maanantai 16. helmikuuta 2015

Tietokone kuoli, orava ei

Tietokone teki töissä kuolemaa koko päivän. Ei sillä paljon saanut tehtyä. Oli kuulemma hitain kone, jonka tuo minua auttamaan tullut it-ihme oli pitkään aikaan nähnyt. Oli sitä mieltä, ettei siitä kalua tule, vaan uusi pitäisi hankkia. Joten nyt sitten hankitaan. Ainakin olen ekologisesti käyttänyt koneen aivan sinne hamaan tappiin asti :-)

Turhauttavan hidastempoinen päivä ei tuntunut yhtään kevyemmältä kuin muutkaan päivät. Kumma juttu...

Meillä oli muuten aamulla 17 astetta pakkasta. Helsingissä oli tietty paljon vähemmän, mutta niin oli myös Rovaniemellä. Olikohan todella kylmää aamulla missään muualla kuin Hämeessä?

Eilinen kurre tavoitteli omenapuussa roikkuvan siemenautomaatin antia...

Ensin kiivetään omenapuuhun ja lähestytään siemenautomaattia ylhäältä päin.


Hypätään automaatin päälle ja viuhdotaan häntää, vähän naksutetaankin. Saadaan merkattua oma reviiri ja syömäpaikka.


Sitten ihmetellään, miten siitä laitteen päältä pääsisi käsiksi ruokaan.


Koska ensimmäinen kerta ei onnistunut, puuhun piti kiivetä uudestaan. Ja uusi yritys yläkautta lähestymiseen.


Pienen ihmettelyn jälkeen oikea lähestymiskulma löytyy ja ruokia pääsee kuin pääseekin napostelemaan.


Veri kai menee oravallakin päähän ylösalaisin roikkuessa, joten välillä täytyy nousta pystyyn, mussuttaa viimeiset kourissa ja poskissa olevat siemenet nassuun ja sitten voi katsella maisemia.


Hyvä päivä - oravallekin :-)


28 kommenttia:

  1. Ihana Kurre! Minä en vielä luovuttanut vanhan koneeni kanssa ja hyvä niin huoltomies sai sen henkiin heräteltyä ja toimii taas suhteellisen hyvin, eihän tämä vanhakaan vielä ole, oli vaan tupaten täynnä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään luovuttanut, mutta it-hemmo oli sitä mieltä, ettei siitä enää parempaan ole. Ja jos käynnistäminen ja sähköpostin avaaminen kestää 20 minuuttia, eihän siitä enää työn tekemiseen ole. Esimieskin tykkää, että teen töitäkin ;-)

      Poista
  2. Joskus se on tietokoneellekin järjestettävä saattohoito. Meillä ylennsä jätetään "varaosiksi" kun noita koneita on lukuisia täällä kotitoimistossa.
    Orava voi mennä sirkukseen esiintymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun koneeni on työpaikan työkone, joten he sitten hoitavat sen paremmille metsästysmaille.

      Oravasirkus voisi olla hauska ja arvaamaton ;-)

      Poista
  3. Ykkös- ja neloskuvassa on todella hieno valo ja taustan pallerot.

    VastaaPoista
  4. Kurre on kyllä kiva kuvattava ja kuvasi aivan ihania:)

    Pakkasesta, meillä oli eilen aamulla 20 astetta ja lisäksi kylmä viima. No nyt taas ollaan alle kymmenessä asteessa eikä tuulekaan. Ihan kiva ulkoilusää.
    Mukavaa laskiaistiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Sarkastisen lohduttavaa, että teilläkin on kärsitty 'kovasta' pakkasesta... Eiköhän tämä tästä vain parane :-)

      Poista
  5. Nämä oravakuvat ovat ihan parhaita! Meillä jäi tänä talvena lintulauta laittamatta - nyt olisi sairastellessa kiva katsella ulos ja lintujen sekä oravien puuhia seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Nyt sinun täytyy seurata lintuja oravia sitten vain netistä. Onneksi kuvia ja videoita maailmassa riittää :-)

      Paranemisia!

      Poista
  6. Minäkin olen usein ajatellut, että oravat ovat kuin pohjolan apinoita. Ketteriä ja leikkisiä.
    Kumma kyllä, usein ne hidastempoiset työpäivät vasta pitkiltä tuntuvatkin. Työn parissa aika kuluu siivillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjolan apina kuulostaa hyvältä :-)

      Se on totta, että pieni tohina pitää olon vireänä ja päivän viihtyisänä :-)

      Poista
  7. Kurre on taitavan notkea ja kekseliäs.
    Hienoja kuvia kurren touhuilusta.

    VastaaPoista
  8. Heh, onpas notkea orava :) Hauska kuvasarja.
    Hienoa että saat uuden koneen duunissa... hidas kone on raivostuttavan turhauttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ame!

      Uusi kone saapui jo tänään. Aamupäivän sinnittelin läppärillä ilman hiirtä (inhoan sellaista ;-)), mutta puolen päivän jälkeen ritari armas kävi tuomassa ja asentamassa minulle uuden koneen :-)

      Poista
  9. Kure on kekseliäs ja sinnikäs :)

    VastaaPoista
  10. Oi toivottavasti saat uuden ja hienon, ennen kaikkea tehokkaan koneen. Saattelit vanha viimeiselle matkalle =D. Upeita kuvia oravasta. Ne on kyllä niin veikeitä ja vikkeliä eläimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Uusi kone on hyvä. En ole ehtinyt käyttää sitä vielä paljon, sillä tänään olin pitkästä aikaa etäpäivällä. Hyvä riittää minulle enemmän kuin mainiosti :-)

      Poista
  11. Hauska kurretarina ;) Oravia on kyllä mukava seurata.

    Oli meillä täällä pohjoisessa juurikin 17 astetta pakkasta vaikkei Rovaniemellä asti ollakkaan;) Ja nyt ollaan nollassa, aurinko mukavasti sulattaa lunta! Kevät on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Betsy!

      Kovasti samanlaiset kelit siellä teillä sitten kuin täälläkin. Meillä oli tänään päivällä plussaa kaksi astetta. Kyllä se kevät sieltä tulee :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!