Meriharakka sai poikasia

Menin kuvaamaan meriharakoita. Ne olivatkin jo pesineet ja häipyneet pesästään. Pienen etsiskelyn jälkeen ne löytyivät. Ja niillä oli poikanen!

Ensin meriharakka oli varuillaan - huudettuaan ensin äänekkäästi hätähuutoa jonkin aikaa. Miten muutenkaan olisimme huomanneet sen?

Se oli valmiina pyrähtämään lentoon milloin tahansa. Puoliso (ei kuvassa) seisoi sen takana kannustavan näköisenä (ihmisen tulkinta tilanteesta).

Pian paljastui, että meriharakkaparilla oli poikanen, jonka vuoksi ne huusivat ja hätiköivät. Ihan iso yksilö tämä jo, vaikka elettiin vasta toukokuun loppua.

Viikon kuluttua tästä selvisi, että poikasia on ainakin kaksi. Ihanaa :-)

Perhospäivä tuulesta huolimatta

Aamulla oli tuulista ja paljon pilvisempää kuin oli luvattu. Aluperäiset suunnitelmani päivälle osoittautuivat heikoiksi. Päätin siis mennä vapaalla ja nauttia siitä, mitä eteen tulisi.

Eteen tuli ainakin melkoisen paljon enemmän käveltyä matkaa kuin olin ajatellut. Jalka alkoi kipuilla harvinaisen aikaisin eikä olo mitenkään helpottunut ajan mittaan. Mutta sain monenlaista täytettä päähäni automaattiajatusten lisäksi. Nivelrikko rajoittaa kummasti ennen niin äärettömän tuntuista päivittäistä askeltamisen mahdollisuutta.

Silkkiuikut olivat helisemässä kovan tuulen kanssa. Se ei innostanut kuvaamaan. Meriharakan poikasen kuva täytyy muistaa julkaista myöhemmin :-) Vuoden ensimmäinen ruskosuohaukkani liiteli kaukana ja siitä otetut kuvat ovat lähinnä todistusaineistoa.

Päädyin kuvaamaan niitä perhosia, jotka tuossa puuskaisessa ja kovassa tuulessa olivat uhmakkaasti liikkeellä. Hauraita, kauniita, vaaroille alttiita ja levottomia siivekkäitä.

Karttaperhoseksi tulkitsin tämän ensimmäisen. Ei mikään kovin iso perhonen, muttei ihan pienikään. Kaunis kuin mikä :-)

Alla oleva pikkuperhonen oli ihan uusi tuttavuus. Luontoportin tekstin ja kuvien mukaan väitän sitä keltaniittyperhoseksi.

Virnaperhonen - vanha tuttavuus, tosin jo vähän unohduksiinkin jäänyt.

Toinen valkoinen perhonen oli auroraperhosnaaras. Alla olevassa kuvassa näkyy sekä sen siipien ylä- että alapuoli. Takasiiven alapuoli on samanlaista kuviointia kuin koiraallakin.

Koiraspuolinen auroraperhonen on alla. Huomaa takasiipien alapinnan kuviointi.

 

Auroraperhosia oli todella vaikea saada kuvattua. Olen nyt muutaman kesän ajan yrittänyt vangita niitä kameralla, mutta ovat vikkeliä kuin mitkäkin.

Upeaa alkavaa viikkoa! Nautitaan sateista, innostutaan auringosta, ilahdutaan pienistä tuulen henkäyksistä ja ennen kaikkea arvostetaan rakkaitamme!

Aamun auttava luontohetki

Kun aamuherätys tulee ennen kuin olisi valmis siihen, harmitus on suuri. Kun se tapahtuu toistuvasti, siihen alkaa varautua. Varhain aamulla on hyvä hetki monen monelle puuhalle. Ja jos päivällä osaa tasoittaa tilannetta päiväunilla, päivä voi olla täydellinen ;-)

Tänään lähdin kameran kanssa lenkille aamukuuden aikoihin. Yhdeksäksi luvattiin jo sadetta. Aikaa oli siis muutama tunti. Otin aamupalan mukaani ja lähdin matkaan.

Mitään ilotulittelua aamun lyhyt retki ei tarjonnut, mutta ihan hyviä kohtaamisia kuitenkin.

Tuulihaukka nousi juuri pesästään, kun pysähdyin sitä katsomaan. Seisoi pesän reunalla hetken ja lensi tiehensä. Pesän äärellä en viivy kuin hetken. Autossa oleminen ei häiritse niin paljon kuin jaloittelu. En myöskään pysähdy pesän äärelle usein. Pesiviä ei saa häiritä. Jos kuvaus onnistuu melkein ohimennen silloin tällöin, se on mielestäni ok.

Käpytikka oli saanut kunnon saaliin. Hyvä niin :-) Niin epätoivoiselta niiden saalisreissut ovat tähän mennessä näyttäneet.

Luontoon keskittyminen auttaa tasaamaan muita murheita. Toivon silti, että elämä murheineen tasoittuu pian.

Käpytikalla pallo hukassa

Käpytikka taisi metsästää hyönteisiä. En tosin nähnyt sen nokassa mitään saalista, mutta sen reitit olivat jotenkin tavallisesta poikkeavat elleivät peräti kummalliset.

