sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kuluneen vuoden perkausta ja tulevan suunnittelua

Keli on ollut harmaata ja ulkona on ollut kovasti liukasta. Monesti raajani oikein kunnollakin kolhineena en ota yhtään ylimääräistä loukkaantumisriskiä. Tyttären matkojen valmistelu ja varmistelu on ottanut myös oman aikansa, joka on kulunut hyvin lämpöisissä sisätiloissa tietokoneen äärellä.

Tytär lähti matkaan alunperin opiskelupaikkakunnaltaan Rovaniemeltä. Kesä kului töissä Helsingissä ja sen jälkeen vaihto-opiskeluun Atlantin toiselle puolelle ja nyt matkailua kummankin puolen Atlanttia ennen paluuta Helsinkiin. Katselin juuri sääennusteet kullekin kaupungille huomiselle klo 15 (paikallista aikaa) ihan vain huvin vuoksi. Ennustetut lämpötilat ovat:

  • -6 C (Rovaniemi)
  • -3 C (Helsinki)
  • -25 C
  • +7 C
  • +26 C
  • +25 C
  • +5 C
  • -3 C (Helsinki)
Siinä mahtuu syys-talvikauteen lämpötilaeroja :-)

Omaa aikaani olen käyttänyt tämän vuoden valokuvien läpikäyntiin. Olen katsonut kaikki läpi sillä silmällä, josko jotain pelastamisen arvoista olisi jäänyt katsomatta. Ja löytyihän niitä pelastettavia kuvia vielä. Vuoden valoisa kuvaussesonki on niin täyteläinen ja kiireinen, että osa kuvista jää vain odottamaan vuoroaan.

Tämä läpikäynti auttaa myös miettimään sitä, mitä haluan tehdä ensi vuoden aikana. Olen löytänyt monta oivallusta tulevan valoisan kauden innostajiksi. Ei onneksi siis turhaa työtä :-)

Tämä orava tammenterho suussaan on kuvattu huhtikuussa Turun Ruissalossa. Toki kuvia oravasta oli monta muutakin, mutta tämän päätin tallentaa.


Suunnitteletko sinä ensi vuotta? Teetkö sisäistä tilinpäätöstä tästä vuodesta? Vai oletko heittäytyjä? Tai jotain muuta?

torstai 27. joulukuuta 2018

Joulu on ohi, matkanjärjestäjän harjoitukset jatkuvat

Erinomaista joulun jälkeistä aikaa kaikille! Toivottavasti joulu sujui miellyttävästi ja lepo teki tehtävänsä. Meidän joulumme oli harvinaisen yksinkertainen ja hiljainen, sillä tytär reissaa Atlantin toisella puolen. Muutamien viime päivien aikana olen päätynyt taas harrastamaan matkojen järjestämistä ja kaikkea matkoilla olemiseen liittyvän problematiikan selvittämistä. Onneksi olen tänään lomapäivällä - sitä on todellakin tarvittu näiden tilanteiden selvittelemiseen...


Koiran lempileluihin kuuluu tämä itsensä teurastama entinen lehmä, jota kutsun nykyään vain lehmän pääksi, vaikka siinä on tuo turkkiosiokin mukana. Noin kymmenessä sekunnissa koiruli aikoinaan sai tuon silvottua auki ja tyhjennettyä kaikista täytteistään. Onneksi emme heittäneet risaa lelua pois, sillä tämä raatoa muistuttava jäännös on ollut todella mieluinen lelu. Selvästikin paljon edistyksellisempää muotoilua kuin alkuperäinen ;-)

Tyttären isompi matkalaukku yritetään saada Suomeen rahtina, ettei sitä tarvitse raahata mukana koko matkan ajan. Tähän mennessä olen sitä mieltä, että valitsin ihan väärän toimittajan tähän touhuun. Kaikki näytti alussa lupaavalta ja helpolta. Kiire ja hoppu aikataulun kanssa ajoivat näennäisen helppoon ratkaisuun. Saa nähdä, miten tässä prosessissa käy.

Matkalaukun sisällöstä täytyy tehdä pakkauslista, joka tehdään toimittajan järjestelmään ja tulee liittää laukun mukaan myös tulostettuna. Toimittaja reagoi kaikkeen ihan nopeasti, mutta jotenkin huomattavan tylyn oloisesti. Pakkauslistasta saatiin mm. tällaista viestiä:


Tuo lopun Kind regards kuulostaa omaan korvaani todella teennäiseltä, jopa sarkastiselta tuon muun tekstin jälkeen. ISOT KIRJAIMET tuntuvat niin huutamiselta :-(

Tämä ei siis ole ainoa laatuaan. Passista otettu valokuvakaan ei kelpaa. Siinäkin oli vikaa. Onneksi matkalaukun hakupäivää saatiin myöhäistettyä, sillä kaikkineen tämä on niin vaikeaa, ettei aika riittäisi alkuperäiseen suunnitelmaan.

