Kuulluksi tulemisen haaste ja joulukortit matkaan ajoissa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen!

Hyvä tahto ja muiden huomioiminen ovat ihan päteviä aiheita kristillisen joulun odotuksen yhteyteen. Tartun siis niihin.

Kuulluksi tulemisen puutteen tunne taitaa olla melkoisen globaali (maailmanlaajuinen, yleismaailmallinen, kansainvälinen, yleistasoinen) ilmiö. Kuka EI kokisi sitä tunnetta, että ei tule kuulluksi?

Helpoin vastaus yleismaailmalliseen tuskaan on ohittaa se tai vähätellä sitä. Kuka ikinä uskaltaisikaan katsoa itseään peiliin ja tunnustaa, ettei ihan oikeasti malta tai ehdi pysähtyä kuuntelemaan muita? Tuntisikohan siinä itsensä tyhmäksi, jos myöntäisi, ettei ihan tiedä, missä ongelmat makaavat? Vai onko kyse vain maailman ja ongelmien yksinkertaistamisesta ja uskomista siihen, että muka tietää jo, mistä kiikastaa.

Niin tai näin. Ongelmat pysyvät ja kasvavat. Luottamus vähenee ja epäusko lisääntyy. Kaikki osapuolet ihmettelevät syvästi, miksei missään vaiheessa tapahdu mitään.

Mitään ei tapahdu, jos kukaan ei päätä ottaa vastuuta tilanteen korjaamisesta ja muiden kuuntelemisesta tilanteen korjaamiseksi. Vai onko joskus käynyt jotenkin toisin?

Mietin tässä enimmäkseen työelämän ja yhteiskunnan haasteita, en kenenkään henkilökohtaisia asioita. Toki samoja aiheita voi aina peilata myös omaan henkilökohtaiseen elämäänkin. Olenko läsnä? Kunnioitanko muiden seuraa näkyvästi ja tuntuvasti? Kuuntelenko ihan aidosti?

Kuinka usein kuuntelet työkavereitasi oikein pieteetillä? Kuinka usein teet jotain yhteisten keskustelujen tuloksena? Ja kuinka usein muistat kertoa tarinan jatkon myös muille?

Kuinka usein maltat kuunnella (työ)kaverisi pitkän puheenvuoron loppuun asti keskeyttämättä sitä? (Tämä on minulle vielä vähän vaikeaa.)  Uskallatko tuoda esiin poikkeavan mielipiteesi silloinkin, kun se poikkeaa äänekkään puhe-enemmistön kannasta? Raivaatko kalenteriisi aikaa yhteisille tärkeille asioille? Jaksatko kiteyttää yhteisiä keskusteluja ja esittää niiden perusteella toimenpide-ehdotuksia?

Jaksatko kannattaa työkaverisi arkaa ehdotusta? Muistatko varmistaa, että tärkeiden asioiden eteneminen ei tyssää ja pysähdy sinuun ja umpitäyteläisen varattuun aikatauluusi? Jaksatko priorisoida niitä asioita, jotka ovat muiden kannalta tärkeitä ja joissa sinun helpohko panoksesi voisi pitää tavoitteet raiteillaan?

Ethän ole organisaation ja kehittämisen pullonkaula? 

Täysi kalenteri (tai työlista) on sinun pullonkaulasi muiden työlistoilla.

Ohitetut viestit tyssäävät kollegojesi työrytmin happamalla tavalla.

Epävarma vasteaikasi saa koko projektin horjumaan.

Sinun kalenterisi ei ole vain sinun kalenterisi.

Sinun aikataulusi on muidenkin aikataulu.

Sinun prioriteettisi ovat leikkureita ja suppiloita muidenkin työlistojen kohdalla.

Töissä mikään ei ole vain omaa. Hyvässä työyhteisössä on mukavan paljon myös sitä omaa.

Ja kaikkeen tähän liittymättömänä seikkana olen iloinen, että ensimmäistä kertaa ainakin sataan vuoteen iso osa meidän perheemme joulukorteista lähti matkaan KERRANKIN ajoissa. Aivan käsittämättömän historiallinen tapahtuma tämä!

Huomenna on vielä Helsinki-päivä töissä. Matkustan vaihtelun vuoksi junalla. Siihen toki saa varata taas reippaasti ylimääräistä aikaa. Vaan perjantaina ei tarvitse enää matkustaa. Ihana niin 💖.

