torstai 6. elokuuta 2020

Elämän vuoristorataa ja kyhmyjoutsenen perhe

Elämän vaikeita kohtia ei kannata märehtiä liikaa. Suru on surtava ja ahdistus on purettava. Muuten on mentävä vain eteenpäin. Yksi menee nopeammin ja toinen paljon hitaammin. Kukin omaa tahtiaan.

Surut ja murheet ovat erilaisia, samoin ihmisten murheiden sietokyvyt. Aina pitää jaksaa olla hellä ja varovainen.

Sitähän me jokainen haluaisimme, jos joutuisimme oikein pahaan paikkaan. Armoa, ymmärrystä ja välittämistä. Minä ainakin.

Tärkein henkilö elämässäsi antamaan sinulle armoa, ymmärrystä ja välittämistä olet sinä itse. Aloita siitä ja panosta siihen. Aina ei voi panostaa parhaisiin ystäviin. Siksi kannattaa etsiä oma vahvuutensa ja keskittyä siihen. Olet parhaimmillasi itse itsesi paras kannustaja :-)

Elämän iloja löytyy onneksi luonnosta vaikka kuinka paljon. Tässä kyhmyjoutsenperhettä Kemiönsaaressa ihan äsken :-)

Ensin jompikumpi emoista (ja vähän poikasia).

Sitten toinen poikasistakin näyttäytyi  kuvaan asti :-)
Upeaa loppukesän jatkoa!

tiistai 4. elokuuta 2020

Kesämuisteluja ja tuulihaukan poikasia

Olen päätynyt jälleen kerran siihen, että kesät eivät ole minun parasta aikaani. Kevät ja syksy ovat jotenkin paljon vetovoimaisempia. Ja niihin liittyy paljon enemmän positiivispainotteisia muistoja. Kuten perheen syksyiset Kanarian matkat aikoinaan. Ne olivat ainoita yhteisiä lomamahdollisuuksia koko perheelle siihen aikaan ja niitä varten jouduttiin pyytämään koulusta lapsille vapaata - toki koulukirjatkin tulivat mukaan matkoille. Mutta ne olivat hyvin matkoja :-)

Kesiin ja jopa nimenomaan loma-aikoihin on mahtunut vuosien varrella isompia ja pienempiä vastoinkäymisiä ja havereita. Ensimmäisenä tulee mieleen se kesä, kun oltiin tilattu remonttimiehet vaihtamaan talon ulkovuorauksen uuteen. Me - tai siis mies - tilasi uudet laudat ja maalit sekä purki vanhan laudoituksen pois. Se oli todella rankka fyysinen rupeama. Mutta sen jälkeen meidän piti kerrankin lähteä koko perheen yhteiselle kesälomalle.

Remonttimiehet eivät sitten tulleetkaan. Miehen soittaessa heille, kun mitään ei kuulunut, vastasivat, etteivät nyt sittenkään ehdi. Siihen jäivät lomasuunnitelmat. Ja siitä käynnistyi vieläkin isompi remonttivaihe. Taloa ei voinut jättää odottelemaan ilman ulkolaudoitusta eikä sille kesälle ollut enää mahdollisuutta saada ketään muutakaan työtä tekemään. Meidän perheemme ei ollut yhtään tyytyväinen. Tässä vaiheessa remonttia minäkin auttelin osaltani kykyjeni mukaan.

Tämän seurauksena muuten päätimme sitten, että syksyllä lähdetään yhdesssä lämpimään korvaamaan väliin jäävää kesälomareissua. Mentiin sitten ensimmäisen kerran koskaan Kanarialle :-)

Sitten oli se kesä, kun minä ja lapset menimme häihin ja kesälomalle Unkariin. Poika juoksi päin kirkasta lasiseinää, joka ei ollut karkaistu. Se tuli terävinä viipaleina ja puikkoina alas. Huuto oli kova ja verta tuli vielä enemmän. En ollut koskaan ennen sitä pelännyt niin paljon. Onneksi selvittiin haavoilla, arvilla ja verenvuodoilla. Rantaloma sai hieman uuden käänteen, kun päätä ei saanutkaan kastaa. Vierailu Unkarilaisessa sairaalassa oli myöskin kokemus. Jäin säikyksi pitkäksi aikaa ja menettämisen pelko eli vahvasti mukana kauan.

