Kevät toi laulujoutsenet naapuriin 🥰

Kevät tuli joutsenten kera. Lentelivät jo muutamaan kertaan lammen yli, kun lampi oli vielä jäässä. Nyt sinne oli hyvä laskeutua. Eilen oli viileää ja tänään kylmää. Lampi on selvästikin mainioistakin mainioin ravintola joutsenille.

Eilen kävin kuvaamassa hieman joutsenia, mutta ne keskittyivät nälkäisinä ruokailuun ja kuvaamiselle poseeraukseen ei oikeastaan jäänyt aikaa. Eilen aurinko paistoi kauniisti, mutta tänään on ollut pilvistä ja harmaata lumisateen alkamiseen asti. Kuvat siis eiliseltä.

Ihanien kevätilmiöiden lisäksi mieleni on askaroinut ihmisten (äkäisessä ja välinpitämättömässä) käytöksessä. Äkäilijöitä on vähän (onneksi), mutta he ovat usein sitäkin tarmokkaampia. Olen täydellisessä arvotyhjiössä näiden ihmisten kanssa. Heidän mielestään muita ihmisiä voi kohdella huonosti, koska heillä on paha mieli ja heitäkin on joskus kohdeltu kaltoin. Tämähän olisi aika loputon kierre, jos kaikki ajattelisivat ja toimisivat noin.

Samaan syssyyn haastan kaikki kohtelemaan kaikkia kanssakulkijoitaan arvostavasti. Jos kanssakulkija on aivan mahdottoman haasteellinen, arvostuksen osoittamisen voi aina sovittaa siihen yhteyteen sopivaksi. Yllättävän moni äkäisempikin ihminen pitää arvostavasta kohtelusta ja sopeuttaa omaa käytöstään sen mukaisesti. Toki omien taitojensa rajoissa, mutta kuitenkin.

Ihanaa (väliaikaisesti lumisen) kevään jatkoa 💖

Kävin kevättä tarkkailemassa, tuli aivan mahdottoman upea fiilis 🥰

Kevät on minulle kaikista antoisin vuodenaika, vaikkei sen kohtaaminen olekaan yhtä lempeää kaikille. Yritän keskittyä siihen sen mukaisesti, vaikka melkein kaikella muulla elämässä tuntuu olevan tähänkin aikaan vuodesta ihan posketon kiire. Elämä alkaa tuntua valjulta, jos ei omiin tärkeisiin asioihin pääse keskittymään riittävästi.

Tänään oli sumuista ja valoa oli niukasti, mutta lähdin tarkkailemaan ja seuraamaan kevään edistymistä. Tulipa hyvät fiilikset! Jokainen linnun ääni (ja niitähän riitti!) ja pienenkin lintuparven ylilento sykähdyttivät oloa ja kiitollisuus kukoisti. Kukoistaa muuten vieläkin 🌼.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus ottaa aikaa ja irrottautua seuraamaan luontoa. Olen kiitollinen siitä, että luonto on täällä lähellä. Ja tietenkin olen aivan mahdottoman kiitollinen siitä, että olen oppinut luontoa ja siitä nauttimista!

Tähän aikaan vuodesta luonnossa tapahtuu joka päivä aivan mielettömän paljon. Ihan jo retkituolissa istuessa, termosmukista kuumaa teetä tai kahvia hörppiessä pääsee nauttimaan aivan spektaakkelimaisista ilmiöistä ja esityksistä. Toki välillä on hieman viileää ❄. Hyvä vaatetus auttaa siinäkin.

Mitä tavaroita/vaatteita/asioita sinä tarvitset kevään parhaaseen luonnon tarkkailuhetkeen? Mitä sinulla on jo käytössä ja mitä hankintasuunnitelmissa?

Tuulihaukat ovat palanneet 💖🥰🌼.

Ihanaa kevään jatkoa 💖🥰🤸‍♀️🌿🌼🎈🥳

Takatalvea toisensa jälkeen ja vihdoin kevät kutsuu

Lunta on tullut lisää ja lisää, mutta tänään vihdoin näyttää ja tuntuu pitkästä aikaa oikein keväiseltä 🥰. Punarinnat ja peipot ovat palanneet meidän pihaamme talven jälkeen. Sairaalan luona lentää lokkeja ja laulujoutsenet ovat hoilotuksistaan päätelleen tehneet tänäänkin aika monta ylilentoa tässä työhuoneeni yllä. Ja lumikin on sulanut oikein urakalla. Ihanaa.

Viime viikolla keli pääsi vielä yllättämään. Ei niin, että olisin jo vaihtanut kesärenkaat alle, vaan lunta tuli huomattavasti enemmän kuin pelkäsin odottaa. Huhtikuun puolella oltiin jo, mutta keli vaihteli kehnosta todella surkeaan matkan varrella. Tässä kohtaa ollaan kehä kolmosen sisäpuolella ja liikenne seisoo. Oli turvallista pysäyttää tuulilasin pyyhkijät ja ottaa kuva tuossa odottaessa.

Erityisesti äitini kanssa kulkemani matkan myötä olen kovasti ja monesti miettinyt sitä, miten ihmisen pitäisi kohdella toista ihmistä. Millä perusteella ja kenen vuoksi?

Lähtökohtaisesti olen aina ajatellut kohtelevani muita ihmisiä neutraalisti, mutta eihän se tietenkään ole niin. Omat käsitykseni, ennakkoluuloni ja tunteeni ovat varmasti aina vaikuttaneet vuorovaikutukseeni paljon enemmän kuin olen arvannutkaan.

Ystävälliselle ihmiselle on kovin helppo vastata ystävällisesti. Haastavalla ja ikävällä tavalla turisevalle tyypille on sen sijaan paljon vaikeampaa löytää ystävällinen vastausasenne. Ja niin helppoa kärjistyä luokittelemaan ihminen hänen käyttäytymisensä mukaan ja vastata tuntemuksensa mukaisesti.

Tähän olen muutaman vuoden aikana panostanut paljon. Olen päässyt epävirallisen Susanna-asteikon mukaan jo aloittelija+-luokkaan. Muistan jo monesti, ettei kanssakaverin kehno asenne tai viestintätyyli oikeuta minua rähisemään. Olen opetellut tavoittelemaan sitä, että käyttäytyisin niin kuin itse haluan, enkä niin kuin joku provosoi minut käyttäytymään. Aika usein jo onnistun edes hieman. Olen oikeasti todella ylpeä itsestäni, sillä olen opetellut tämän ihan itse. Lapsuuden kodista tai opinnoista ei ole koskaan tullut tähän mitään apuja.

Yllättävän usein käy niin, että ärisevä tai provosoiva keskustelukumppanini tasaa kierroksensa aika nopeastikin neutraalin tai jopa arvostavan vastaanoton jälkeen. Hän palaa tunnetilasta omaan normaaliinsa ja sitten onkin paljon helpompi jatkaa keskustelua.

