tiistai 9. joulukuuta 2014

Linnunruokasotkukoristelma ;-)

Tytär tuli kotiin joululomalle ja koira meni onnesta sekaisin - se oli hassun hauskaa katseltavaa :-)

Viime viikonloppuna kävin ostamassa uudesta Goodman-kauppakeskuksestamme Finnmarin liikkeestä pari kaunista sydänkranssia. Otinpa ensimmäisestä kuvankin, mutta hukkasin sen johonkin. Kranssin korkeus on 20-25 senttiä, sellaista koripunottua mallia. Kranssin hinta oli vain kaksi ja puoli euroa.

Käytin tuota pohjana lintujen ruokinta-asetelmalle. Rasvaa ja siemeniä sekaisin ja ensin tuntui siltä, ettei mikään jähmety mihinkään. Lauantaiaamuna nostin kranssin pakastimesta ja ripustin sen metsästä tuodun kepukan nokkaan lintuja odottamaan. Muutama kävi maistelemassa, mutta hyvää kuvaa en onnistunut saamaan. Mutta onhan se hauska viritelmä, vaikkei se nyt heti kellekään maistuisikaan. Ja kun oikein tiukka paikka tulee, sekin varmaan kelpaa :-)

Jos tuo rasva ja siemenet kelpaavat, voisin kuorruttaa kranssin myöhemmin uudestaan. Katsotaan nyt, tuleeko uudelleenkuorrutukselle tarvetta... (Jälkeä ei kannata kauhistella - tämä oli ensimmäiseksi yritelmäksi aivan fantastisen onnistunut ;-))



20 kommenttia:

  1. Olitpa kekseliäs! Tuohon malliin on lintujen hyvä laskeutua ja tosiaan voi uusiokäyttää, kerta toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Kekseliästä tosiaan :) Luulisi maistuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Jos ei maistu, niin roikkuupa siinä kuitenkin kaikesta huolimatta ;-)

      Poista
  3. Hieno idea jouluiseen aikaan, pitääpä yrittää tehdä (kunhan tulisi pakkasta) Pakastimet täynnä, joten siitä ei nyt apuja saa.

    VastaaPoista
  4. Vaude! Oikein käytännöllinen ja silmäämiellyttävä ratkaisu!

    VastaaPoista
  5. Kaunishan tuo on. Kyllä se linnuille kelpaa, kunhan vähän ilmat kylmenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Ennemmin tai myöhemmin ilmat kylmenevät - viimeistään kesällä ;-)

      Poista
  6. Mahtavaa, kun teet tällaisia erilaisia ruokajuttuja linnuille! Kunhan pakkaset tulevat, niin linnut eivät malta pysyä pois tällaisista ruoka-apajista!

    VastaaPoista
  7. Kaunis! Ja taatusti lintujen mieleen:)

    VastaaPoista
  8. Minua huvittaa, kun kuvittelen koiran mielessäni! Ääntelikökin? Ja pyöri ympäri? Häntä heilui vimmatusti? On ne niin suloisia :)

    Nyt vasta hokasin (kuvaani tarkemmin katsottuna), että siellähän on se kranssi. Ymmärsin asian ensin niin, että olit inspiroitunut sydämen muodosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira oli niin sekaisin, että ininän, läähätyksen, pyörimisen, matelemisen ja kevyen hyppimisen lisäksi tarvittiin kaikkea mahdottoman tolkutonta ja epäsymmetristä toimintaa ihan joka väliin... Olihan se liikuttavaa :-)

      Inspiroiduin muodosta niin paljon, että omin sen koko ruokahökötyksen rungoksi :-)

      Poista
  9. Kyllä olit kekseliäs kyllä linnuille kelpaa ruokailla On hauska nyt seurata miten ne siinä nautiskelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Tänään vilkuilin muutamaan otteeseen etäpäivän aikana ruokintapaikalle, mutta sade ohjasi linnut hyvin suoraviivaiseen toimintaan - suoraan siemenautomaateille ja takaisin. Vaan jospa sitten viikonloppuna?

      Poista

Kiitos kommentistasi!