Yhtenä kesänä mies teki kattoremppaa ja aina pelotti hänen katolla olemisensa. Olin paikallisilla Elomessuilla, kun lapset soittivat hädissään ja kertoivat, että isä on pudonnut katolta. Asumme vanhassa rintamamiestalossa ja sellaisen katolta riittää matkaa maahan. Juoksin autolle ja ajoin kotiin. Mies oli ystävien ihmetellessä kiivennyt uudelleen katolle viimeistelemään töitä, etteivät tuulet ja sateet pilaisi hommaa, jos pitäisi pitemmäksi aikaa keskeyttää työt. Suostui tulemaan vihdoin alas ja minä kuskasin hänet sairaalaan. Toki noita remonttihavereita oli tapahtunut jo monesti ennenkin ja reitti ensiapuun oli tullut vuosien aikana tutuksi ;-)

Ja vielä yksi kesä: miehen vanhemmat olivat saapuneet meille juhlistamaan miehen syntymäpäivää. Kahviteltiin ja tehtiin kaikkea arkistakin. Sitten kesken kaiken appi kuoli siihen pihalle. Mies elvytti, anoppi oli luonnollisesti pois tolaltaan, minä lohduttelin lapsia ja soitin hätänumeroon. Mitään ei ollut tehtävissä. Jokainen arvaa, ettei loppukesä ollut entisensä. Eikä muutama seuraava kesäkään.

Mutta kaikista niistä on selvitty, kuten muistakin vähemmän haastavista kesähavereista, joita tekevälle ja touhuavalle perheelle vain väistämättä kai sattuu. Se tietoisuus, että selviää aina ennen pitkää jotakuinkin kaikesta, on melkoinen voimavara. Onneksi sitä tarvitse käyttää kovin usein.

Mutta niistä 'raikkaista' kesämuisteloista noihin ihaniin tuulihaukan poikasiin 💗. Olen niin myyty niiden kanssa. Kuvia tuli räpsittyä niin paljon, että niitä saattaa riittää käsiteltäväksi vielä pitkäksi aikaa. Pääsin kuvaamaan niitä kerrankin sellaisesta paikasta, etten varmasti häirinnyt niitä. Kerrankin ei tarvinnut tyytyä vain muutamaan räpsyyn ja kiitää pois paikalta niiden rauhan takaamiseksi 😊



Alla olevalla poikasella on vielä ihanat vauvahapsut päässä 💗


Ihana kypsä kesän vaihe on aluillaan. Minusta se on parasta aikaa kesässä. Vielä riittää lämmintä, jopa hellettä loppuviikoksi. Silti yöllä on viileämpää eikä tarvitse kärvistellä kuumuudessa.

Ihanaa kesäviikon jatkoa!

maanantai 3. elokuuta 2020

Viimeinen lomapäivä, ensimmäinen harmaahaikara

Tänään on tämän lomapätkän viimeinen lomapäivä. On tuntunut taas niin upealta viettää viikonlopun jälkeen vielä yksi lomapäivä ennen töiden aloittamista. Tämä käytäntö sopii minulle kuin nenä päähän. Samalla ensimmäinen työviikko on hieman lyhyempi eikä pitkän pitkä kituviikko töihin paluun rytmittämisen kanssa :-)

Aamulla heräsin ennen aikojani. Puolisen tuntia kääntelin kylkeä ja sitten päätin lähteä ulkoiluttamaan kameraa. Aamuksi oli luvattu hyvää säätä. Aamiaisleipä kassiin, termospulloon lämmintä teetä mukaan ja matkaan.

Kun perillä näin ison linnun liihottavan kohti, virittelin kameran asemiin ja aloin kuvata. Aina kannattaa ensin kuvata ja vasta sitten ihmetellä. Tilanteet menevät ohi niin nopeasti. Osoittautui, että iso hiljaistakin hiljaisempi liihottelija olikin minun kesäni ensimmäinen harmaahaikara :-)

Ensimmäiseen kuvaan tunki itsensä harmaahaikaran seuraksi myös pieni haarapääsky :-) Kuvasta näkyy myös harmaahaikaran erittäin lyhyt takatukka, tämä on siis nuori yksilö. Tukan kasvattamiseen tarvitaan aikaa ;-)




Olen saanut parin viikon aikana metsäreissujen tuliaisina jo kolmesti isoja kutiavia paukamia. Tai siis ne ovat vielä metsästä tullessa vain kutisevia, punaisia ja hyttysen piston kokoisia. Mitään pistosta en ole millään kertaa tuntenut, vähitellen on alkanut vain kutittamaan. Tunnin sisällä paukamat ovat kasvaneet jo todella isoiksi. Ensimmäisellä kerralla neljän viereisen paukaman kunkin halkaisija oli ehkä noin 3 cm. Tuorein tämänpäiväinen yksinäinen paukama kämmenselässä on halkaisijaltaan ainakin 6 cm. Aikaisemmin tilanne on nollaantunut vuorokauden aikana (olen ottanut ekstra-annokset antihistamiinia). Toivottavasti tällä kertaa käy samoin.