Ja kenellä ei olisi koskaan huonoa päivää tai hetkeä? 

Myönnän, että toisilla huonoja hetkiä on enemmän kuin toisilla, mutta me olemme erilaisia. Hyvä kohtelu palauttaa meitä parhaimmillaan hyville kotipesille. Tai ihan uusille urille. Äitini ihmetteli positiivisesti kotihoivan ystävällistä asennetta. Se tuntui kuulemma hyvältä. Niin minustakin. 💖 Kenestä ei tuntuisi?

Linnut ovat käyneet ahkerasti ruokinnalla tähän päivään asti. Toivottavasti kevät sulattaa vihdoin lumet ja avaa ruokintakanavia ihan luonnolliseen suuntaan.

Lämpimiä kevätpäiviä 💖

Pääsiäisen perhehetket - Pixie täytti 14 vuotta!

Pääsiäinen on kypsä, enää toinen pääsiäispäivä jäljellä. Meillä pääsiäinen ei ole uskonnollista, mutta tavallaan hengellistä aikaa. Kun on aikaa pysähtyä työstä, on aikaa myös miettiä itselle pitkällä juoksulla tärkeitä asioita. Jos ei aina elämän tarkoitusta, niin vähintäänkin tarkoituksellisen elämän peruspilareita.

Lämmin sää seurasi tolkutonta lumisadetta. Päätin, että patio pitää saada käyttöön lumen paljoudesta huolimatta. Ei kokonaan, mutta käyttöön. Pian paikan raivaamisen jälkeen aurinko näyttäytyi lempeästi. Tuossa tuolissa julistin kevään olevan vauhdissa 💖.

Tässä minä nautiskelemassa maaliskuun lopun lämmöstä. Mies otti kuvan. Päällä vuosia vanha villaneule, joka on ollut päällä myös sateisilla sienireissuilla ja kohdannut monen monta havupuuta lähikontaktilla. Jaloissa merinovillaiset välikerrastohousut, joista tuli minulle nopeasti jokapäivän armoasu.

Jaloissa myös itseneulotut palmikkosukat, joiden pitkä varsi lämmittää myös säärtä. 

Puseron villanyppyjä pitäisi taas siistiä. Niiden värikään ei sovi yhteen yhtään minkään kanssa, mutta ovat mukavat kuin mitkäkin 🥰.

Kun minä istuin lumitöiden jälkeen patiolla retkituolissa, Pixie päätti rentoutua pation lumipeitteen päällä.

Tässä vielä kuva perheen naisista.

Pixie täytti muuten juuri 14 vuotta. Onneksi olkoon ikinuorelle Pixielle! 💖🥰💖🥰💖🥰💖

Käpytikka, huonosti nukuttuja öitä ja oman tiensä kulkijoita moottoriteillä

Turha on odotella hyvin nukuttuja öitä ja niiden jälkeisiä virkeitä päiviä blogin kirjoittamiseen. Niitä ei nyt ole ollut tarjottimella, joten näillä mennään ja ollaan olevinaan tyytyväisiä 👍.

Ensin luontoasiaa: käpytikka on halunnut koetella pihassamme niin terijoensalavan kuin omenapuunkin kestävyyttä. Terijoensalavassa saa minun puolestani tuo koputella, mutta omenapuu pitää jättää rauhaan. Neuvottelemme näistä paraikaa.

Käpytikka ei ole ryhtymässä lakkoon eikä sinne päinkään. Himokkaat vierailut pihapuissa sen kuin jatkuvat.

Tänään kävin etelässä toimistolla. Matkoilla näin laulujoutsenia (yksittäin, parissa ja pienessä parvessa), töyhtöhyyppiä ja metsäkauriita pelloilla ruokailemassa. Nyt on niin mahdottoman keväistä jo, ihan innostun 🥰.

Lähipiha on sulanut jo melkein täysin. On se vaan ihanaa 💖.

Ajomatkalla Helsinkiin ja takaisin tapasin taas monenlaisia kulkijoita. Takanani kaupunkialueella tuli mopedi, joka vilkutti jatkuvasti oikealle. Jännittyneenä seurasin tilannetta peruutuspeilistä. Siitä olisi voinut syntyä ikävä tilanne. Ei onneksi käynyt niin. Vilkuttelin vihjeeksi hetkeksi itsekin oikealle paikassa, jossa risteyksiä ei ole, mutten saanut kuskia huomaamaan virhettään.

Hetkeä myöhemmin naapurikaistalta eteeni sujahti auto, jolla ei ollut yhtään mitään vilkkuja päällä. Nyt oli varovaisuudesta hyötyä 👍.

Kotiin päin tullessa risteysalue oli tukkeutua liikennevalojen vuoksi. Jäin sääntöjen mukaan odottamaan risteysalueen ulkopuolelle, jotta risteysalueen liikenne voisi sujua kaikesta huolimatta. Liikenneympyrästä paikalle suhahti kuitenkin kuski autonsa kanssa ja hän päätti hyödyntää (risteysalueen) tilan oman ja edelläni kulkevan auton välissä. Hän siis tukki liikenteen risteyksessä. Hänen jälkeensä paikalle saapunut risteyksen yli yrittänyt autoilija joutui jäämään odottelemaan, että liikennevalot  puhdistaisivat reitin hänellekin.

Ja vielä paluumatkallakin kaistoja vaihdeltiin ilman vilkkuja ja ohituskaistalla ohiteltiin mistään nopeusrajoituksista välittämättä. Liian kovat nopeudet vaativat aina muulta liikenteeltä varovaisuutta ja ennakoimista, jotta vaarat vältettäisiin.

Mitä liikenteen ongelmille pitäisi sinun mielestäsi tehdä?

Sukkia, tunteita ja kuolinpesää

Valepalmikkosukkia on valmistunut sukkatehtaasta rauhallisesti, mutta vielä kevät ei ole ajanut tuotantoa alas. Sukkien varret ovat heikosta asettelusta huolimatta samanpituiset. Tässä niitä on kahta kokoa: 38-39 ja 40-41. Niin kuin suunnilleen.

Sukkien taustalla on Novitan islantilaisesta villasta neulomani huivi tai shaali toimiston tiukkaa ilmastointia tasoittamaan. Sukat ovat Novitan seiskaveikkaa. Tumman harmaat sukat olen ominut jo omaan käyttööni. Ovat aivan mainiot toimistosukat mustien vaatteiden kanssa.

Silloin tällöin toimistolla joku aina ihmettelee villasukilla hipsutteluani (vaikka meillä on aika monta muutakin villasukkailijaa). Kerron oitis kysyjille varpaiden nivelrikostani ja siitä, kuinka kengät tuntuvat rasittavilta jaloissa, mutta villasukat ovat puhdasta hemmottelua. Kaikki ovat tähän mennessä kertoneet ymmärtävänsä minun perustelujani 👍.

