perjantai 12. joulukuuta 2014

Viikonloppu - mitä muuta siihen voisi enää lisätä?

Perjantai-ilta ja suuren suuri väsymys, mutta vielä sitäkin suurempi helpotus: nyt se viikon taukohetki tuli! Tämän vuoden energiavarastot on syöty kauan sitten ja lasken päiviä jouluvapaan alkamiseen...

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi työelämässä "kaikki" pitää saada valmiiksi vuoden vaihteeseen. Määräajat ovat usein ihan itse keksittyjä, mutta kaikki repivät itsensä osiin päästäkseen noihin tinkimättömiin tavoitteisiin. Olkoonkin, että tavoitteet olisivat jotenkin kirjattu tuloskortteihin ja muihin vuositavoitteisiin. Luulisi ihmisten jaksamisen, hyvän lopputuloksen ja järkevän ajankäytön olevan noita kuitenkin ihan keinotekoisia tavoiteaikoja tärkeämpiä. Tai ehkä olen niin vanha, etten enää ymmärrä tätä. Minun mielestäni pitkän tähtäimen tuottavuus tulee jostain aivan muusta.

Minun tuottavuuttani parantaa viikonlopun lepääminen ja valokuvaamisen mahdollisuus. Viikon uupumista ne eivät pyyhkäise pois, mutta vähentävät velkaa. Lepoa ja kuvaamista odotellessa kesäinen lintukaverini: satakieli.


17 kommenttia:

  1. Perjantai-ilta, ota levon kannalta!
    Toivotaan että huomenna olisi edes vähän kuvausvaloa.
    Onpa hieno kuva satakielestä, enpä ole nähnyt mutta onnekseni kuullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa viime yönä nukuttua... Ja tänään vielä päikkärit päälle :-)

      Minäkin olen nähnyt satakielen vain tuon yhden reissun aikana.

      Poista
  2. Ihana pieni suuri laulaja! Oi, kesä...

    Yhden asiakkaan muistan siirtäneen inventaarionsa vuodenvaihteesta keväälle, ja se oli minusta viisasta. Kun muutenkin on jouluruuhka, niin miksi siihen sitten vielä rutiinihommia lisätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisas asiakas :-)
      Niinkuin maailma siitä tulisi valmiiksi, että väkisin väännetään napa kireälle kalenterin mukaan...

      Poista
  3. Ihana kuva! Satakielen näkee harvoin vaikka laulua kuulee kesäisin usein

    Levollista viikonloppua ja Lucian päivää!

    VastaaPoista
  4. Toivon sinulle oikein vahvaa pirteyttä viikonlopun saldoksi. Tee just sitä mistä nautit, ja jätä kaikki kiire ja hössötys pois.
    Lokoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, orvokki!

      Tähän mennessä on nukuttu, valokuvattu, syöty ja käyty kampaajalla :-) Kaikki tehneet ololle kovasti hyvää :-)

      Poista
  5. Ihan samat tunnelmat on täälläkin, joku on imenyt energiat =D. Olen kyllä niin "valonlapsi" että tämä kaamosaika vaan ottaa koville. Onneksi ollaan kohta kevättä kohti menossa ja päivät alkavat pidentyä. Voimia ja tsemppiä sinulle vielä viime metreille ennen joululomaa <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeys ja harmaus (= "päivänvalo") verottavat kovasti minuakin. Siihen kun sitten päälle kasaa kiirettä ja muuta työstressiä, niin virta käy vähiin. Mutta kohta se päivä ei enää lyhene - Ihanaa :-)

      Poista
  6. Hyvin todettu! Töissä on minullakin todella kiireistä. ja tammikuussa aloitetaan sitten taas suunnittelukokouksilla.

    VastaaPoista
  7. Onpa hyvä kuva satakielestä!

    Samaa olen pohtinut työelämästä kuin sinä ja joululomaa odotan kuin kuuta nousevaa. Samaa kiirettä olen usein kokenut ennen kesälomaa, aivan kuin pitäisi rutistaa joka ikinen pisara voimistaan ennen kaivattua lomaa. No, onneksi se loma ei nyt ole kaukana ja pääsee rentoutumaan. Voimia sullekin viimeiseen rutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on toinen aivan yhtä hullu vaihe näiden kiireiden ja määräaikojen suhteen.

      Loma tulee tarpeeseen, mutta ei saisi olla ainoa keino, jolla vuodesta selviää. Loma pitäisi olla lomaa, eikä toipumisaikaa... :-(

      Poista
  8. Löysin sun plokin mainoksesta ittelleni sellasset kenkät ku oon just ettinny!
    Hiano homma!
    No luin mä sun juttujaski. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, että kengät löytyivät! Upeaa!!!
      Elämä on iloisia yllätyksiä täynnä, ainakin silloin tällöin ;-)

      Saa lukea jatkossakin - kiva kun luit :-)

      Poista
  9. Minä kuulin eka kerran pari vuotta sitten satakielen laulua arvelin tunnistaneeni. Kuulin sen tuossa vastakkaisen muutaman asutun talon tienoilta, miul ol aamul kesäkuussa ikkunaluukku auki ja koikkelehtiessani aamuyöllä, kuulin linnun laulua, monisäikeisiä lurituksia ja hyvin erottuvat tttrrrr otin kännyn ja nauhoitin laulun jota oon kuunnellut silloin tällöin. Sinä kesänä se lauloi joka aamu, mut viime kesänä en kuulluut tai oli muita hommia, nukkumis hommia..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!