Levadat ovat Madeiralla vesien huoltokanavia. Niissä vesi kulkee sateisen ja kostean ilmanalan vuoristosta parhaille viljelypaikoille rannikolle kuivempiin oloihin. Niitä on tehty jo 1400-luvulla puisina, myöhemmin kallioon hakkaamalla ja sittemmin betonista. Levadojen vieressä on huoltopolkuja, joita käytetään nykyisin kävely- ja vaellusreitteinä. Levadat kulkevat paikoin myös tunneleissa.
Ensimmäinen kokonainen perilläolopäivä käytettiin omaehtoiseen levada-vaelteluun. Etsimme lähiseudulta sopivan kohteen ja tilasimme kyydin sinne. Seikkailu sai alkaa.
Levada-polku lähti tien varresta. Onneksi se oli merkitty.
Polku lähti tästä, toiseen suuntaan reitti on suljettu kävelijöiltä.
En tiedä, mitä odotin, mutta tämä yllätti. Yksinkertaisuudellaan, helppoudellaan ja pienuudellaan. Toistaiseksi.
Matkalla oli väliputouksia. Rinteellä tuli vastaan risteys ja siinä syntyi toisinaan putous.
Keli helli meitä. Ylhäällä vuoristossa sade oli herkkänä, mutta lähempänä rannikkoa aurinko hymyili ja lämmitti 💖
Sitten tuli tunneli. Matala, kapea ja pimeä tunneli. Tämän tarpomisessa kului ehkä lähemmäs kymmenen minuuttia. Tytär käytti kännykän taskulamppua valonaan ja minä hiivin hyvin lähellä perässä.
Onneksi tunneli päättyi pitkältä tuntuneen taivalluksen jälkeen.
Tässä harpoimme vesivirran yli. Toinen vaihtoehto näytti epäilyttävän huteralta.
Pitkä taivalluksen jälkeen meno oli pelkkää alamäkeä kohti rannikkoa.
Askeleita tuli yli 18 000. Mikään niistä ei ollut helppo tai leppoisa. Mäkiä ei ollut juurikaan verrattuna muihin päiviin. Tässä alussa sitä ei osannut vielä arvostaa 🤭
Loma ei ole vain silloin, kun se on kalenterissa. Se on silloin, kun sitä suunnitellaan, kun siihen valmistaudutaan, kun siitä kerrotaan läheisille ja kun valokuvat puretaan ajan ja tunteiden kanssa talteen. Minä olen vieläkin osittain Madeiralla. Matka jatkuu vielä, kunnes seuraava alkaa. Toukokuun puoleen väliin mennessä pitää tehdä rauha tämän matkan kanssa, jotta pääsee seuraavaan 💖.
Sillä välin ihanaa kevättä 💖