sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Tyyne ja Aamu uimassa

Käsi pääsi perjantaina eroon kipsistä, murtuma on kuulemma parantunut hyvin. Yllättävän kipeältä käsi tuntuu näin 'vapaana', se onkin kuulemma toipilas ainakin vielä kolme viikkoa. Sitä saa ja pitääkin käyttää omien tuntemusten mukaan. Raskaimpiin touhuihin sain avuksi rannetuen. Otan sen kuvausreissuille mukaan siltä varalta, että tulee jotain intensiivisempää kuvattavaa ja haluaisin keskittyä enemmän kuvaamiseen kuin ranteeseen.

Murtuma oli mennyt koko luun läpi, sen näki nyt tästä viimeisestä röntgenistä kuulemma selvästi. Minäkin jopa olin näkevinäni sen ;-) Luu kestää arjen, muttei uutta kompastumista, ainakaan tukena toimimista siis. Yritän pitää tuonkin mielessäni, vaikka käsi sen verran kipuileekin, etten varmasti ihan heti unohda varoa sitä.

Tervaniemeltä ei löytynyt kuikkia eilen. Väkeä oli liikkeellä niin paljon, että kuikat hakeutuivat varmasti jonnekin rauhallisempaan paikkaan. Niin minäkin olisin tehnyt.

Sen sijaan koirarannalla oli toimintaa. Uimareita riitti toinen toisensa jälkeen. Pääsin kuvaamaan Tyyneä ja Aamua. Erityisesti Tyyne (vaaleampi) suhtautui veteen ja uimiseen kovin intohimoisesti :-)









22 kommenttia:

  1. Hauskaa näkyy kavereilla olevan! Toipumisia kädelle, kiva, että pääsit kipsistä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa oli heillä molemmilla - äiti ja tytär kuulemma :-)

      Kipsistä eroon pääseminen on kieltämättä huippujuttu ;-)

      Poista
  2. Voi miten ihanat uintikaverukset! Tuollaisen koiran minäkin haluaisin, joka haluaa veteen yhtä paljon kuin minä.

    Hienoa, että murtuma on luutunut. Pääset järveenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti ja tytär ovat nuo koirat. En kysynyt, kumpi on kumpi...

      Saas nähdä, miten saan rohkeuteni kerättyä kastautumista varten ;-)

      Poista
  3. Voi mitä elämäniloa! On se ihanaa, kun uimista rakastava koira saa käydä uimassa... siskon naapurissa on labbiksia, ja ne on onnellisia kun saavat käydä monta kertaa uimassa kun siinä on järvikin vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä noutivat lelua järvestä hirmuisella ilolla. Eikä se kisa siihen jäänyt, kun toinen nappasi lelun suuhunsa. Kilvoittelua lelun herruudesta jatkettiin ihan rantaan asti ;-)

      Poista
  4. Hyvä että paraneminen etenee normaalisti!
    Ihanat kuvat, tässä on sellaista elämisen riemua, ettei tottakaan :)

    VastaaPoista
  5. No niinpäs näyttää vesileikit maistuvan Tyynekoiralle! :) Onnellinen koiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisia molemmat - toinen vain vielä vähän enemmän kilpailuhenkisempi kuin toinen ;-)

      Poista
  6. Kivat uintikuvat koirista! Hauskaa, että Tyyne -kissallamme on samanniminen koirakaima.

    VastaaPoista
  7. Oi miten kivoja kuvia olet ottanut aamu uinilta :)

    VastaaPoista
  8. Hyviä uutisia kädestä! Nyt ei oikein oo missään kuvattavaa. Ainakin turhia reissuja on tullut tehtyä enempi kun niitä tuottoisia...sääkin huononee. Olisi ollut kiva saada varastoon kuvia. Vedessä telmivä koira on ilo silmälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppäkertut vierailevat nyt ainakin kauniissa asetelmissa erilaisissa kukkasissa. Ja jos sataa, voi etsiä pisaroiden koristelemia hämähäkin seittejä. Puutarhojen kukat ovat nyt ehkä runsaimmillaan - jos ei niitä muuten halua kuvata, löytyy niistä ainakin monijalkaisia vierailijoita ;-) Iltaisin on pelloilla lisäksi paikoin pupuruuhkaa...

      Parampaa kuvausaikaa tämä on kuin puolen vuoden kuluttua ;-)

      Poista
  9. Kiva, kun kipsi on jo pois!
    Koirat osaavat nauttia kesän iloista, hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!

      Onnellinen lemmikki on aina paras lemmikki :-)

      Poista
  10. Koirat ovat onnessaan päästessään vesileikkkeihin ja uimaan, hienot tilannekuvat!

    Paranemista edelleen kädelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Nämä olivat ainakin innokkaita vesikoiria :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!