Eilen sain ikäväsävyisen viestin henkilöltä, joka on ollut usein aikaisemminkin ikävä minulle. Hän on selvästikin kovin turhautunut minuun tai vihainen minulle. Negatiivisuus purskahtelee ilmoille aika ajoin kuin painekattilasta. Joudumme toistaiseksi olemaan tekemisissä toistemme kanssa.

Sitä jäin vain ihmettelemään, että minkä ihmeen takia minulle tulee niin paha mieli ja minua harmittaa niin paljon, kun toinen ihminen on minulle ilkeä? Hän ei ole tyytyväinen minuun, mutta en olisi voinut omaa elämääni paremminkaan elää. En siis tavallaan voi tilanteelle mitään. Kyse on hänen tunteistaan ja hänen tavastaan ilmaista itseään juuri tuossa tunnetilassa. Se ei ole minun vikani, vaikka olenkin kohde. Tiedän sen, mutta miksi ihmeessä se tuntuu niin pahalta?

Maltan mieltäni jo sen verran, etten enää yritä perustella hänelle tekemisiäni (tai tekemisten jättämisiä). Se on johtanut aikaisemmin umpikujiin. Ja silti minua harmittaa - ihan yölläkin herätessäni.

En usko, että mikään tekoni muuttaisi mitään mihinkään (parempaan) suuntaan. Silti olen puolustusasemissa.

Suku on pahin tässä tapauksessa.

Koirallamme on aivan mahdottoman tasapainoton kausi. Pixie ei pysy pystyssä ulkona kovinkaan pitkää matkaa, kun jo makaa maassa sätkytellen. Lumen pinta tuo jotain mahtavaa tukipintaa ihon/karvojen kutitukseen. Tänään Pixiellä oli päällään sadeviitta ja selällään kiemurtelu ei helpottanut ollenkaan yhtä paljon kutinaa kuin aikaisemmin, joten selällään kiemurtelua piti tehdä senkin edestä. Lumipenkat olivat vetisiä, joten sadeviitta oli täsmälleen paikoillaan suojaamassa turkkia kastumiselta ja likaantumiselta 👍

Huomenna lähden Lahteen viemään asunnon avainta siivoustoimistolle. Samalla käyn tyhjentämässä lisää kaappeja. Siivouksen jälkeen kiinteistövälitys pääsee kuvaamaan asunnon ja myynti saa lisävauhtia.

Arvioni mukaan olemme säästäneet muutaman tuhat euroa sillä, että olemme tehneet asunnon tyhjentämisen itse. Ja vaikka olisimme ulkoistaneetkin tyhjennyksen alusta asti, olisin silti halunnut käydä kodin läpi ihan oman itseni vuoksi. Aikaa olisi kulunut joka tapauksessa. Aikaa on siis kulunut, mutta tavalla ja toisellakin kaikki (?) ovat tässä prosessissa voittaneet.

Tai ehkä meidän perheemme on tehnyt aika hirmuisesti työtä asunnon tyhjentämiseksi ja tavaroiden lajittelemiseksi. Voi olla, että meidän kohdallamme tilanne on plus-miinus-nollan tienoilla. Ihan järjetön määrä työtä ja vaivaa tässä ollaan tehty ja nähty. Ollaan kuitenkin saatu talteen vanhempien tärkeimpänä pitämät asiat ja tavarat. Heitä kunnioittaen olemme asunnon tyhjennystä tehneet.

On mahdottoman suuri helpotus, että olemme päässeet jo näinkin pitkälle asunnon tyhjentämisessä ja myynnissä. Tasapainoilu työn, oman henkilökohtaisen elämän ja kuolinpesän velvollisuuksien kanssa on ollut jokseenkin puristavaa. Meitä on yksi tekemässä kaikkea tarvittavaa. Ja toinen vaatimassa jotain omasta näkökulmastaan. Perhe ei ole aina se paras.

Ihanaa kevään alkua sinulle näistä höyryistäni huolimatta. Elämä on kaiken tuhrun alla upeaa ja hyvää. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme 💖🌼💖

Ihan itse etsin nivelrikon itsehoito-ohjeita - onneksi kevät on jo ovella 💖🌿🌼

Sukkatehdas on kulkenut hitaalla, mutta onneksi tällä tehtaalla ei ole tuottavuustavoitteita. Kunhan toiminta pysyy tekijäänsä rentouttavana ja ilahduttavana.

Hieman haasteelliseksi neulomisen tai kutomisen on tehnyt jo pitkään pikkurillin turvotus ja särky. Välillä kipu hellittää niin, ettei se vaivaa käsitöitä tehdessä ollenkaan. Nyt olen taas siinä vaiheessa, jolloin käytän neuloessani pikkusormen välttelytekniikkaa. Neulominen sujuu yllättävän hyvin, vaikka pikkusormen sujauttaakin puikon alle eikä käytä sitä käsitöissä aktiivisesti mihinkään.

Reumalääkäri ultrasi sormen viimeisellä tapaamisellamme (oireiden vähäisyyden ja diagnoosin täyttymättömyyden vuoksi siirryn nyt perusterveyden huollon piiriin nivelkipujeni kanssa) ja oli sitä mieltä, että siellä on jotain nivelrikkoon viittaavaa, mutta mitään tulehduksia ei ole.

Nivelrikko ei sinänsä ole mikään uusi asia. Se on ollut listalla jotakuinkin yhtä kauan kuin reumaepäilytkin. Nivelrikko on joissakin nivelissä ihan todettukin, joten ei ole yhtään yllättävää, jos sitä löytyisi jatkossa uusistakin nivelistä.

Nivelrikko on noin kymmenen vuoden aikana kiinnostanut vain yhtä lääkäriä. Hän suositteli minulle Kela-korvaukseen kelpaamattomia kovin tuoreita lääkkeitä. Niitä kokeilin, mutta mitään apua en niistä huomannut saavani. Lääkkeet olivat sen sijaan hinnakkaita ja päivässä piti jaksaa niellä kuusi melkoisen isoa tablettia. Hyötyjen puuttuessa päätin lopettaa lääkehoidon. Muita lääketieteellisiä neuvoja en ole koskaan saanut nivelrikon suhteen.

Nyt kuitenkin pikkusormen kipuiluun ja turvotukseen tympääntyneenä etsin tietoja netin loppumattomasta maailmasta. Siellä törmäsin kahteen mielenkiintoiseen asiaan. Ensinnäkin nivelrikon yhteydessä suositellaan säännöllistä venyttelyä. Liikkuvuuden ylläpitämiseksi venyttely on yksi avainasioita. Kun katson kipeää sormeani, huomaan heti, miksi. Sormi on paitsi turvonnut, myös 'kääntynyt' ylimmästä nivelestä niin alas kuin sisäänkin päin. Ilman venytystä sormi ei suoristu ja varmasti käpertyy vain entisestään. Nyt vain googlettelemaan, minkälainen venyttely on hyvää ja turvallista venyttelyä tässä tapauksessa.