Närhet ruokailulla ja uuden äärelle siirtymistä

Poika tuli seuraksemme pariksi vuorokaudeksi. Olipas mukavaa vaihtelua arkeen niin meidän kuin koirankin mielestä. Koira oli itse asiassa aivan mahdottoman täpinöissään 💖

Yläkerran vierashuone on matkalla valmistumiseen (tyttären entinen huone). Sinne on kuitenkin kärrätty kaikki normaalin elämän ylimääräinen tavara. Kuten kuolinpesien tavarat. Nyt huoneessa on enää jonkin verran vanhaa tavaraa ja siellä voi myös yöpyä piharakennuksen ohella. Vuodesohva on paikoillaan, samoin vanha lipasto on löytänyt tiensä huoneeseen. Kyllä tämä tästä 👍

Sukkatehdas puksuttaa sukkia, kuin mitään muuta ei voisi muka tehdä. Sukkien neulominen on minulle kuitenkin äärettömän terapeuttista puuhaa. Sukat löytävät kotinsa aina kuitenkin jostain 👍

Kaivelin vuosien takaisia valokuvia ja löysin ihania närhien kuvia. Elämä on vain ihanaa, kun jaksaa katsella huomista pitemmälle 💖

Tässä vanhoja kuvia pihan närhivieraista. Vanha koivupölli viehätti vierailijoita. Nyt se on tikkojen jäljiltä niin huonossa kunnossa, ettei se ole enää edes pystyssä.

Nyt närhet vierailevat ruokailuautomaateilla ja maassa ruokailupisteiden alla.

Koira ei enää kuule kaikkea. Minä yritän muistaa olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä muistan. Kuulon menettäminen voi olla iso ja hankala juttu, tai sen kanssa voi vielä tulla toimeen. Minä etsin yhteistyön mahdollisuutta.

Sukkia puikoilla ja joulukuun makustelua

Sukka-arpajaisten sukat lähtivät eilen vihdoin postiin. Toivottavasti saapuvat pian ja nätisti voittajilleen.

Näillä keleillä sukkatehtailu on minun kohdallani mitä rentouttavinta ja positiivisinta puuhaa. Tehtailua ei ole sukkien valmistumisen vauhti, vaan niiden tekemisen jatkuvuus. Kun yksi pari on saatu valmiiksi, seuraavan silmukat sujahtelevat jo puikoille.

Vasemmalla yhdet isokokoiset (miesten?) sukat. Muut ovat omiin jalkoihini sopivia sukkia.

Jotta kuvattavaa olisi vähemmän, kuvasin kerralla kahdet sukat. Tänä vuonna olen siirtynyt vähitellen pelkästä valepalmikosta valepalmikon ja jakoavainpalmikon yhdistelmään. Jakoavainpalmikko näyttää näin tiiviisti tehtynä ehkä enemmänkin jopa jonkinlaiselta sydänpalmikolta (edestä katsottuna) ja se sopii minusta oikein hyvin naisten sukkiin. Miesten sukkiin saatan tehdä samaa palmikkoa löyhemmällä välillä ja ehkä toiseen suuntaan aukeavana.

Valotukset menevät ja tulevat. Alla oleva karvamatto on sama kaikissa kuvissa. Ensimmäisessä kuvassa näytillä ovat keskiharmaa ja luonnonvalkoinen sukka.

Toisessa kuvassa karpalonpunainen ja vaaleanharmaa sukka.

Sitten vielä ohuemmasta langasta tehdyt varrettomat 'toimistosukat' keskiharmaasta langasta.

Töissä on ollut vilkasta menoa ja kalenteri on täyttynyt ihan omia aikojaan. Onneksi ohjelmassa on ollut vaihtelua, pähkäilyä ja ihmisten kohtaamisia. Ja niinhän se on, että jos se kalenteri ei täyttyisi itsestään, minähän sitä ryhtyisin kuitenkin heti täyttämään. Tekeminen kun ei maailmasta tekemällä lopu, vaan aina löytyy jotain.

