sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kevättä, laulujoutsenia ja elämän pohdintaa

Nyt on ollut muutama aivan käsittämättömän kaunis kevätpäivä. Hymy puikahtaa aivan kutsumatta huulille ja sisällä kuplii iloisesti. Ihan piti lähteä kameran kanssa liikkeelle katsomaan, miten kevät etenee.

Metsäisillä teillä oli jäistä tai vetistä ja jäistä. Kesäiset pysähdyspaikat olivat lumipenkkojen alla eikä paikkoja pysähtymiseen oikein löytynyt. Osa pelloista oli melkein sulia, suurin osa kuitenkin kunnon lumipeitteen alla.

Vaikka kuvaustilaisuudet olivat rajallisia, mieli nautti auringosta ja sen myötä tulvivasta valon määrästä. Reissu oli ehdottomasti siihen käytetyn ajan väärtti.

Laulujoutsenia näin jo viime viikolla. Tänään näin pelloilla muutamia joutsenpareja. Muutaman kuvankin sain :-)




Elämän rajallisuutta tuli pohdittua taas viime viikolla yhden suru-uutisen jälkeen. Tähän ikään mennessä suru-uutisia on ehtinyt tulemaan jo melkoinen määrä. Niiden vastaanottaminen ei sinänsä helpotu ollenkaan. Vaikka kuoleman läheisyys ei enää yllätä, jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Sekin on tässä iässä jo selvää, ettei kuolema kysy ikää. Silti pitkän elämän eläneen ihmisen kuolema on jotenkin helpompi hyväksyä kuin kesken perinteisen elämänkaaren täältä lähteneen ihmisen kohtalo.

Lykkäämiselämä (sitku) ei todellakaan kannata. Elämää kannattaa elää joka päivä (nytku) parhaan tahtonsa mukaan. Ei kuin viimeistä päivää, mutta tasapainoisesti. Suomalaiseen kansanperinteeseen ei kuulu rakkaudenosoitukset, ainakaan puolisoa tai lapsia lukuunottamatta. Jospa sittenkin viitsisi sanoa sille hyvälle työkaverille, että hänen kanssaan on kiva tehdä töitä. Tai sille hyvälle ystävälle, että arvostaa oikein tosissaan hänen läsnäoloaan ja ystävyyttään. Ei kauhean vaativa juttu, mutta se on helppo jättää tekemättä, kun sen muka ehtii myöhemminkin. Tai koska tuo toinen muka varmaan ymmärtää sen muutenkin.

Luulen, että työkaverini ymmärsi minun arvostavan häntä, vaikken varmaan koskaan sanonut sitä ääneen. Mutta miksiköhän minäkin sen sanomista oikein pihtailin? Täytyy opetella toimimaan paremmin.

torstai 21. maaliskuuta 2019

Metsojen kuumaa aikaa

Tänään aamulla aurinko paistoi kauniisti, mutta etäpäivän skype-palaverin aikana pilvet valtasivat taivaan ja sen jälkeen auringosta näkyi vain läikähdyksiä. Hyvä niinkin. Kotona etäpäivällä tulee katseltua paljon enemmän ikkunoista ulos kuin toimistopäivän aikana. Ikkunoita kun löytyy jokaisen kotityöpisteen vierestä :-) Pienikin iloinen sääyllätys toimii kotioloissa mahtavasti.

Avainkaulanauhan kokeilusta sen verran, että seiskaveikka ei (näin jälkikäteen ajateltuna tietenkään) toimi avainkaulanauhoissakaan. Se on karhea ja pistelee niskaa. Teen uuden kokeilun eri langoilla, katsotaan mitä uudesta kokeilusta syntyy :-)

Kaksi vuotta sitten kävin metsässä, jossa olin kuullut oleskelevan yksinäisen metsokoiraan. Menin paikalle suurella kunnioituksella ja varovaisuudella, mutta lintumokoma huomasi minut jossain vaiheessa. Sitä ennen sain kuvattua paljon kuvia tuosta upeasta olennosta! Muutaman kuvan julkaistuani sain jonkin verran ikävää palautetta paikallisilta lintuihmisiltä, joiden näkemyksen mukaan olin kiusannut lintuparkaa. Minun mielestäni en vain älynnyt poistua paikalta riittävän nopeasti, jolloin perääni lentänyt koirasmetso päätti haastaa minut kunnolla ja myös onnistui siinä. Ilman ulkopuolisen apua en olisi selvinnyt tilanteesta ehjin nahoin, lintu oli kovasti niskan päällä. Kilpakosijoiden puutteessa se kävi minun kimppuuni ja voin vain kuvitella sen tyydytystä päästessään pieksemään minua. Toivon purkaneeni tahattomasti sen stressiä. Sen jälkeen en tosin ole enää mennyt maaliskuussa metsometsään. En linnun, vaan vihaisen palautteen 'pelossa'.

