Yksin oleminen ja peukaloinen (hanhien lähellä)

Näinä aikoina yksin pärjääminen on vahvuus. Ei niin, että kukaan sitä tunnustaisi ääneen miksikään positiiviseksi asiaksi, mutta yksin pärjäävä jaksaa nämä nykyiset rajoitukset huomattavasti paremmin kuin yksin olemista kaihtava.

Sinänsä on sääli, että tarvitaan tällainen kriisi nostamaan esiin sen, että kaikenlaisilla persoonilla ja temperamenteilla on omat hyvät puolensa eikä ole olemassa vain yhtä tai kahta ainoaa oikeaa. Parhaiten varmaan jaksaa aikojen läpi, jos osaa mukautua moneen: yksinäisyyteen, väkijoukkoon, kiireeseen, tekemättömyyteen, suunnitelmallisuuteen, ennakoimattomuuteen jne. Jotain osaa ja hanskaa aina paremmin kuin jotain muuta, se on selvää. Yksin oleminen on ollut (ja on vieläkin) aivan liian huonosti ymmärretty ja täysin aliarvioitu elämän ja osaamisen alue.

Asiasta kukkaruukkuun: Tänä keväänä näin elämäni ensimmäisen peukaloisen. Se oli sopivasti hanhien käyttämän pellon vieressä olevan metsän aukiolla ;-)

Valoa oli tietenkin aivan liian vähän, kuten melkein aina, kun jotain upeaa kuvattavaa tarjoutuu sopivasti ulottuville ;-)

Eilen satoi räntää ja lunta. Tänään satoi lunta ja vettä. Kylmääkin oli. Mutta huomiseksi on luvattu sateetonta, auringon pilkahduksia ja jopa 8 astetta lämmintä! Jos työpäivä loppuu suunniteltuun aikaan, iltaan jää upeaa ulkoiluaikaa :-)

Sirittäjä laulaa isosti ja kovaa!

Puutarhakärpänen pääsi puremaan pari kertaa päivän aikana - keli oli todella otollinen pienille pihan huoltotöille. Viikon aikana kipeytynyt nilkka ei kuitenkaan ilahtunut lisärasituksesta ja nyt sen on annettava huilia. Ja se sopii minulle ;-)

Sirittäjän ääni on tuttuakin tutumpi seka- ja lehtimetsissä kulkijalle. Ulkonäöltään sirittäjä on yksi noista vihertävistä pikkulinnuista, joita on vaikea erottaa toisistaan. Sirittäjän valkea vatsa ja keltainen pään ja kaulan seutu erottaa sen ehkä varmimmin muista. Mutta takuuvarma tunnistustekijä on sen helposti tunnistettava (ainakin) kaksiosainen laulu.

Nämä videot eivät tee oikeutta sirittäjän massiivisen kuuluvalle äänelle. Ainakin eilen tapaamani tyyppi lauloi niin, että koko metsä kaikui ja raikui. Aivan käsittämätöntä ymmärtää, että noin pienestä otuksesta voi lähteä niin valtavan iso ääni!

Mutta muutama linkki sirittäjän äänen lähteille:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/16/lintumaailman-harmaahiiret-sirittaja

https://suomenluonto.fi/uutiset/kuuntele-sirittajan-laulu-kiihtyy-loppua-kohden/

https://www.xn--lintujen-net-ocba.net/sirittaja/


Ja pari kuvaa vilkkaasta oksalta toiselle ja puusta toiseen lennähtävästä laulajasta :-)

Kapustarintoja, kuovi ja suokukkoja

Viime päivinä olen kolunnut tuttuja maisemia aistimassa kevään etenemistä ja hieman tutkinut uusiakin paikkoja tulevaisuuden varalle. Uusien paikkojen tutkiminen tekee aina hyvää, joskus niistä tekee jopa löytöjä. Useimmiten minun kohdallani reissu on ollut kiva retki, jota en todennäköisesti tee uudestaan.

Eilen törmäsin kuin törmäsinkin kapustarintaparveen uudelleen. Niitä näytti olevan ensin huomattavasti aikaisempaa niukemmin. Sitä paitsi noista mustista pisteistä pellolla ei oikein osaa sanoa mitään, ennen kuin on ottanut pari kuvaa ja katsonut kuvia suurempana kameran näytöltä. Niin siis tein tälläkin kertaa. Otin muutaman kuvan tuosta hyvin harvapäisen näköisestä mustien pisteiden porukasta katsastaakseni tilanteen - mistä linnuista edes on kyse.

