perjantai 13. helmikuuta 2015

Päivä pitenee :-)

Perjantaisin lähden töistä jo kolmelta. Viikonloppu tuntuu muka paljon pitemmältä sillä tavoin. Toisaalta olen viikon jäljiltä perjantaisin jo niin väsynyt, että tunti lisää viikonloppua tulee tarpeeseen :-)

Kotona olen puoli viiden aikoihin ja tänään silloin oli vielä suunnilleen valoisaa. Ei niin valoisaa, että olisi kannattanut edes yrittää kuvata lintuja. Mutta niin valoisaa, että ruokintapaikan täyttö oli helppoa ja mukavaa tehdä jo tänään. Innokas laulu alkoikin melkein heti pähkinäsäilön täytyttyä. Pähkinöitä oli jäljellä enää vähän, joten täyttö tuli kreivin aikaan :-)

Katselin auringon laskuaikoja netistä. Kuukauden kuluttua aurinko laskee jo yli tunnin myöhemmin kuin nyt (siis täällä meillä). Kahden kuukauden kuluttua aurinko laskee jo kolme ja puoli tuntia myöhemmin kuin nyt. Kuvausaika lisääntyy isoin harppauksin myös arki-iltoihin :-)

Huomenna on ystävänpäivä - hyvää ystävänpäivää teille kaikille jo nyt :-) Ihan huomisen aikaisesta aamusta lähtien, vaikka itse vielä nukunkin niihin aikoihin :-)




30 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää myös sinulle, Susanna!
    Ihanat kuvat tintistä!

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystävänpäivää Susanna!
    Ihanat erilaiset kuvat, hän näyttää niin suloiselta!

    VastaaPoista
  3. Puolentoista kuukauden päästä vaihtuu kesäaika, ja sitten saat tunnin enemmän kuvausaikaa kerralla :)
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa koskaan näen nyt kesäaikaan siirtymisessä jotain hyvää... Kiitos ja kiitos, Sanna!

      Poista
  4. Kiitos Susanna! Onpa somia erilaisia tinttikuvia
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  5. Suloisen erilaiset tinttikuvat!
    Hyvää ystävänpäivvä Susanna!

    VastaaPoista
  6. Hyvää Ystävänpäivää Ihana tintti kuva :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää ystävänpäivää Susanna!
    Ihanat kuvat.

    VastaaPoista
  8. Niin hauskat kuvat tintistä,yhtä pörröistä olemusta!
    Hyvää Ystävänpäivää myös sulle!

    VastaaPoista
  9. Eilen tarvitsin ensimmäistä kertaa aurinkolaseja pimeän kauden jälkeen. Siinä on yksi merkki valon lisääntymisestä.
    Hyvää ystävänpäivää.

    VastaaPoista
  10. Ihana höyhenmöykky!

    Hyvää ystävänpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  11. Hurmaavat kuvat tiaisesta...=)! Hyvää ystävänpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia! Sydämellistä Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  13. Hyvää ystävänpäivää! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, kun valo lisääntyy!
    Mainioita kuvia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!