Kesäruokaa kimalaisille ja perhosille sekä sorsanpoikasia

Eilisen supersateen jälkeen tänään on ollut kuivaa, tosin tuulista ja viileää. Mutta ihan hyvä päivä. Aurinko on näyttäytynyt melkein koko päivän ajan ja sinistä taivastakin on näkynyt ihan mukavasti.

Ilmoittauduin paikalliseen kesäyliopistoon syyskaudelle kahteen eri opintokokonaisuuteen. Kumpikaan aiheista ei ole minulle uusi, vaan molempia olen joutunut / päässyt opiskelemaan (toista enemmän ja toista vähemmän) jo entuudestaan. Nyt opiskelen hieman lisää ja samalla teen osaamisestani näkyvämpää. Jospa näistä saisi taas lisäponnistuslautaa tulevaisuutta varten :-) Toki täytyy syksyllä vielä katsoa tilanne tarkemmin, kuinka paljon työltä jää energiaa opintoja varten.

Tänään kävin ostamassa kesäkukkia. Kesäkukat eivät tavallisesti ole olleet ollenkaan minun juttuni, mutta nyt perennojen ja pensaiden kukinta on ollut niin aikaista, ettei loppukesän kukinnoista ole enää varmuutta. Töyhtöangervotkin kukkivat nyt jo täysillä, en muista koskaan aikaisemmin näin aikaista kukintaa. Toki ainakin alppikärhö uusinee kukintansa vielä syksyllä, kun aikaa riittää ja kevään kukintakin oli nopea ja hätäinen.

Kimalaiset ovat löytäneet töyhtöangervot, mutta miten on kimalaisten ja perhosten eväiden laita loppukesän ajan? Siksi siis painelin taimikauppaan etsimään kesäkukkia noille kallisarvoisille öttiäisille :-)

Taimitarhan myyjä auttoi minua: keltainen kuulemma houkuttaa perhosia. Samoin kaikki tuoksuvat kasvit. Perennapenkit ovat ihan täynnä, mutta kesäkukkia mahtuu hyvin ruukkuihin. Päädyin nuuhkimaan kesäkukkia toistensa jälkeen ja ostin ensimmäisen koe-erän. Täytyy seurata, houkuttavako nuo kimalaisia ja perhosia luokseen. Ja täytyy myös perehtyä aiheeseen tarkemmin, jotta on hieman viisaampi seuraavalla kerralla taimikauppaan mennessä.

Viikko sitten silkkiuikkuja kuvatessani rannasta pölähti sinisorsan poikasia. Tiukassa ryppäässä uivat kauemmas, emoa ei näkynyt missään. Pitivät piipittävää ääntä, ei sellaista pulinaa, vaan jotenkin hätäistä. Hetken kuluttua paikalle alkoi lipua koirassorsia yksitellen ja pienissä ryhmissä - yhteensä lähemmäs kymmenen kappaletta. Ne tulivat poikasten lähituntumaan, mutteivät menneet luokse. Kun hipsin rannasta kauemmas, poikasparvi hakeutui taas rannan tuntumaan ja koiraat hävisivät myös näkyvistä.

Kun palasin reittiä takaisin, poikasia ei näkynyt missään, mutta suurin piirtein samalla paikalla kuin mennessäkin, alkoi tapahtua. Poikaset eivät näyttäytyneet, mutta lähelle purjehti taas joukko koirassinisorsia eri suunnista. Ihan kuin olisivat hieman huolehtineet poikasista?

Hieman myöhemmin naaras lennähti paikalle kauempaa. Olin helpottunut, että emo oli hengissä, vaikkakin jossain muualla kuin minun mielestäni olisi pitänyt ;-)

Kaunista kesäviikonloppua ja lupaavaa heinäkuun alkua!

Pentukuvausta :-)

Huomisesta alkaen on luvattu sadetta - paljon. Toivottavasti vielä luonnon kannalta sopusuhtaisesti, ettei tule vesiähkyä tähän perään.

Kesälomaan on aikaa enää noin kaksi viikkoa. Tekemistäkin riittää tuolle parille viikolle ihan yllin kyllin, joten ihan hyvä, etten yrittänytkään lähteä lomalle yhtään aikaisemmin. Nykyinen aikataulu näyttää oikein hyvältä.