Näitä kuvia sitten tiirailin autossa kameran ylle kumartuneena.

Kapustarinnoilta näyttivät, väritys on niin selkeä. Kun sitten nousin kameran näytön äärestä ylös, pelto näyttikin jo ihan toisenlaiselta:

Niitä oli popahtanut ylös piilosta kuin sieniä sateella ja parvi näytti olevan jopa hieman lähempänä kuin äsken ;-) Ne olivat piileskelleet mahdollisimman matalana ja nousseet ylös sillä aikaa kun minä touhusin kameran kanssa! Hauskaa porukkaa! Hekottelin itsekseni ja nimittelin noita lintuja huumorintajuisiksi hepuiksi! ;-) Eivät välittäneet mitään ja alkoivat pian vipeltää kukin omiin suuntiinsa, pysähtyivät nokkaisemaan purtavaa ja taas vipellettiin.

Tänään samalla suunnalla näin aamusella kuovin. Sekin on ehdottomasti minun lempilintujani niin ulkomuodon kuin äänenkin perusteella :-) Kuovilta terveisiä :-) Kuovi pysytteli kaukana niinkuin muutkin tämän julkaisun lintuset.

Onnekseni näin aamulla myös kapustarintaparven. Mutta tällä kertaa siellä oli joukossa isompia vaaleita ja tummia pisteitä (kaukaa katsottuna siis). Ei kun taas ottamaan kuvia ja yritystä saada tarkennus ihan liian kaukana olevaan suurempaan pieneen pisteeseen. Kameran näytön tulkinnan ja noiden palluroiden liikkumisen perusteella päättelin niiden olevan suokukkoja ja niin olikin. Koiraat olivat oikein juhlapuvuissa ja mukana oli tietenkin myös pelkistetymmissä asuissa olevia naaraita. Kuvat haperoa huttua kaukaa, mutta julkaisen ne silti.

Hieman noista saa käsitystä suokukkojen kaulureiden eri värityksistä, joita tässäkin otoksessa löytyi todella monenlaisia: valkoista, tummaa, oranssia, ruskeaa ja valko-mustaa (ei taida näkyä näissä kuvissa). Koiraiden ryntäily ei näy näistä kuvista, mutta sellaista taisteluhenkistä kukkoilua oli mukana monen koiraan liikehdinnässä, kun ne rynnistivät toisiaan kohti ;-)

Näiden kanssa kävi niin, että kuvasin aina kerralla jonkin verran. Katsoin taas välillä kameran näytöltä valotuksen, suljinajan ja tarkennuksen toimivuutta ja kuvasin sitten lisää. Yhden kerran nostaessani pääni ja kameran taas ylös koko pelto oli tyhjä. Aivan hiiren hiljaa ne olivat lähteneet lentoon. Näin parven lentävän edes ja takaisin (kuin eivät yhtään tietäisi, mihin haluaisivat seuraavaksi mennä), mutta niiden lentoon lähdöstä ei kuulunut edes kuiskauksen vertaa ääntä. Yllätyksellistä sakkia :-)

Upeaa äitienpäivää huomiseksi kaikille! Kaikilla on kuitenkin joskus ollut äiti jossain, joten siinä mielessä päivää voi juhlia ihan jokainen :-)

Torronsuon siivekkäitä

Yritän muistaa omilla retkilläni kulkea äänettömästi, välillä pysähtyä ja kuunnella. Yritän olla pelästyttämättä eläimiä lähestymiselläni - ja aina välillä teen niin kuitenkin. Tänäänkin kuljin ihan harkiten mahdollisimman äänettömästi ja niin hyppäsi kuitenkin valkoinen häntä pystyyn puiden seassa - sinne meni ;-)

Luonnon äänten kuunteleminen rauhoittaa minua suunnattomasti. Siksi suositut retkeilypaikat eivät selvästikään ole minun juttuni ainakaan sesonkiaikoina. Nyt lomaviikon aikana osoittautui, että moni paikka tulvii kävijöitä toukokuun arkipäivinäkin. Tyydyn yhä suuremmalla ilolla omiin pieniin polkuihini, missä luonnon ääniä voi kuunnella ihan rauhassa.