Työmatkat tuntuvat nyt pimeillä keleillä tuplasti aiempaa pitemmiltä ja raskaammilta. Olenkin mahdottoman tyytyväinen työpaikkani toimivaan tasapainoon lähi- ja etätyön kanssa. Uskon, että tuolla tasapainolla on myös osuutensa siihen, että olen viimeisen parin vuoden aikana sairastellut vähemmän kuin koskaan. Nyt perjantaina iski jokin miniflunssa, joka riipi päivän aikana, mutta asettui pian levolla ja särkylääkkeellä siedettäväksi. Ei tarvinnut edes sairauslomalle jäädä 🥰.

Olen päässyt vetämään taas dialogeja työpaikallani. Niissä on jotain vetovoimaista. Niissä pääsee tekemään kaiken voitavansa sen eteen, että kaikki pääsisivät osallistumaan yhteiseen keskusteluun mahdollisimman tasa-arvoisesti ja arvostetusti. Lisää tietoa dialogeista löydät esimerkiksi täältä  ja täältä.

En ole tehnyt joulun eteen vielä muuta, kuin avannut tyttären tekemästä joulukalenterista ensimmäisen luukun. Olen silti ollut mentaalisesti joulukuussa jo pitkän aikaa. Jopa niin paljon, että menneellä viikolla ostin jo joulukortit ja suunnittelen jopa niiden lähettämistä kerrankin ihan ajoissa. Voi olla, että aikainen lähetys jää vain ajatukseksi, mutta tämä on ensimmäinen kerta lasten syntymän jälkeen, kun edes suunnittelen lähettäväni joulukortit matkaan ennen joulukuun puolta väliä.

Miten sinun joulukuusi käynnistyy?

Sukka-arvonta on suoritettu!

Sukka-arvonta suoritettiin tällä kertaa vähemmän taiteellisesti numeroidun taulukon avulla. Mies toimi jälleen onnen kantamoisena. Taulukossa oli erilaisten osallistujamäärien vuoksi myös tyhjiä rivejä, joiden vuoksi jouduttiin välillä ottamaan vuoroon vielä uusi numero.

Puolueettoman ja luotettavan onnen kantamoisen arvonnan tuloksena sukat päätyivät uusille haltijoille (tässä vaiheessa vielä virtuaalisesti).

1. Marjapuuronpunaiset (vaaleanpunaiset) valepalmikkosukat voitti  Salli M.
2. Pienemmän raitasukat voitti Suvi ja
3. Kirjoneulesukat päätyivät Stanstalle.

Lämpimät onnittelut!

Nimi- ja osoitetietosi voit lähettää osoitteeseen: luonnonluomaa@outlook.com.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille 💖

Perheviikonloppu aikuisten lasten kanssa

Olen miettinyt lasten ja vanhempien välisiä suhteita monesti ja toistuvasti, koska oma suhteeni vanhempiini oli hankala. Erityisesti aikuisten lasten ja heidän vanhempiensa suhde on alkanut herättää kysymyksiä ja kiinnostusta mielessäni.

Minulla on työkavereita, joiden vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä heistä. Vanhempien luokse mennään silloin suunnitellusti ja matkaan kuluvan ajan vuoksi myös pitemmäksi aikaa. Omien vanhempien ja appivanhempien luokse oli alle sata kilometriä, ja yli yön viipyminen ei lasten kanssa tullut mieleenkään. Toki ennen lasten syntymää saatoimme hyvinkin yöpyä heillä ja olla oikein yökylässä.

Ennen lasten syntymää (ja hieman sen jälkeenkin) miehen suvun päähenkilö ja matriarkka oli mieheni isän äiti, mamma. Mamma piti huolta siitä, että suku tapasi ja piti yhtä. mamma piti huolta myös siitä, että meillä oli oikeanlaisia viherkasveja ja joitakin astioitakin. Hän muisti veitsen terävästi kaikki lahjoittamansa kasvit ja esineet ja tarkasti tilanteen aina vieraillessaan. Se oli joskus hieman stressaavaa, mutta näin myöhemmin ajateltuna myös hyvin kultaista.

Minun suvussani ei ollut ketään yhdistävää päähenkilöä. Isän ja äidin suvut pysyivät hyvin erillään eikä ainakaan meidän perheemme vastannut mihinkään mahdollisiin kutsuihin mistään suunnasta. Olimme erillinen saareke, hieman tekemisissä muiden kanssa olosuhteiden mukaan.

Nyt omat lapsemme ovat aikuisia. Tässä vaiheessa he molemmat asuvat 'kaukana' (korkeintaan 100 kilometrin päässä). Tytär on jo aikaisemminkin tullut vierailemaan useammaksi päiväksi kerrallaan. Nyt kun poikakin asuu kauempana, tilanne on muuttunut jälleen.