Mutta onneksi minulla on siis aikaa harjoitella näitä taitojani ja vääntää peistä vähemmän yhteistyöhaluisten muiden tahojen kanssa.

Ja onneksi ulkona on harmaata, eikä minua edes harmita näihin juttuihin kuluva aika. Luonto ei juuri nyt ole kutsuvimmillaan ;-)

Miten olet itse selvinnyt joulun pyhistä?

torstai 20. joulukuuta 2018

Upeaa, rauhallista ja elämyksellistä joulun aikaa!

Tänään oli viimeinen työpäiväni ennen joulua. Työpäivän jälkeen suuntasin Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen Vanajan kirkkoon. Rakastan laulamista, vaikka se on jäänytkin kovasti paitsioon viime vuosina. Joululaulut ovat tietysti aivan erityisen ihania. Koska olen vielä aikoinaan laulanut Vanajan kamarikuorossa, ympäristö oli mitä ihanteellisin. Kuoroissa muutenkin nuoruuteni laulaneena joululaulut ovat sitä kermaa :-) Tosin uusiakin joululauluja pääsee opettelemaan säännöllisesti.



Kirkko oli todella täynnä. Tilaisuus alkoi klo 19, minä olin kokemukseni ohjaamana paikalla jo klo 18:20. Sain valita istumapaikkani. Kirkon käytäville kannettiin jatkuvasti lisää varatuoleja. Alttarin ympärillä oli myös ylimääräisiä istuimia ja pienimmät istuivat alttarilla. Silti seisomaan joutui  jäämään paljon ihmisiä. Oli herkkää seurata, miten ihmiset kekseliäästi löysivät toisilleen aina lisää tilaa. Joulun henki oli vahvasti läsnä.

Päivällä aurinko pilkisti. Lähdimme etäpäivällä koiran kanssa lounastauolla ylimääräiselle pikkulenkille lammen ympäri. Koira nautti kaikesta, minä valosta ja koiran kuvaamisesta. Melkein kaikissa kuvissa koira joko juoksi päättömän näköisenä vaikeasti tarkennettavana jonnekin tai vahti katse tarkkana kameran vastaiseen suuntaan. Silti muutama hauskakin kuva tarttui muistikortille :-)

Oikein upeaa, rauhallista ja elämyksellistä joulun aikaa teille kaikille!





maanantai 17. joulukuuta 2018

Siistimisestä lasinalusiin

Olen aika välinpitämätön epäjärjestyksen suhteen. Olen aina ollut. Vasta viime vuosina olen löytänyt siistin paikan vibroja. Värinöitä siis.

Kontrasti täydellisen kaaoksen ja siistin paikan välillä alkoi tuntua merkittävältä erityisesti siinä vaiheessa, kun erittäin siisti anoppini kuoli ja aloin käymään läpi hänen jäämistöään. Siitä on nyt kulunut kolmatta vuotta. Ensimmäinen vaihe oli karsiminen. Toinen vaihe oli tarkempi karsiminen. Ja nyt kolmannessa vaiheessa siivoilen ja luovun jo ohimennessäni. Ja ihan tyytyväisenä.

Siivoamisen ahdistavasta pakollisuudesta on tullut pientä positiivista arkipuhdetta, vaikken mikään siisteyden perikuva ole vieläkään. Arjen pienet noukinnat ja pyyhkimiset näkyvät kuitenkin jo silmissäni ja ilahdun niistä. Viisi vuotta sitten en olisi huomannut missään mitään eroa. Ihminen on siis kehittyvä otus kaiken kaikkiaan :-)


Tämä liittyy siihen, että harmittelin tee- ja kahvimukien kuten vesilasienkin jättämiä kosteita rinkuloita pöydillä. Ensin suhasin rätin kanssa. Sitten taittelin talouspaperista mukinalusia. Pian se alkoi tuntua ympäristörikokselta. Kaivoin esiin lankakokoelmaani jääneen joulunpunaisen villalangan ja virkkasin siitä eräänlaisia isoäidin neliöitä kupinalusiksi.

Neliö ei ole todellakaan täydellinen, mutta kelpaa tänne kotiin joulun piristykseksi oikein hyvin. Kokeilen seuraavaksi ympyränmuotoisia lasinalusia melkein samalla kaavalla. Värikin on siinä vaiheessa jotain muuta kuin joulunpunaista. Nämä voi pestä käsin tai koneessa, täytyypä kokeilla :-)

Ihanaa joulun odotusta!

lauantai 15. joulukuuta 2018

Hyvän tekemisellä hyvää mieltä

Tänään taas (jo toisen kerran) kierrätettiin kodin ilostuttavia sisustustarvikkeita. Kaikkea verhoista ja pöytäliinoista lakanoihin, joulukoristeisiin ja lamppuihin asti. Kierrätys on yhdistetty paikalliseen poliittiseen porinaan, mutta olin edellisen viikonlopun tapaan siirtänyt paljon kierrätettävää toimistotilamme ulkopuolelle kävelykadulle, jolloin kynnys kierrätyksen hyödyntämiseen oli matalampi.

