sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kranssi kelpasi linnuille :-)

Uusi sydänkranssi kelpasi kuin kelpasikin linnuille :-) Kaikki sen valmistamiseen liittyvä sotku siis kannatti, lisäksi opin paljon seuraavaa kertaa varten.

Lähtötilanteessa kranssihan näytti tältä:


Pohjana oli Finnmarin liikkeestä ostettu perin edullinen punoskranssi. Siihen päälle sitten rasva-siemen-pähkinäseosta. Ei lähellekään täydellisen kaunis, mutta linnut tykkäsivät :-)

Lauantaina kranssi oli jo melkein popsittu tyhjäksi ja vierailijoita riitti vieläkin tämän tästä.






Ja tältä kranssi näytti lauantai-iltapäivän päätteeksi...


Ostin kaksi hieman erilaista kranssia. Toinen on nyt kuorrutettu ja paikallaan. Tämä on sunnuntain viimeisten nokkimisten jälkeen otettu pois odottamaan uudelleen kuorruttamista :-)

Pihalta löytyi muuten vähän kauempaa paikka, jossa kuusitiainen on nähtävästi käynyt kamppailunsa. Melkoisten painimisen jälkien lisäksi lumessa oli verta. Onneksi kuusitiainen on käynyt tänäänkin reippaana ruokailemassa, eikä näyttänyt yhtään vähävoimaiselta. Ehkä tämä tästä :-)

Tsemppiä kaikille viimeiseen kokonaiseen viikkoon ennen joulua! Jaksetaan! :-)

26 kommenttia:

  1. Onpa hieno kranssi linnuilla. Hyvin niille kelpaa ja on hienot kuvat:)

    VastaaPoista
  2. Hieno ja maukas kakkukransssi. Kuusitintti on ihana muiden ohella <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat ja onneksi pieni kuusitiainen on sitkeä kaveri. Näin jossain kuvan ja vinkin rasvaseoksen levittämisestä suoraan kuusen oksille. En ole kokeillut mutta taidan yrittää. Tuo sinun kranssisi on niin kaunis, koriste aivan ruokintapaikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula!

      Töyhtötintti laittoi aikoinaan blogiini linkin sivulle, jossa oli tuo kuusen oksalle levittämisjuttu. Siitähän minä tähän kranssikuttuun tavallaan innostuinkin - törmättyäni ensin näin edulliseen kranssiin, jota arvasin kokeilla.

      Kuusen oksille levittelin rasvasiemenseosta ja ne olivat seuraavana päivänä kuin tyhjiksi kalutut :-) Tuon pystyssä olevan puupökkelönkin päälle ja kylkiin olen mömmöä levitellyt ja hyvin käyvät sieltäkin rasvaa naputtelemassa...

      Poista
    2. Ai sun blogistako sen jutun olinkin löytänyt :) Tuo oksiin levittäminen kiinnostaa sikäli, kun nyt sataa vettä lähes joka päivä niin avoimella paikalla rasvaseos likoaa. Kuvittelisin että kuusen suojissa se kestäisi paremmin, tai sitten ei...

      Poista
  4. Meillä tarjoillaan vain kaupan rasva- ja pähkinämakkaroita. Hyvin ovat kelvanneet vaikkei estetiikka ole paras mahdollinen. Kuusitiainen on sitkeä, kyllä se selviää jos pääsee lentämään ja ruokaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä tuota estetiikkaa suunnitellut, kranssi vain hyppäsi tavallaan eteeni ja siitä ja Töyhtötintin laittamasta linkistä tämä ajatusleikittely lähti. Ja tietenkin joistakin upeista ruokintapaikkakuvista, joita olin aikaisemmin nähnyt ja kadehtinut niitä kuollakseni... ;-)

      Kuusitiainen näyttää olevan sitkeä sissi...

      Poista
  5. Kyllä linnut tietää milloin on erikoisherkkuja kauniisti tarjottuna!

    Minullakin oli "leipomispäivä" linnuille tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunistakin enemmän tuo on helppo linnuille. Helppo pitää kiinni ja nokkia naputtaa...

      Jäänpä kurkkimaan leipomuspostausta :-)

      Poista
  6. Ruokaa kuluu taas aikamoisia määriä! Vesisateiden aikana vähemmän. Vein tänään kaupan pötkylänkin. Ettei lopu kesken.Lauantaina tytär oli herännyt siihen, että ikkunaan "koputeltiin", sillä kertaa oli ruoka loppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaa kuluu :-)

      Meillä on sellaisia moniviritelmiä, että aina jotain löytyy, vaikka jokin väliaikaisesti loppuisikin. Hyvä niin :-)

      Poista
  7. Kaunis kattaus linnuille! Kuusitiainen on niin söpö :)

    VastaaPoista
  8. Hienon näköinen kranssi :) Kyllä tuota kelpaa nokkia.

    VastaaPoista
  9. Kattaus on osa ruokailunautintoa, linnuillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä helpommin ruoka on esillä, sitä parempi. Kranssi on linnuille helppo :-)

      Poista
  10. Hyvin on kranssi maistunut. Voi sitä kuusitiaista, hyvä kun ruoka maistuu, ehkä se toipuu.
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvältä näytti vielä eilen kuusitiaisen meno. Tänään olen ollut kotona vain pimeän aikaan eikä näköhavaintoja siksi ole.

      Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin :-)

      Poista
  11. Tosi hieno kuvaustausta linnuille, kuitenkin niin että lintu on pääosassa!
    Nyt pistetäänkin ideoita poikimaan ja linnut nauttii :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!