lauantai 5. syyskuuta 2015

Kottaraisten parveilua

Lintupellolla kävin eilen pikaisesti töiden jälkeen katsastamassa tilannetta. Ruskosuohaukan sijaan siellä parveili runsaasti naakkoja ja kottaraisia. Olivat saapuessani levittäytyneet tielle asti.


Jäin kauemmaksi ja sainkin tilaisuuden kuvata niitä. Mutta jokainen ohi ajanut auto lehautti parvia lentämään vähän kauemmas pellolle. Vaaleapäiset kottaraiset ovat nuorta sukupolvea,

Kottaraisparvi hajaantui välillä kahdeksi parveksi. Toiselta pellolta lensi mukaan lisää lintuja. Ja osa lenteli sinne tänne pellolla parvesta toiseen. Kun yksi lähti lentämään, mukaan lähti aina monta muutakin. Naakat lentelivät jotakuinkin yhtä herkästi.




Pellolla ne tuntuivat keskittyvän enemmän pukunsa pöyhimiseen kuin mihinkään muuhun. Monessa kuvassa näytti olevan pelkkiä päättömiä lintuja ;-) Tässä sentään näkyy muutama päällinenkin yksilö :-)


Kottaraisten ja naakkojen lisäksi pellolla lenteli jonkin verran harakoita (tietenkin) ja töyhtöhyyppiä. Ja joku lintu, jota en ole vielä tunnistanut... sellainen ruskean kirjava ;-)

26 kommenttia:

  1. Apua, miten olenkaan voinut unohtaa kottaraiset? Että sellaisiakin lintuja on olemassa. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katinka!
      Onneksi nyt palautui mieleen 😊

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niitä on liikkeellä... Syksyn iloja 😊

      Poista
  3. Kottaraiset ovat täällä nykyisin harvinaisia!
    Hienot lentokuvat!

    Mukavaa syysviikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kottaraiset ovat hyvin levotonta porukkaa. HIenot kuvat sait niistä. Juuri tuollaisia ne ovat. Niiden pyrstö leviää niin kauniisti. Viimeksi kun näin parven aika läheltä, ei kuvaamisesta tullut mitään kun oli turhan varjoinen paikka ja ne liikkuivat koko ajan. Vai on nuoten kottaraisten väritys tuollainen beige syksyllä. Kesäkuussa kuvasin poikasen ja se oli jo aikuisen kokoinen, mutta harmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kvilttaaja!

      Todella liikkuvaista ja levotonta porukkaa :-)

      Poista
  5. No. onpas niitä paljon...hienot kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!

      Tänään en enää nähnyt niistä yhtäkään..

      Poista
  6. On upeita kuvia. Meillä ei näitä tipusia näekkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti!

      Teillä on siellä ihan omat lajit :-)

      Poista
  7. Kottarainen alkaa olla jo tosi harvinainen. Hienot kuvat niistä sait.

    VastaaPoista
  8. Ihanan paljon lintuja ja kivat kuvat sait. Kolmannessa kuvassa minusta on hauskannäköiset nuo keskimmäiset linnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirlah!

      Juuri samoista linnuista minäkin tykkäsin :-)

      Poista
  9. Enpä muista milloin olisin nähnyt kottaraisia. Ne taitavat jäädä sinne etelämmäs. Hienot lentokuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seita!

      En minäkään kottaraisia usein näe. Nämä syysparveilut taitavat olla parhaita hetkiä.

      Poista
  10. Onpa hienot kuvat! :)
    Varsnaista kuviolentoharjoittelua ;) tykkään tokavikasta.

    VastaaPoista
  11. Oi miten paljon kottaraisia hienot kuvat:)

    VastaaPoista
  12. Onpa kivoja kuvia! Toinen ja kolmas kuva ovat suosikkejani. Ne ovat tosi upeita!

    Anu

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)