Mutta metsokoiras oli kaunis, todella lumoava. On sääli, että metsiä hakataan yhä repalemaisemmiksi, jolloin metsojen reviirialue ei enää täyty puista. Jäljelle jää noita yksinäisiä, hulluksi tulevia metsokoiraita, joiden kevään ainoa tärkeä tehtävä olisi kilpailla muiden koiraiden kanssa metsonaaraista.

Nyt kävin kaksi vuotta vanhoja kuvia läpi uudella mielellä ja tässä kuvia ihanasta, uljaasta metsokoiraastani :-)











tiistai 19. maaliskuuta 2019

Jämälankaprojekteja: avainnauha

Talvinen sukkatehtaani on ollut aika lailla suljettuna tämän talven. Suhteeni ostamiini karkeahkoihin sukkalankoihin on ollut kriisissä, enkä ole jaksanut innostua niiden työstämisestä sukiksi. Kädet ovat kaivanneet näprättävää, joten olen etsinyt jotain touhuttavaa. Kuvittelin löytäväni helposti montakin mielekästä, mutta nopeasti toteutettavaa rannekeideaa lojumaan jääneille jämälangoilleni. En löytänyt.

Muutamasta lähteestä löysin kuitenkin tällaisen jämälankarannekeidean, jota lähdin sitten kokeilemaan: http://minttumaantakana.blogspot.com/2012/06/erilaiset-ystavannauhat.html (klik).

Näprääminen oli koukuttavaa ja teinkin näitä nauhoja uusilla värikombinaatioilla (ja paksuuksilla) melkoisen monta :-) Tässä muutamia näperryksiä esimerkkeinä.


Viimein päädyin tekemään itselleni uuden avainnauhan tällä tekniikalla. Tämä kokeiluversio on tehty puhtaasti kierrätysaineista - ei mitään turvalukkoa. Seuraavaan avainnauhaan voisin lisätä kaupasta ostetun turvalukon.


Avainnipsu on leikelty irti vanhasta mainosavainnauhasta. Niskan solmujen tilalle voisi seuraavalla kerralla laittaa turvalukon. Täytyypä kokeilla :-) Ja nauhakin voisi olla seuraavassa versiossa hieman pitempi.

Ihanaa kevään haistelua - se on jo täällä :-)

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Mihin luontolomalle huhti-toukokuun vaihteessa?

Kevät odottaa ihan nurkan takana. Lunta sataa tämän tästä, mutta se on märkää lunta ja muuttuu vedeksi hetkessä lämpötilan kohotessa.

Ihan kohta linnut pörräävät jo valmistamassa pesiään ja ruokkimassa poikasiaan. Ihan kohta...



Suunnittelen omaa kevätlomaani huhti-toukokuun vaihteeseen. Mieluusti lomailisin luonnon äärellä kotimaassa tai ihan lähellä. Hyvien lähivaihtoehtojen puutteessa voisin lähteä kauemmaskin. Mitä ehdottaisit?

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Elämä on enimmäkseen oikein hyvää :-)

Vaikken minä jaksa nauttia maaliskuun toistuvista lumisateista, koira osaa. Se jaksaa kieriä, tunkea päänsä lumen alle haistellakseen jotain ja innostua, kun jalasta kimpoaa pienen pieni lumikokkare. Heti kikkareen perässä juoksemaan ja innoissaan odottamaan uutta :-)

Lupaan koiran vuoksi jaksaa näitä tuprutuskelejä vielä jonkin aikaa. Sitten olisi kyllä ihan kohtuullista voida jo odottaa kevään etenevän ja lumisateiden vähenevän. Eikö?



Elämässä on tällä hetkellä paljon stressiä. Silti olen onnellinen aina, kun stressi ei läiky yli. Nyt pyrin hillitsemään stressiä aikataulutuksilla ja keskittymällä hetkeen kerrallaan. Elämä on enimmäkseen oikein hyvää :-)