lauantai 1. elokuuta 2020

Tuulihaukan poikanen omalla aterialla

Tuulihaukan poikaset ovat lähteneet pesästään. Pesäpönttö oli tyhjä ja yksi poikasista (näin oletin sen pelottomasta käytöksestä) päivysti aidalla. Yhtäkkiä se lennähti pellolle muutaman metrin päähän. Kuvista päätellen se löysi sieltä jotain syötävää :-)






Tuulihaukka on jalohaukka ja haukaksi melkoisen pieni otus, kuten jalohaukat yleensäkin ovat :-) Tuulihaukan pituus on 31-37 cm. Vertailun vuoksi: varpushaukan pituus on 29-34 cm, kanahaukan pituus 49-56 cm ja ruskosuohaukan pituus 43-55 cm.

Tuulihaukan lisäksi näin tänään kärpän - elämäni ensimmäisen kerran eläintarhan ulkopuolella eli ihan luonnossa! Ajoin autolla pientä tietä pitkin ja kärppä rynnisti tien yli aivan edessäni. Enhän minä siitä kuvaa saanut tietenkään. Kun sain auton pysäytettyä, kärppä oli jo tyystin kadonnut. Ihana uljas pieni otus se oli!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Koira operaatiossa, sinisiipi korrella ja villasukkien kuivatusteline ;-)

Eilen koiruli kävi eläinlääkärissä operaatiossa, jonka ajaksi se jouduttiin nukuttamaan. Loppupäivä, ilta ja alkuyö olikin sitten hoivaamista ja vahtimista. Tokkurainen koira ei malttanut millään jäädä paikalleen lepäämään, vaan tämän tästä piti nousta istumaan, mieluummin jopa seisomaan. Se saattoi jopa kävelläkin jonkin matkaa, mutta siihen se veto sitten loppuikin. Siihen jäätiin paikoilleen seisomaan, hieman huojumaan ja väsyneenä nytkähtelemään. Sylissä oli hyvä paikka, vähän myöhemmin kelpasi lepoon pari muutakin paikkaa.


Puolen yön jälkeen me molemmat olimme riittävän väsyneitä käydäksemme nukkumaan ;-) Minä en välittänyt enää olla huolissani selvästi jo hyvin lepäävästä koirasta ja päästin sen vierestäni sätkymästä lattialle. 

Aamulla koira olikin jo kuin uudesti syntynyt :-) Ääni oli vähän hukassa, mutta kovasti haukkuvalle vahtikoiralle se oli ihan tervetullutta vaihtelua - kuten myös isäntäväelle. Iltapäivällä murina jo onnistui ja myöhemmin päästiin taas jo haukkumisenkin makuun.

Talon vieressä kasvanut pihakuusi sai päätyä pätkiksi maanantaina. Se oli iso jo, kun muutimme tänne 26 vuotta sitten. Viime vuosina sen oksat ovat raapineet kovasti kattopeltejä ja niitä on pitänyt leikata vuosittain. Tiheäoksaisen kuusen oksien leikkaus ei ole amatööreille helppoa eikä homma olisi jatkossa käynyt yhtään helpommaksi. Lisäksi kuusi kasvoi ihan turhan lähellä taloa, välimatkaa talosta runkoon oli ehkä kolmisen metriä.

Nyt keittiöön tulee valoa! Ja keittiöstä näkee jopa ulos! Puita jäi jäljelle pihaan vielä ihan ruuhkaksi asti. Kukaan ei menettänyt mitään. Ehkä risteyksestä, jossa kuusi sijaitsi tuli jopa hieman turvallisempi.

Hohtosinisiipi on odottanut kovasti kuvansa julkaisua ;-) Taisikin olla tänä kesän ensimmäinen kuvaamani sinisiipi. Jo oli aikakin. Sinisiipien tunnistamisessa siipien alapinta on todella tärkeässä osassa. Niistäkin kannattaa ottaa aina omat tunnistuskuvansa.


Ja vielä kuva tyttären villasukkien kuivatuksesta. Keksin mielestäni niiden kuivatukseen erinomaisen telineen. Keittiöjakkaran uusi sivuvirka ;-)


Ihania sateiden välisiä hetkiä heinäkuun loppuun!