perjantai 15. kesäkuuta 2018

Nälkäisiä poikasia :-)

Pihassa pomppii paljon räkättirastaita. Osa niistä on poikasia. Ovat hieman pienempiä kuin aikuiset ja vielä matkassa vähän eri asenteella. Yksi pomppii emon lähituntumassa, taitaa toivoa emolta helppoa ruokaa. Toinen yrittää nokkia nurmikosta jotain - silloin tällöin. Ja kolmas keskittyy kaikessa rauhassa itsensä sukimiseen ja rapsuttelemiseen, nauttii aurinkoisesta hetkestä :-)

Kaikki muutkin lintuemot vaikuttavat todella kiireisiltä. Ja pienten linnunpoikasten sirinää ja piipitystä kuuluu melkein kaikkialta :-)

Västäräkin poikanen odotti myös laiskahkon näköisenä emon saapumista ruokakuorman kanssa. Se rapsutteli itseään ja siirtyi välillä kymmenen senttiä uuteen suuntaan. Ja sitten suki höyheniään. Kun emo saapui viereen, kaikki flegmaattisuus oli hetkessä pois pyyhittyä ja pienen poikasen intohimoinen ruoan kärkkyminen alkoi.

Tämä on sitä aikaa vuodesta :-)




Upeaa viikonloppua!

19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti!

      Syöttöhetket olivat niin liikuttavia :-)

      Poista
  2. On tämä hienoa aikaa seurata linnunpoikien elämää! Söpöset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Nyt tapahtuu paljon, kannattaa olla tarkkana :-)

      Poista
  3. Oi miten ihania nälkäisiä poikasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttävät nokka auki melkein vanhempiaan isommilta. Mutta se on vain hämäävä näkymä :-)

      Poista
  4. Ohhoh. Huippu kuvia. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Ruokinta saralla riittää säpinää. Tosi upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!

      Ruokinta-aika pitää luonnon elämän vilkkaana juuri nyt.
      Ja luonnon tarkkailija kiittää :-)

      Poista
  6. Hienot kuvat västäräkeistä. Katselin eilen ikkunasta kun västäräkinpoikanen lyyhötti terassin lattialla. Ajattelin, että se on loukkaantunut ja kävin jututtamassa. Se kohenteli hetken höyheniään ja lähti sitten lentoon. Oli vaan pysähtynyt levähtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaminen on kovaa puuhaa ja vaatii voimia. Ei ihme, että väsytti <3

      Poista
  7. :D Voi heitä nälkäisiä! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!