Myönnän, että vielä aamulla taistelin itseni kanssa siitä, pitäisikö tuonne kahvi-kierrätys-tapahtumaan mennä vai voisiko sen jättää vain väliin. Kiltteys voitti ja raahasin luuni paikalle ennen puoli yhtätoista. JP (puheenjohtajamme) tuli ystävällisesti paikalle avaamaan toimiston oven ja pääsin kahvin keittoon, toimiston imurointiin, tarjoiluastioiden pesuun ja täyttämiseen sekä kierrätystavaroiden esille laittamiseen.

Hetken näytti hiljaiselta, mutta eipä aikaakaan, kun ensimmäinen vakituisista kahvivieraistamme saapui paikalle. Yksinäinen puuhaaminen loppui siihen :-)

Olin varannut mukaani käsitöitä tylsistymisen varalle, mutta enpä ehtinyt käsitöitä edes aloittaa. Paikalle saapui väkeä tuvan täydeltä ja keskustelu pulppusi vilkkaana jutustelusta poliittiseen vääntöön asti. Keskustelun välissä kävin ulko-ovella huikkaamassa ulkona tavaroiden äärelle pysähtyneille ihmisille kierrätyksen periaatteista: ottakaa mukaan, jos jokin kiinnostaa.

Kävimme kiivastakin moniäänistä keskustelua, jossa säilyi kuitenkin rauha ja toisten erilaisten mielipiteiden kunnioittaminen. Lähdimme keskustelusta toivottavasti kaikki hieman viisaampina ja rikkaampina tahoillemme. Erilaisuus vaikuttaa mielestäni kunnolla vain, jos se ensin kirpaisee.

Ilahduttavaa oli nähdä, että kierrätystempauksemmekin tuotti tulosta. Joistakin ihmisistä näki, että tavarat olivat heille oikeasti tervetulleita. Yhdelle taloudellisen tilanteen vuoksi ja toiselle pelkän vaihtelun vuoksi. Pyyteettömyys oli kuitenkin tempauksen avainteema. Ja joulumieli.

Rauhaisaa joulun odotusta juuri sinulle!



keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Matkan järjestämistä opettelemassa

Olen viime aikoina harjoitellut runsaasti matkojen järjestämistä. Kun ei tiedä juuri mitään siitä maasta, josta etsii matkakohdetta, joutuu tekemään ensin melkoisesti tausta- ja selvittelytyötä. En ole koskaan tykännyt kouluaikoina maantiedosta. Vähäisen matkusteluni olen aloittanut vasta keski-iässä. Tässä on ollut siis todella paljon uutta opittavaa :-)

Mutta niinhän se on kaikessa, että mitä enemmän johonkin aiheeseen perehtyy, sitä mielenkiintoisemmalta se alkaa tuntua. Silmäni on kehittynyt jo aika hyväksi näiden matkojen suunnittelun kanssa. Etenkin kun vertaa siihen, mistä aloitin. Esimerkiksi Venetsian matkallamme Venetsian opaskirjasta puuttui Lidon saaren kartta. Ja meidän hotellimme oli tietenkin juuri tuolla Lidon saarella. Pahaksi onneksi erikseen tulostamani saaren kartta jäi kuitenkin kotiin ja löysimme itsemme iltamyöhällä pimeältä Lidon saarelta ilman karttaa. Ulkona ei myöskään ollut yhtään ihmisiä, ei ketään, jolta olisi voinut kysyä neuvoa :-( Siinä oli hieman masentunut olo hetken aikaa.

Reissu reissulta olen oppinut matkojen suunnittelemista paremmin. Ja nyt kun olen suunnitellut matkoja tyttärellekin, olen oppinut myös dokumentoimaan suunnitelmiani entistä paremmin.

