perjantai 25. helmikuuta 2022

Ranneleikkausta ja räntäpyryä

Miten paljon ehtiikään tapahtua viikossa! Ehkä osittain juuri siksi olen puolittainen uutisfriikki ja luen uutisten uusimmat otsikot monta kertaa päivässä. Heti, kun ote herpaantuu, tapahtuu jotain isoa ja siitä jää ihan paitsi.

Hyvä uutinen ei ole useinkaan iso uutinen. Ikävä kyllä uutiskynnyksen ylittävät tavallisimman harmilliset ja huolestuttavat uutiset. Tavallaan ymmärrettävää ja tavallaan huolestuttavaa.

Sillä aikaa, kun Ukrainan sota käynnistyi, minä kuskasin miehen ranneleikkaukseen Tampereelle. Ranne murtui kesällä ja sen korjaaminen ei onnistunut. Ranne luutui väärään asentoon ja kivut sekä liikerajoitteet olivat melkoiset. Eihän niin voi elää. Pitkähkön fysioterapian jälkeen todettiin, että leikkaus on paras vaihtoehto.

Yhden päivän aikana hoidettiin ranteen leikkaus. Illalla huomattiin, ettei ranne voi hyvin ja muutaman puhelinsoiton jälkeen päädyimme palaamaan seuraavana päivänä Tampereelle sidoksia korjaamaan. Onneksi keli oli oikein kohtuullinen kumpanakin päivänä. Nyt näyttää siltä, että yli puolen vuoden kamppailu ranteen kanssa saattaisi päättyä jotakuinkin onnellisesti.


Minä olen ollut lomapäivillä ja nukkunut lähiomaisena kertynyttä väsymystä pois. Kyllä sitä onkin kertynyt. Tästä eteenpäin pitää annostella huomattavasti tarkemmin läheisten hoitoon käytettävää aikaa ja panosta. Myös oman jaksamiseen pitää pystyä panostamaan.


Tämä kuva on muutaman vuoden takaa. Suurin piirtein samanlaiselta näyttävät maisemat nytkin.


Tulevan viikonlopun sääksi on luvattu kaunista keliä. Kuulostaa todella hyvältä tämänpäiväisen räntätuiskun jälkeen. Lumiaurat eivät ole vierailleet, mutta lunta (loskaa) on kertynyt senkin edestä. Mies ei voi leikatun ranteensa vuoksi tehdä lumitöitä, joten minä tein sen, mikä oli sopiva määrä minun voimavaroilleni. Sillä selvitään varmasti hyvin taas huomiseen 👍


Auvoisaa helmikuun jatkoa!

Päivä sen kuin pitenee 🥰

14 kommenttia:

  1. Toivottavasti miehesi ranne nyt tulee kuntoon. Ja toivottavasti sinäkin ehdit hiukan enemmän lepäämään.
    Kaunista säätä ja ulkoilukelejä toivon sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina! Tänään oli huumaavan kaunis ulkoilusää!

      Miehen ranteeseen laitettiin nyt sellainen metallinen tuki pitämään luita oikeassa asennossa, siinä mielessä tilanne on parempi kuin kesällä - nyt ei voi luutua väärään asentoon. Muutenkin nyt näyttää kovasti lupaavalta 💖

      Poista
  2. Miehesi ranteelle pikaista paranemista!
    On kyllä ihanaa, kun aurinko paistaa, mutta on niiiiin liukasta, etten uskalla lähteä kävelylle. Tepastelkoot muut muina pingviineinä - tunnen oman tapaturma-alttiuteni ja pysyttelen sisällä. (Keskeneräisiä sukkia löytyy aina..)
    Äitini sanoi tuossa yhden puhelun aikana, ettei salli minun koskaan alkaa omaishoitajakseen. Kannatan ajatusta jo pelkän välimatkankin vuoksi. Tapaamme vähän reilun viikon päästä.
    Aurinkoista viikonloppua ja hyviä lepohetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Stansta!

      Liukasta on, kulki sitten kävellen tai autolla.
      Oma ulkoiluni tapahtui tänään omassa pihassa lumihangessa kahlaten.
      Ensin täytin lintujen ruokailuastiat ja sen jälkeen vaanin hetken kameran kanssa. Oli pakko tulla sisään, kun nälkä yllätti.

      Useampikin ammattilainen on minulle todennut, etteivät he suosittele omaishoitajuutta läheiselle, etenkään omalle lapselle.

      Poista
  3. On teillä ollut kaikenlaista. Toivon, että miehesi ranne nyt paranee hyvin.
    Ja sun on kyllä panostettava omaan itseesi ja lepoon. Se on raskasta, kun vanhempiaan hoitaa, joskus äitiäni myös hoidin, mutta mulla oli onneksi toinen siskoistani tässä lähellä, että meitä oli kaksi, joiden kanssa murheet ja huolet jakaa.
    Nyt tänään on niin kaunis päivä, että kyllä se kevät lähenee.
    Voimia sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Ranne näyttää nyt voivan olosuhteisiin nähden hyvin. Olen toiveikas.

      Ihana keli oli tänään ja samanmoista on luvattu myös huomiselle 🥰

      Poista
  4. Toivottavasti miehen ranne tulee kuntoon. On se niin tärkeä osa kehoa. Olet ansainnut nukkumistankkauksen. Hyviä kevättalven päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Voimaannuttavia kevättalven päiviä sinullekin! 💖

      Poista
  5. Levollista laskiaista! Hyvä, että ranneleikkaus auttoi parempaan suuntaan. Nautitaan nyt auringosta ja lumien sulamisesta, vaikka maailman uutiset eivät olekaan mitään kivaa luettavaa. Valo luo toivoa!

    VastaaPoista
  6. Voimahalaus täältä sinulle. 💗💗💗

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!