sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kaunista kesäaamua

Eilen aamulla poikkesin tavoistani ja heräsin aikaisin. Katsoin ikkunasta ja toivoin, että keli olisi ollut kurja, jolloin olisin voinut käydä samantien takaisin nukkumaan ;-) Mutta kaunistahan ulkona oli, joten ulkovaatteet yöpuvun päälle ja laiturille kuvaamaan. Aurinko oli vasta nousemassa ja sitä ennakoiva puna värjäsi taivasta. Lahden pohjukassa oli usvaa ja yhdistelmähän on mitä herkullisin kuvaajan silmin :-)

Viimeinen mökkiaamu tuli siis dokumentoitua ennen kukon laulua ja nyt on lupa nukkua seuraavina aamuina taas pitkään. Paitsi että tiistaiaamuna olen piilokojulla kuvaamassa enkä todellakaan aio nukkua silloin pitkään :-)

Eilisaamun kesätunnelmat tässä - ei haittaa yhtään, vaikkei tänään ole ollutkaan yhtä kaunista...



36 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!

      Ei voi sanoa, että oli koko ajan vain kurjaa keliä ;-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Edellisenä iltana sataa ropsautti, joten aamu-usvaa oli odotettavissa. Aurinko sitten kauniisti tarjoili värejään :-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Täytyisi kai ryhtyä heräilemään useammin paljon aikaisemmin... :-)

      Poista
  4. Upea aamuhetki kauniisti kuvattuna!

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat. Tuollaiset laittaisi vaikka seinälle.

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus, miten hyviä kuvia olet onnistunut saamaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa Susanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Nyt olen kyllä vähän kateellinen, sillä tahtoisin löytää itseni tuommoisesta paikasta joskus. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin onnistui tälläkin kerralla mökkipaikan valinta - tosin säät ovat aina itsestä riippumattomat :-) Tuota lintumäärää tosin ei luvattu missään - siinä suhteessa olimme myös kovasti onnekkaita :-)

      Poista
  8. Oi joi, no näitä kuvia ois kattonu vaikka usiamman. Onneksi heräsit, näin hienoa hetkeä ei kannata ohittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pelaguu :-)

      Toinen suunta ei ollut ollenkaan näin kaunis, joten kuvia tuli kovin kapealta sektorilta. Todella paljon toinen toisensa näköisiä... ;-)

      Poista
  9. Todella kaunista, kannatti herätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kannatti :-)

      Aamuheräämiset ovat minulle mahdottoman vaikeita juttuja ja siksi niitä pitää aina suunnitella :-)

      Poista
  10. Aivan upeita kuvia! Kyllä kannatti herätä aikaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina!

      Koirakin osasi jo köllötellä kiltisti laiturilla puolituntisen kuvaussession ajan :-)

      Poista
  11. Ihana väri ja tunnelma kuvissa! Kesäaamut ovat ihania (kuulun aamuvirkkuihmisiin :-D).
    Minulla on sinulle blogissani jotain :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninnu - tartun mielelläni haasteeseen :-)

      Olen syvästi kateellinen kaikille aamuvirkuille ihmisille. Minulla olisi aamuvirkkuudelle niin paljon käyttöä... ;-)

      Poista
  12. Vallan ihanat kuvat kauniista kesäaamusta, hieno valo ja väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo hetki ennen auringonnousua - ja vastaavasti auringonlaskun jälkeen... Menee aina vain niin nopeasti ohi. Onneksi voi ottaa kuvan :-)

      Poista
  13. Oi kun kauniit kuvat <3 mukavaa kesän jatkoa sinulle :)

    - Ronja -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ronja!

      Mukavaa kesän jatkoa sinullekin!

      Poista
  14. Hieno tunnelma kuvissa. Kannatti herätä.

    VastaaPoista
  15. Kauniit kuvat, näissä on ihana tunnelma ja rauha. Voi kun joskus itsekin jaksais nousta ennen kukonlaulua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kerran vuodessa jaksaa, kun nukkuu ihan kuvauspaikan tuntumassa... :-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)