Sateisen ja hämärän päivän puheita :-)

Mitä tehdä sateisella ja/tai hämärällä päivällä, jolloin valokuvaaminen on yhtä tuskaa kelin vuoksi?

Silloin voi ainakin

1. Siivota paikkoja
2. Haravoida pihan lehtiä pois
3. Sanoittaa ja järjestellä kuvia
4. Soittaa ystävälle
5. Kaivella läpi vanhoja otettuja valokuvia
6. Suunnitella valokuvakansiota keväästä syksyyn otetuista kuvista
7. Suunnitella uusia haasteita kylmän ja pimeän kauden varalle
8. Kyseenalaistaa omaa arkeaan
9. Opetella jotain uutta
10. Kaivaa netin syövereistä jotain innostavia webinaareja
11. Keskittyä omaan mielihyvään
12. Suunnitella tulevaa
13. Tehdä palveluksia perheelle ja ystäville
14. Karsia kodin tavaramäärää
15. Suunnitella seuraavan kesän kesälomamatkaa
16. Nukkua päiväunia
17. Haaveilla ja köllötellä hyvässä asennossa hyvässä paikassa
18. Kuunnella sadetta
19. Kutoa/neuloa sukkaa
20. Etsiä uusia sukkamalleja netistä
21. Suunnitella syystalven lomaa
22. Listata vuoden aikana kohtaamiaan lintuja
23. Miettiä hyvää small talkia tulevia kohtaamisia varten
24. Etsiä uudelle pyykille oikeita kuivauspaikkojä
25. Ottaa muutamaksi tunniksi ihan omaa erakkoaikaa päästäkseen kuvaamaan oman fiiliksensä mukaan :-)
26. Testata yhtä päällekkäistä tapaa toimia maailmalle
27. Yrittää kuunnella ihan aidosti ja myötätunnelmalla

Mitä muuta keksit tähän vajaaseen listaan?

Hämärän päivän valkohäntäkauris

Syksy jatkaa sateitaan, toivottavasti pohjavesivarannot kasvavat. Tänään lähdin sateiden jälkeen pienelle luontopyrähdykselle. Aurinko ehti muutaman kerran väläyttelemään säteitään pilvien välistä, enimmäkseen oli kuitenkin pilvistä ja hämärää. Kameran ja objektiivin mielestä oli aivan liian hämärää. Mutta säälle ei voinut mitään.

Parin viikon ajan töissä on ollut intensiivisen hektistä. Illalla olo on ollut aika tyhjiin puserrettu, toki olen ollut ihan tyytyväinen, että niin hyvin olen saanut kaikkea aikaiseksi. Minulla pusertaminen ja hektisyys menee uniin. Unesta tulee myös hektistä, sekavaa ja stressaavaa. Heräilen usein ja univelkaa kerääntyy. Viikonlopun tärkein funktio tällaisina aikoina on varmistaa lepäämistä ja palautumista. Ilman, että niitäkin alkaa suorittaa.

Lähdin kameran kanssa katsomaan syksyä ja luontoa. En ottanut muita tavoitteita kuin nauttia ja tarkkailla. Ne onnistuivatkin ihan hyvin :-)

Nuori valkohäntäkauris oli yksinään pellolla, uros mielestäni. Vähän se oli kaukana ja valoa oli liian vähän, mutta muutaman blogikelpoisen kuvan sain siinä tuijotellessamme napattua. Minä tuijottelin herkeämättä. Valkohäntäkauris söi välillä ihan rauhassa ja tuijotteli muuallekin. Se oli hyvä hetki ja retki.

Ruskea ruskeaa vastaa ei tarjoa upeaa kuvausmahdollisuutta, mutta tässä fiilis on tärkein. Ihania lokakuun päiviä sinulle! Muista pitää itsestäsi huolta <3 p="">

Huokailua nykyajan elämästä - ja jalohaikara

Se vähä, mitä olen seurannut televisiosta ja netistä nuoremman polven sinkkukäyttäytymistä - ja ymmärrän hyvin, ettei tuo kuva kerro koko todellisuutta - yhteiskunta näyttää tällä hetkellä todella ulkonäkökeskeiseltä. Yksi silloin tällöin seuraamistani ohjelmista on Sinkkuillallinen, jossa "Jokaisessa jaksossa yksi sinkku käy kolmilla herkullisilla sokkotreffeillä, ja kukin treffikumppani kokkaa vuorollaan upean aterian hurmatakseen sinkun itselleen."

