Mustarastas lauloi 💖

Tänään näin taas lumikon - kahdesti. Yhtään kuvaa en saanut, mutta kohtaaminen oli iso ilo jo sinänsä 💖

Tänä viikonloppuna olin jonkinlainen touhupetteri. Tuli siivottua intensiivisesti, vaikken mikään siivoaja ole vieläkään. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni. Ja miehestäkin, joka osallistui touhuun ihan kybällä. Säännöllinen viikonloppusiivous on ollut minulle tähän asti kauhistus. Pyrin aktivoitumaan pitkin viikkoa, jottei viikonloppuna tarvitsisi uhrata kallisarvoista vapaa-aikaa hirmuisesti aikaa vievään siivoukseen. Siellä(kin) on minulla jokin kipupiste lapsuudesta ja nuoruudesta. Täytyy purkaa sitäkin tässä vähitellen 👍

Löysin itseni kuusen alta istumasta kameran kanssa. Aurinko paistoi ja linnut kävivät piharavintoloissa melkein ruuhkaksi asti.

Kuulin mustarastaan laulavan keväistä lauluaan 💖

Pihalla vierailee säännöllisesti ainakin kuusi, joskus jopa seitsemän mustarastasta. Tänään kuulin ensimmäisen kerran tänä vuonna mustarastaan keväistä laulun lurittelua. Kannatti istuskella kylmässä odottelemassa 🥰

Kuusitiaisen näin pitkästä aikaa. Enpä nyt tosin ole ruokintapaikan lähellä ollut niin kovin usein kärkkymässäkään. Silti kuusitiaisen kohtaaminen muutamaankin kertaan tänään tuntui todella kotoisalta.

Viherpeipot asettuivat kerrankin kuvausasemiin.

Töissä on ollut kiirettä ja ruuhkaa. Kovasti keskittymällä homma on pysynyt hanskassa. Omat onnistumiset ovat ruokkineet hyvää mielialaa, vaikkei niitä kukaan muu taida huomatakaan. Itselle on merkittävää, että ison kuuloisista haasteista selvisi sittenkin ihan inhimillisin panostuksin. Se tarkoittaa sitä, että olen oppinut paljon ja opittu on myös vakiintunut melkein perusosaamisekseni eikä sitä tarvitse herätellä ja synnyttää kerta kerran jälkeen uudestaan. Hyvä minä 💖

Viikon kuluttua lähdemme tyttären kanssa lomalle. Juhlimme molemmat pyöreitä vuosia lahjoittamalla itsellemme lomamatkan muualle viikon ajaksi. Toki tässä olen joutunut huhkimaan hiki hatussa töitä, jotta saan kaiken tarvittavan valmiiksi ennen lomaa. Niin kuin on tytärkin.

Olemme tyttären kanssa matkustelleet melkoisen paljon yhdessä ja ihan kahdestaankin. Luvassa on siis tuttua ja rentoa yhteistä seikkailua.

Elämä hymyilee jo enemmän, mutta olen aivan mahdottoman väsynyt. Toisaalta olen ollut kohtuuttoman väsynyt jo pitkän aikaa. Ehkä pitäisi käydä verikokeissa tarkistamassa, josko asian voisi parantaa ihan helpostikin.

Pojan jäljiltä tyhjäksi jäänyt asunto on raivattu siivouskuntoon. Siivouksen jälkeen sen voikin sitten pistää myyntiin. 

Käyn läpi vanhoja muistiinpanojani ja kirjoituksiani. Kirjoitan tärkeimmät digitaaliseen muistiin ja paperiset muistot siirtyvät luottamuksellisesti hävitettäviin materiaaleihin.

Löysin yhden mietelmän, joka osuu jotenkin vielä nytkin:

Kuuletko, kun huudan?
Huudan kovaa,
mutten kuule omaa ääntäni.
Olenko menettänyt kuuloni 

vai ääneni?

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Nautitaan siitä, mistä voidaan.

Jaksetaan sitä, mistä emme voi nauttia.

Yritetään vaikuttaa niihin asioihin, joita emme jaksa.

Ja annetaan itsellemme anteeksi, ettemme voi vaikuttaa kaikkeen.

💖