keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Hanhikorppikotkia

Matkalla El Chorroon mahdottoman iso lintu lensi todella läheltä ja matalalla - kamerassa oli tietenkin väärä putki ja väärät asetukset. Piti siis tyytyä ihailemaan ohikiitävän hetken ajan, kunnes perässä, hieman korkeammalla lensi pari samanmoista. Olimme juuri pysäyttäneet auton sopivalle levennykselle, ja astuneet autosta ulos, kun huomasimme jättimäisen linnun. Vaihdettuani objektiivin pitempään linnut olivat jo häipyneet.

Hieman myöhemmin pysähdyimme uudelleen ja huomasimme samaisia isoja lintuja kauempana. Pian niitä alkoi pyörimään yläpuolellamme. Kymmeniä! Eivät olleet kuitenkaan ihan matalalla. Kuvia on rajattu melkoisesti, eikä terävyys ole sitä, mitä toivoisi. En ollenkaan huomannut ottaa kimppakuvaa, josta olisi näkynyt lintujen määrä, harmi. Tarkka lintujen kuvauspaikka löytyy täältä.







Joltain lähellä olevalta pysähtymispaikalta löysimme tällaisen alueen lintuja esittelevän taulun


Tämän perusteella tunnistaminen olikin sitten jo aika helppoa. Kyseessä oli Griffon Vulture eli Hanhikorppikotka. Hanhikorppikotkan siipien kärkiväli on peräti 235-270 cm. Vertailutietona: maakotkan siipiväli on 190-225 cm ja merikotkan 190-240 cm. Hanhikorppikotkan pituus on 95-110 cm, maakotkan 80-93 cm ja merikotkan 76-94 cm.

Lentäessä hanhikorppikotkan pää näyttää pieneltä, mutta se on vain asennon luomaa harhaa. Parempia valokuvia hanhikorppikotkista Mika Selinin sivuilta täältä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Uuden kokeminen auttaa haaveilemaan positiivisesti :-)

Vielä kuvia Rondasta ja El Tajo -rotkosta. Kyse on osittain ehkä kaipuusta takaisin, osittain kaipuusta vielä lomalle. Mutta enimmäkseen kyse on kiitollisuudesta sitä kohtaan, että olen päässyt näkemään ja kokemaan taas jotain aivan erilaista kuin mitä oma arkeni on. Ihmetteleminen ja ihasteleminen pitävät mielen virkeänä ja herättävät positiivista haaveilua. Haaveilu tekee ihmiselle hyvää, kunhan ei vain unohdu kokonaan omiin haaveisiinsa.


Varasin kalenteristani alustavasta kevään etätyöpäivät ja jopa ensimmäiset kesälomavaraukset. En ole töissä kenenkään esimiehen sijaistaja, joten minun kesälomatoiveeni toteutuvat todennäköisesti sellaisenaan. Varaus on taas kesän hiljaisimmalle jaksolle. Mutta nyt voin suunnitella kesälomaa, jos haluan :-)


En ole ollut koskaan mikään erityinen matkustelijatyyppi. Moneen vuosikymmeneen en matkustanut mihinkään ilman erityistä syytä. Toki siinä säästettiin samalla todella paljon hiilijalanjälkeäkin ;-) Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana olen makustellut hieman matkustamistakin. Ihania paikkoja maailmassa riittää, vaatii hieman aikaa ja vaivaa selvittää, mitkä niistä voisivat oikeasti kiinnostaa itseään. On ajan, vaivan ja hiilijalanjäljen haaskaamista matkustella jonnekin vain muiden suositusten perusteella. Tai halvan hinnan perusteella. Ja upeita paikkoja löytyy ihan läheltäkin, kunhan vain viitsii lähteä, jos fysiikka antaa periksi :-)


torstai 14. helmikuuta 2019

Ronda ❤

Rondasta osasin odottaa rotkoa, isoa sellaista. Kärvistelin vuoristoteitä perille (onneksi mies ajoi) ja toivoin jotain mukavaa. Sain enemmän.

Rondaan olisi voinut jäädä pitemmäksikin aikaa. Ehkä palaamme sinne vielä ajan kanssa.