Samalla luonnon äänimaailmasta tekee havaintoja, jotka jäisivät muuten tekemättä :-)

Torronsuolla västäräkki oli vakiovieras niin suolla kuin maaosuudellakin. Ei ollut paikkaa, mihin se ei olisi ilmestynyt :-)

Valkovuokot olivat reitin maaosuudella parhaimmillaan ja ne kutsuivat perhosia luokseen - tässä asialla nokkosperhonen.

Sitruunaperhosia liihotteli suuntaan ja toiseen. Joskus ne jopa pysähtyivät kuvattavaan paikkaan :-) Naarasperhosen siivet ovat tällaiset vihertävän vaaleat, usein päältä vielä vaaleammat. Koirailla on (taaskin) tuo komeampi ja näyttävämpi sitruunankeltainen siipien väri.

Kangasperhosia olen nähnyt vasta ihan viime aikoina - lempiperhosiani :-)

Tässä naaraspuolinen sitruunaperhonen on löytänyt valkovuokkotarjoilun.

Neitoperhonen pysähtyi pitkoksille levähtämään ja keräämään lämpöä hetkeksi. Odottelin sen takana ja annoin sille aikaa levätä, ennen kuin jatkoin matkaani.

Ja sitruunaperhonen ihan reissun viimeisillä metreillä ennen pysäköintipaikkaa :-)

Lomaviikko on mennyt, mutta vielä on viikonloppu aikaa levätä ja imeä itseensä luontokokemuksia tulevaa viikkoa varten :-) Mahtavaa viikonloppua ja lämpimät äitienpäiväonnittelut kaikille äideille, varaäideille, bonusäideille ja muille äidin roolissa toimiville :-)

Torronsuo ja kyykäärme

Torronsuon kansallispuisto kuuluu vierailulistalle keskimäärin kerran vuodessa. Ennen suon yli meni vain yksi pitkospuureitti ja sen jälkeen reitti kulki metsissä ja sitten teillä - ensin soratiellä ja sen jälkeen asfaltoidulla kohtuullisen liikennöidyllä tiellä. Tuo loppumatka oli kamala. Talsin sen kerran ja sen jälkeen käännyin takaisin ennemmin tai myöhemmin. Sittemmin reittiä on kehitetty niin, että soratiellä täytyy kävellä vain todella vähän.

Tänään oli Torronsuo-päivä. Lomapäivänä pääsin matkaan jo ajoissa eikä odotettavissa ollut isoa ruuhkaa muiden ollessa töissä ja etäkoulussa. Pysäköintialue olikin saapuessani ihan tyhjä. Se oli positiivinen yllätys. Se tarkoitti sitä, että voin aivan vapaasti kulkea hitaasti, pysähtyä kuuntelemaan lintujen ääniä ja jäädä vain odottamaan, mitä tapahtuu. Se on luksusta :-)

Reitin alussa varoitettiin huonokuntoisista pitkospuista ja ilmoitettiin, että uusimistyö on käynnissä vielä tämän vuoden.

Keli oli mahtava. Kotoa lähtiessä lämpöasteita oli vasta yksi, mutta Torronsuolle saapuessa niitä oli tullut jo pari lisää.

Pitkospuut olivat alussa hieman kuluneita ja lohkeilleita, mutta ihan hyvin käveltäviä. maisemat olivat mieltä rauhoittavia.

Päätin olla välittämättä pitkospuiden uusimisesta aiheutuvasta rakennusmiljööstä ja keskityin vain kauniiseen luontoon.

Ja välillä löytyi levähdyspaikkakin, jossa pääsin kuoriutumaan liian kuumasta kerrospukeutumisesta. Lämpötila oli kohonnut jo paljon sitten aamulähdön :-)

Pahinta ongelmakohtaa en kuvannut. Ymmärrän, että kaikkea ei voi korjata kerralla, mutta kaikkein eniten tasapainoa vaativiin kohteisiin olisi ihan mukava saada pientä kävelyä helpottavaa tukea - edes väliaikaista :-(  Tästä nyt pääsi vielä ihan hyvin eteenpäin.

Ja tästä.

Ja tästäkin.

Pysäköintialueen oikeasta reunasta lähtevällä reitillä melkein kaikki pitkospuut oli uusittu. Sitä kautta joutuu tosin kävelemään suon vesittämässä metsässä, mutta sekin on vain mukavuus- , ei turvallisuuskysymys.

Reitin korkealla kohdalla aurinkoisen rantakallion tuntumassa liikkui niukasti harmaa kepin näköinen pötkylö. Se ei oikein saanut vauhtiansa kiihtymään ja jos en olisi sitä huomannut, olisin aivan hyvin voinut vahingossa astua sen päälle.

