tiistai 25. kesäkuuta 2019

Työmatkoja ja etätyötä - ja kettu

Laskeskelin, että työmatkaani kuluu nykyisin päivässä kaikkiaan 3 tunnista 30 minuutista 3 tuntiin 45 minuuttiin. Se tekisi 17,5-18,75 tuntia viikossa, jos joutuisin matkustamaan toimistolle joka päivä. Siis jos juna sattuu olemaan ajoissa. Vr osaa lisätä vekkulisti matkustusaikaa helposti tunnillakin päivässä ;-)

Suuri osa tuosta matkustusajasta on aina pois nukkumiseen käytetystä ajasta. Sen lisäksi matkustaminen rasittaa aina huomattavasti normi istumatyötä enemmän. Reilut viisi vuotta sitten käytin työmatkaan viikossa noin 15 tuntia + Vr-lisät. Viikonloput sujuivat aina myöhäisen aamuheräämisen ja päiväunien merkeissä. En kaipaa sellaista yhtään.

Onneksi meillä ei tarvitse nykyään matkustaa työpaikalle vain ollakseen siellä. Palaverittomina päivinä voi hyvin olla etätöissä ja lisäksi monet palaverit hoidetaan joko osaksi tai kokonaan tehokkaina skype-palavereina. Niissä ei juurikaan ylimääräistä 'lässytetä' ;-) Tiivistä asiaa.

Kahden lähipäivän matkasaldoni on minimissään 7-7,5 tuntia. Sekin päihittää jo monen 5-päiväisen matkasaldon.

Mutta koska on etätyö, ehtii hyvällä kelillä töiden jälkeen hyvin vielä kuvaamaan ainakin näin kesän valoisilla keleillä. Ja silti ehtii vielä ajoissa kotiin rentoutumaan seuraavaa työpäivää varten.

Tästä ketusta en enää muista, tapasinko sen viikonloppuna vai etäpäivän jälkeen, mutta kohtaaminen oli lyhyt. Kameran asetukset olivat hieman pepuillaan edellisen kuvauspaikan jäljiltä ja minä rynnistelin kuin metsäsika paikalle pellon laitaan, mikä tietenkin oli typerää. Mutta niin vain kävi ja kettu viiletti pakoon lyhyen silmäyksen jälkeen. Ihana kohtaaminen silti, kaikki tyynni :-)


Kuivan kelin jälkeen ainakin meille on luvassa vesisateita - tervetulleita sellaisia, kunhan eivät pursua yli. Sopivan (ulkoisesti) kosteaa kesäkuun loppua!

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Kuvakehrääjä :-)
      Neljäs ketun kohtaaminen ketun kanssa tänä vuonna.
      Ei mitään arkea.

      Poista
  2. Onpa hieno kuva. Ketulla on jännä ilme. Olen samaa mieltä, etätyö on hieno juttu. Mukavia kesäkuun lopun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!

      Etätyö vapauttaa voimavaroja ja aivokapasiteettia niin töihin kuin vapaa-aikaankin.
      Puhumattakaan lisääntyneestä motivaatiosta ja hyvän olon tunteesta :-)

      Poista
  3. Mahtava kohtaaminen. Luonto kaipaa vettä, maa on niin rutikuivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtavaa :-)

      Sateen jälkeen maisema muuttuu taas hetkessä, kun luonto saa lisää kasvuvoimaa.

      Poista
  4. Hauskan näköinen ja ilmeinen kettu.
    Miten paljon töitä ehtiikään tehdä samassa ajassa, jonka yleensä käyttää työmatkalla istumiseen. Hyvä, että yhä useammilla on etätyömahdollisuus.
    Meillä sade alkoi hetki sitten. Se on tervetullutta, sillä maa on taas rutikuivaa. Ihan jo hirvittää, tuleeko viime kesän kaltainen kuivuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän voipuneen näköinen jotenkin tuo kettu.
      Tai sitten on vain minun mielikuvitustani.

      Ja kun on etätöissä, tulee nukuttua enemmän ja paremmin. Mikäs sen paremmin virkistäisi aivotoimintaa :-)

      Vaan kiva on käydä säännöllisesti myös toimistolla näkemässä työkavereita ja palaveeraamassa kasvokkain.

      Poista
  5. Hieno kettukuva!Etätyöt ovat hyvä ja ympäristöystävällinen systeemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!

      Pitkän matkan matkustaminen vain päästäkseen valvotun työpöydän ääreen on toivottavasti jo historiaa niissä töissä, joissa etätyö on mahdollista.

      Poista
  6. Olen itsekin tehnyt melkein 30 vuotta etätyötä. :) Kääntäjänä se oli helppo ratkaisu tai oikeastaan ainoa ratkaisu minun kohdallani. Joskus sain ymmärtämättömiä kommentteja: Milloin menet oikeisiin töihin? Sinä kun et muuta tee kuin olet vain kotona, voisit hoitaa tämän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran tein etätöitä 90-luvun lopulla ja silloin se oli vähän uudempi juttu. Nykyään etätyö on jo niin yleistä, että on melkein hassua, että se tuntuu olevan joillekin työikäisille ihan kummallista.

      Poista
  7. Onpa se hoikka, kesäkarva hoikentaa. Heinikko ketun ympärillä tekee kuvaan maalauksellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoikkuuteen minäkin kiinnitin huomioni.
      Heinikko teki kieltämättä ihan pikantin lisän tähän :-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)