Mikä ihana yllätys ja huikea kokemus!

Sunnuntaina ennen laulujoutsenten kuhertelun ja reviiritouhun kuvaamista olin toisen pellon laidalla. Puista kuului melkoisen keväistä linnun laulua ja yritin erottaa kuusten oksilta lintuja. Hain yhä parempaa paikkaa ja sitten huomasin viherpeipot kuusten latvassa. Viherpeippoja olen nähnyt tänä talvena poikkeuksellisen vähän, joten tämä oli iloinen, vaikkakin etäinen yllätys.

Seuraava yllätys tuli heti viherpeippoyllätyksen jälkeen. Se oli iso ja hyvin lähelle tuleva juttu. Lintuja tiiraillessani huomasin jonkin muutoksen lintujen toiminnassa. Enää en hahmota, lähtivätkö ne lentoon vai hiljenivätkö vain. Sitten kuului kohtalaista ryminää ihan vierestä ja niin siitä pellon laidassa olevasta metsäkaistaleesta rynnisti pellolle valkohäntäkauris jos toinenkin. En tiedä, kuka siinä pelästyi eniten, minä vai joku heistä. Kukaan meistä ei selvästikään ollut varautunut tilanteeseen.

Valkohäntäkauriita putkahteli metsän kätköistä lopulta viisi kappaletta. Ne olivat niin näkymättömiä, kunnes putkahtivat pellolle. Äänettömiä ne eivät olleet tuolla rynnistyksellä. Pelästyivätköhän tiellä kipittävää hevosta kärryineen vai onkohan tuo vain se tapa, miten metsästä saavutaan pellolle?

Minut huomattuaan ne eivät jääneet paikoilleen, vaan kiihdyttivät vauhtiaan. Hetkisen kesti, että sain kameran taas mukaan vauhtiin.

Ensimmäisissä kuvissa näkyi vain osa kauriista, mutta nopeasti ne juoksivat kauemmas ja kuvausetäisyys alkoi taas toimia.

Olipas huikea kokemus! Olen niin kiitollinen tästä kohtaamisesta - kaikkea sitä näkee, kun kulkee, pysähtyy ja pitää silmänsä auki. Jos ei aina, niin ainakin joskus.

Tänään meillä paisteli aurinko. Se piristi mieltä. Muuten viikko on aika ruuhkainen, mutta kyllä se menee tällaisen luontosunnuntain jälkeen :-)

Ihanaa viikon jatkoa!