Pää on selvästi (?) kyykäärmeen, vaikkei selässä olekaan sahalaitakuvioita. Varmistin lajimäärityksen vielä facebookin matelijaryhmästä. Hitaasti eteni, vaikka oikein juttelin sille (niinkuin minä aina teen ;-)).

Tässä sukelletaan sammalpeitteen sisään.

Kuva selästä - ei sahalaitakuviota.

Jännittävä retki! Koskaan ei tiedä, mitä retket tuovat tullessaan. Välillä on vain sellaista ihan kivaa ja välillä ihan täpinöihin asti hullaannuttavia hetkiä :-)

Pysäköintipaikalle saapuessani hieman yhden jälkeen iltapäivällä paikka oli täynnä autoja. Minulla oli lomapäivä. Luulin kaikkien muiden olevan kiinni jossain muualla kuin kansallispuistossa. Olinpa väärässä.

Keväinen turkinvaihtaja - pihapiirin orava :-)

Ensimmäinen virallinen lomapäivä, vaikka minä olen mentaalisesti ollut lomalla jo monen monta päivää :-) Tänään aloitin ihanan ystäväni Satun tarjoamaan Stressivex-valmennukseen. Se on ihmeellistä, miten elämä heittelee tiellesi välillä vallan vastustamattoman ihania ihmisiä! Lämmin kiitos, Satu <3 p="">
Tänään oli välipäivä enkä siis reissannut minnekään. Nukuin pitkät päiväunet, joihin olin jo osannut varata aikaakin. Kovasti virittynyt ja innostunut mielentila vaatii tasapainokseen lepoa, joka ei tule itsekseen. Siksi loma :-)

Pihassa pyörii entistä harvemmin kaksi oravaa. Toinen on vaihtanut turkkinsa jo melkein kokonaan kesäiseen ja toinen on kokoharmaassa vieläkin. Tälle nälkäiselle turkinvaihtajalle kävin viemässä pähkinöitä. Nälkäisen näköisenä se kävi läpi kaikki lintujen ruokintalaitteet, mutta ne olivat jo tyhjiä. Kävin viemässä oravalle ekstrapähkinöitä, joita se jäi myös mutustamaan. Pikkulinnut söivät varmaan kaikki loput jäljelle jääneet pähkinöiden rippeet :-)

Kevät käy nyt luonnossa todella kuumana. Nyt kannattaa pysähdellä ja keskittyä vain kuuntelemaan. Hetken jälkeen luonto alkaa kertoa omaa tarinaansa - kuka on missäkin ja millä fiiliksellä ;-)

Ihanaa kevätviikon jatkoa!

Kapustarintoja ja kettu

Tänään aamulla kuvausreissu alkoi upeasti. Heti alussa näin pellolla kapustarintoja, vaikken niitä siinä vaiheessa vielä tunnistanutkaan. Otin kuvia turhan kaukana olevista linnuista ja tihrustelin suurennettuja kuvia. Elämäni ensimmäiset kapustarinnat - ja niitä oli useampi sata!

Koiraat ovat noita isolla kontrastilla olevia tummamassuisia lintuja ja naaraat niitä vaatimattomamman näköisiä tyyppejä.

Yhtäkkiä kapustarintoja pölähti paikalle lisää ihan kivan kokoinen joukko :-)

Hieman myöhemmin linnut nousivat lentoon hetkessä. Ja kun mietiskelin, mikä oli moisen pelästymisen syy, kipitteli kettu kovaa vauhtia pellon poikki. Töyhtöhyypät kävivät ahdistelemassa sitä ihan läheltä ja se pitikin kovaa kiirettä ihan metsään asti. Kapustarinnat vauhkosivat vähemmän uhkaavan oloisina selvän hajumatkan päässä ketun yläpuolella.

Kun kettu oli häipynyt, linnut rauhoittuivat vähitellen ja laskeutuivat jälleen pellolle jatkamaan ruokailuaan.

Kyllä oli upea päivä! Lämpötilakin nousi ihan yllättäen sellaisiin lukemiin, että kerrospukeutumistakin pääsi purkamaan ihan kunnolla. Olisi itseasiassa voinut vähentää vaatetusta jo aikaisemminkin, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan ;-)

Huomenna olen lähdössä päiväretkelle - en vain vielä ole ihan varma, minne. Mitä sinä aiot tehdä huomenna sunnuntaina?