Olemme mieheni kanssa lähdössä lyhyelle talvilomalle helmikuun alussa. Paikka on jo valittu ja lentoliput ostettu. Olen kartoittanut kohteita, joissa olisi mukavaa käydä ja nyt on vuorossa hotellin / asunnon valinta. Millainen ja mistä? Vuokraamme matkan ajaksi auton, joten voimme käydä tutustumassa lomalla aika suureenkin alueeseen. Tästä on näillä näkymin tulossa paljon hauskempaa kuin arvasin toivoa :-)

Päivä lyhenee enää 10 päivän ajan. Kohta suunnataan kevääseen!


maanantai 10. joulukuuta 2018

Nalle joulumielellä :-)

Tänään oli vapaapäiväni, keli oli harmaa eikä löytynyt mitään virittävää. Vapaapäivän vaatinut kokous vei aamupäivän ja sen jälkeen  vierailin kaupoissa, mikä on kovasti poikkeavaa toimintaa arkeeni ;-)

Koko päivän ajan keli oli tolkuttoman harmaa, mitään ulkoiluun kutsuvaa ei vilahtanut sen paremmin mielessä kuin näköpiirissäkään. Tähtäin oli siis sisätiloissa :-)

Kun sisälläkin oli edelleen yhtä väsyttävää, piti valita päiväunien ja jonkin inspiroivan väliltä. Päätin yrittää inspiroitumista :-)

Halvat ovat hullun huvit ;-) Otin kaverikseni perintönallen (en muista, kenen se on alunperin ollut) ja teimme pari kuvauskokeilua. Se piristi kaikessa hassuudessaan. Hassuja kokeiluja kannattaa siis tehdä. Uuden äärelle meneminen virkistää ja uudistaa :-)

Näin nalle otti haltuunsa juuri ostamani amarylliksen. Tunteella :-)


lauantai 8. joulukuuta 2018

Valoa kohti :-)

Pihan ruokintapaikka on ollut edelleen ilahduttavan vilkkaassa käytössä. Oravat osuvat välillä omalle ruokintapaikalleen, välillä lintujen ruokintapaikalle. Närhet nauttivat niin pähkinöistä kuin talipalloistakin. Käpytikat vierailevat paikalla jotakuinkin yhtä säännöllisesti kuin fasaanitkin. Lisäksi paikalla vierailee paljon pienempiä lintuja. Niiden seuraaminen olohuoneen ikkunasta on melkoisen terapeuttista :-)

Lohduttavaa on myös se, että talvipäivän seisaus on lähellä: 22.12.2018 on vuoden pimein päivä ja sen jälkeen tie on pitkän aikaa vain parempaan. Tähän aikaan vuodesta aurinko hädin tuskin pääsee pilvettömänäkään päivänä valaisemaan pihaamme viereisen harjun ja läheisten puiden vuoksi. Liian paljon esteitä matalalla kulkevan auringon tiellä.

Tänä vuonna joulukin on todennäköisesti meillä hiljaisempi kuin aikoihin, sillä joulusta energiaa saava tytär on joulun aikaan Atlantin toisella puolella.

Meillä oli tänään jouluaiheinen kierrätystapahtuma, jossa tarjosimme muille huolella säilyttämiämme sisustus- ja jouluaiheisia tavaroita niistä kiinnostuneille. Tämä oli kunniallinen tapa luopua tavaroista, joista muuten ei olisi raaskinut luopua. Iloksemme saimme monta mukavaa vierasta jakamaan joulun ajan iloa kanssamme. Tavaraa jäi vielä, joten päätimme jatkaa samalla teemalla vielä viikon kuluttua.

Valo lisääntyy ihan kohta. Hiljakseen, mutta pimeyden lisääntyminen ainakin loppuu. Hyvillä fiiliksillä itsenäisyyspäivän valoisia tunnelmia vielä. Ihanaa viikonlopun jatkoa!





torstai 6. joulukuuta 2018

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään itsenäisyyspäivänä aurinko näyttäytyi ainakin täällä meillä moneenkin otteeseen. Taivaanrantaa reunusti paksu pilviverho ja hämärä saapui hieman ennen aikojaan auringon solahdettua jo ennen laskeutumistaan sen taakse.

Ulkona näytti kauniilta parin pakkasasteen turvin - ei kuraa eikä muutakaan ikävää :-)

Kameran ulkoiluttaminen kannatti, vaikken mitään lottopottikuvauskohdetta löytänytkään. Kauniin suomalaisen maiseman kylläkin. Sitä kelpasi itsenäisyyden juhlapäivän kunniaksi tuijotella ja olla ylpeä tästä kauniista ja puhtaasta maastamme.

Olen surullinen kaikkien niiden poikien, miesten, tyttöjen ja naisten puolesta, joiden on täytynyt taistella henkensä kaupalla säilyttääkseen maamme itsenäisenä. Ja samalla olen kiitollinen tästä upeasta maastamme.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!


maanantai 3. joulukuuta 2018

Miten pieni ihminen voisi auttaa torjumaan ei-toivottua yksinäisyyttä?

Samaan aikaan kun poliitikot ovat huolissaan suomalaisten ikärakenteesta ja vauvojen puutteesta, minä olen huolissani yksinäisistä ja jopa syrjäytyvistä ihmisistä. En ole huolissani siitä, että ihmiset päättävät elää sinkkuina. Tunnen pahaa mieltä siitä, että kumppania kaipaavat ihmiset eivät löydä juuri edes ystäviä kumppanista puhumattakaan. Ei se ole ihme, että näissä oloissa vauvoja ei putkahtele Suomeen ennätysvauhtia eikä ikärakennekaan muutu paremmaksi.