Toinen seikka on lihaskunnon ylläpitäminen nivelen toiminnan tukemiseksi. Tämänkin tarkempi tarkastelu nojaa nyt omaan nettietsiskelyyn. Luulisi, että melkein jokaisella lääkärillä olisi antaa käden käänteessä potilaalle kirjalliset itsehoito-ohjeet, sillä nivelrikko on melkoisen yleinen sairaus. Kustannuksia ja sairastumista tulee vain lisää, kun hoito-ohjeita ei erikseen pyytämättä saa. En tykkää.

Vaikka nyt en ole ehtinyt muuta kuin tehdä töitä, levätä ja tehdä käsitöitä (ja ihan vähän siivota), niin silti olen isosti ilahtunut kevään saapumisesta, vaikka se viime yönä ja tänä aamupäivänä saapuikin runsaan lumisateen kanssa. Linnut ovat täpinöissään ja se tietää sitä, että kevät on aika lailla alkanut 🥰💖.

Ihanaa maaliskuuta 💖🌿.

Kevät toi puulaatikon ja kuvaussession

Maaliskuu on kevätkuukausista ensimmäinen. Nyt se tarkoittaa sitä, että linnut laulavat jo kurkku avoimena kevätlaulujaan. Valoa on tuhdisti enemmän kuin kuukausi sitten. Ja lumipeite madaltuu vähä vähältä.

Tässä kevättä odotellessa pitää siivota vanhempien asuntoa myyntikuntoon. Nyt, monen ja monen tyhjennysreissun jälkeen, huoneet alkavat olla siivoamista vailla tyhjinä kuvattaviksi. Kiinteistövälittäjä haluaa siis kuvata huoneet myyntiä varten. Vielä olisi se siivoaminen ja viimeisten kaappien tyhjentäminen. Miten paljon tavaraa voikaan löytyä yhdestä asunnosta?

Parvekkeelta löytyi tällainen puulaatikko, joka herätti heti kellot siitä, että tämä voisi kelvata jollekin. Emme siis lisänneet sitä jätekuormaan, vaan toimme kotiin. Otin siitä pari kuvaa ja pistin paikalliseen facebookin roskalavaryhmään siitä ilmoituksen. Ihan pienessä ajassa sillä oli jo neljä ottajaa. Se noudettiinkin ihanan pian.

Tämän näköinen laatikko pääsi uuteen kotiin. Hyvä niin.

Tyttären kanssa kuvattiin, kun hän kävi täällä meidän luonamme 'maalla' rentoutumassa. 

Millaista äänimaailmaa sinä kaipaat rentoutuessasi? Minun mieheni kuuntelee autoa ajaessaan paljon radiota. Minä kuuntelen radiosta vain harvoja valittuja asiaohjelmia. Sekaohjelmat (sekalaista musiikkia ja turinaa/höpötystä) eivät sovi minulle yhtään. Kaikki muut perheestäni kuuntelevat paljon musiikkia. Minä kuuntelen mieluusti hiljaisuutta. Välillä myös asiaohjelmia, jos hyviä on tarjolla.

Minkälaista äänimaailmaa sinä kaipaat rentoutuessasi? Tai siivotessasi tai muita arkisia askareita tehdessäsi?

Nykytyöstä lapsuuden kirjastointoiluun

Nyt on ollut erittäin työntäyteistä aikaa useamman viikon ajan. Ihan kivaa aikaa, jos väliaikaisia isoja stressipiikkejä ei lasketa mukaan. (Ja kuka niitä muka laskisi?) Tykkään haasteista ja ongelmien ratkaisemisesta. Aina tämän tästä pitää olla ympärillä välittävää ja mukavaa työyhteisöä, sitten mennään taas omassa työkuplassa jonkin aikaa 🤭.

Tänään kävin toimistolla. Moniavotilan lisäksi meillä on suljettuja työskentelytiloja omaa rauhaa vaativiin työtehtäviin. Toistaiseksi ne ovat riittäneet lähipäivinä ihan hyvin.

Minä käsittelen työssäni henkilöstödataa - paljon. Sitä ei voi tehdä kaikille avoimissa tiloissa. Kotikonttori on täydellisin työpiste niitä varten. Läsnätyössä turvaudun noihin suljettuihin työskentelytiloihin. Niissä on kaikissa jokin uniikki maisemaseinä. Niiden ansiosta ei tunne olevansa vain kopissa, vaan ihan uniikissa työskentelytilassa.

En yhtään tiedä, mistä tämä taustarakennus on kotoisin, mutta se löytyy meidän Satamastamme 💖.

Olen huono käyttämään paitapuseroita. Niitä pitää silittää ja se ei ole ollenkaan parhausaluettani. Eilen kuitenkin silitin tämän paitani ja mietin kovasti autoon asettuessani, miten minun pitäisi asettua, jotta paita ei ryppääntyisi. Venytin ja vanutin, laitoin turvavyön ja paidan väliin huivin pienentämään rypistysvaikutusta. Ja silti kaikesta vaivan näöstä huolimassa paita rypistyi. Kyllä harmitti (sekin). 

Aika moni asia meni pieleen ennen puolta päivää ja suusta luiskahtaneiden kirosanojen määrä oli varmaankin kaikkien aikojen huippua. Johtui varmasti isolta osin pitemmästä työstressistä, jonka kanssa hempeily ei ole auttanut yhtään mihinkään. Mahdottoman hyvän yhteispalaverin myötä ongelmat saatiin jotakuinkin ratkottua ja stressikin alkoi vähitellen laskea huipulta alas päin.

Aamulla töihin ajaessa oli valoisaa. Lähdin matkaan aamuseitsemältä. Illalla neljän jälkeen paluumatkakin oli valoisa. Hieman vajaat puolitoista tuntia kului matkalla töistä kotiin (kuten tavallista). Eteläisimmillä pelloilla näkyi metsäkauriita ruokailemassa - lumi oli monin paikoin jo sulanut pelloilla. Meillä Hämeessä lumet makaavat pelloilla vielä tiiviisti.

En tehnyt uuden vuoden lupauksia. Pyrin silti melkein jokainen päivä tekemään jotain edistävää. Se voi olla pyykkäystä, siivoamista, kuntosalilla käymistä, viesti ystävälle tai jotain muuta. Kunhan se on jotain muuta kuin ihan pakollista perustekemistä. Tänään postaan blogia ja se on jo iso vastapaino tiiviille lähipäivälle töissä. Otin ihan sitä varten valokuvankin 👍. Pysyttelen siis poissa pelkän rutiinin tuomasta tukiverkostosta.

