Kantarelliruokia ja huono-onninen naurulokki

Tänään tuli sade ja ensimmäiset ukkosen jyrinät tänä vuonna minun korviini. Koira ei tykännyt, mutta eipä niitä jyrinöitä tarvinnut kauaa kuunnella. Toisaalta ilo pilkahti minun mielessäni, sillä ukonilma merkitsee taas pientä muutosta ja siirtymistä eteenpäin. Ukkonenkaan ei ole jokapäiväistä herkkua.

Viikonloppuna kävimme pakastettujen kantarellien kimppuun. Kantarelleja tuli etsittyä ja kerättyä viime kesänä ja syksynä ihan täysillä. Kantarellien kerääminen on minulle kovin tuore harrastus ja valmiita keräyspaikkoja oli tiedossani vain pari, eivätkä nekään mitään runsauden sarvia. Uusia paikkoja etsiskelin pitkin kesää ja syksyä. Kaikki kantarellit, mitä ei kokattu samoin tein, pyöräytin pannulla ja pakastin. En yhtään tarjoillut muille, kuten suppiksia tarjoilen. Halusin varmistaa oman perheen herkkutarpeet ensin.

Nyt toukokuun puolivälissä tuli todettua, että aika paljon niitä tuolla pakastimessa vielä on, vaikka niitä on pitkin talvea mussuteltukin. Ensimmäinen toimenpide oli ryhtyä miettimään viikonlopulle jotain mukavaa kantarelliruokaa. Toinen toimenpide oli tarjota pakasteita hyvälle ystävälle, joka niitä sitten suostui myös ottamaan.

Olemme talven aikana kantarellikastikkeen lisäksi kokeilleet muun muassa kantarellipekonikeittoa, kantarellirisottoa ja kantarellipekonipastaa. Kantarelli ja pekoni täydentävät toisiaan makuina upeasti, kunhan ovat oikeassa suhteessa. Pekoni hallitsee helposti, jos sille antaa tilaisuuden.

Viime viikonloppuna teimme parannetun version löytämästämme kantarellipekonikeitosta. Modasimme sitä edellisen kerran kokemusten mukaan. Alunperinkin käytimme tavallisen pekonin sijaan kalkkunapekonia. Nyt korvasimme sulatejuuston tuorejuustolla (vieläpä kantarellin makuisena) ja lisäsimme hieman valkopippuria ja valkosipulijauhetta. Ja kantarelleja käytimme melkein tuplasti reseptin alkuperäiseen tulkintaamme. Lopputuloksena oli herkullinen keitto, jonka viimeiset annit nautiskelin tänään lounaalla. Voihan lurps! Kantarelli tuli makuna oikeuksiinsa, kun sitä oli riittävän paljon ja tuorejuusto teki keitosta huomattavasti raikkaampaa. Tätä tehdään vielä uudelleen 👍.

Pakastimeen kerätyt ja purkkeihin kuivatut sieniaarteet (suppilovahverot) ovat kannustaneet meitä pitkin vuotta etsimään uusia reseptejä ja kokeilemaan uusia ruokia. Nyt olemme jo hienosti kakkoskierroksella modaamassa resepteistä oman makuisiamme 🥰.

Lammella ahkeroiva naurulokki tekee isoja eleitä, mutta sen saalistustaidot ovat mahdottoman paljon heikommat kuin lammella saalistavalla kalatiiralla. Ja lammessa ruutanoita riittää kuitenkin aivan taivaallisen paljon.

Ehkä tuo välillä onnistuukin?

Ei yhtään kalaa tällä(kään) kertaa.

Parempaa kevätkesän viikkoa sinulle!

Erilaisuuden pohdintaa ja kylmänkukka

Olisi kiva joskus lukea tai kuulla sellaisen muka-keskivertoihmisen elämänkaaren tarina. Kuinka asiat ovat sujuneet, mikä on tehnyt onnelliseksi, mikä surulliseksi? Millaisia ovat olleet elämän kääntökohdat? Mitä omasta elämästään on oppinut? Mitä ei vaihtaisi pois, minkä vaihtaisi moneen kertaankin?