Treffien jälkeen kummaltakin osapuolelta kysytään arviota treffikumppanista. Kun kaveri "ei ollut ollenkaan minun tyyppiäni", se tarkoittaa, että treffikaverin pituus, paino, hiusten väri, harrastukset tai vaikkapa pukeutumistyyli ei vastannut omaa ihannetyyppiä. No, jotenkin ymmärrän tämän tällaisessa ohjelmassa, siinä ja siinä. Mitäs niistä henkisistä, tärkeistä ominaisuuksista.

Tinderin kaltaisella deittialustalla sama toistuu, mutta tiukemmin. En ole siis itse Tinderissä ;-) Kaikki väittämäni perustuu nyt kuultuun tietoon. Kiinnostuksen kohteethan valitaan alunperin aikalailla juuri ulkonäön perusteella. Lisäksi deittailun tarkoitus tuntuu aika seksihakuiselta, vaan ei ollenkaan parisuhdehakuiselta. Enpä haluaisi olla nuori tällaisessa maailmassa.

Minä olen virallisesti oikein hyvä tyyppi (olen käskenyt miehenikin sanomaan niin ;-) ), mutta ulkonäköni perusteella en olisi tässä nykyisessä maailmassa päässyt mihinkään. Enkä siten olisi löytänyt myöskään sielunkumppaniani eli puolisoani.

Jokainen yli 30 vuotta onnellisessa parisuhteessa elänyt tietää, ettei matkalla kanna ulkonäkö, ammatti, vaatemaku tai harrastukset. Onnelliseen matkaan tarvitaan yhteisiä arvoja, yhteistä huumorintajua (tai edes sinne päin), toistensa kunnioittamista ja sitoutumista.

En tarkoita tietenkään, että olisin mennyt naimisiin sellaisen miehen kanssa, jonka ulkonäkö ei miellytä minua. Tarkoitan sitä, että parisuhteemme kantavat rakenteet ovat alusta alkaen olleet paljon syvemmällä. Harmi, että trendi nykyään on toisenlainen :-(

Tähän lisään kuvia jalohaikarasta Latvian matkaltani. Näitä oli alunperin kolme, mutta vain yksi jäi kuvattavaksi.

Tällainen päivä tänään ;-)

Aamulla juna oli ensin noin 25 minuuttia myöhässä. Junassa kuuluteltiin myöhästymisen syyksi Tampereella rikkoutunut veturi. Koska juna jäi kunnolla jälkeen aikataulustaan, junan vaihtajat eivät Riihimäellä ehtineet seuraaviin juniinsa. Lisäksi jouduimme odottelemaan vapaata raidetta, köröttelemään hitaamman junan perässä ja Tikkurilan kohdalla olimme jo yli 40 minuuttia myöhässä. Matka kotoa työpaikalle kesti 2 tuntia ja 13 minuuttia. Aamun ohjelma sai heti muutaman tiukan muutoksen.

Kotiin palatessa suunnistin junalle vaunuun 8, jossa minulla oli paikka varattuna kahden hengen työskentelyhyttiin. Oli todella tyytyväinen paikkavalintaani, sillä matkaseura oli syyslomien vuoksi huomattavasti tavallista vilkkaampaa ja äänekkäämpää. Tuhdin työpäivän jälkeen oli ilo ajatella rauhallista kotimatkaa.

Paitsi että junassa nyt ei jostain syystä ollutkaan vaunuja 7 ja 8. Päädyin etsimään paikan vaunusta 6 (siis se viimeinen vaunu) ja toivoin sieltä löytyvän kausilippulaisten kiintiöpaikkoja, jonne ei tarvitse siis paikkalippua. Mutta ei, sinne tuli kaksi rouvaa kouluikäisten lastensa kanssa, jotka ottivat sitten kaiken ilon irti junassa olemisesta.