Minun nuoruudessani iltaisin nuoret kerääntyivät torille. Lahden tori kuhisi nuorisoa niinä harvoina iltoina, kun siellä itsekin kävin. Ja autoralli torin ympäri kävi kuumana. En koskaan kysynyt, miten muut saapuivat tuonne toisiaan kohtaamaan. Sovittiinko tapaamiset torille vai saavuttiinko sinne itsekseen katsomaan, kehen siellä törmäisi. Oli miten oli, tällaisia avoimia ja yleisiä kohtaamispaikkoja ei enää ole ollut aikoihin.

Eivätkä yksinäiset ihmiset ole vain teinejä, päinvastoin. Ikä lisää yksinäistymisen mahdollisuutta. Tahaton ja ei-toivottu yksinäisyys koskettaa minua kovasti, sillä ilman onnekasta kohtaamista olisin todennäköisesti päätynyt ei-toivottuun yksinäisyyteen jo nuorena.

Haluaisin parantaa maailmaa tässäkin suhteessa, mutta tunnen itseni aika kädettömäksi ja avuttomaksi. En tiedä mitä tehdä. Haluaisin tehdä pienen oman osani ensin kerran ja sitten ehkä vielä uudelleenkin. Maailman parantamisen vetovastuuseen en juuri nyt löydä itsessäni kapasiteettia ;-) Tuleeko sinulle mitään ehdotuksia mieleen?


Ihanaa joulukuun alkua!

perjantai 30. marraskuuta 2018

Sisäinen puhe - millaista se oikein on?

Olen tonkinut aihetta "sisäinen puhe" tässä jo jonkin aikaa. Itse asiassa aloitin ensimmäisen kerran siihen tutustumisen noin vuosi sitten. Nyt sama aihe herätteli kiinnostustani törmättyäni tähän artikkeliin. MTV-uutisten artikkelissa todettiin osuvasti mm. näin: "Jokainen käy sisäistä puhetta itsensä kanssa 150–300 sanaa minuutissa – eli jopa 50 000 ajatusta päivässä. Lukiessasi tätäkin tekstiä käyt samalla dialogia siitä, mitä mieltä olet tästä artikkelista ja keskittymisesi herpaantuu hetkittäin. Mieleen juolahtavat muun muassa ajatukset viikonlopun suunnitelmista ja arkisista huolista tai ilonaiheista." Erittäin osuva kuvaus.

Kuulet oman sisäisen puheesi, kun rauhoitut ja lopetat aktiivisen ajattelemisen. Ne ajatuspuolikkaat, jotka risteilevät päässäsi kovin itsenäisinä sinun tahdostasi riippumatta silloinkin, ovat oikein tyypillistä sisäistä puhetta. Mutta sisäinen puhe voi olla myös aktiivista, sitä voi kehittää ja ohjata. Lisää oman sisäisen puheen tunnistamisesta täältä.

Olen kuunnellut omaa sisäistä puhettani viimeisen viikon aikana ja täytyy myöntää, ettei se ole kyllä aina kovin kannustavaa. Omaa sisäistä puhettansa kannattaa kuulemma kehittää sellaiseksi, että se olisi samankaltaista kuin puhe, jolla lohdutat, kannustat tai rohkaiset hyvää ystävääsi. En kuuna päivänä voisi kuvitellakaan puhuvani hyville ystävilleni niin kuin huomaamattani puhun itselleni. Minulla on siis paljon parantamisen varaa - tai siis kehittymismahdollisuuksia ;-)

Tyypillinen puhahdukseni itselleni on esimerkiksi: "Ei tästä mitään tule". Ihan kamalaa, mutta niin minä huomaamattani juttelen itselleni :-(

Olen aloittanut myös aktiivisen ja aloitteellisen paremman sisäisen puheen harjoittelun. Kun viime yönä heräsin ja aloin miettiä työasioita, sanoin itselleni ajatuksissani: "Kuule Susanna, nyt ei ole työjuttujen aika, nyt kannattaa nauttia lepäämisestä ja unesta. Työt odottavat aamuunkin :-)". Ja ainakin tällä kertaa se jopa tehosi!

Kannustava sisäinen puhe toimii vielä paremmin, jos siinä aktiivisesti puhuttelee itseään nimeltä minä-muodon sijaan. Asioiden etäännyttäminen on toimivaa lukemani mukaan.

Ei sen puoleen, on minulla välillä ihan kannustavaakin sisäistä puhetta, useimmiten se tulee suusta ihan ääneenkin yksin touhutessani. Hyvä minä!




