lauantai 2. toukokuuta 2015

Taistelua pesästä?

Tänään kävin läpi kuvia naurulokkien pesätaistosta. Kuvia oli paljon, mutta joukkoon mahtui muutama sellainen tilannekuva, joka olisi hyvinkin voinut jäädä ottamatta, jos olisin säästellyt kuvien määrässä. En ole varma, kumpi näistä naurulokeista oli pesän alkuperäinen haltija. Enkä sitäkään vertaa viisaampi ole siitä, kumpi jäi pesälle taistelun jälkeen.

Edelleen pelkkä olettamus on se, että kyse oli pelkästä taistelusta. Naurulokit parittelevat usein kovin tuosta-vain-otteella ja kuivalla maalla. Tässä oli jatkuvaa taistelua ja parittelua muistuttava osio tapahtui vedessä eikä siinä ollut mitään harmonista.

Kaikki tiedot ja vinkit siitä, mitä tässä on oikein tapahtunut ja mitä nämä lokit tavallisesti näihin aikoihin pesillänsä riehuvat, ovat tervetulleita :-)

Ylempi lokki halusi laskeutua pesälle, mutta pesällä jo ollut lokki pisti tosissaan vastaan.


Monien syöksyjen jälkeen pesälle aikova lokki laskeutui toisen lokin päälle (kuvat kannattaa klikata isommiksi), mutta sai vastaukseksi purentaotteen räpyläänsä...


Pesällä ollut lokki suivaantui niin paljon, että tarttui selkään laskeutunutta lokkia rinnuksista kiinni - oikein tukevasti.


Sitten päädyttiin veden varaan ja laskeutuva lokki (näin olin tilannetta seuraavinani) alkoi nokkapokalle toisen lokin kanssa ja alisti sen alleen. Vääntö oli kovaa. Alakynnessä olevan lokin puoliso huutaa huolestuneena.



Välillä näytti, ettei tarina pääty ollenkaan hyvin.


Jostain saapui sitten muita lokkeja apuun ja tilanne purkautui.


Kumpi lokki päätyi sen jälkeen pesälle, siitä en ole yhtään varma.


22 kommenttia:

  1. Tosi upea ja dramaattinen kuvasarja!!

    VastaaPoista
  2. No, on siinä ollut menoa ja meininkiä!
    Enkä kyllä yhtään tiedä, mistä olisi kysymys, yksi ainoa tulee mileen, että jos on se hellä hetki kysymyksessä, niin on sillä tyttölinnulla monta kosijaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen päivä tuo tullessaan lisää uusia kysymyksiä. Tänään näin koirastelkän kahden naarastelkän kanssa. Olivatkohan he sellainen kolmikko?

      Poista
  3. On niin samannäköisiä nuo lokit, ei pysty millään edes erottamaan kuka on kuka... mutta jonkinlaiselta pesän ryöstöltähän tuo näytti. Joko toinen oli sen rakentanut ja toinen valloittanut, tai sitten yritti valloittaa... en tiedä, en ole koskaan päässyt seuraamaan naurulokkien pesintää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minun silmäni niitä ainakaan erota toisistaan.
      Toinen kevät vasta minullakin muiden kuin pihalintujen kanssa...

      Poista
  4. Hieno kuvasarja, muuta en osaa sanoa. Lisää tällaisia draamoja, Susanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen :-)

      Eiköhän luonto tarjoile näitä jatkossakin :-)

      Poista
  5. Oho, jopas oli toimintaa! Upea kuvasarja rajusta menosta!

    VastaaPoista
  6. En tiedä mitä lokit meinasivat, mutta hienot kuvat.

    VastaaPoista
  7. Vau,hyviä tilannekuvauksia,ku lokit temmeltää,hienoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tansku :-)

      Tilanteita riitti... ;-)

      Poista
  8. Yllättävää minusta, että naurulokit tappelisivat pesästä, koska pesivät yhdyskuntina. Ehkä siinä oli joku luullut tosiaan varattua pesää tyhjäksi ja ajatellut jäädä siihen. Todella hienot kuvat olet ottanut tilanteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä itsekin ajattelin.

      Jälkikäteen tuli mieleen vielä se, että naurulokeissa on tänä vuonna ainakin yksi erittäin herkästi provosoituva tai muuten vain aggressiivinen yksilö. Se on käynyt surutta kaiken liikkuvan kimppuun, mukaan lukien laulujoutsenen, kurjen ja tänään ruskosuohaukan. Sillä ei välttämättä ole ihan kaikki muumit laaksossa... Jospa se olisi ollut tässä hyökkäävänä osapuolena? Tiedä häntä...

      Poista
  9. Draamaa lintumaailmassa, hienot tilannekuvat!

    VastaaPoista
  10. Mahtava kuvasarja! Toivottavasti pesän oikea omistaja sai jäädä pesälle :) Raakaa on peli lokkimaailmassakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuitiina!

      Tämä taistelu pesästä käytiin sen jälkeen, kun nokikana oli jo kertaalleen käynyt hajottamassa pesän suhteellisen hyvin ihan kappaleiksi...

      Poista
  11. Wou mikä "kissatappelu" =D Hieno kuvasarja! Mukava katsella tällaisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Betsy!

      Kissatappelu kuvaa tilannetta mainiosti.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)