Julkisuuteen tulevat vain julkisuuteen nousseiden ihmisten erityitarinat. Muuten omaan tietoon tulee läheisten ystävien elämänkaaret, nekin aina rajatuin osin. Joku tietää paljon omasta suvustaan, toinen ei sitten mitään. Miten oma elämä, sen onnellisuuden aiheet ja ikävät koettelemukset suhtautuvat tavallisuuteen?

Itse olen kokenut aina olevani erilainen kuin ikätoverini. Etenkään nuorempana en ole osannut osoittaa sormella sitä, millä tavalla ja mistä syystä olisin erilainen. Tunne oli vain vahva. Toki käsitys on sittemmin myös laajentunut, mutta erilaisuuden kokemus oli vahva jo nuoresta alkaen.

Törmään usein myös ihmisiin, joiden puhetyyliin kuuluu yhtenäistäminen. "Me kaikkihan olemme jo kyllästyneitä tähän jatkuvaan etätyöhön." "Tätähän me olemme kaikki jo kovasti odottaneet (hellekelejä)." "Eikö olisikin niin ihanaa taas kokoontua yhdessä ilman turvavälejä?" "Kyllä se aika kuluu aina niin nopeasti!"

Vuosia vastailin aina automaattisesti tämän tyylisiin väittämiin eriävillä mielipiteillä. Sen sijaan, että olisin herättänyt innostunutta ajattelua ihmisten erilaisuudesta, olen aina saanut osakseni vain erilaisia mulkaisuja. Kesti silti tolkuttoman monta vuotta ennen kuin opin edes silloin tällöin pitämään mölyt mahassani 😂.

Toki edelleenkin olen aikalailla sitä mieltä, ettei elämäni ole mikään keskivertoelämä - mutta mitä, jos muilla onkin samankaltaisia vaiheita, mutta vain erilaisia? Kuinka erilaisia me sitten olemmekaan?

No niin, se siitä pyörittelystä 👍.

Kylmänkukkia olen käynyt kameran kanssa tervehtimässä jo muutaman kerran, mutta vasta eilen olivat nuput auenneena. Vain yksi kukka kummassakin rykelmässä! Oli surullista, että aikaisemmin tuuheammin kukkineet suojelut kasvit olivat näin heikossa hapessa.

Pari kuvaa kuitenkin toisesta:

Upeaa kevätviikonlopun jatkoa sinulle! Nautitaan vihreydestä, oli keli mikä tahansa!

Keväisiä elämän merkkejä luonnossa ja kevätkesän perhosia

Ensimmäinen pääskynen tuli nähtyä jo viikko sitten. Se on siis kesä nyt. Toisaalta lämpötila hivuutteli tänään 26-27 asteessa, mikä on minulle aivan liian kuumaa, joten kesä on aika selvä tulkinta tuotakin kautta 👍.

Eräs tuttava on kovasti onnellinen kesäkelien saapumisesta, sillä hänen mukaansa ulkona ei ole tähän mennessä ole ollut näkyvissä mitään elon merkkejä. En osannut ihan samastua tuohon, sillä minun kevääni on ollut elämää ja vipinää täynnä. En ole aina osannut päättää, mihin silmäni suuntaisin, kun elämä pursuilee keväiseen tapaansa.

Vielä tänäänkin mietin, kuinka surullinen olen hänen puolestaan. Jos hän ei ole havainnut keväässä tähän mennessä mitään mainittavaa elon merkkiä, häneltä on mennyt todella paljon kaunista ja ihmeellistä ihan täydellisen ohi. En tarkoita, että kaikkien tulisi olla luontohifistelijöitä. Minusta kevät on vain lumoavan upeaa ja kaunista aikaa. Olisi kovin arvokasta itselle, jos sieltä havaitsisi edes jotain kivaa elämänsä varrelle.