Oletko sinä kuunnellut omaa sisäistä puhettasi?
Miten sinä puhut itsellesi?

maanantai 26. marraskuuta 2018

Orava ja fasaani

Tänään on minilomani viimeinen päivä. Olen löysäillyt ja tehnyt, mitä milloinkin on mieleen juolahtanut. Tämä oli oikein viimeisen päälle kotoiluloma, olen todella niukasti poistunut oman pihan ulkopuolelle ;-) Työhärdelli on pyörinyt vauhdilla sen verran kauan, että itsensä pysäyttely tuli todella tarpeeseen.

Kävin äsken täyttämässä pihan ruokintalaitteita. Luulin naarasfasaanin jo lähteneen pois, mutta siellä korallikanukkojen keskellä se oli vieläkin. Laitoin sille oman jyväkasan samaan paikkaan kuin edelliselläkin kerralla. Lähdettyäni se siirtyi jyväkasan luokse helpomman ruuan luokse :-)

Olen joskus aikaisemminkin kuullut siitä, mutta unohtanut täysin, että fasaanit nukkuvat kuusen oksalla. Olenhan minä niitä oksilla majailevia fasaaneja joskus nähnytkin, mutta nyt luin siitä oikein mustaa valkoisella. Eivät pärjää kovassa pakkasessa. Pystyvät vetäytymään hypotermian kaltaiseen tilaan kuusen oksalla kökkiessään ja olemaan siellä syömättä pari vuorokautta, hyvässä kunnossa oleva yksilö jopa pari viikkoa. Ruokinta on niille ehdoton talvesta selviytymisen edellytys.

Taivaalta pilkahdellut aurinko houkutti värjöttelemään kylmässä (kunnon talvivaatteet pitäisi kaivaa ehdottomasti jo esiin...) ja odottelemaan mahdollista kuvaushetkeä. Orava saapui kuin lahjana sille omalle ruokailupaikalleen, johon valokin osuu hetken aikaa päivästä. Osa oravista tunkee edelleen itsensä lintujen ruokintalaitteille. Täytyy yrittää jatkaa niiden kouluttamista ;-)









lauantai 24. marraskuuta 2018

Nälkäinen fasaani ja närhi taas kerran :-)

Kaksi naarasfasaania on hengaillut meidän 'siilipihallamme' muutaman päivän. Aina kun olen yrittänyt kiertää lintujen ruokintapaikan kauempaa, jompi kumpi naaraista on hipsinyt liikkeelle. Ei kauas. Kun olen perääntynyt, ovat jääneet sinne ruokaa etsimään, olettaisin.

Tänään törmäsin taas naaraisiin, kun olin ulkoiluttamassa kameraa tuossa pihalla. Myöhemmin lisäsin kuorittuja auringonkukan siemeniä yhteen tyhjentyneeseen ruokailulaitteeseen ja huomasin yllätyksekseni pulleamman naaraan siinä ihan vieressä, se jopa lähestyi minua. On kyllä tasan ensimmäinen minua koskaan lähestynyt fasaani kumpaakaan sukupuolta. Se oli varmasti todella nälkäinen.

Se tuijotti ruokailulaitteen täyttöäni ja päätin pudotella sille myös hieman siemeniä maahan. Se ei peruutellut eikä pelästynyt, vaan seurasi katseellaan jyvien putoamista maahan. Ruokintapiste on tänä vuonna omenapuun ja pensasrivistön välissä, käytännössä melkein noissa pensaissa kiinni. Ruokintapisteen alusta on ollutkin putipuhtaaksi siivottuna viime aikoina, fasaanit ovat varmaankin olleet asialla.

Monen talven lumikerrosten nöyryyttämä vanha norjanangervo on taipunut maahan asti niin, että sen alle jää ikään kuin pieni tunneli. Sieltä tuo fasaanirouvakin saapui. Viskoin vielä hieman lisää siemeniä vielä sinne pensaiden alle ja rouva alkoi nokkimaan ruokaa vauhdilla. Malttoi vielä pysyä paikalla kauan. Olipas jotenkin koskettavaa...

Minä tietenkin keskustelin sille koko ajan, niin kuin kaikille muillekin eläimille :-) Ei tuo kavahtanut edes sitä :-)

Lisäksi pääsin kuvaamaan yhtä pihan närhistä. Ja aurinkokin paistoi :-) Ei ollenkaan hullumpi päivä :-)






keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Närhi ja talven tuloa

Tänään alkoi lyhyt, mutta sitäkin tervetulleempi loma. Viimeisten viikkojen tehopuskemiset ovat olleet tiukkoja rupeamia, mutta silti kannattavia urakoita. Loma tulee juuri siihen hetkeen, milloin kaipaan sitä eniten :-)

Jokainen puoliaurinkoinenkin päivä on tehnyt tästä syksystä mieluisamman. Valo saa loputkin värit hehkumaan :-)