Rondan kaupunki on jakautunut kahteen osaan syvän rotkon molemmin puolin. Syvimmillään rotkon syvyys on 120 metriä. Kun pudotus on rosoista ja arvaamatonta, se tuntuu käytännössä paljon metrejänsä suuremmalta.

Helmikuu oli hyvä vierailuajankohta. Ihmisiä oli runsaasti, vaikka sesonkikin oli kaukana. Millainen ruuhka tuolla olisikaan sesongin aikana!

Rotko ei näy missään näissä kuvissa pohjaan asti. Sillan (Puente Nuevo) reunoilta ei vain avautunut sellaisia maisemia minun 24-70mm linssilleni. Mutta näistäkin pääsee kuitenkin hyvin jyvälle paikan omalaatuisuudesta.













maanantai 11. helmikuuta 2019

Matkalla El Chorroon

Toisena perilläolopäivänä kävimme läpi rannan asuinalueita. Aprikoimme, kuinka pitkäksi aikaa tänne voisi tulla talvea viettämään :-) Ihania rantoja löytyi Malagan molemmin puolin.

Meidän huudeilla oli tarjolla näitä 'pitkospuita', joilla käveleminen oli huomattavasti rantahietikkoa helpompaa.


Malagan itäisellä puolella ranta oli edelleen kutsuvaa :-) Ja vesi oli NIIN kirkasta!



Matkalla El Chorron kylään tie oli vuoristoinen ja maisema sen mukaista. Vuoristoa oli minun makuuni hieman liikaa. Vuoristo on ihanaa sopivissa annoksissa, mutta jatkuvalla syötteellä se ylittää rajani.


Parhaimmillaan näkyi samaan aikaan niin vuoristoa kuin mertakin :-)



Andalusian järvialue (klik) oli aivan omaa luokkaansa, sillä järviä Espanjasta löytyy huomattavasti vähemmän kuin koti-Suomesta.




Ja viimein El Chorron kylään ja sen upeaan rotkoon. Vesi valuu pienoisena purona rotkon pohjalla.


Patikoimaankin olisi päässyt. Ei kutsunut meitä juuri nyt. Päädyimme ruokailemaan näköalapaikan vieressä olevaan ravintolaan. Varsinaisella näköalapaikalla haisi pahasti pilaantuneelle. Ravintolassa tuoksui normaalille :-)


Lomaretken toinen päivä päättyi jotakuinkin tähän. Vielä yksi päivä jäljellä :-)

lauantai 9. helmikuuta 2019

Matkalla Sierra de las Nievesiin

Terveisiä lyhyeltä talvilomalta Espanjan etelärannikolta, tarkemmin sanottuna Sitio de Calahondasta (klik), puolen tunnin ajomatkan päästä Malagan lentokentästä. Ranta-alueella on muutama korkeampi kerrostalo, matalampia kerrostaloja sekä ravintola ja baari. Ruokakaupat löytyivät ison tien pohjoispuolelta. Niihin olisi päässyt kävellenkin, mutta haimme vähäiset ruokaostoksemme autolla paluumatkalla jostakin.

Majoituimme ihanassa airbnb-asunnossa, joka sijaitsi korkeuksissa ja josta näki upeasti merelle laskevan auringon suuntaan.



Nämä kuvat ovat tiistaiaamulta. Maanantai oli matkapäivä ja pienen iltaharhailun jälkeen kello oli jo puoli kahdeksan, kun saimme asunnon haltuumme. Päätimme käydä syömässä viereisessä merenrantaravintolassa, pimeässä vuokra-autolla kauppaan ajaminen vieraassa ympäristössä ei matkapäivän jälkeen kiinnostaneet ollenkaan. Ravintolassa (El Capricho) oli erinomaista ruokaa kohtuuhintaan ja palvelu oli erinomaista. Näköalakin osoittautui myöhemmin aivan mahdottoman viehättäväksi, sitä ei vain ensimmäisen illan pimeydessä nähnyt. Ravintola ensimmäisessä kuvassa keskellä alhaalla (lasiseinät).

