Minä kuivaan suppilovahverot huoneenlämmössä

Vielä ei ollut lunta maassa. Oli oikein oivallinen hetki mennä metsään vielä suppilovahveroiden perään. Pakkanen on purrut täällä ainakin kahdesti, kantarelleja ei kannata enää yrittää kerätä.

Suppilovahverot ovat ensisijaisesti tyttärelle, jolle niitä kuivattelen. Viime syksynä lumi ja pakkanen pyrähtivät paikalle yllättäen ja sienien keruu loppui kuin seinään. Tänä vuonna olen käynyt jättämässä sienimetsille hyvästejä jo kahdesti. Olen kyllä ihan valmis vielä kolmanteenkin kertaan 🤭🍄😍.

Kuusimetsissä on usein aika hämärää. Tummanruskean suppilovahveron erottaminen tummanvihreästä sammalesta vaatii kohtuullista hämäränäköä. Heti hämärään metsään saapuessa minun hämäränäköni on vielä hukassa ja silmätkin vetistävät. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja sienet on helpompi erottaa alkutotuttelun jälkeen.

Kun suppiksia löytyy muutama, on niitä lähistöllä usein enemmänkin. Taitavasti piiloutuneina useimmiten.

Sienisaalis täyttyi nopeasti ja jäi jotenkin sellainen tunne, että metsään voisi vielä mennä vähän kurkistamaan. Kävin katsomassa vanhan paikan, joka ennen kuhisi hirvikärpäsiä, mutta jossa on sittemmin tehty metsätöitä. Hirvikärpäsiä ei löytynyt, suppilovahveroita ihan riemastuttavasti! Kaikkea ei voinut kerätä, nehän pitää vielä jaksaa käsitelläkin keräämisen jälkeen 😞.

Toisen keruupaikan jälkeen lähetin jo viestin ystävälle, josko hänen äidillään voisi olla käyttöä suppilovahveroille. Sain vihreää valoa, mikä helpotti oloani, sillä olin kerännyt sieniä selvästi yli omien tarpeiden.

Suppilovahveroita kertyi reilut 4,2 kiloa. Aikaisemman mittaukseni mukaan litra suppiksia painaa noin 200 grammaa (sateen jälkeen ovat painavampia kuin kuivan kauden jälkeen). Tämän mukaan sieniä kertyi reilut 20 litraa. Ei paha 🍄.

Ylimääräisiä (mutta priimoja) kantarelleja olen myynyt jonkin verran muille, mutta suppilovahveroiden hinta on niin alhainen, ettei myynnin vaatimiin toimiin kannata mielestäni ryhtyä. Onneksi osan sienistä sain läheisille ja loput pyrin kuivattamaan.

Suppilovahverot on oikein helppo kuivattaa huoneenlämmössäkin, jos kuivatustasoja löytyy vain riittävästi.

Sienet pitää pilkkoa/riipiä riittävän pieniin osiin, jotta kuivuminen tapahtuu nopeasti.

Levittelen sieniviipaleet leivinpaperien päälle pöydille ja muille tasoille kuivumaan. Vuorokauden jälkeen sienet ovat tavallisesti kuivuneet riittävän paljon kahden leivinpaperillisen sienien yhdistämiseksi yhdelle paperille. Ja niin vapautuu lisää tilaa uusien sienien kuivattamiseen.

Alle viikossa sienet ovat niin kuivia, kuin niistä mitenkään voi tulla. Silloin siirrän kuivuneet viipaleet purkkeihin ruokakaapin perälle. Päälle laitan tiedot säilönnän ajankohdasta ja sisällöstä.

Suppilovahveroiden tilavuus ja koko pienenee ilahduttavan paljon kuivaamisen aikana. Lisäksi säilöntä ei vaadi erityisiä lämpöolosuhteita. Kuljetuskin on helppoa ja riskitöntä.

Suppilovahverot (kuten kantarellitkin) säilyvät sopivissa kylmäolosuhteissa hyvässä kunnossa useammankin päivän, joten ei mitään hätää, vaikka koko saalista ei saisi käsiteltyä heti samana päivänä. Minäkin jatkan sunnuntain sienisaaliin kanssa työskentelyä huomenna ja ylihuomenna.

Vierashuoneeseen kantamista odottava vitriini pääsee odottaessaan toimimaan sienikuivaamisen lisätasona 👍.

Tärkein viestini lienee se, että suppilovahveroiden kuivaaminen onnistuu todella mainiosti myös huoneen lämmössä, mikäli kuivaustilaa vain riittää. Ei kannata pelätä, vaan kannattaa kokeilla. Säilytyspurkkeihin sienet kannattaa siirtää vasta, kun on varma niiden kuivuudesta. Yleensä varmuus (tai se toinen tuomio) tulee selväksi viikon aikana.

Minun suppilovahverometsissäni sienet ovat melkoisen kookkaita, joskus jopa kämmenen kokoisia. Kookkaiden suppilovahveroiden kuivaaminen vaatii aivan erityisesti pieneksi pilkkomista. Vain aivan pienimmät sienet jätän pilkkomatta ja ne myös säilön aivan erikseen. Joskus niillä on erityinen visuaalinen merkitys.

Ihanaa lokakuun jatkoa! Vielä varmaan ehtii näkemään pyrstötähden?