Muisteluita: Opin lukemaan varhain, ehkä viisivuotiaana. Kuuden vuoden iässä sain pitkän lähikirjastossa norkoilun jälkeen oman kirjastokortin ilman vanhempien hyväksyntää. Silloin se vielä onnistui. Lainasin ensimmäisellä kerralla viisi lasten kirjaa ja olin lukenut ne jo hyvissä ajoin ennen kirjaston sulkeutumista. Äiti oli sitä mieltä, että pitää odottaa seuraavaan päivään, ennen kuin voi palauttaa kirjat ja lainata uutta. Siinä oli todellakin odottelemista 😞.

Sain kirjastossa toimia virkailijoiden apurina ja opin hyvin sen aikaisen lainausjärjestelmän. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sen aikaiselle kirjastonhoitajakokoonpanolle! Tuolla kirjastoajalla oli mahdottoman iso positiivinen merkitys elämäni kululle 🥰.

Aamuvirkku linnut näkee, päivävirkku tv:n parhaat urheiluohjelmat!

Oletko aamu- vai iltavirkku? Minä aina kompastelen tämän kysymyksen kanssa. Vaan nyt luin, että päivävirkkuja on paljon, paljon enemmän kuin iltavirkkuja. Se kuulostaa ihanalta, sillä en ole koskaan kokenut olevani sen enempää aamu- kuin iltavirkkukaan. Kummassakin päässä päivää aina väsyttää.

Toki voin herätä tarvittaessa aikaisin tai valvoa myöhään, mutta onnistumisen takaamiseksi näiden eteen pitää tehdä hieman valmistelutöitä.

Itse asiassa valmistaudun mielelläni aika moneen asiaan. Valmistautuminen vähentää aina tekemistä ja pohdintaa itse tilanteesta. Pidän siitä, että voin hoitaa jotain hommia jo etukäteen. Aina vähemmän tehtävää ja yllätyksiä myöhemmin.

Joskus aikoinaan töitä hakiessani soveltuvuustesteissä oli kysymyksiä, jotka liittyivät järjestelmällisyyteen ja suunnitelmallisuuteen. Huomasin jossain vaiheessa jälkikäteen vastausteni muuttuneen kovasti silloista (nykyistä) työtehtävää mukailevaksi. Jos työ oli enimmäkseen isoa johtamista ja tulipalojen sammuttelua, se näkyi heti vastauksissa. Ja asiantuntijatehtävissä suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys ovat olleet aivan toisessa roolissa. Siis isommassa. Kun tehtävät valuvat ylhäältä alaspäin, voi alhaalla varautua vyöryihin vain suunnittelemalla ja tekemällä ennakkoon sen mitä voi.

50 vuoden ikäpylkin paikkeilta asti en ole saanut yhtään haastattelukutsua yhteenkään hakemaani työtehtävään, oli kyse sitten yksinkertaisesta tai vaativasta työtehtävästä. Lopetin pian itseni nöyryyttämisen työpaikkahakujen kanssa ja jäin omaan hauskan omituiseen urapolkuuni nykyisessä työpaikassani. Nyt olen jo kolmannessa aivan erilaisessa tehtävässä koskaan saman työnantajan leivissä. On tämä ollut monessa suhteessa mielenkiistoista ja upeaakin seikkailua!

Talitiainen odotteli korallikanukan punaisilla oksilla hyvää hetkeä lennähtää ruokintapaikalle.

Sinitiainen tyytyi omenapuun korkeisiin oksiin odotellessaan hyvää tilaisuutta lehahtaa ruokinnalle.

Ruokintapaikan telineellä voi tuumaillakin hetken. talitiaisen aivoruuhka tasaantunee tässä oikein sopivasti. Taustalla korallikanukan oksia.

Sinitiainenkin pönöttelee ruokintapaikan telineellä. Hetken tuumaustauko ja ympäristön tarkkailuhetki tulee tarpeeseen.

Viikko on ollut työntäyteinen. Töissä olen päässyt piilotetun matemaatikkoni pariin ja siihen liittyy mahdottomasti innostusta, ripaus epävarmuutta (kun ei olla tutulla mukavuusalueella) ja itseensä uudelleen tutustumista. Miten sovitankaan tässä uudessa tilanteessa työn ja (sen vähän) sosiaalisuuden (mitä minulla nyt sattuu olemaan)?

Viikonloppuna tytär saapuu kylään - ihanaa 💖.

Salpausselän kisat ajoittuvat tähän viikonloppuun. Kisat näkyvät Ylen kanavalla 2.

Formulasirkus käynnistyy niinikään tämän viikonlopun aikana. Kisat näkyvät vain maksullisilla kanavilla.

Ulkoilu ei maksa mitään ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan hyvänsä. Ihanaa alkavaa maaliskuuta!

Muisteloita ja tinttejä 🥰

Hei Sinä! Miten jakselet ja mitä sinulle kuuluu?

Minä olen ollut väsynyt ja ruuhkainen, mutta se on mielestäni ihan ok. Aika aikaansa kutakin 👍.

Etenkin ikävillä asioilla on taipumusta kasaantua. Noihin tilanteisiin ei oikein voi itse vaikuttaa mitenkään. Ainoa, mihin voi vaikuttaa, on oma asenne noissa ***-tilanteissa.

Juuri nyt minulla näkyy valoa tunnelin päässä. Olen toiveikas. Sisäinen pessimistini on jo kartoittanut vaaran paikat ja toistaiseksi ei taida olla mitään hirvittävää odottamassa 🧐.

Vanhempien asuntoa tyhjentäessä on mieli kelannut moneen kertaan muistoja ja traumoja. Traumatkin alkavat sulaa pehmeäksi, kun ei ole enää odotettavissa mitään uutta. Alan hieman ymmärtää äitiä, vaikka siitä ei pääsekään mihinkään, että suhteemme oli rikkinäinen. Äiti todennäköisesti teki parhaansa aina kun jaksoi ja malttoi. 

Minun näkökulmastani pikkuveli pääsi paljon helpommalla. Häntä aina kehuttiin samalla kun minua moitittiin ja hävettiin. Todennäköisesti muistoni eivät ole koko totuus. Äidillä oli fantastinen taito saada ihmiset uskomaan omiin tarinoihinsa, mitä ne milloinkin olivatkaan.

Minä en hänen tarinoitansa ja väitteitänsä aina uskonut, mutta sillä ei ollut käytännössä mitään merkitystä. Kukaan ei uskonut minua. Samaan aikaan elämän (äidin) epäreiluus rokotti minua ankarasti. Äiti sanoi muun muassa, että kaikki pikkuveljeni on oppinut kaikki huonot asiat minulta. Tämä ei mennyt minun oikeustajuni läpi vähän yli 10-vuotiaana. Heitin äidille takaisin haastavan kysymyksen: Mistä minä olen sitten ne kaikki huonot asiat oppinut? Äidin mielestä minä olin paha jo syntyessäni. Tuotakaan en ostanut, mutta tietenkin pahoitin siitä mieleni ihan mahdottomasti.