Meillä on esimerkiksi ollut jo kauan runsasta sinivuokkoaikaa. Tämä tuttavani asuu etelämmässä kuin minä, joten sinivuokot ovat kukkineet kyllä hänenkin lähellään. Ehkä hän ei ole kiireeltään huomannut tai sitten ei vain arvosta niitä. Kuka tietää.

Muuttolinnuista isoimmat on ehkä helpointa havaita: kurjet, joutsenet ja hanhet. Sitten on niitä pienempiä, joiden mukaan matkaa kesään lasketaan ainakin vanhoissa sanonnoissa. Kuten västäräkki.

Leskenlehdet ilmaantuivat jo ennen sinivuokkoja. Valkovuokotkin ehtivät meillä kukkaan ennen helteitä.

Silmut ovat pullistelleet puissa ja pensaissa jo jonkin aikaa. Kuusi pukkaa uutta kerkkää. Lepän norkot heruttelivat jo siitepölyjänsä allergisten harmiksi.

Lokit ovat saapuneet pelloille traktorien seuraksi. Näsiä on kukkinut jo kauan, nyt se tekee jo lehtiä. Krookukset ovat jo kukkineet, idänsinilijat ovat mitä parhaimmassa vauhdissa.

Perhosia on ollut liikkeellä jo jonkin aikaa: sitruunaperhoset, neitoperhoset, nokkosperhoset ja suruvaipat ovat liihotelleen ihan kunnon tovin. Kimalaiset, ampiaiset ja kärpäset ovat jo touhuissaan. Muurahaiset ovat heräilleet keoissaan.

Oravat ovat olleet kiihkeinä ja ensimmäiset poikaset ovat varmasti jo pesissä. Pikkulinnut ovat lennelleen hormonipöllyissään peräkkäin toisilleen flirttaillen mitään muuta havaitsematta. Fasaanikukot huutelevat reviirejään ja käyvät vaimojensa kanssa ulkona syömässä. Nyt ovat vaimotkin vähenemässä.

Meillä nurmikko oli vihreä jo viime viikolla, jolloin päästettiin ruohonleikkuri valloilleen. Perennat punkevat uutta versoa maan pinnan päälle ja puutarha alkaa näyttää taas puutarhalta.

Tässä nyt ihan ensimmäisiä mieleen tulevia kevään elämän merkkejä. Näistä mikä tahansa voi osua kohdalle, vaikkei kovasti luonnossa liikkuisikaan. Aktiiviluontoilijan kevätlista on tietenkin vielä pitempi. Toivoisin kovasti, että jokainen näkisi jokaisen kevään aikana edes yhden toivoa ja iloa herättävän luonnon elon merkin. Elämä on silloin paljon parempaa 🥰.

Tänään helteessä kuljin mielestäni metsän varjossa ja ihan hattukin oli päässä. Kuumuus iski silti. Mutta perhosia näin ihan mahtavan paljon. Erityisen runsaasti näin kangasperhosia, joihin olin jopa törmätä, sillä ne sinkoilivat suurina määrinä edestakaisin. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tällaista massaliikehdintää.

Kangasperhonenhan on todella pieni. Usein se laskeutuu mielellään jonkin vihreän kasvin jatkeeksi, josta sitä ei huomaa, jos ei näe sen laskeutumista. Sen siipien kärkiväli on 20-26 mm. Lähempää katsottuna se on lumoavan kaunis kaikkine värisävyineen ja kauniine silmineen 💖.

Neitoperhosia liihotteli myös paljon, vaikka vain murto-osa kangasperhosten invaasiosta. Rikkireunaiset neitoperhoset ovat talvehtineet aikuisina, siksi niillä on pieniä tai suurempiakin vaurioita.