Närhet keräävät pähkinöitä myös talven varalle. lentävät sitten piilottamaan niitä ;-)


Tuulinen sää tekee hallaa jopa närhen tyylikkyydelle ;-) Pään töyhtö nousee syystuulessa nopeasti 'pääosaan' :-)


Ihanaa syystalven viikon jatkoa!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Oravat ruokinnalla

Pihassa liikkunee kaksi eri oravaa. Toinen ymmärtää oravien oman ruokintalaitteen päälle, toinen on aloittelija. Kokemus näkyy myös siinä, miten laitteelle saavutaan ja miten siitä poistutaan. Mutta molemmat käyvät ruokinnalla jo jokseenkin tottuneesti. Ja onpa niiden seuraamisesta iloa!

Kokenaampi kipuaa ruokinnalle tuota tolppaa pitkin ja vähemmän kokenut tekee tuosta vierestä olevasta tuijasta puskahyökkäyksen - hiipii ensin mahdollisimman pitkälle ja loikkaa sitten laitteen päälle.


Tämä ruokintatasolle siirtyminenkin sujuu toiselta todella sutjakasti, toinen haparoi vielä.


Nyt voi taas hetken tarkkailla ympärilleen ja jos uhkaa ei näy eikä kuulu, voikin kääntää selkänsä suurelle yleisölle ryhtyä pähkinälaatikon kippuun :-)




Osa pähkinöistä popsitaan paikan päällä, ja kun massu on täynnä, alkaa pähkinöiden jemmaaminen :-) Siitä ei nyt tässä kuitenkaan yhtään kuvaa.



Nämä kuvat on otettu kotimme toisesta kerroksesta, työhuoneeni ikkunasta. Kurre oli niin vauhdissa, että päättelin sisältä kuvaamisen olevan ainoa mahdollisuuteni päästä saamaan minkäänlaisia räpsyjä. Ikkuna oli toki auki, (kuvaus)hätä ei lukenut lakia ;-)

perjantai 16. marraskuuta 2018

Eläimiä piharuokinnassa :-)

Aurinko vilautti itseään pari kertaa pilvipeitteen rakosista ja melkeinhän siinä häikäistyi :-)

Oravat ovat vihdoin löytäneet oman ruokintapaikkansa. Toinen oikein rutiinilla ja toinen hitaasti, kovasti ihmetellen. Rutiiniorava alkoikin hamstraamisen ja tunki posket täyteen pähkinöitä. Loikki sitten pitkin pihaa ja kaiveli pähkinöitä piiloon nurmikkoon, perennapenkkiin ja pensaiden juurille. Kun vihdoin sain työt siihen malliin, että arvasin piipahtaa pihalla kameran kanssa, orava oli jo lähtenyt matkoihinsa.

Sen sijaan pensaiden takaa lähti porukkaa liikkeelle, kun tulin lähelle. Rusakko lönkytteli edellä ja fasaaniuros ihan siinä tuntumassa perässä. Mustarastas hyppeli lähellä ihan omia touhujaan.

Talipallot olivat yllättäen kadonneet parempiin suihin melkein kokonaan ja pari ruoka-automaattiakin ammotti tyhjyyttään. Toinen niistä oli närhien suosima pähkinämaatti. Huomasin sen siitä, kun närhet kävivät oravien ruokapaikan luona talipalloja hakkaamassa. Jos se oli paras ruokapaikka, niin pähkinämaatin oli melkeinpä pakko olla tyhjänä.


Tämä närhi noukki maasta sinne pudonneita pähkinöitä ja pähkinän palasia. Valo riitti kuvaamiseen niukin naukin...

Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

tiistai 13. marraskuuta 2018

Kuikkia ja marraskuuta

Jos ( ja kun ) on monta vuotta kulunut syksyisten suurväsymysten parissa, niin tämä vuosi on ollut huomattavan erilainen. En uskalla selittää tapahtunutta mitenkään, sillä elämä on minun selityksiäni suurempi. Minähän vain arvailen, elämä toteuttaa.

Syksyn harmauden sivuuttaminen on sujunut siirtymällä sovinnolla ja innostuksella sisäelämän projekteihin runsaan valaistuksen saattelemana :-) Elämässä on paljon asioita, joita ei halua tehdä sisätiloissa lämpöiseen ja valoisaan aikaan. Niitä juttuja voi tehdä ihan puoli-innollakin juuri nyt!