Näitä samoja asioita olen kelannut vuosikymmeniä. Aina jotenkin päädyn niihin takaisin. Jospa nyt pääsisin vähitellen näissäkin ajatuksissa eteenpäin.

Pihalintuja olemme seuranneet taukohetkinä Pixien kanssa.

Talitiainen vanhan omenapuun oksalla.

Pikkuvarpunen odottelee terijoensalavan oksalla.

Talitiainen syöksyy oravakepin nokasta lintulaudalle.

Kyllä elämä noiden lintujen kanssa on vain ihanaa 🥰

Ihanaa kevään odotusta! 🥰🧐💖🤸‍♀️😍🥳🌼🌿

Kummallisia talvikelejä ja pihan urpiaisia

Lauantain keli oli vetinen, melkein tulviva

Lauantaina käytiin huikean kummallisessa säässä Lahdessa vanhempieni asuntoa tyhjentämässä. Ei tullut tyhjäksi vieläkään, mutta nyt näyttää jo ihan toiveikkaalta.

En tiedä, olenko koskaan nähnyt teillä lauantain kaltaisia vesimassoja! Harmi, etten hoksannut ottaa kännykällä kuvia tai videoita. Keskityin vain kauhistelemaan ja ihmettelemään ihan täysillä. Välillä vettä oli isona lampena koko tien leveydeltä, toisinaan tien keskellä meni kapeampi luiru, jossa pääsi melkein kuivana läpi. Aluksi ajattelin, että kyse on vain kaupunkialueen haasteista, mutta kyllähän samanlainen meno jatkui maantielläkin. Edellisen yön ja saman aamun valtaisat vesisateet valuivat valtoimenaan aurausvallien välisessä kourussa eli tiellä. Samalla vesi sulatti lisää lunta ja jäätä. Notkelmapaikoissa oli sitten lampia, jopa vähän pelottavan syviä lampia ylitettäväksi.

Vaikka ajoimme mukana olevan peräkärryn vuoksi rauhallisesti, veden lentäminen oli aivan infernaalista. Mutta minnekäs se vesi olisi sieltä aurausvallien välistä päässyt. Keväällä sulamisvedet roiskuvat ja valuvatkin osin tien ulkopuolelle, mutta aurausvallin korkeus vaihteli puolesta metristä metriin. Joten kaikki vesi valui alaspäin - jos oli, minne mennä. Ja taivaalta satoi lisää. Olipas se menoreissu! Takaisin tullessa sade oli loppunut ja lämpötila valunut plussan puolelta pienelle pakkaselle. Muutamia pieniä vesipasseja oli enää matkalla.

Sunnuntaina olikin sitten jäistä

Sunnuntaina aurinko hymyili ja lähdinkin kameran kanssa maisemia tutkailemaan. Enpä ajatellut kovin pitkälle. Eilisen vedet olivat kaikki jäätyneet tukevasti ja ennen sitä huuhtoneet mahdollisen hiekoituksen mennessään. Olisi pitänyt laittaa nastakengät jalkaan.

Kävin liukastelemassa Hämeen linnan luona, mutta päätin sitten käydä Hauholla. Siellä jäisyys oikein korostui, sillä osaa teistä on aurattu harvoin ja niukasti. Jäätä, polanteita ja uria riitti. Vastaantulijoiden kohdalla piti keskittyä ihan kunnolla, että löytyy pitävä ajoreitti kummallisten urien välistä.

Välillä tien pinta oli pelkkää epätasaista jäätä.

Tasaisella peltoaukealla saattoi olla hieman sulaakin.

Hautausmaalla ei ollut kävelykelpoista. Kuvissa ei ole yhtään vettä. Kaikki kiiltävä on paksua jäätä. Hauskan epätasaisesti se oli jäätynyt hiljalleen kesken valumisen. Nastakenkiä olisi taas tarvittu.

Tosin ei tuolla hautausmaalla liikkuminen ole vähemmän jäisinäkään päivinä helppoa. Joku oli tarponut lumihangessa viedäkseen kukat haudalle. Muuten hanki oli lähes koskematonta.

Urpiaiset jatkavat vierainamme

Urpiaisparvet jaksavat ilahduttaa. Ne lehahtavat paikalle kymmen-, melkein satapäisinä parvina. Sirkuttelevat vilkkaasti. Yhtään urpiaistappelua en ole tänäkään vuonna nähnyt. Lehahtavat sitten aina ihan yhtä nopeasti pois kuin saapuivatkin.

Selvästi tiaista pienempi urpiainen on alemmissa kuvissa koiras. Sillä on hiven punaista rinnassakin.

Käyn lukemassa ja kommentoimassa blogejanne taas pian. Takana on pari melkoisen työlästä ja haasteellistakin viikkoa. Illat ovat kuluneet ihan vain hengitellessä, käsityötkin ovat tuntuneet liian rasittavilta. Nyt näyttää ainakin siltä, että jatkossa olisi hieman tasaisempaa. Tänään ainakin jaksoin jo työpäivän jälkeen touhuta melkein vanhaan malliin.

Ihanaa valoisaa helmikuuta! Jos aurinko ei aina näyttäydykään, niin päivät ovat kuitenkin pidentyneet jo aivan mahtavasti. Nautitaan 🥰

Käsityöt ja Pixie ovat rentoutumisreseptini 💖

Viime yönä näin unta käärmeistä. En koe mitään isoa käärmekammoa, mutta uniini toisinaan tunkeutuvat käärmeet ovat ikäviä ja lisääntyvät voimakkaasti. Tavallisesti tällaisia unia edeltää vilkas ja tapahtumarikas päivä. Minulle siihen riittää kellotettu aikainen aamuherätys, päivä toimistolla ja tiivis päiväohjelma. Nukun itse asiassa matkapäivää (lähipäivää) edeltävän yönkin levottomasti. Kolmen lähipäivän setti peräkkäin teettää siis neljä mahdottoman heikosti nukuttua yötä perätysten. Minkäs teet.

Kohtuullisen usein jaksan nautiskella iltaisin käsitöiden tekemisestä. Lopen uupuneena käsityöt eivät enää kiinnosta, mutta tavallisen oloisena iltana käsityöt tuovat rentoutusta iltaani. Hyvä ruokkii hyvää.

Jotain aina välillä valmistuukin.

Poika pyysi pipoa. Väri on keskiharmaa, vaikka kuva näyttää ruskeankin sävyjä tuonne. En ryhtynyt säätämään kännykkäkuvaa. Pipo on merinovillaa ja pitäisi olla melkoisen kutittamaton. Tämän voi kuitenkin pestä vielä hellästi pesukoneessakin.

