sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Kirpputoria joulun alla

Vielä lokakuun puolenvälin jälkeen meillä näytti Hämeen linnan kupeessa tältä.


Ruoho vihersi eikä lumesta ollut lupaustakaan. Sen jälkeen keli onkin sitten vaihdellut laidasta laitaan... Tänään päivällä oli kymmenisen astetta pakkasta ja maassa pienen pieni kerros lunta.

Neljän viikon odottelun jälkeen sain vihdoin paikalliselta kirpputorilta pöydän. Pitkään nurkissa odotelleen kirppislaatikot pääsivät hintalappujen täplittäminä uusia omistajia odottelemaan. Lauantaina iltapäivällä vein ensimmäisen erän ja tänään täydennystä viedessäni huomasin, että anopin loputkin rakkaat esineet ovat löytämässä hyvää vauhtia uudet kodit itselleen.

Fb-kirppiksistä myymättä jääneet tavarat ovat löytäneet nopeasti uusia koteja. Niinkuin arvelinkin, astiat ja maljakot ovat olleet suurin innostuksen kohde. Hinnoittelu toki oli sellaista, ettei se ollut ainakaan esteenä.

Kirppiskäynnin jälkeen tein taas tuttavuutta uuden lihaveitsemme kanssa. Se on ihanan terävä, mutta ei ollenkaan sovi meikäläisen tapaturma-alttiille habitukselle. Kaksi sormea otti kontaktia veitsen kanssa ja veitsen terän terävyys tuli osoitettua todeksi. Nyt on laastarit otettu jo pois. Vaikka toinen haavoista näyttääkin aika ikävälle, uskon, että tästä päästiin vähällä. Voi mua... ;-)

Kävin läpi puikkovarastoni (aihe: käsityöt).  Uskon edelleen, että iso osa puikoistani on vieläkin jossain hyvässä jemmassa, jota en vain ole löytänyt. Silti nykyisestäkin puikkojemmasta löytyi peräti VIISI viiden sukkapuikon settiä koossa 3½. Seiskaveikalla käytän kolmosen puikkoja, joten kolmepuoloset ovat ehkä aivan tarpeettomia? Olen vain ostellut uusia, kun olen unohtanut, mihin olen laittanut vanhat puikkoni kesäsäilöön...

Kahdet puikot (á 5 puikkoa) siirsin kirpputorikuormaan. En voi millään tarvita näitä kaikkia... :-)

Upeaa alkavaa viikkoa!

19 kommenttia:

  1. Hyvä, että et pahemmin itseäsi satuttanut veitsilläsi, hui.

    Puikoista en ymmärrä muuta kuin,että niillä voi kutoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisesti selvisin suhteellisen siisteillä haavoilla.

      Olikohan tässä nyt hyvä onni vai huono onni matkassa? ;-)

      Poista
  2. Mies osti jostain halvalla uusi veitsiä, suurin osa meni onneksi tyttärien keittiöihin, mutta muutama jäi mulle myös. Toisaalta on kiva leikata vaikkapa sipulia superterävällä veitsellä, mutta juuri ajattelin tänään, miten pahaa jälkeä tulisi, jos lipsahtaisi...:( Pidetään sormet nyt ehjänä, kuvaamisen vuoksi, jos ei muuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormia (ja muitakin paikkoja) varjellaan tästä lähtien ainakin noita ilkeitä veitsiä vastaan ;-)

      Poista
  3. Toivottavasti ei käynyt pahasti. Hirvittää käytää teräviä veitsiä. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ovat sormet jo ilman laastareita. Vähän kipottaa vielä...

      Poista
  4. Mukava kuulla, että tavarat tekevät kauppansa kirppiksellä. Onneksi ei tapahtunut pahempaa veitsien kanssa. Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aggressiivinen hinnoittelu on tehnyt tehtävänsä kirppiksellä.

      Sormet ovat vielä hyvin tallella :-)

      Poista
  5. Täällä meilläpäin joutuu odottelemaan suosituimmalla kirpputorilla paikkaa useita viikkoja. Mukavaa että jäi hyvä mieli.
    Suunnittelin että varaisin keväällä paikan, se vaan pitää hyväksyä että sillä hommalla ei kyllä rikastuta :)
    Hui, sanoo veitsikammoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kirpputorilla rikastukaan, jollei päätä suhtautua siihen pitkäaikaisena bisneksenä...

      Minä haluan saada mahdollisimman paljon tavaraa kiertämään ja pois kaatopaikalta. Sen tavoitteen mukaan mennään hyvissä merkeissä :-) Uuden ostamisen vähentäminen ja kaatopaikkakuormituksen minimoiminen vaatii vaivaa, mutta tuo iloa mieleen :-)

      Poista
  6. Joopa. Tutun kuuloista. Meidän perheessä minulle käy yleensä samalla tavalla. Haava voi olla huonosti paranevaa sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä haavoja huuhtelin pitkään ja hartaasti. Kovin pieneltä näyttävät sormien tulehdukset tällä hetkellä. Jospa se tästä :-)

      Poista
  7. FB kirppiksellä on vaikeata myydä ns. painavampaa tavaraa. Nuo postarit kun ovat niin kalliita. Mullakin on puikkoja samannumeroisia useammat setit. Kun ei muista mitä on, pitäisi pitää kirjaa niistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fb-kirppiksellä olen myynyt lähinnä noutoperiaatteella. Jotain olen joskus postittanut.

      Niputtelin puikot tiukkaan järjestykseen, mitä en olisi voinut kuvitellakaan pari vuotta sitten. Järjestys hiipii hitaasti, mutta jääräpäisesti elämääni ;-)

      Poista
  8. Moi. Upeat kuva. Jotenkin tuntuu että "terävät" haavat parantuu huonosti. Kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Samat kokemukset itselläkin teräväreunaisten haavojen paranemisesta.

      Poista
  9. Minulle käy kanssa samoin veitsien kanssa.

    VastaaPoista
  10. Onpa teillä kesäistä. Meillä on lunta vaikka kuinka ja isoja kasojakin aurauksen jäljiltä.
    Veitset on niin hyviä olemassa, mutta aina sattuu jotain ei-toivottua niidenkin kanssa.
    hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!