Olen raivannut vaatekaappeja ja varastoja ja päässyt eroon isosta kasasta tarpeetonta tavaraa. Se on aina yhtä vapauttavaa :-) Olen putsannut ja siistinyt siitä paikkoja, jotka ovat silmieni tielle sopivasti osuneet. Tunnollisesti ja ilman minkäänlaisia tavoitteita. Puhdistavaa :-)

Kesäisiin kuviin palaaminen tyydyttää sen verran, ettei syksyllä olekaan tarvetta lentomatkalomalle. Vietän vain lomaa ilman lentoja. hiilijalanjälkeni tykkää siitä :-)

Ja nyt sitten muutamia sekalaisia muistoja menneiltä ajoilta. Ihanaa marraskuuta - tämä on ihan ehdottomasti paras aika vuodesta tavaran karsimiseen ja muuhun siivoamiseen :-)




sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Myöhäistä isänpäivää kaikille :-)

Myöhäistä isänpäivää kaikille :-)

Poikamme kävin isänpäiväkahvilla aamusella, tytär on vaihto-opiskelussa Kanadassa. Oma isäni asuu vähän kauempana ja puolisoni isä kuoli toistakymmentä vuotta sitten.

Oman isäni kanssa tapaamme harvakseltaan, mutta vuosien myötä arvostan häntä yhä enemmän. Lapsuuden ja nuoruuden hyvät hennot muistot vahvistuvat iän myötä, ainakin minulla.





lauantai 10. marraskuuta 2018

Karhunahas - paluu kesäisiin maisemiin :-)

Koska ulkona on tummanharmaata ja kosteaa, pihalintujen kuvaaminen ei tuottanut mitään säädyllistä tulosta. Vielä viime yö meni työstressin värittämässä unimaailmassa ja hetkenkin heräys viritti ajatukset keskeneräisiin työtehtäviin. Onneksi oli aikaa. Kävin joutessani käyttämässä koiran aamulenkillä ja luin sanomalehden. Syötiin koiran kanssa vielä banaani ja siirryin se jälkeen uusille unille. Heti ei uni tullut, mutta kun uni tuli, sitä myös riitti.

Heittäydyin lopulta arkisten velvoitteiden jälkeen reilun vuoden vanhoihin Petäjäveden kuviin. Yhdessä miehen kanssa etsittiin, mikä olikaan tuolloisen retkipaikkamme nimi ja paikaksi paljastui Karhunahas. Kyseessä on Petäjäveden keskustasta hieman yli 20 kilometrin päässä sijaitseva rotkojärvi.

Rotkojärven ympäri kiersi myös polku, mutta tyydyimme tutkailemaan pientä järveä korkealta kalliolta ja sen viereltä. Näihin maisemiin palaaminen oli huomattavasti mukavampaa kuin ulos tuijottaminen :-)





perjantai 9. marraskuuta 2018

Kalvolan hautausmaalla harmaan päivän kuvailua

Kelit ovat olleet juuri niin harmaita kuin marraskuulta vain voi odottaa. Iloa hämärään on tuonut lintujen ruokinnan aloittamisen myötä alkanut melkoinen eläinvaellus pihassamme. Ei nyt mitään maaseutuhurjastelua, mutta kaupunkiasumiseksi oikein kiitettävää eläinruuhkaa on esiintynyt :-)

Oravia ja fasaaneja lukuunottamatta kaikki ovat kovasti uteliaita ja hämmentyneitä oravien ruokintapisteestä. Pähkinät näyttävät olevan nokan ulottuvilla, mutta jostain syystä ruokailu ei kuitenkaan onnistu. Yhtään oravaa en ole tuolla niiden omalla ruokailupaikalla vielä nähnyt ;-)

Jokasyksyinen tavarankarsimisvaihe on taas käynnistynyt. Tällä kertaa ei kovin isolla vimmalla, mutta karsintaa tulee tehtyä harva se päivä. Eikä tälle urakalle ole vielä näköpiirissä loppua. Mutta en minä tätä karsintaa urakkamielellä teekään, vaan ihan oman oloni ja mielenrauhani vuoksi. Vuosikymmenten säilyttämistä ei pureta muutamassa vuodessa, vuosi kerrallaan ehkäpä sen sijaan :-)

Pari viikkoa sitten kävin ensimmäistä kertaa Kalvolan hautausmaalla. Hautausmailta löytyy usein jotain todella vanhaa - jos ei muuta, niin hautausmaan muuri. Olen tullut uteliaaksi vanhoille asioille ja siksi hautausmaatkin ovat synkeällä syysharmaalla kelillä ihan käypäisiä vierailukohteita :-)

Kalvola on siis nykyään Hämeenlinnaa taannoisen vuoden 2009 kuntaliitoksen myötä. Tämä rakennus on hautausmaan vanha kivisakasti, jonka rakentamisvuosi on vuoden 1500 jomminkummin puolin.


Vanhan sakastin vastapainona lähihaudalla oli tuoreita ruusuja. Pääsinpä keskustelemaan ruusut tuoneen rouvan kanssa hetken aikaa.





Leppoisaa syksyistä viikonloppua!