Kiitos ihanasta myötätunnosta ja -elämisestä 💖. Energiani on ollut vähissä, mutten ole ollut kuitenkaan liian syvissä vesissä. Sinun myötätuntosi on auttanut palautumistani todella paljon. Kiitos 💖🥰🌹.
Uutisvirta ei kohenna oloani yhtään, yritän vältellä ikäviä uutisotsikoita. En voi vaikuttaa uutisiin mitenkään. Niin kauan, kuin ne eivät myöskään vaikuta minun elämääni, vietän lomaa kaikesta maailman pahuudesta.
Joskus on ihan ok käpertyä omaan pesäänsä ja kuplaansa. Saa olla suojassa pahalta, ilkeydeltä, ylimääräiseltä tuskalta ja kaikelta ikävältä häröilyltä. Aina ei voi parantaa maailmaa niin paljon, kuin sitä haluaisikin tehdä.
Joskus oma matka vie suunniteltuun paikkaan. Joskus vastassa on suurta tuntematonta. Se voi olla uhka tai mahdollisuus. Kaikki riippuu ajattelutyylistä ja elämänvaiheesta. Uhkasta voi kuoriutua mahdollisuus. Ja päin vastoin.
Minä itse olen nyt oikein positiivinen elämän suhteen. Olen selvinnyt haasteista hyvin ja oppinut paljon. Olen ihan ylpeä tekemisistäni, vaikka hyvin harva koskaan törmää käsieni jälkiin. Kävimme esihenkilön kanssa kehityskeskustelussa läpi myös haluani hieman ihmispainotteisempaan työnkuvaan. Uskon, että hän pohtii sitä ihan vakavasti.
Pidän numeroista ja tilastoista. Niiden kanssa töiden tekeminen on kuitenkin kovin yksinäistä. Kaipaan numeroiden lisäksi ympärilleni myös oikeita ihmisiä. Niillä mennään.
Oikein hyvää ystävänpäivää 💖
P.S. Miten sinulla menee?
Vaihtelevasti, kiitos kysymästä! ♥ Arki etenee kummallisesti, eikä menetyksen tunteet hellitä vielä varmasti pitkään aikaan. Onneksi välillä on oikein kivaa, kuten eilen illalla ystävien joukossa. Hyviä viikonlopun päiviä!
VastaaPoistaKiitos, Stansta!
PoistaSuru siivittää elämää kauan, ehkä ihan loppuun asti. Onneksi se muuttuu usein matkalla rakkaudeksi ja kaipaukseksi. Ne ovat paljon 'siedettävämpiä' tunteita 💖
Ihanaa, että olosi kohentuu. Hyvä, että olet pyytänyt oikeita ihmisiä ympärille työssäsi. Varmasti työnkuvan muutos tekisi hyvää. Numerotkin ovat kivoja, mutta ne eristävät olemaan yksin.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle
Kiitos, Enkuli!
PoistaEnemmän ihmisiä töissä sopisi minun hyvään terveyteeni varmastikin paremmin 👍
Osaat hyvin analysoida oloasi. Se lisää mahdollisuuksia ratkoa ongelmia. Kaikkinensa kuulostaa hyvältä. Ystävänpäivä on jo ohi, mutta olkoon jokainen päivä ystävänpäivä. Hyvää viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Between!
PoistaAnalyysi on hyvä lähtökohta. Ilman sitoutunutta toimeenpanoa siitä ei jää jäljelle mitään. Toivon, että saan toimeksi nuo ajatukseni 💖
Kiitos että jaat elämääsi, ja nimenomaan täällä rauhallisemmassa maailmassa kuin hurjavauhtiset muut somealustat. Aina joku osa teksteistäsi on jäänyt minulle pitemmäksi aikaa sydämeen, ja se on mielenkiintoista koska emme oikeastit unne toisiamme.
VastaaPoistaVarmasti sinun vahvuuksiasi onkin analysoida tunteita, omia ja muidenkin. Toivon että saat sellaisia muutoksia työhösi joita toivot ja pääset käyttämään vahvuuksiasi enemmän.
Kiitos myös kysymästä, minun elämässäni näyttäytyy tällä hetkellä henkinen kehittymiseni, se tulee joka mutkassa selvemmäksi ❤️
Kiitos, Jaana!
PoistaIhana, että olemme 'resonoineet' joissakin kohdissa 💖
Mahtavaa, että sinun oma henkinen kehittymisesi näkyy ja vaikuttaa 🥰. Vielä kannattaa silti jatkaa kehityksen juurruttamista. Muutokset tarvitsevat paljon toistoa - ja lisää toistoa 💖
💞
PoistaNuo pitkospuut kyllä houkuttelevat. Kahlaajien unelma paikka.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaPitkospuut ovat Virosta muutaman vuoden takaa. Suon silmäkkeet olivat syviä ja vähän (=paljon) pelottaviakin. Ne näyttivät ulottuvat ikuisuuteen asti. En tuntenut oloani yhtään mukavaksi 😓
Nyt toki tunnen eläväni oikein isosti 🤭
Kiitos postauksestasi Susanna. Mukava, että sinun on hyvä olla. Työnkuvasikin saattaa muuttua...
VastaaPoistaKiitos kysymästä, minun on oikein hyvä olla omassa nahassani.
Kiitos, Sirpa!
PoistaOlen opetellut heivaamaan itseäni rotkon pohjilta takaisin tähän maailmaan. Se on tärkeä taito.
Ihanaa, että sinulla on hyvä olla omassa nahassasi 💖. Se on aikalailla maksimia, mitä elämältä voi pyytää? 🥰🥳🌿
Kiitos, Suvi! 💖
VastaaPoista