Neitoperhosen siipien kärkiväli on peräti 45-65 mm. Siis tuplasti tai triplasti kangasperhosen kokoinen.

Kolmas perhoskuva on karttaperhosesta.

Karttaperhosen siipien kärkiväli on 28-40 mm. Hieman isompi kuin kangasperhonen, mutta pienehkö.

Ohi liiteli myös sitruunaperhosia, myös yksi toisiinsa takertunut pari. Nokkosperhosia näkyi myös muutama. Kurki lensi yli ja huuteli mennessään. Mustarastas pöhähteli paikasta toiseen muutaman kerran. Keltasirkku lauloi näkymättömissä, samoin tiltaltti ja peippo.

Mutta vielä kevään elon merkkeihin: Mikä on sinulle kaikkein tärkein tai mukavin kevään elon merkki? Ja mitä haluaisit havaita, vaikkei se ole vielä osunut kohdalle?

Ihanaa kesän alkua!

Imatralla koskella

Tänään ulkolämpötila kohosi meillä 23 asteeseen. Tuli kiire etsiä kevyempiä kesähepeniä, välikausivaatteet ovat jo liian kuumia. Tein töitä parin palaverin ajan pihatoimistossa. En pidä kuulokkeista, mutta niitä on pihalla käytettävä. Palasin jonkin ajan nautiskelun jälkeen takaisin sisälle ja nakkasin kuulokkeet nurkkaan.

Tänään oli ennätysmäärä palavereita, peräti seitsemän! Mutta vastaavasti puolet palavereista oli todella  innostavia, vuorovaikutteisia ja hyvähenkisiä keskustelupalavereita, joissa kukaan ei ollut puhuva pää ja kaikki pääsivät puhumaan asiaa. Tästä päivästä jäi kiireestä ja sen pituudesta huolimatta todella upea fiilis! Tuloksena oli paljon kättä pitempää jatkoa varten ja samalla työinto koheni välittömästi. Kiitos Marjaana, Terhi, Minna ja Päivi!

Potkua tähän kiireeseen tuo tietenkin myös tuo viime viikon loma. Käytiin myös Imatrankoskella. Siellä ei vesi virrannut juuri tuolloin, mutta kosken rakenteet olivat pysäyttävän ihanat.

Tämä pikkupuro on kosken sivujuonne. Kauniisti maisemoitu. Kuvassa maassa näkyvä reppu löysi kuvaussession aikana omistajansa onnellisesti 😊.

Tässä varsinaista koskiuomaa alajuoksulla. Ei vettä, mutta sitäkin jylhempiä kiviä.

Alajuoksua toiseen suuntaan. liikuttavan rouheaa maisemaa.

Vieressä olevassa Kruununpuistossa kävin vain pikaisesti. patsaalla oli kummalliset tasavarpaat, mutta kaikkihan me olemme erilaisia ja monen muun mielestä kummallisia. En silti paljasta tässä omia kummallisuuksiani yhtään tarkemmin 👍.

Mahtavan ihanaa keväistä helatorstain odotusta. Nautitaan säistä 🥰.

Pixie matkailuautossa ja Punkaharjua

Matkailuautoilu oli nyt keväällä jo huomattavasti helpompaa Pixie-koiralle kuin viime syksyn reissu. Nyt Pixie malttoi monesti asettua muka-lepoasentoon eli makaamaan, mutta niin, että pää oli vielä pystyssä. Viime syksynä hän pilkki istuallaan melkein kaiken matkan.

Tässä pilkitään pystyasennossa. Nukuttaa kovasti, muttei malteta asettua lepoasentoon.

Tässä ns. levätään. Ollaan jo makuuasennossa, mutta päätähän ei voi mitenkään laskea lepoasentoon. Ei ihme, että univelkaa kertyi.

Matkailuauton ollessa parkissa Pixie tarkkaili kovasti ympäristöä.

Väillä huilattiin apukuskin paikalla.