Tällä kertaa jaan työkaverini koiranpennuista ottamiani kuvia. Iso osa kuvista on vielä käymättä läpi, mutta arkiviikolla aikaa ei oikein tahdo riittää kaikkeen. Onneksi on viikonloput :-)

Nämä ovat Bichon Frisen pentuja, äärettömän iloisia, vilkkaita ja luottavaisia tyyppejä :-) Kaikkien pentujen saaminen jonkinlaiseen yhteiskuvaan oli melkoista taiteilua, hauskaa tosin, ihan hillittömän hauskaa :-) Täytyy myöntää, että pentukuume yritti puskea tuossa pintaan. Onneksi kotona on jo yksi karvainen kaveri (miehen lisäksi ;-)).

Kesää ja korentoja

Olen oppinut pitämään kesäsateistakin - kohtuudella :-) Luonto tykkää, pilvet ovat parhaimmillaan todella komeita ja sadesäähän on mitä parhain (teko)syy päiväunille :-)

Tällä hetkellä olen kotipihassa kovasti tyytyväinen hopeakuusiin ja laikkukirjokanukoihin. Niistä löytyy vaaleaa kesäisen tumman vihreän tasapainoksi. Terijoensalavakin näyttää auringossa vaaleat puolensa, mutta varjossa vaaleus katoaa.

Sunnuntaina kävin kuvaamassa työkaverin ihania koiranpentuja - niistä juttua hieman myöhemmin. Nyt yritän laskeutua työelämän kanssa pois stressialueelta. Intohimoisella otteella työhön on aina myös varjopuolensa.

Silkkiuikutkin ovat rakentaneet vanhan pesän raunioille uutta pesää - siitäkin myöhemmin lisää.

Ihania kesäpäiviä kaikille! Nautitaan jokaisesta kesän merkistä - myös kesäsateista :-)

Erilainen juhannusaatto

Perinteinen juhannussää kannusti tekemään jotain erilaista. Matkasimme Helsinkiin tytärtä tervehtimään ja tavaroita kuskaamaan. Nukuin aamulla ensin runsaasti ja tähtäsimme Helsinkiin puoleksi päiväksi.

Sää oli kylmä, laitoin autossa istuinlämmittimenkin päälle ja lisäsin lämmitystä omalle puolelleni autoa. Mieheni siis ajoi ja minä apukuskasin ;-)

Tummien pilvien välistä pilkahti välillä sinistä taivasta ja auringon valoa. Vaikuttavaa... Sadetta tuli ehkäpä puolet matka-ajasta. Kerrankin istuin apukuskin paikalla ja pääsin räpsäämään kuvan tunnelmasta. Vastaan tuli vielä paljon autoja matkalla Helsingistä pois päin, ei kuitenkaan ihan ruuhkaksi asti.

Suunnitelmana oli mennä syömään takaisin tullessa, mutta erehdyimme etsimään ravintolaa Hyvinkäältä - erittäin huonoin tuloksin. Kiersimme kotiin tullessa Hämeenlinnan keskustan kautta ja siellä onneksi oli ihan kivasti ravintoloita auki juhannusaattonakin. Onneksi. Ollaan ihan kunnon kaupunki siis siinäkin mielessä :-)

Luonnosta löytyy pysähtynyt hetki

Pari viikkoa sitten juhannuksesta povattiin lämmintä, jopa helteistä. Sittemmin on palattu tavanomaiseen juhannussään ennakoimiseen - viileää ja kosteaa on luvassa. Tosin heinäkuuksi luvataan taas lämmintä ja kuivaa. Mitenkähän näiden ennusteiden kanssa sitten käykään...

Kimalaisia on näkynyt ihan huomattavasti aikaisempia vuosia vähemmän. Täältä löydät tietoa muunmuassa kimalaisten elinolojen varmistamiseen..

Perhosbaarien lisäksi on hyvä siis perustaa myös pörriäisbaareja. Ne kannattanee sijoittaa hieman kauemmas oleskelupaikoista. Ohjeita löytyy tuolta linkin takaa.

Kannustan sinua siirtymään vihreään paikkaan, varaudu hyttysiä vastaan. Kuuntele, katsele ja haistele. Pysähdy ja keskity siihen, missä olet ja mitä olet. Keskity niin paljon, etteivät työasiat eivätkä muutkaan velvoitteet rynnistä mieleesi. Kuuntele luontoa ja sitten kuuntele itseäsi. Tee jokin hyvä päätös kesäloman jälkeistä aikaa varten. Ja suunnitelma päätöksen toteuttamiseksi. Vähintään tämän tarvitset ollaksesi stressaamatta nykyistä enemmän. Jos haluat muutosta, päätöksiä ja suunnitelmia tarvitaan paljon enemmän.