Tänä viikonloppuna molemmat lapset olivat meillä yökylässä. Varsinainen vierashuone on vielä vaiheessa, joten majoituksen suhteen mentiin niillä resursseilla, mitä oli. Miehen työhuone toimii yhtenä vierashuoneena, mutta toinen vierashuone on tosiaan vielä työn alla. Puutteista huolimatta viikonloppu oli uskomattoman antoisa ja positiivinen.

Millaisia kokemuksia sinulla on perheen kohtaamisista, kun lapset ovat jo aikuisia? Miten menee? Mikä on hyvää? Ja mikä ei toimi? Mitä olet oppinut? Mitä suosittelet?

Meillä lautapeli nousi nostavaan rooliin, vaikkemme perinteisesti olekaan olleet mitään lautapelien pelaajia. Vapaus tehdä myös omia asioita näytti toimivan. Muiden huomioiminen positiivisesti ja vieraanvaraisuus nousivat myös arvoon arvaamattomaan.

Yhteinen ruokailu on tietenkin aina kaiken A ja O. Me käymme ainakin kerran syömässä ulkona, jolloin monimuotoinen perheemme jäsenet voivat kaikki saada mieluistaan ruokaa. Ilman mitään tuskaa ja hikeä.

Tämä viikonloppu oli aivan mahtava ja tuotti minulle mahtavan paljon hyvää mieltä. Kiitos, rakas perheeni 💖

Kenen kanssa keskustelet - kenen kanssa pidät yhtä?

Tehtiin eilen miehen kanssa lumen alta paljastuneita tekemättömiä syystöitä. Rajattiin tekemiset tuntiin ja aloitettiin tärkeimmistä. Patiolla kesän ruukuissa kasvaneet viimeiset tuijat pääsivät maahan pihan reunoille. Huoh! Olisi harmittanut, jos olisivat jääneet istuttamatta.

Omenanraadot on kerätty pois jyrsijöitä kutsumasta, isoimpia lehtikertymiä haravoitiin hieman pensaiden juurille. Piha ei ole siisti eikä nuhteeton, mutta valmis ottamaan talven ja lumet vastaan. Olen kovasti kiitollinen tästä lumisateen jälkeisestä syksyn jatkoajasta.

Työpäivän jälkeen on pimeää. Vielä reilun kuukauden ajan päivä lyhenee, kunnes päästään aallon pohjalle. Sieltä sitten hitaaseen valaistumiseen. Polttelen jo tuoksukynttilöitä. Hämäryys väsyttää, muuten voin miellyttävän hyvin.

Pori - Yyteri

Valokuvilla ei voi mässäillä liikaa. Keväästä syksyyn on helppo ottaa huomattavasti enemmän valokuvia kuin ehtii katselemaan. Nyt pimeydessä ja hämärässä kamera ei räpsy tiheään ja valoisan ajan kuvat ovat oivallista läpikäytävää. Melkeinpä terapiaa.

Minua kalvaa ihmisten yksinäisyys. On aivan kamalaa, että ihmisen täytyy tuntea yksinäisyyttä tahtomattaan kaikkien muiden ihmisten ja kaiken uuden teknologian keskellä! Yksin oleminenhan ei tarkoita sinällään välttämättä ollenkaan yksinäisyyttä. Yksinäisyys on tunne ja kokemus.

En ole tavannut ihan mahdottoman montaa yksinäistä ihmistä, mutta minun tapaamani yksinäiset ihmiset ovat olleet mielenkiintoisia ihmisiä. Toki eivät pintahohdokkaita liitäjiä, mutta omalla aidolla tavallaan pintakiillon ulottumattomissa ja ihania. 

Kaiken kaikkiaan en ymmärrä nykyajan taipumusta arvioida muita pintapuolisesti, olla laiska ja jättää rapsuttelemasta pinnan alle ja samaan aikaan tehdä hylkypäätöksiä ihmissuhteissa nopeasti ja melkein harkitsematta. Tämä koskee niin tuttavuuksia, ystävyyksiä kuin seurustelusuhteitakin. Yksinäisiksi päätyy niin taviksia kuin 'upeinakin' itseään pitäviä ihmisiä. Aikamoista mahtavien ihmisten tuhlausta.