Tiedätkö, millaisen äänen IC-junan istuimen edessä olevassa istuimessa oleva pöytä pitää, kun sen päästää putoamaan vapaasti? Kovan. Entä millainen ääni kuulukaan sen viereisen pöydän vapaasta vapauttamisesta? Ihan yhtä kova. Vastaavasti äänen taso pysyy suurinpiirtein yhtä kovana, kun mennään junavaunussa eteenpäin tai taaksepäin. Pitkän rymistelyjakson jälkeen lasten äiti kehotti heitä olemaan hiljempaa. Vahvistin kehoitusta katsomalla vieressäni touhuavaa poikaa puolijulmalla leipääntyneen naisen katseella. Tuli hetken hiljaisuus.

Sitten lapset löysivät kaksikerrosvaunun portaat. Niissä saattoi juosta kilpaa ja kiljua kovaa. Edestakaisin. Pitkältä tuntuneen riehuntajakson jälkeen lasten äiti sanoi lapsille, ettei sovi juosta rappusissa, koska voi tuntua ikävältä, kun juna yhtäkkiä lähteekin liikkeelle. Tähän kouluikäiset vastasivat (ihan oikein), että eihän juna ole lähdössä vielä vähään aikaan. Mutta minä olin, juuri sillä hetkellä.

Päätin kävellä junan toiseen päähän ja etsiä rauhallisempaa vaunua matkalle. Löysinkin rauhallisemman vaunun. Tikkurilaan asti odottelin, josko istunkin jonkun toisen paikalla ja joudun vielä siirtymään. Onni oli myötä, eikä kukaan tullut karhuamaan minulta paikkaansa. Sain laittaa selkänojaa hieman rennompaan asentoon, sulkea silmäni ja levätä.

Joskus aikoinaan tätä villiä työmatkaelämää oli viisi päivää viikossa, sitten etätyön myötä 4-5 päivää viikossa. Silloin huumorintaju ei aina sopeutunut näihin junamatkailun ainaisiin vähemmän miellyttäviin yllätyksiin. Nyt, kun lisääntyneen etätyön myötä junailemista ei tarvitse harrastaa jatkuvasti, vastoinkäymisetkin ottaa vastaan huomattavasti positiivisemmin.

Tähän loppuun muutamat syksyiset lintukuvat räkättirastaasta - ihanaa viikon jatkoa!

Mitenkäs sinun päiväsi meni?

Jotain uutta täytyy aina olla - ja tilhiä :-)

Maailman ehkäpä itsepäisimpänä suorittajana olen tähdentänyt itselleni kovasti uutta elämän asennetta. Tässä iässä ja elämänvaiheessa se liikkuu jossain ilon, nautinnon ja uuden oppimisen vaiheilla. Iso suorittaminen ei ole tuonut juurikaan lisäarvoa tähän mennessä ja vielä vähemmän se houkuttaa tulevaisuudenkuvana.

Pyrin nyt etsimään tilanteita ja paikkoja, joissa koen nautinnollisia hetkiä ja voin rentoutua hyvillä mielin. Ja niihin pyrin myös keskittämään vapaa-ajan ajatukseni.

50+-ikäisenä uraputki on tukkeutunut vääjäämättä ja se on harmittanut minua kovasti. Olen kuitenkin luonteeltani kunnianhimoinen suorittaja ja minut on kasvatettu mittaamaan arvoani menestykselläni. Ja nyt ollaan tässä. Surkuhupaisaa ;-)

Opettelen edelleen jatkuvasti uusia asioita niin ammatillisesti kuin harrastustenkin osalta. Kaikki uusi on parhaimmillaan seikkailua. Niissä seikkailuissa kukaan ulkopuolinen ei voi dissata minua ikäni perusteella. Ne ovat ihan omiani ja vain minua varten.

Tämän vuodenajan seikkailut työn kiireissä keskittyvät naapurien pensasaitoihin ja niissä viihtyviin lintuihin ;-) Juuri Latvian seikkailulta palanneena nämä jutut riittävät minulle iloisen hyvin :-)

Tässä ihanaa harmaata hetkeä tilhien kanssa :-) Upeaa lokakuun jatkoa sinulle!

Ja taustalla yksi räkättirastas :-)