Tauoilla Pixie malttoi ihan nukkuakin, tuli ihan tarpeeseen 🥰.

Käytiin myös Punkaharjulla. Minä viipotin kameran kanssa maastossa ja mies koiran kanssa odottelivat autossa. 

Punkaharju oli kaunista. Etenkin, kun sen tarkkailuun käytti aikaa ja energiaa.

Vuosisadan tie, väittää kyltti. Voi pitää hyvinkin paikkansa.

Vaikka reitin alku kulki lähellä järven pintaa, järven rantaan joutui kiipeämään alamäkeen.

Ilahduin siitä, kuinka kirkasta vesi oli. Rantakivet näkyivät hohtavasti heti rannassa.

Harju oli välillä todella matala ja kapeakin. Kaiteet olivat lumoavat. Näyttävät ensin pelkältä puulta, mutta sisällä on vahvat metalliset tukirakenteet.

Harjun tukirakennelmat (taustalla) olivat vaikuttavia ja sopivat ympäristöön täydellisesti. Ja niitä riitti.

Antoisaa toukokuun jatkoa! Nautitaan 🥰.

Keväinen loma ja Seinävuoren rotkolaakso

Keväinen lomaviikko on melkein takana. Olo on loman jäljiltä elpynyt ja uusiutunut. Nyt jaksaa taas heittäytyä turpean työmäärän kimppuun, tosin vasta maanantaina. Siihen asti vielä lomaillaan.

Lomasaivartelua

Lomailijoita on vähintäänkin kahta eri tyyppiä ainakin sen mukaan, miten loma-aikaa lasketaan tai ajatellaan. Minun mielestäni viikon loma alkaa perjantaina viimeistään klo 16, mahdollisesti saldon käytöllä hieman aikaisemminkin. Ja loma loppuu sitten vasta reilun viikon päästä sunnuntaina klo 23:59. Minusta loma on mukavampaa, kun sitä on enemmän 👍.

Tarkemmat lomailijat viettävät ennen viikon lomaansa tavallisen viikonlopun, jonka jälkeen maanantaina loma alkaa päättyäkseen perjantaina. Sitten vietetään taas tavallinen arkiviikonloppu. Noinhan se menee virallisesti, mutta omassa mielessä ero on suuri. Minun viikon lomani kestää 9 päivää ja säntillisempi joutuu tyytymään 5 päivän lomaan. Miten sinä määrittelet lomasi keston?

Loma keväällä

Kesä on parhaimmillaan ihanaa aikaa ja kurjimmillaankin vuoden lämpöisintä ja vihreintä aikaa. Keksin paljon perusteita sille, miksi en saa kesällä lomailusta kaikkea irti: huonoja kokemuksia (tapaturmia, liian kuumaa tai liian sateista, luonto elää aika hiljaista elämää = tylsää jne.). Voi olla, ettei mikään noista syistä ole mikään juurisyy, ehkei kesä vain ole minun juttuni tai ehkä kesä ei riitä minulle. Joka tapauksessa lomaileminen myös kesäkauden ulkopuolella on toiminut minun kohdallani aivan mahdottoman hyvin.

Keväällä lomailemisessa on monen monta upeaa puolta. Luonto muuttuu jatkuvasti, pöhinä on kiihkeimmillään. Ihan ilman kameraakin luonnossa liikkuminen on kertakaikkisen säväyttävää! Kamera on tietenkin hyvissä kuvauskeleissä mitä mainioin lisä, sillä kuvien kautta hyvän retken fiilistelyyn pääsee palaamaan aina uudelleen ja uudelleen.

Keväällä arkipäivinä näkee monia paikkoja todella arkiasussaan. Ne näyttävät ja kuuluvat tyhjillään tai hiljaisina niin erilaisilta kuin ruuhka-aikana muiden ulkoilijoiden ja/tai turistien kansoittamana.