Minun täytyy käydä itseni kanssa vakava keskustelu siitä, miten selvitä hieman helpommalla ensi vuodesta. Tästä ei kuitenkaan enää nuorruta ;-)

Leppoisaa ja rentoa juhannusta!

Silkkiuikkujen pesintä ei onnistunut

Silkkiuikkujen pesä oli mennyttä, kutistunut hylättynä ihan minimiin. Munaa ei näkynyt enkä tiedä, johtuuko se munan menetyksestä pesän kohentamisen tuiskeessa vai pesärosvosta. Nokikanoja elelee lähellä ja niille maistuu erinomaisesti kaikki tarjolla olevat munat.

Silkkiuikut kohensivat parisuhdettaan heille ominaisilla rituaaleillaan. Koiras tuo naaraalle lahjan... Parisuhde siis kestää nämä kolhut.

Nälkäisiä poikasia :-)

Pihassa pomppii paljon räkättirastaita. Osa niistä on poikasia. Ovat hieman pienempiä kuin aikuiset ja vielä matkassa vähän eri asenteella. Yksi pomppii emon lähituntumassa, taitaa toivoa emolta helppoa ruokaa. Toinen yrittää nokkia nurmikosta jotain - silloin tällöin. Ja kolmas keskittyy kaikessa rauhassa itsensä sukimiseen ja rapsuttelemiseen, nauttii aurinkoisesta hetkestä :-)

Kaikki muutkin lintuemot vaikuttavat todella kiireisiltä. Ja pienten linnunpoikasten sirinää ja piipitystä kuuluu melkein kaikkialta :-)

Västäräkin poikanen odotti myös laiskahkon näköisenä emon saapumista ruokakuorman kanssa. Se rapsutteli itseään ja siirtyi välillä kymmenen senttiä uuteen suuntaan. Ja sitten suki höyheniään. Kun emo saapui viereen, kaikki flegmaattisuus oli hetkessä pois pyyhittyä ja pienen poikasen intohimoinen ruoan kärkkyminen alkoi.

Tämä on sitä aikaa vuodesta :-)

Upeaa viikonloppua!

Pohdintaa ja ruskohukankorento

Puolitoista viikkoa juhannukseen. Siitä alkaa sitten ainakin minun kohdallani työelämän rauhoittuminen: palaverit vähenevät ja kiire siirtyy vähitellen lomien jälkeiseen aikaan.

Eilen kävin vielä Tampereella (ei siis Helsingissä, eli melkein kuin ulkomailla konsanaan) 3PMO -tilaisuudessa. Koska useimmille tuo ei kerro vielä yhtään mitään, niin selvennän, että kyse on projektitoimistoihin liittyvästä tapahtumasta. Tämäkään ei varmaan avaa asiaa kovinkaan paljon enempää ;-). Mutta liittyy siis omaan työhöni, projektitoiminnan kehittämiseen. Oli virkistävää verkostoitua ja keskittyä alustuksien myötä pohtimaan oman työn kehittämistä edelleen.

Minulle jatkuva uuden opetteleminen ja kehittäminen on se suola. Turhaannun, jollen pääse haistelemaan uusia tuulia ja tuomaan parhaita paloja niistä omaan työhöni. On aina niin voittajaolo, kun oppii tai tekee jotain uutta. Toki silläkin on rajansa. Tässä iässä palautuminen ei tapahdu enää yhtä nopeasti kuin nuorena. Jatkuvassa uutuusähkyssä oleminen ei enää kutsu. Toisaalta tässä iässä osaamispohja on jo melko leveä, paikoin jopa syvä, joten aikaa kannattaa käyttää myös vanhan tiedon soveltamiseen eikä pelkkiin uutuusharppauksiin.

Ja toisaalta: kukin tyylillään. Erilaisia ihmisiä tarvitaan. On mahtavaa, että työyhteisöstä löytyy tyyppi, joka jaksaa jatkuvasti hypätä uudesta haasteesta uudempaan. Ja vähintään yhtä vapauttavaa on se, että löytyy joku, joka jaksaa (jopa iloisesti) tehdä rutiineja ja toistuvia tehtäviä. Ja sitten kaikkia meitä muita tuonne välille. Kunnia jokaiselle, joka viitsii, tekee ja välittää. Enkä nyt puhu vain työelämästä.

