torstai 22. lokakuuta 2015

Uuden etsimistä (edelleen) ;-)

Kello on 22:18 ja naapurin pihasta kuuluu tasainen koirien haukunta. Tasainen ja tiheän jatkuva haukunta siis. Toivottavasti koirat haukkuvat ilokseen, kuulostaa kovin yksinäiseltä vartioinnilta niiden puuha.

Työ imee tällä hetkellä kaikki irtoavat mehut - toivottavasti joku arvostaa sitä. Tehdään mielestämme hyvää projektia aikataulussa ja laadukkaasti, vaikka lujaa työtä se vaatii. Se on sen arvoista, jos se kannattaa muidenkin mielestä.

Työ tulee uniin ja herättelee, pitää valveilla. Oma hinku tehdä työ hyvin voittaa kaikki muut vaatimukset. Kipuileva olkapää herättelee kyljellänsä nukkuvaa työhuolien lisäksi. Palkinto kaikesta odottanee jossain ;-)

Mietin opintojen aloittamista ja vuorotteluvapaata. Jotain räväkkää rytmin ja motivaation vaihtoa tarvitsen aivan ilmiselvästi. Energiaa ja kehittymishalua riittäisi puhumattakaan olemassa olevan osaamisen hyödyntämishalusta. Olen selvästikin moottoritien pysähdypaikalla ja matkalla jonnekin. Kuka haluaisi jäädä P-paikalle? Edes hyvälle sellaiselle?

Haluan opetella kuvaamaan yhä enemmän ihmisiä ja eläimiä. Luontokuvaus saa jatkua siinä ohessa. Rakkaus luontoon ja sen näyttämiseen ei katoa mihinkään. Elämän ahneus vaatii vain lisää uutta opeteltavaa. toivottavasti saan itseni tästä liikkeelle...


22 kommenttia:

  1. Tuttuja mietteitä ja tuntemuksia. Pidin aikoinaan vuoden opintovapaan syystä, että vuorotteluvapaata en saanut. Se helpotti hetkeksi ja näytti uutta suuntaa. Lopulta tuli iso mullistus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoa mullistusta tässäkin odotellaan, jos ei mitään keksi ennen sitä. Ajat ovat mullistavia, jospa itse ehtisi joskus edelle...

      Poista
  2. Ihmisiä olisi kiva kuvata, vieraita ihmisiä...se on vaan Suomessa haasteellista. Ei mitään studiokuvia, vaan arjessa ihan. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se täälläkin onnistuu, kun jaksaa pyytää luvan. Se on se kohta, mikä suomalaisessa kulttuurissa ei sovi ihmiskuvaamisen kanssa yhteen.

      Poista
  3. Hyvää matkaa, vain taivas on rajana;)

    VastaaPoista
  4. Ota rohkeasti askel uuteen - se kannattaa. Itselläni enää viikko töitä ja uniin tulevia työasioita, sitten pitäisi helpottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeuden kerääminen ottaa aikansa. Sen eteen teen työtä :-)

      Poista
  5. Aika moni muukin tuntuu painivan samojen asioiden kanssa. Täällä yksi sellainen yöllä kukkuja ja töistä huolehtija. Olen tehnyt päätökseni ja jään vuorotteluvapaalle joulun jälkeen kevääseen asti. Päätös hiersi pitkään, mutta nyt on helpottunut olo. Onnea myös sinun päätöksillesi ja levollista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!
      Nyt on minunkin ryhdyttävä miettimään ihan tosissani...

      Poista
  6. Tsemppiä valintoihin. Olet jo pitkällä kun olet tunnistanut, että muutos olisi tarpeen. Ja jatka ihmeessä luontokuvaamista, kuvasi ovat ihania!

    VastaaPoista
  7. Yhdyn edelliseen, ja sulle sanon myös mielipiteeni.
    Ilman muuta kuvaat jatkossakin luontoa, sillä se onnistuu sulta, kuin ammattilaiselta!
    Onnea valintoihin!







    !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos, Harakka!
      Isoja mietintöjä on tässä edessä :-)

      Poista
  8. Ajatuksia herättäviä pohdintoja. Olet jos selvästi lähtökuopissa :) Onnea tuleville suunnitelmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtökuopissa ollaan. Vielä kun pääsisi tästä liikkeelle ja oikeaan suuntaan ;-)

      Poista
  9. samalaisia ajatuksia on ollut mielessä. Opintovapaan rahoitus ja vuorotteluvapaan säännökset ovat muuttumassa huonompaan suuntaan, joten kannattaa ehkä tehdä nopeita päätöksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat huononemassa, sen olen itsekin tiedostanut.
      Nyt kun hidas hämäläinen saisi itseensä ja ajatuksiinsa oikeanlaista vauhtia...
      Lepokitka on joskus niin kovassa :-(

      Poista
  10. Valokuvaat ammattilaisen hienoja kuvia. Jotakin siltä alalta?
    Saako nykyään vielä aikuisopintotukea? Itse aikoinaan jo yli kolmikymppisenä ja kahden lapsen äitinä pystyin sen avulla rahoittamaan opiskelut ja sain ammatin itselleni. Epävarmaa aikaa kuitenkin monta vuotta. Nyt jälkeenpäin olen onnellinen, että tein silloin sen isolta tuntuneen ratkaisun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Risa :-)

      Aikuisopintotukea saa, mutta ei välttämättä toiseen tutkintoon. Tosin täydentävä koulutus saattaisi olla riittävä lisäpotku tähän tilanteeseen, enhän minä nytkään tutkintoni mukaisia töitä tee...

      Jos saisi niin paljon uskallusta kerättyä, että uskaltaisi lähteä suunnittelemaan ja tavoittelemaan yrittäjyyttä, mahdollisuudet olisivat moninaisemmat kuin siinä toivossa, että joku palkkaisi minut tällä iällä ja tällä 'ikävällä itsevarmuudella'. Tässä iässä kun jo tietää, mitä osaa ;-)

      Poista
  11. Ajatuksesi ovat jotenkin tutun kuuloisia... Toivon sinulle rohkeutta ja luottamusta etsiä, löytää ja toteuttaa omia unelmia, sillä uskon, että niin meidän tulee toimia, kuin sydän sanoo...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!