sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Siivekkäitä kevään merkkejä :-)

Ihanaa kevättä mahtui tähänkin päivään, vaikka ilman lämpötila oli pakkasella ja navakka hyinen tuuli teki säästä vieläkin kylmemmän oloisen. Aamupäivä oli harmaata, sitten alkoi aurinko pinnistellä tietään ihmisten ilmoille. Ja onnistuihan se :-)

Iltapäivällä kävin katsastamassa peltoja, sillä pelloilla tuntuu olevan nyt kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä lintuelämää. Monet vedet ovat vielä jään peitossa, vaikka sulaakin löytyy virtaavista kohdista.

Ensimmäisenä tuli löydettyä kevään ensimmäinen kurkiparini! Upea fiilis... Kurjet olivat kaukana ja sen lintutornin alueen ainoat minulle näkyvät eläväiset, mutta se riitti enemmän kuin tarpeeksi. Nyt viimeistään on kevät korkattu :-) Kuva kaukaa, mutta kyllä ne kurjiksi tuosta erottaa... :-)


Poistuessani vaihdettiin muutama sana vastaantulevan pariskunnan kanssa ja he vinkkasivat paikasta, jossa voisi olla paljonkin joutsenia. Tottakai suunnistin etsimään paikkaa. Luulen löytäneeni paikan, mutta siellä oli vain kaksi joutsenta, joista sain kuvan aika kaukaa. Lähestyessäni paikkaa mutkan takaa joutsenet olivat vaihtaneet maisemia. Onneksi joutsenparin lisäksi paikalla oli kymmeniä metsähanhia (näin luulisin). Ne olivat paikalla vielä, kun pääsin lähemmäs. Niistä kuvia sitten myöhemmin. Tässä joutsenparin ja hanhien yhteiskuvaa :-)


Ihanaa alkavaa kevätviikkoa!

18 kommenttia:

  1. On se kiva kun näitä muuttotipuja alkaa näkyä! :) Ajelin viikonloppuna parikin kertaa Vuorentaan peltojen ohi, mutta näin vaan naakkaparven. On se onnesta paljon kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se onnesta kiinni. Tiirasta löytyy paikkoja, joissa tuuri käy keskimääräistä ehkä useammin... Hattulassa ja Janakkalassa on monia hyviä paikkoja...

      Poista
  2. Kurjetkin jo, hienoa!

    Onhan paljon hanhia, isoja lintuja nekin, mutta joutsenen rinnalla pieniä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjet olivat kova juttu - ei mitään talvilintuja nääs :-)

      Poista
  3. Oi miten paljon hanhija joutsenet kivooja Minäkin näin 4 joutsenta mtta en kerinnyt otaa kuvaa kun lensivät liian kaukaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanhia oli paljon, ihana näky :-)

      Välillä lentävät niin yllättäen ohi, ettei niihin ehdi kameran kanssa mukaan, vaikka olisi kuinka 'valmiina' :-(

      Poista
  4. Kurjetkin jo täällä.
    Kivaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  5. Kurjetkin ovat jo tulleet, hieno juttu!

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat, niin se kevät etenee ja muutolinnut palaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!

      Nyt tapahtuu joka päivä jotain... Elämä pulpahtaa vireyteen hetkessä mahtavalla voimalla... :-)

      Poista
  7. Ensimmäisiä kevään kurkia! Upeaa! Itse en ole vielä kurkia nähnyt tälle keväälle.
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On upeaa :-) Olin aivan täpinöissäni pitkän ja pimeän talven jälkeen moisesta iloisesta yllätyksestä =D

      Poista
  8. Kevät on todellakin täällä ja lintuja alkaa näkemään. ihan innolla odotan taas, että pääsen merelle ja kuuntelemaan haahkojen "motkotusta". Minusta se on niin hauskaa. Ihanaa kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kevään jatkoa sinullekin. Meidän perheessä kevät on minun julistuksellani aloitettu virallisesti jo about pari päivää sitten ;-) (Täytyy muistaa kertoa muulle perheelle...)

      Poista

Kiitos kommentistasi!