Tiistain tavoitteena oli käydä Sierra de las Nievesin luonnonsuojelualueella (klik). Emme halunneet ajaa isoja teitä pitkin, joten olin etsinyt meille reittiä pienempien teiden kautta ja hieman lähemmäs, mihin navigaattorit reittiä ehdottivat. Siitä tuli mielenkiintoista ;-)

Googlemaps auttaa hienosti reittien suunnittelussa, mutta se hukkaa näytöstä todella nopeasti kaikki korkeuserot. Zoomatessa pienille teille sopivaa näkymää kaikki informaatio korkeuseroista häipyy olemattomiin. Se oli seikka, jota en ollut ottanut huomioon. Matkaan tuli paljon mutkia - ja korkeuseroja.


Matkalla pysähdyttiin monesti kuvaamaan kaikkea matkan varrelta löydettyä. Tai siis minä kuvasin ja mies tutki ympäristöä kiikareilla. Tässä vaiheessa en ollut muistanut vielä laittaa kameran gps-tallennusta päälle, joten tämän paikan tarkkaa sijaintia en tiedä. Jonnekin matkalla pohjoiseen se oli ;-)


Tämä paikka oli tuttu valokuvista, joten se oli sikseenkin helppo nakki tunnistaa myöhemminkin, vaikkei gps ollut vielä tässäkään vaiheessa käytössä. Tämä linna sijaitsee paikassa Alhaurin el Grande (klik)



Tämä kylä löytyy täältä (klik).


Tämä pysähdyspaikka sijaitsee täällä (klik). Taitaa olla kuvaa samalta pysähdyspaikalta :-)


Valkoisia taloja tässäkin kylässä (klik). Tai taitaa olla ihan kaupunki (Guaro).

Reitti kipusi yhä ylemmäs ja tie vain kapeni. Korkealla oleminen ei ollut se paha juttu, mutta liikkuvan auton kyydissä istuminen kapeilla, mutkaisilla yhä ylös nousevilla (tai alas laskeutuvilla) teillä siellä kaiken reunalla teki tiukkaa. Päädyimme siksi melkoisen maltilliseen matkavauhtiin ja taaksemme kerääntyi autojonoa tämän tästä.

Minä en voinut olla ihmettelemättä, mitä nuo kaikki ihmiset tekivät tuolla ylhäällä. Kauhella kiireellä, motoristit ihan ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa keskellä tietäkin kaahaten. Mutkissa reagointiaika oli lyhyt. Nurkan takaa kaartava kuorma-auto tai linja-auto vei väkisinkin hetkellisesti koko tien leveyden.

Vaikka vuoret ovat upeita, päädyin kovin pian siihen lopputulokseen, etteivät vuoret ole minun asuinpaikkani. Korkeintaan ihan siellä juurella.



Tässä vihdoin luonnonsuojelualueen rajalla (klik). Todella korkealla. Tämän korkeammalle en suostunut enää jatkamaan autolla, vaikka tie vei yhä ylöspäin. Vuoren huipulla oli hotelli, enkä ymmärrä, kuka ihmeessä haluaa yöpyä siellä. Varmasti joku huomattavasti enemmän korkeista paikoista pitävä kuin minä. Karttaa katsomalla näkee, että jos olisi jaksanut vielä tuon tuskan vuoren huipulle, olisi tie laskeutunut siitä alaspäin edelleen luonnonsuojelualueelle. Mutta minä en jaksanut olla enää yhtään kiinnostunut korkeista paikoista. Takaisin kääntyminen oli helpompi valinta, sillä silloin tiesi, mitä matkalla oli vielä tulossa. Toiseen suuntaan matkatessa olisi pitänyt olla rohkea ja minun rohkeusannokseni oli kulutettu loppuun jo moneen kertaan ;-)

Niin kui voit arvata, pääsimme kuin pääsimmekin takaisin asunnolle. Haimme matkalta italialaisesta ravintolasta noutopizzaa ja ehdimme vielä nauttimaan auringonlaskusta. Siirsimme ruokapöydän suoraan ikkunan eteen ja nautimme ruuasta (jota emme olleet nauttineet sitten aamupalan) ja ihanista maisemista. Auringonlaskua pääsi ihailemaan maukuuhuoneenkin isoista ikkunoista. Hengästyttävä ensimmäinen perilläolopäivä oli illan lepovaiheessa.