torstai 5. maaliskuuta 2015

Kevät heräilee :-)

Kolme päivää Tukoholmassa tyttären kanssa oli todellista lomaa. Luonto ei kolkutellut oven takana, mutta äiti-tytär-aikaa oli kunnolla ja laadukkaasti. Oma perhe kullan kallis :-)

Täksi päiväksi oli luvattu puolipilvistä. Puolipilvistäkin oli, mutta tuhdit lumikuurot siellä välissä ja yhtäaikaa tämän tästä tuntuivat sääsopimuksen vastaisilta. Silti pääsin ulkoiluttamaan kameraakin. Kevät etenee kauniisti. Vihervarpuset ovat valloittaneet yhden korttelin tuossa lähellä ja siellä kaikuu kaunis laulu kova ja korkealta :-)

Metsässä oli sammalta näkyvissä tuuheimmissa kuusipaikoissa, sinne ei lunta ollut alunperinkään satanut niin paljon. Reitille osui myös orava, joka ei ollut aivan ketterimmillään. Sillä ei ollut kovaa kiirettä karata puuhun, lähestyin sitä toki kovin varovaisesti. Kun se sitten päätti kavuta puuhun, se ei alkua lukuunottamatta näyttänyt kevyeltä. Ensimmäiseltä oksalta toiselle siirtyminen oli todellista kampeamista. Vaan onnistui kuitenkin :-)

Ensi viikoksi onkin sitten luvattu oikein lämmintä :-) Sitä odotellessa...






20 kommenttia:

  1. Ootko syöttäny oravat niin läskeiksi, ettei ne jaksa enää kiivetä? :)
    Meillä on viherpeipot vähentyneet paljon... aiemmin niitä oli melkeinpä enemmistö, nyt ei paljon näy. Kuuluu sentään jo tähän aikaan talvesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ole ihan kotipihan kurre, vähän kauempana oleili.

      Viherpeippojakaan meillä ei ole näkynyt alkutalven jälkeen. Tuolla kurren lähinaapurissa oli sekä niitä että vihervarpusia...

      Poista
  2. Kakkoskuva on söpö. Aika pulska kaveri. ;)

    VastaaPoista
  3. Niitä lämpimiä päiviä ootellaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä aikaa täällä sataa räntää - vaan uusi lumi on vanhan surma, eikös se niin pitäisi olla? :-)

      Poista
  4. Kaikki ei tainnut olla kunnossa tuolla kurrella, kun katsoin sen jalkoja. Aika pahasti turvoksissa. Ei ihme että liikkuminen oli vaivalloista ja ehkä kivuliastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Vasta kommenttisi jälkeen katsoin kuvia tarkemmin ja huomasin sitten myös tassujen turvotuksen... :-(

      Poista
  5. Orava on vaan niin söpönen :)

    VastaaPoista
  6. Etsiiköhän orava viime syksyn kätköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinää taisi mussuttaa ja näytti odottava, että häipyisin. Kun en häipynyt, se siirtyi puun alaoksille.

      Poista
  7. Voi kurre parkaa... söpö se on silti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sillä jotain vikana... Ja juu, söpö kuin mikä :-)

      Poista
  8. Kurrella paino-ongelmia. Jollekin superdieetille nyt äkkiä vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullea on, täytyy myöntää. Ei taida olla ylipaino tavallinen luonnon elävän ongelma. Sairas?

      Poista

Kiitos kommentistasi!