Mutta se niistä jaarituksista. Viikon vanhoja ruskohukankorennon kuvia tähän kuvitukseksi :-) Mahtavaa viikon jatkoa!

Epäonnea silkkiuikkujen pesällä :-(

Silkkiuikkujen pesä oli kärsinyt tyrskyistä pahasti. Näytti siltä, kuin se olisi hajonnut kahtia. Toista puoliskoa kunnostettiin nyt urakalla.

Syystä tai toisesta pesä ei ainakaan minun silmissäni kohentunut juurikaan parin tunnin aikana, vaikka emot touhusivat ja raahasivat tavaraa pesään ihan urakalla. Toivottavasti pesän vakaus ainakin kasvoi, vaikken sitä omilla silmilläni huomannutkaan.

Munista oli jäljellä enää toinen, se uudempi ja valkoisempi. Välillä se näytti olevan todella lähellä pesän reunaa ja pidättelinkin henkeäni, kun pelkäsin sen putoavan pesästä milloin tahansa...

Tässä vaiheessa muna valui jo todella lähelle pesän reunaa! Pelastivat sen keskemmälle pesää, onneksi... Huoh...

Pesän kohentaminen jatkui edelleen ja toivon, että pesä saatiin sellaisiin mittoihin, ettei tuo ainokainen muna olisi jatkuvasti vaarassa pudota pesän reunan yli.

Isolampikorento ja tytönkorento

Ihan aluksi: Ulkona touhutessa sattuu ja tapahtuu. Jos vähänkään tuntuu siltä, että haavaa ei välttämättä ole saanut ihan puhtaaksi, se kannattaa näytättää ammattilaisella. Vaikka jonottaminen ensiavussa tuntuu ajan tuhlaukselta ja haava selvästi isoa pienemmältä, se kannattaa. Ymmärrän sen nyt.

Pari viikkoa sitten teloin jalkani puutarhassa (kiikkerät sandaalit, paljaat jalat ja paksuja talven törröttäjiä) ja sain horjahtaessani jalkaan ihan kohtuullisen haavan. Talven törröttäjästä jäi haavaan paloja, jotka päätin haavan puhdistamisen jälkeen itse nyhtää pinseteillä pois. Onhan se nyt jälkikäteen todettava, että omat työkalut, taidot ja hygienia eivät hyvällä yritykselläkään yllä ammattilaisen tasolle. Kovasta yrityksestä huolimatta haava tulehtui ja turposi - haavaan taisi sittenkin vielä jäädä jotain.

Kävinpä reilun viikon jälkeen työterveydessä näyttämässä jalkaani ja sain siihen antibioottikuurin. Antibioottikuuri ei tehnyt kuitenkaan ihmeitä eikä jalka osoittanut paranemisen merkkejä, hieman jopa päinvastoin. Tänä aamuna kaksi viikkoa haavan syntymisen jälkeen marssin sitten ensiapuun ja siellä jalkaa operoitiin ja putsattiin oikein kunnolla. Toivon, että jalan paraneminen alkaa vihdoin tämän kaiken jälkeen. Tuo haavaan jäänyt palanenkin olisi ollut huomattavasti helpompi poistaa heti tapaturman jälkeen kuin nyt, kun se oli jo alkanut hajoamaan...

Mutta sitten kuvia isolampikorennosta (tähän olen päätynyt) ja jostakin tarkemmin määrittelemättömästä tytönkorennosta. Kovalla tuulella lupiini piti korennon jalkojen alla paremmin kuin kivi, jolle se ensin laskeutui. Lupiini tosin huojui kovasti tuulessa ja korennot sen mukana.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

Vauhdin lisäksi tarvitaan tilannetajua ja muutosherkkyyttä

Kevät ja alkukesä ovat kiireistä aikaa luonnossa. Ja työpaikoilla. Ja kouluissa sekä harrastuksissa. Maailma tehdään jälleen kerran valmiiksi, jotta sama kiire päästään aloittamaan alusta kesälomien jälkeen.

