sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Arvonta

Käpytikoilla on ollut hieman vaikeaa. Meluisa tikkapesä on hiljentynyt, näin yhden poikasista hurjan komentamisen jälkeen lennähtävän pesästä pois. Myöhemmin pesäpuun juurelta löytyi höyhennyksen jälkiä. Saalis on ollut todennäköisesti yksi poikasista - helppoja saaliita :-(

Varis nappasi samana päivänä kotikuusestamme tikanpoikasen, jätti sen sitten hädissään kävelytielle, ei arvannut ihmisten läsnäollessa jäädä parantelemaan otettaan siitä. Elvytys ei enää auttanut, tikanpoikasen taival päättyi tunnin sisällä. En tiedä, oliko poikanen samasta poikueesta, jonka metelin olin paikantanut.

Mutta elämä jatkuu. Kävin Tampere-talolla työn merkeissä ja tauolla piipahdin Muumi-museon kaupassa ostamassa muunmuassa muutaman Muumi-kortin.


Yksi kortti on kirjekuoren kera, kahdessa muussa on tekstiä ja kuva.

Arvontaan voi osallistua 20.6.2019 klo 23:55 asti. Arvontaan saa yhden tiketin osallistumalla arvontaan kommentissa (muista jättää yhteystietojasi tavalla tai toisella!) ja lisäksi toisen tiketin, jos on kirjautunut blogini lukijaksi.

Muumimaisen ihania kesäpäiviä ja passelin suuruista lämpötilaa :-)

17 kommenttia:

  1. Maailmassa ei ole koskaan järjestystä, eilen oli liian kuumaa ja nyt on liian märkää. – Hemuli

    mukana kivassa arvonnassa kahdella arvalla :)
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukaan arvalla, on nyt sopiva työilma tällä kertaa.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukana. :) Voi noita tikkoja. :(

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kaksi arpaa kiitos, voi tikkaparat

    VastaaPoista
  5. Lukijana kahdella mukana. Tuo Muumimuseo Treella on ihana paikka, samoin se pikkupuoti ♥ Siinä on Muumia monella kielellä. Voi tikanpojan reppanoita.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukaan.. ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. Voi, miten kurjasti kävi käpytikan jälkikasvulle. Täällä viime kesänä tikka ahkeroi pesäkolon koivun kylkeen, mutta luulen, että joku ryöväsi sen, ehkä näätä.
    Muumit ovat aina yhtä hellyttävän viisaita, kaksi arpaa minulle, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukana. Aurinkoista kesää!

    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana ja voi pikkutikkojen kohtaloa. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Yhdellä mukana. Mukavaa kesää!
    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Muumit on ihania, kaikissa muodoissaan. Mukana yhdellä arvalla :)
    annu.liina78@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukaan kivaan arvontaan.
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Yksi arpa,kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  14. 1 arpa :)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. Hihi, ihana arvonta! Taidan saada kaksi arpaa peräti. :)
    mt.ainasoja[ät]gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana. Muumikortit ovat aina kivoja ja positiivisia. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!