Ensin se lennähti keltakurjenmiekan viimevuotisille korsille kuikuilemaan.

Aikansa pälyiltyään se siirtyi viereiselle nurmikolle. Vähän pallo hukassa se tuntui olevan. Taas sellaista pälyilyä ja pientä hyppimistä eteenpäin.

Sitten se vihdoin päätyi näköiselleen paikalle puun rungolle. Ihan hassu tyyppi.

Ruokokerttunen soolokeikalla

Kertut ja kerttuset ovat mahtavia laulajia. Niitä ei voi olla kuulematta tähän aikaan vuodesta, jos on vähänkään kauemmin niiden lähettyvillä. Niiden näkeminen onkin sitten eri juttu. Mutta monesti se äänen kuuleminen jo riittää ilahduttamaan päivää :-)

Ruokokerttusen laulua pääset kuuntelemaan täältä ja täältä.

Tältä tuo ihana veijari näyttää:

Korentojen iltapäivä

Tänään olin koulutuksessa - tällä kertaa koulutettavan roolissa. Kyllä oli mukavaa olla vastaanottamassa ja kuuntelemassa sekä tietenkin osallistumassa tilanteen mukaan. Tuttua ja uutta asiaa ihanasti sekaisin, tämä ensimmäinen päivä oli selvästi orientoiva ja ryhmäyttävä tilaisuus. Seuraavalla kerralla lienee sitten jo tuhdimmin asiaa pelissä. Se sopii kyllä :-)

Autoni on tällä hetkellä vuoroin minulla ja vuoroin pojalla. Tänään sain yllättäen  aurinkoisen kelin kunniaksi auton itselleni suunnitelmista poiketen. Poika tietää, että etätöissä ollessa käyn mielelläni kuvaamassa työpäivän jälkeen ja toi yllättäen auton minulle. Mahdottoman huomaavaista! Lähdin siis kuvaamaan :-)

Mitään ihmeitä en nähnyt, mutta irtiotto kotitoimistolta teki todella hyvää. Melkein kuin eilisiltainen kävelylenkki hyvän ystävän kanssa. Sekin teki niin hyvää :-)

Korennot ovat liikkeellä ja nappasin niistä muutaman kuvan. Korentojen kohtaaminen kesän alussa säväyttää aina. Korennot ovat niin täydellisesti talvisen elämän vastakohta, että niiden kanssa voi julistella kesän läheisyyttä tai jopa alkamista :-)

Ensin ruskohukankorento, joka ei jaksa innostaa enää loppukesästä, mutta tässä vaiheessa kesää se on melkein kauneinta mitä voi nähdä.

Isolampikorento oli toinen linssin saaliiksi päätynyt korento. Korennot kaikkosivat nopeasti aina, kun liikautin kameraa vähänkin.

En usko, että isolampikorento ehti saada hämähäkin saaliikseen, sillä se (korento) lähti lentoon melkein heti tämän kuvan ottamisen jälkeen.

Mahdottomasti syitä siis kipaista luontoon päivän tai illan aikana. Silmät auki, pysähdyksiä matkaan ja tarkkailua - mitä siellä ympäristössä oikein tapahtuukaan :-)

Huolia, valkohäntäkauris ja kirjosieppo

Tämä kevät on ollut aika viheliäinen, myönnän sen nyt. Kaikki opettelemani elämänhallinnan taidot ovat olleet arvokkaita ja ahkerassa käytössä. Minun pienen elämäni muutamat tärkeät ihmissuhteet ovat tasapainottaneet kaikessa upeudessaan tätä vaikeaa aikaa. Keskittyminen luontoon ja sen kuvaamiseen ovat olleet ihan parasta terapiaa. Ja tämän blogin kirjoittaminen on ollut tärkeä osa positiivisuuden säilyttämisessä. Kiitos teille, jotka olette jaksaneet olla mukana!

Minulla on iso huoli sairastuneesta läheisestä ja välillä huoli tekee tepposet. Kuten tänään. Mutta enimmäkseen olen onnistunut löytämään elämään tasapainoa ja vahvuutta. Olen oppinut useimmiten erottamaan sen, mihin voin vaikuttaa ja sen, mikä on ulottumattomissani. Olen aika ajoin jopa hävennyt itsekseni mielenrauhaani. Minulla, jos kellä on kokemusta vaikeista paikoista ja koskaan en ole ollut näin vakaa. Yritän kertoa itselleni, ettei se merkitse välittämisen puutetta. No, tänään tuli taas epävakauden puuska todistamaan, että ei sitä välittämistä puutu.

Tiedätkö sen tunteen, kun on huolissaan jostain läheisestä, muttei ole paljonkaan, mitä voisi tehdä?

No niin. Nyt ollaan sitten taas matkalla vakauteen, vaikka välittämisen määrä onkin hirmuinen. Valkohäntäkauriita näin jollain näistä retkistäni ihan täällä lähellä. Aina yhtä ihania kohtaamisia :-)

Kirjosiepponaaraan kuvat ova jääneet esittelemättä. Tässä kuvat ahkerasta kirjosieppoemosta. Malttoi pysähtyä poseeraamaan :-)

Millaisia ajatuksia sinulla on kummallisen talven ja koronaisen kevään jälkeen?