Sukkarintamalla olen naisten valepalmikkosukkien lisäksi tehnyt miehelle sukat hänen valitsemastaan reippaan vihreästä langasta. Ihan kaupassa siis lanka valittiin, ei kotoa omista varastoista. Varren pituus on myöskin miehen toiveiden mukainen. Sukkia ei tarvita ihan vielä, mutta ovat odottamassa, kun tilanne tulee, että jotkin vanhat kuluvat rikki.

Ruskeat pötkylät ovat säärystimet itselleni. Ostin Novitan Mustaa lammasta tutkimatta langan paksuutta. Se olikin sitten Isoveikan paksuista. Kun en halunnut niin paksusta langasta tehdä sukkia, tein kääreen ohjeiden mukaan langasta säärystimet itselleni. Innostuin kovilla pakkasilla lämpöä varaavista säärystimistä niin paljon, että ostin Isoveli-lankaa ja tein siitä pitkät säärystimet tyttärelle, joka kävelee melkein neljän kilometrin työmatkan kumpaankin suuntaan. Pakkasilla merituulen armoilla niillä matkoilla tarvitaan kaikki mahdollinen lämmitys 💖.

Pixie-koiran kanssa otettiin yhteiskuva yhtenä iltana, kun Pixielle tuli pitkä yskä. Olin tietenkin huolissani ja kun yskä ei näyttänyt hellittämisen merkkejä, nappasin koiran syliini ja kiersimme rintamamiestalon alakertaa ympyrää kuin pienten kipeiden lasten kanssa aikoinaan. Pidin koiraa sylissä, kävelin ja hieman hytkyttelin (niin kuin ainakin aikoinaan tehtiin vauvojen ilmavaivojen kanssa). Taputtelin Pixietä myös selkään. Toisen kierroksen aikana köhä hellitti ja hieman sen jälkeen laskin koiran lattialle. Jäi siihen paikoilleen kuin patsas ja tuijotteli minua kiinteästi. Oletin, ettei olo ollut vielä hyvä.

Oltiin sitten sylikkäin, vaikka olisi ollut jo minunkin nukkumaanmenoaikani. Mutta kaveria ei jätetä 💖. Vähitellen Pixie rentoutui ja otimme sitten muutaman valokuvankin ennen iltapehkuille siirtymistä. 

Kaikki on nyt siis Pixien kanssa hyvin. Odotellaan maaliskuussa vietettävää 14-vuotissyntymäpäivää. Tai ainakin me muut odotamme. Pixie taitaa nauttia elämästä ihan päivä kerrallaan. Tekisi hyvää meille muillekin 💖.

Elämä kulkee, mutta luonto pysyy

Uuteen työhön hyppääminen on ollut upeaa, virkistävää - ja vaativaa. Saan helposti kulutettua kaiken energiani työajalla, viikonloppuisin yritän löytää vireen kuolinpesän asioiden hoitamiseen. Joskus jopa omiin harrastuksiini.

Jotenkin joskus aikoinaan kuvittelin elämän olevan tässä vaiheessa vähän kuin pehmeillä patjoilla kellumista. Ammattiosaaminen on vuosikymmenten myötä hanskassa ja lapset ovat jo kypsiä aikuisia. Omat vanhempani eivät olleet pitkään aikaan mitenkään aktiivivierailijoita elämässäni, joten odotin saman tietenkin jatkuvan. Nyt olisi aikaa harrastaa ja miettiä jotain omiin intohimoihin (valokuvaamiseen ja luontoon) liittyviä aiheita. Mutta niin se ei mennyt.

En ole katkera. Monesti sitä ei itse tiedä, mitä tarvitsee, vaan haluaa vähän kuin 'vääriä' asioita. Sitä aina kuvittelee olevansa fiksumpi kuin onkaan.

Elämäni on nyt aivan mahtavan upeaa. Toki melkoisen vauhdikasta ja se on nyt aivan hyvä juttu. En vain vielä osaa ennustaa, kuinka kauan näin vauhdikas elämä tuntuu hyvältä. Se jää seurantaan.

Henkilöstökyselyn jälkeisen työpajan ja johdon dialogin vetämisen (yhdessä kollegojen kanssa) jälkeen olen kerännyt ja listannut henkilöstödataa ihan urakalla. Tällä viikolla olen venyttänyt itseäni rajoille, toivottavasti joku on viihtynyt matkassa.

Tänään Excelien valmistumisen jälkeen oli pakko pitää tauko. Odottelin mahdollisia muutostarpeita, mutta nähtävästi muutkin olivat viikonlopun levon tarpeessa ja muutospyyntöjä ei tullut.

Töiden jälkeen jaksan harvoin tehdä edes käsitöitä. Ne odottavat viikonlopun levänneempiä hetkiä. Valokuvaaminenkin heräilee valon lisääntymisen myötä. Tämä on lupaavaa ja houkuttelevaa aikaa 🥰.

Kuusitiaiset käyvät meillä ruokinnalla. Ahveniston harju on aivan vieressä, joten ihania vieraita riittää.

Talitiaiset ovat vakiovieraita. Niistä on helppo saada kuvia.

Sinitiaiset ovat yhtä varmoja vakioseuralaisia 💖.

Tänä viikonloppuna ollaan kotona eikä mennä tyhjentämään kuolinpesän asuntoa. Sekin odottaa tehtävälistalla puolikiireellisenä.

Ihanaa viikonloppua sinulle! Lupaathan levätä ja nautiskella. Kukaan ei tee niitä puolestasi 💖.

Tyhjennettiin asuntoa

Tänä viikonloppuna tyhjensimme vanhempieni asuntoa. Perjantaina tyhjensin asuntoa yksinäni. Lauantaina tyhjennyspartiossa olivat mukana mieheni ja poikani. Siirsimme muuhun kierrätykseen kelpaamattomat isot huonekalut isoon vuokra-autoon. Miehet veivät isot huonekalut, minä jeesasin pienempien tavaroiden kanssa.

Autoon olisi mahtunut enemmän kuin jaksoimme kohtuudella sinne kantaa. Osa huonekaluista piti purkaa osiin ennen kantamista. Kantomatka kulki hissittömän kerrostalon kolmannesta kerroksesta kapeaa ja jyrkkää portaikkoa pitkin pihalle. Priorisoimme tehtäväämme niin, että nyt vietiin ainakin kaikki se, mikä vaati kuljetukseen isompaa autoa. Peräkärryyn mahtuvaa tavaraa pystyy kuljettamaan myöhemminkin.

Poika oli kova ja tehokas tiimin jäsen. Ei oltaisi ilman häntä pärjätty mitenkään.

Tässä taitaa olla menossa keittiön pöydän ositus kannettaviin osiin.