Seinävuoren rotkolaakso

Seinävuoren rotkolaakso sijaitsee Tuusniemellä. Tuusniemi puolestaan sijaitsee Kuopion ja Joensuun välissä. Rotko ei ole jääkauden tekosia, ainoastaan sen muovaama. Rotko on saanut alkunsa melkein 2000 miljoonaa vuotta sitten!

Rotkolaakson ympäri kulkee lyhyt 2,5 kilometrin mittainen polku, joka ei ole helppoa tallustelua - etenkään, kun matkalla oli myös lunta!

Rotkolaakson kierros

Lumen määrä yllätti. Ei ole tullut aikaisemmin käytyä näillä korkeuksilla toukokuussa.

Kamerat mukaan ja talsimaan!

Reitti lähti Pienen seinälammen rannasta, jossa oli jotakuinkin kaikki retkeilyyn tarvittavat fasiliteetit.

Maasto vaihteli jo alusta lähtien pitkospuista kallioiseen metsäpolkuun ja takaisin pitkospuille. Reitti oli merkitty todella selvästi punaisella.

Tässä olen päässyt jo Seinälammen toiselle puolelle ja katselen jään peittämää lampea korkealta kalliolta.

Näköalapaikalla oli myös laavu ja nuotiopaikka. Lisäksi laavun takana oli siisti puucee-rakennus.

Kaukana edessä näkyy lähtöpaikan laituri ja vielä enemmän taustalla häämöttää paikan pysäköintialue.

Tässä vaiheessa lampi on jo kierretty toiseen päähän asti, mutta polku jatkuu vielä lampeen johtavan puron ympäröivän rotkolaakson reunoilla.

Syvyyseroja on vaikea saada näkymään kuvissa riittävän alkuperäisen näköisenä, joten tässä on useampikin kuva kuvaamaan korkeuseroja.

Lähtöpaikan lähellä oleva näköalatasanne näkyy tässä toiselta puolelta rotkoa kuvattuna.

Tämä pieni puro solisi äänekkäästi ja kulki lumen ja jään alla rotkon pohjalla Pieneen seinälampeen. Vastavalossa ei tullut parasta kuvaa, mutta saat kyllä tästä jonkinlaisen käsityksen pikku purosesta.

Tässä tuo näköalatasanne lähempää kuvattuna. Tästä on enää 300 metriä takaisin lähtöpisteeseen ja pysäköintipaikalle.

Kalliolla kuljettiin välillä jyrkästi ylös ja sitten taas reippaasti alas. Vaelluskengät ovat matkalla ehdottomat myös ei-lumiseen aikaan. Pohjan pito on todella tärkeää. Muutenkin reitti tuntuu paljon pituuttansa raskaammalta. Siihen kannattaa suhtautua kunnioituksella.

Miten ja milloin sinä vietät lomasi? Ja mitä odotat siltä?

Orinoron rotkolaakson maisemat pysäyttävät

Kävin Leppävirralla Orinoron luontopolulla kahdella pistolla. Ensimmäinen lähti Mustinmäkitalon P-paikalta ja päätyi oikotietä pitkin takaisin reitille ja maisemapaikalle. Reitti oli masentava: myllättyä kuraista ja lumista metsään raivattua uomaa ja hiekkatien reunaa. Maisemapaikkakaan ei oikein säväyttänyt. Metsäkanalintuja pyrähteli tosin lentoon tämän tästä.

Toinen reitti lähti Hanhiahontien P-paikalta Orinoron rotkolaaksoon. Kylläpä reitillä olikin vielä lunta toukokuussa! Rotkolaaksossa oli pitkospuita ja portaatkin, mutta melkoisen lumikerroksen peitossa. Lumettomana aikana tänne pitää palata uudestaan, sillä paikka oli mahtava!

Tässä pari kännykällä kuvattua videota paikasta. Kerrankin pääsee kävelemään rotkon pohjalla!