perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun alun pöhinää

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä... Lumi tulee ja menee, mutta joulukuu ei siitä juurikaan välitä. Tässä ollaan :-)

Varailin junalippuja työmatkoille (kotoa töihin ja takaisin) tammikuun puolelle asti. Aikaa vievää puuhaa, kun siihen paneutuu, mutta samalla pääsee maistelemaan esimaistiaisia tulevista matkoistaan. Pientä seikkailun makua siis jo nyt. Puhumattakaan siitä, että ajoissa matkan varaamalla säästää silkkaa rahaa :-)

Vr ei siis TODELLAKAAN sponsoroi minua mitenkään, mutta pihinä ihmisenä innostuin siitä, miten suunnittelemalla elämääni hyvissä ajoin eteenpäin voin säästää oikeasti ihan euroja. Jos siis tiedät matkustavasi junalla tammi- tai helmikuussa johonkin, kannustan sinua ostamaan matkat jo nyt. Sama matka, mutta halvempi hinta. Yhtään enempää en tässä Vr:n puolesta mainostele, etsi itse lisää tietoa, jos aihe kiinnostaa.

Etätyö on tuonut ylpeyttä ja rohkeutta työhöni. Tänään etätyöpäivä oli kiireinen ja yllättävän palaveritäyteinen, mutta kotona töiden tekeminen melkein tuplaa intoni ja jaksamiseni. Olen tehnyt etätöitä yksityisellä sektorilla jo 20 vuotta sitten ja 'trendin' rantautuminen julkiselle sektorille on antanut minulle virtaa työn tekemiseen ja intoa työssä menestymiseen :-)

Nyt on se aika, kun pitää miettiä joululahjatoiveitaan. Vaihdamme virallista ja epävirallista lahjatoiveinfoa perheen sisällä ja yritämme kaiken kiireen keskellä miettiä, mitä oikeasti haluaisimme joululahjaksi. Lapsena toivelista oli pitkä, lähes loputon. Kun ikää karttuu, toiveita onkin paljon vaikeampaa löytää ja eritellä.

Joko sinä tiedät, mitä haluaisit joululahjaksi?

Kuvitukseksi taas pari aikaisemmin julkaisematonta kuvaa.




16 kommenttia:

  1. Tuo alimmainen kuva olisi upea tauluna. Myytkö kuviasi jossakin? Saisit varmasti hyvät rahat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Risa!

      Myynhän minä niitä kansainvälisissä kuvapankeissa.
      Tätä kuvaa en ole vielä edes yrittänyt pistää myyntiin.

      Myyntituotot ovat tavallisesti aika naurettavan pieniä. Muutaman kympin hintaan per kuva pääsee aika harvoin.

      Silti myynti on aina merkki siitä, että kuvassa on jotain osunut oikeaan :-)

      Poista
  2. Upeat metsokuvat! Totta, että on erittäin järkevää varata junamatkat ajoissa. Säästää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!

      Tähän mennessä aktiivimatkustajana kausilippu on ollut se ehdottomasti kannattavin. Nyt vasta törmäilen tämän harvemmin matkustelemisen kanssa :-)

      Poista
  3. Kyllä tuo pitää paikkaansa. Etukäteen varatut ja maksetut ovat yleensä halvempia. Äkkilähdöt ovat sitten oma lukunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entisenä kausilippulaisena tiesin tämän kyllä, mutta hintaero tuli silti yllätyksenä...

      Poista
  4. Vautsi, mahtavat kuvat. Täälläpäin julkinen liikenne saisi olla parempi. Myös minä suosin etukäteen ostettuja lippuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!

      Ei tuo julkinen liikenne täällä meilläkään kiitettävä ole, mutta varmasti paljon parempi kuin pohjoisemmassa monessa paikassa.

      Poista
  5. Upeat metsokuvat, erityisesti tuo alin.

    VastaaPoista
  6. Tuo keskimmäinen metsokuva on upea! Hyvää joulukuuta! Terkuin Viherrilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Viherrilli!

      Oikein hyvää joulukuuta sinullekin :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!