Kaikkien kierrätyspyrkimystenkin jälkeen jätelajitteluasemalle päätyi minun arvioni mukaan oikein käyttökelpoistakin tavaraa. Hyväntekeväisyyskirpputori ei ottanut vastaan hyväkuntoisia vanhempia sohvia. Kovasti oltiin siellä nihkeitä muitakin vanhempia huonekaluja kohtaan. Ymmärrän toki, jos kukaan ei sellaisia halua ostaa.

Kävin läpi facebookin kierrätys- ja luovutusryhmiä. Sielläkään kukaan ei kaivannut sen kaltaisia huonekaluja, mitä meiltä oli vapautumassa. Energia on rajallista ainakin omassa elämässäni enkä enää jaksanut lähteä etsimään tavaroille mahdollista uutta kotia.

Ehkei hyväkuntoisilla, mutta vanhemmilla huonekaluilla sitten olekaan käyttöä kenelläkään? Ajat ovat niin muuttuneet sitten oman nuoruuden. Silloin omassa nuoruudessa pienillä rahoilla eläessä oli oltava kiitollinen siitä, kun sai joltain jotain käyttökelpoista käyttötavaraa ihan ilmaiseksi. Tyylistä ei ollut varaa silloin kipuilla 🤭.

En ole ollut koskaan kouluikäisenä yhdenkään historian opettajan ihanneoppilas. En löytänyt koskaan historian opintojen vuosilukujen, sotien ja muuttuvien valtiorajojen takaa mitään helppoa ja lähestyttävää kosketuspintaa. 

Sittemmin olen oppinut ymmärtämään historiaa tarinoina ihmiskunnan kehittymisestä ja kansakuntien matkoista. Miksei kukaan koulussa kertonut, miksi (ja miten) näistä asioista on hyvä kiinnostua?

Olen töissä huomannut sen, miten paljon työyhteisöjen ja työpaikkojen historian tuntemisesta voi olla hyötyä. On ällistyttävän hyödyllistä ja käytännöllistä ymmärtää sitä, miten ja miksi tähän tilanteeseen on päädytty. Se auttaa löytämään tapoja ja keinoja tulla toimeen niiden ihmisten kanssa, joiden toiminta muuten tuntuisi jotenkin oudolta. Se auttaa perustelemaan asiat paremmin ja tehokkaammin ja ymmärtämään ihmisten kipupisteitä huomattavan paljon paremmin.

Sama pätee melkein kaikessa muussakin elämässä. Erilaisuuden ymmärtäminen on vaikeaa ja oman toiminnan sopeuttaminen siihen vieläkin vaikeampaa. Menneen ymmärtäminen auttaa pääsemään sille polulle, jota moni on kulkenut ja jokunen jäljestä seurannut. Aikaisemmin tapahtuneisiin asioihin perehtyminen on viisauden juuri. Jotta voi ymmärtää, mikä voi toimia nyt, pitää olla käsitys siitä, mitä on aikaisemmin tapahtunut.

Talvi jatkuu, onneksi pakkasasteet ovat ainakin meillä pudonneet siedettäviin lukuihin. Tänään taisi olla peräti lauhaa, plussan puolella kävi lämpömittari.

Tässä talvikuvassa tyttärellä on päässä minun tekemäni pipo - toinen niistä. (Tavallaan tyhmä huomautus - kaikki näkevät, ettei kuvassa ole kahta pipoa 🤭)

Yritän töissä tasapainotella kiireen ja kaipaamani kiireettömyyden välillä. Pienet kiireettömät hetket päivän mittaan eivät tuhoa tuottavuutta. Päin vastoin 💖

Valon pilkahduksia ja toiveikkuutta

Olen panostanut lepäämiseen ja palautumiseen, melkein kaikki muu töitä lukuun ottamatta on jäänyt jonotuslistalle. Panostaminen on ollut hyödyllistä. Olen päässyt nauttimaan keskittymisestä yhteen asiaan kerrallaan ja välillä ihan vain olemaan. Olen kuunnellut itseäni ja saanut kaivettua mieleni syövereistä loputtoman tuntuiseen to do -listaani lisää tehtäviä. Se on ollut helpottavaa. Omassa päässä jonottavat ja pyörivät asiat, joita ei saa konkretisoitua käytännön tekemiseksi, pitävät yllä ihan kohtuullista perusstressiä ja epämiellyttävää oloa. Tekemättömien asioiden listaaminen avaa ihan erilaisen mahdollisuuden muistamiseen, tekemiseen ja tekemättömyydestä vapautumiseen.

Olen saanut hahmoteltua itselleni myös isompaa kuvaa tämän vuoden työtehtävistäni. Vaikka olen vasta hahmotteluvaiheessa ja yllätyksiä tulee eteen varmasti pitkin vuotta, olen jo helpottunut. Hatarakin suunnitelma antaa paremman fiiliksen kuin ei suunnitelmaa ollenkaan. Jos siis haluaa suunnitella työtään ja valmistautua etukäteen siltä osin kuin se on mahdollista ja järkevää. Ja minä haluan.

Lintujen ruokintapaikalla on ollut kova kuhina. Lintuja ja oravia riittää iloksi pitkin päivää. Meditoinnin sijaan voi katkaista päivän tekemisiä tuijottelemalla ruokintapaikan kuhinaa ja ruuhkaa.

Tässä mustarastaskoiras lumisen tuijan oksilla.

Talvi on tarjoillut myös teknisiä askareita. Ilmalämpöpumppu käräytteli sulaketta kovien pakkasten aikaan oikein iloisella tahdilla. Nyt sähköammattilaiset kävivät siirtämässä sen ihan oman sulakkeensa taakse. Ei enää ongelmia 👍.

Nettiyhteydet ovat olleet myös pitkän aikaa hieman epävarmoja, eikä sellainen toimi kahden etätyöläisen huushollissa. Uuden netin myötä netti on nyt nopea ja varma. Siitä ei ole haittaa vapaa-ajallakaan.

Nuo 'remontit' tehtiin peräkkäisinä päivinä ja Pixie-koiralla oli hieman vaikeuksia suhtautua muukalaisiin omalla reviirillä. Isolla syliotteella Pixie pysyi rauhallisena. Lattialle päästessään se jonotti työhuoneen ovella ja haukkui vierailijoita oven läpi. Ne olivat tiukkoja rupeamia meille molemmille.

Sähköammattilaiset olivat meillä jo toista kertaa. On ihan mahdottoman upeaa, kun palvelu ja aikataulut pelaavat samoilla säännöillä kuin omassakin työelämässä! Liian usein on aikaisemmin käynyt niin, ettei sähkömies tule paikalle, vaikka kuinka on asiasta sovittu.

Päivä on pidentynyt ja valo lisääntynyt. Minulla ovat myös omat voimavarani lisääntyneet ja tuntuu, että sekavan ja raskaan vuoden jälkeen näkyvissä olisi hiven järjestystä ja ennustettavuutta 💖. Jaksamista meille kaikille!