yrittää kuunnella ihan aidosti ja myötätunnelmalla

Mitä muuta keksit tähän vajaaseen listaan?