torstai 5. syyskuuta 2019

Kurkiparvi ja sinisuohaukka

Vaikka kesä on upeaa aikaa, silloin ei näe lintuparvia. Nyt parvia näkee usein ja ne sen kuin suurenevat. Erityisesti isot kurkiparvet ovat sykähdyttäviä kokemuksia, vaikka niitä näkisikin vain kaukaa. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu ihan liian kaukaa. Ne eivät ole kauniita eivätkä selviä, mutta niistä saa kuitenkin käsitystä tämän noin 200-päisen kurkiparven touhuista. Kaikki eivät tietenkään mahtuneet samaan kuvaan. Toivottavasti tavoitat hieman fiilistä :-)

Tässä ensin yleiskuvaa, vain osa kurjista näkyy tässä kuvassa. Muutama laulujoutsen oli aterioimassa sulassa sovussa samalla pellolla.



Välillä meno meni touhukkaaksi, siipiä leviteltiin, hypittiin ilmaan ja välillä lennettiinkin pikku pätkiä.


Paikalle saapui välillä lisää porukkaa. Tämän kesän ruskeapäinen poikanen tuossa laskeutujien keskimmäisenä kurkena ja molemmin puolin vanhemmat.



Tässä kuvassa näkyy myös noita ruskeapäisiä tämän kesän kasvatteja. Kaikki ovat siis liikkeellä vanhempiensa kanssa.


Mopo ja innokkuus karkasi käsistä välillä nuorisoltakin :-)


Ja välillä kaikki touhusivat eikä joku voinut pitää töräytystä sisällään :-)



Tässä kuvassa näkyykin paljon nuoria kurkia.


Yksi perhe lähti taas pienelle lentolenkille, palasi minuutin sisällä takaisin hieman sivumpaan.


Kurkia seuratessa silmä osui kuin osuikin sinisuohaukkaan, joka kaarteli ja lenteli matalalla saalista etsien. Luulin sitä ensin ruskosuohaukaksi. Sitten huomasin takana tuon valkoisen yläperän, joka puuttuu ruskosuohaukalta. Päädyin sitten taas loppujen lopuksi kysymään lajimäärittelyä fb:n Suomen linnut -ryhmästä, josta sain useammankin sinisuohaukkatunnistuksen. Nämäkin kuvat ovat vähän liian kaukaa minun objektiivilleni.




Mahtavaa alkusyksyn jatkoa!

14 kommenttia:

  1. Hieno kurkiparvi, vahva syksyn merkki!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa nähdä noin suuri kurkiparvi ja haukka vielä bonuksena!

    Mukavia bongailuja ja hyvää syyskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Tämä on mainiota aikaa vuodesta liikkua ja nähdä luontoa :-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Viime vuonna en nähnyt tällaisia parvia ollenkaan. Olen kovasti kiitollinen siitä, että nyt olen päässyt kohtaamaan näitä suuria kurkiparvia :-)

      Poista
  4. Hieno havainto tuo sinisuohaukka. Täällä näkee kurkia vaan muutamia yksilöitä. Isot parvet puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan puskista tuli tavallaan tuo sinisuohaukka. Onneksi on tapana kuvata ensin ja ihmetellä vasta sen jälkeen :-)

      Ehkä niitä isoja parvia alkaa näkyä pian siellä teilläkin.

      Poista
  5. Nyt tekee mieli linturetkelle!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Niitä oli todellakin paljon, vaikka voin kuvitella parven kasvavan vielä isommaksi ennen muuttoa.

      Poista
  7. Wau! Saako kysyä missä päin näitä näit? Täällä pk-seudun tuntumassa on kovin hiljaisia peltoja ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hattulassa Kanta-Hämeessä perinteisellä kurkipellolla nämä olivat. Ehkä ne pk-seudunkin pellot alkavat pian saada lisää elämää :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!