perjantai 8. kesäkuuta 2018

Vauhdin lisäksi tarvitaan tilannetajua ja muutosherkkyyttä

Kevät ja alkukesä ovat kiireistä aikaa luonnossa. Ja työpaikoilla. Ja kouluissa sekä harrastuksissa. Maailma tehdään jälleen kerran valmiiksi, jotta sama kiire päästään aloittamaan alusta kesälomien jälkeen.

Olen edelleen sitä mieltä, että työelämässä ei osata keskittyä riittävästi olennaiseen - etenkään julkisella sektorilla. Jos kaiken tekemisen tarpeellisuutta arvioitaisiin kunnolla, aika paljon jäisi hylättyjen tai supistettujen töiden listalle. Mutta tätä ei tietenkään tohdi ehdottaa, sillä a) on liian kiire, jotta ehdittäisiin miettimään muutoksia ja b) hienon ja näkyvän tekemisen kyseenalaistaminen ei kerää kannustusjoukkoja. Kiire vanhojen ja näyttävien velvoitteiden parissa ei jätä aikaa luovalle ajattelulle. Eikä siis uudistumiselle.

Pysähtyminen ja suunnan vaihtaminen ovat olleet osa menestymisen strategiaa kautta aikain niin eläin- kuin ihmiskunnassakin. On hieman harhaa ajatella, että tuo menestynyt toimintatapa olisi vanhentunut.

Oman työn suuret oivallukset ja kehityshyppäykset ovat tavallisimmin pysähtymisen, uudelleen arvioinnin ja hienoisen (joskus isonkin) suunnan muutoksen tulosta. Ilman niitä tulisi kiihdytettyä iäti kohti joskus muinoin asetettua suuntaa. Nopeasti muuttuva työelämä ja yhteiskunta eivät tue jämähtänyttä suunnan asettelua. Miksi ihmeessä takerrumme siihen?

Nykyään puhutaan paljon ketterästä kehittämisestä. Se vaatii kykyä nopeisiin muutoksiin ja uudelleen arviointeihin. Menestymisen ja häviämisen logiikka on toisaalta erilaista ja toisaalta samanlaista kuin luonnossa. Työelämä tarvitsee kehittyäkseen vähemmän fyysistä kykyä ja enemmän strategista ajattelua. Molemmissa kuitenkin tilanneherkkyys, suunnan vaihtelut ja nopeus ovat avainasemassa, jos aikoo pärjätä.

Kuvissa nopea ja ketterä koiraspuolinen neidonkorento. Hyvissä voimissa :-)




Ihanaa kesäviikon jatkoa!

16 kommenttia:

  1. Upeat korentokuvat. Hieno turkoosi väri korennossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milja!

      Koiraspuolinen neidonkorento ei todellakaan ole ulkoasultaan vaatimaton tai vaikeasti huomattava :-)

      Poista
  2. On se vaan nätti olento! Hyviä ajatuksia myös. Monesti keskitytään vain siihen, että aherretaan niska limassa "niin kuin on aina ennenkin tehty", vaikka samalla henkilömäärällä ja jopa paljon vähemmällä ajalla ja vaivalla saisi paljon enemmän aikaan, jos koko yhteisö pysähtyisi edes hetkeksi miettimään toimintatapojaan ja periaatteitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Varpuslintu!

      Tuo vähemmällä aikaan enemmän on tavoitteena ihan ehdoton. Työn määrä lisääntyy ja tekijät vähenee, joten pitäisi tehdä muutakin kuin vain kiristää otetta :-(

      Poista
  3. Upea korento. Kirjoitukseen en osaa kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on :-)

      Juoksevan veden luona kannattaa olla aina silmä tarkkana :-)

      Poista
  4. Upea korento tosiaan. Olen samaa mieltä kanssasi. Loistava kirjoitus.

    VastaaPoista
  5. Absolutely beautiful male Beautiful Damselfly Susanna.

    VastaaPoista
  6. Neidonkorennot, nopeat ystäväni joella, jotka niin harvoin malttavat olla paikallaan kamerani ulottuvilla.
    Totta puhut, usein työelämän muutokset tapahtuvat vasta sitten kun on pakko, kun tapahtuu jotain, ehkä jonkun ulkopuolisen tahon muutoksen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat todellakin melkoisia touhuajia ja täytyy löytää niiden lepopaikat, ennenkuin löytyy helpompaa kuvattavaa :-)

      Useimmiten työn muutokset ovat uutta teknologiaa (joka ei koskaan toimi niin hyvin kuin on luvattu) ja lisää työtä yhä kireämmällä aikataululla. Luopumimem näyttää olevan yhtä vaikeaa työssä kuin muissakin tilanteissa.

      Poista
  7. Wau, miten upean värinen!Niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vakipaikka, jossa käyn näitä pari kertaa kesässä kuvaamassa ja ihailemassa. Näissä silmä lepää :-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)