Olen edelleen sitä mieltä, että työelämässä ei osata keskittyä riittävästi olennaiseen - etenkään julkisella sektorilla. Jos kaiken tekemisen tarpeellisuutta arvioitaisiin kunnolla, aika paljon jäisi hylättyjen tai supistettujen töiden listalle. Mutta tätä ei tietenkään tohdi ehdottaa, sillä a) on liian kiire, jotta ehdittäisiin miettimään muutoksia ja b) hienon ja näkyvän tekemisen kyseenalaistaminen ei kerää kannustusjoukkoja. Kiire vanhojen ja näyttävien velvoitteiden parissa ei jätä aikaa luovalle ajattelulle. Eikä siis uudistumiselle.

Pysähtyminen ja suunnan vaihtaminen ovat olleet osa menestymisen strategiaa kautta aikain niin eläin- kuin ihmiskunnassakin. On hieman harhaa ajatella, että tuo menestynyt toimintatapa olisi vanhentunut.

Oman työn suuret oivallukset ja kehityshyppäykset ovat tavallisimmin pysähtymisen, uudelleen arvioinnin ja hienoisen (joskus isonkin) suunnan muutoksen tulosta. Ilman niitä tulisi kiihdytettyä iäti kohti joskus muinoin asetettua suuntaa. Nopeasti muuttuva työelämä ja yhteiskunta eivät tue jämähtänyttä suunnan asettelua. Miksi ihmeessä takerrumme siihen?

Nykyään puhutaan paljon ketterästä kehittämisestä. Se vaatii kykyä nopeisiin muutoksiin ja uudelleen arviointeihin. Menestymisen ja häviämisen logiikka on toisaalta erilaista ja toisaalta samanlaista kuin luonnossa. Työelämä tarvitsee kehittyäkseen vähemmän fyysistä kykyä ja enemmän strategista ajattelua. Molemmissa kuitenkin tilanneherkkyys, suunnan vaihtelut ja nopeus ovat avainasemassa, jos aikoo pärjätä.

Kuvissa nopea ja ketterä koiraspuolinen neidonkorento. Hyvissä voimissa :-)

Ihanaa kesäviikon jatkoa!

Silkkiuikkujen pesintää

Hieman kohtuuttoman kylmää hautoville linnuille ja linnunpoikasille tämä nykyinen keli, vaikken kaipaa mitenkään erityisesti menneitä helteitäkään. Säätiedotus lupaa kelin lämpenemistä uudelleen jo ensi viikonlopuksi ainakin tänne meidän leveysasteillemme. Toivottavasti linnut jaksavat sinne asti.

Tänään meillä satoi. Ei paljon, mutta jonkin aikaa siinä määrin, että auton tuulilasinpyyhkijät pääsivät ihan tositoimiin. Pitäisi hankkia uusi sademittari, että pääsisi paremmin seuraamaan sateen todellista määrää. Vanha mittari... ei ole enää toimintakunnossa :-(

Toisaalta kaupungin keskustan toisella reunalla tien reunat pölisivät kuivuuttaan. Aika paikallinen pilven repeäminen oli siis kyseessä.

Jos parina viime vuotena silkkiuikkujen pesintä ja hautominen ovat olleet takkuisia ja ensimmäistä poikuetta on haudottu jopa heinäkuun puolelle asti, niin nyt ainakin tällä silkkiuikkuparilla oli jo kaksi komeaa munaa. Silkkiuikkujen pesiä hautojineen oli muitakin, joten nyt ollaan vain aikaisessa.

Kuvat ovat viime lauantailta eli ihan kesäkuun alusta. Aurinko porotti ja lämmintä riitti.

Välillä puolisot vahvistelivat parisuhdettaan äänillä ja eleillä. Tämä oli erityisen tarpeen, sillä lahdella hengaili (näin oletan) kaksi sinkkukoirasta, joilla oli kovasti haku päällä.

Keli oli lämmin, joten munat jäivät hetkeksi itsekseen pesään, kun hautoja kävi sukeltelemassa ja vilvoittamassa itseään.

Välillä munia peiteltiin kosteilla kasveilla ja toinen emoista meni peiteltyjen munien päälle hautomaan.

Vahdin vaihdon jälkeen toinen emoista kaivoi peitellyt munat esiin ja kohotteli niitä suotuisampaan asentoon.

Sen jälkeen isot koivet läpsyen varovasti taas munia hautomaan :-)