Tavalliselta tai vähän kummalliseltakin vaikuttavan ulkokuoren alta paljastuu aina lopulta aito ihminen. Vaikka kukaan ihminen ei ole täydellinen, hän saattaa olla mielenkiintoinen, huumorintajuinen, yllätyksellinen, rohkea, jalo, sydämellinen, kätevä käsistään, älykäs, herkkä, hauska, hyvä kuuntelemaan, hyvä ymmärtämään tai jotain muuta sellaista. Elämäni parhaat ihmiset (lapsiani lukuun ottamatta) eivät ole räjäyttäneet tajuntaani ensimmäisillä tapaamisilla. He ovat olleet mielenkiintoisia ja miellyttäviä ihmisiä, mutta jossain määrin tavallisia. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että olen päätynyt jatkamaan suhdettani heidän kanssaan. Pinnan alta on paljastunut ajan myötä puhdasta kultaa.

Pori - Siikaranta

Kranttuja ihmisiä on vaikeaa muuttaa. Mutta teitä muita kannustaisin katsomaan ympärillenne vielä hieman avarammalla mielellä. Se ei velvoita vielä mihinkään, mutta voi avata ovia johonkin uuteen hyvään 💖

Sukka-arvonta marraskuu 2024

Meille tuli viime viikonloppuna talvi. Lumiaurakin on käynyt jo ja puiden oksia on katkeillut lumen painon ja kovan tuulen seurauksena. Toivottavasti lumi sulaa vielä hetkeksi pois, minulla jäi vielä syksy hieman kesken.

Käsityökärpänen on puraissut myöhään ja heikosti, mutta nyt on vihdoin syksyn ensimmäinen sukkapari valmiina. Sen 'kunniaksi' pistän pystyyn taas villasukka-arvonnan. Arvottavana ovat kahdet keväällä valmistuneet ripelankasukat ja yhdet valepalmikkosukat.

Kaikki sukat ovat Novitan 7 veljestä -lankaa. kestävät hyvin hellän konepesun.

Vasemmalta ensin marjapuuronpunaiset valepalmikkosukat, joiden ko'oksi arvelen  noin 40. Sukat näyttävät kivoilta myös varret käännettyinä. Sukat näyttävät kuvassa kovin kapoisilta, mutta valepalmikko 'aukeaa' vähänkin venytettynä isommaksi ja mielestäni myös kauniimmaksi.

Keskellä noin kokoa 36 olevat raidalliset ripelankasukat. Ja oikealla kirjoneuleiset ripelankasukat noin kokoa 39.

Ripelankojen hävittäminen sukkiin oli toivottoman hidasta, joten käynnistin yksiväristen isoäidinneliöiden tehtailun. Ripelankahaaste on nyt selätetty vähäksi aikaa 🤭.

Arvonta alkaa nyt ja kestää sunnuntaihin 17.11. klo 23:59 asti.

Lukijaksi kirjautuneet voivat osallistua kolmella arvalla per sukkapari ja muut yhdellä arvalla sukkaparia kohti. Kaikkien sukkaparien arvontaan voi siis osallistua ja arpoja on tuo 1-3 lukijastatuksestasi riippuen.

Kun arvonta on suoritettu, tiedustelen täällä ja mahdollisesti omassa blogissasi osoitetietojasi, jotta voin postittaa sukat sinulle. Ilmoitan sinulle sähköpostiosoitteen, johon voit ilmoittaa omat tietosi.

Olikohan tässä vielä jotain muuta? Aina jotain jää mainitsematta. Kysy, jos on jotain epäselvää. Vastaan mielelläni.

Ja niin: EN pahastu siitä, jos et osallistu arvontaan. tiedän, ettei kaikilla todellakaan ole sukkien tarvetta 💖.

EDIT 1: Lisäyksenä: Muistathan kertoa, minkä sukkaparien arvontaan osallistut. Jos et mainitse mitään, oletan sinun osallistuvan kaikkien parien arvontaan. Kukin osallistuja voi kuitenkin voittaa vain yhden sukkaparin.

EDIT 2: Lukijaksi voit kirjautua myös nyt ja saat enemmän arpoja 🥰

Minä palaan nyt toisen sukkaparini kimppuun, se on mainio keino selättää marraskuun asettamia haasteita. Miten sinä nautit marraskuusta?