perjantai 19. maaliskuuta 2021

Saldovapaa ja keltasirkkuja!

Jos saldovapaa ei kuulu sinun arkeesi, niin lyhykäisyydessään kyse on joustavan työajan seuraamisesta. Meillä toimistotyöaika on 7 tuntia ja 15 minuuttia. Joustava työaika toimii niin, että töissä on oltava (ilman erityissopimimuksia) klo 9-15 välisenä aikana. Työajaksi laskettava aika alkaa meillä klo 7 aamulla ja loppuu klo 18 illalla. Näiden ulkopuolella mahdollisesti tehty työ ei sisälly työaikaan. Toki työt ovat erilaisia ja työkohtaisia poikkeuksia on olemassa.

Jos työaika päivässä alittaa tuon 7 tuntia ja 15 minuuttia, erotus kertyy työaikasaldoon negatiivisena eli miinuksena. Jos työaika ylittyy, saldo kasvaa ylittyneellä määrällä (kunhan ylitys on noissa sallituissa rajoissa). Kokonaissaldon maksimi on 40 tuntia (ilman erityissopimuksia), ja kokonaisia saldovapaapäiviä voi pitää korkeintaan yhden kuukaudessa (ilman erityissopimuksia).

Tänään minulla oli tällainen saldovapaapäivä. Saldokertymäni hipoo maksimia ja selkäkivut ovat vaikeuttaneet nukkumista todella paljon. Vapaapäivälle oli siis todella paljon kysyntää.

Päivän ehkä paras anti oli kohtaaminen keltasirkkuparven kanssa. Niitä en ole tänä talvena vielä nähnyt (tai kuullut). Keltasirkku on maastasyöjä, syö maassa ja palaa turvaan oksistoon.








Kuten aina, koiras on naarasta värikkäämpi ja koreampi. Mitä keltaisempi, sitä todennäköisemmin kyse on koiraasta.

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi? Uteliaana täällä 'kuuntelen' kaiken 😊.

18 kommenttia:

  1. Nätit kuvat keltasirkusta, hyvin sopivat saldopäivääsi. Hyvin keltaisiakin näkee, ne ilahduttavat silmää. Meillä sirkkuja on aika paljonkin, ehkä sen vuoksi että olemme laittaneet lyhteitä plus hankiruokintaa. Viikonloppu menee omalla painollaan, kovin paljon ei meikäläisella suunnitelmia erityisaikana ole, jos on kiva ilma voisi kokeilla suksia ja koiralenkitystä ainakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irja!

      Meillä hankiruokinta tuo paikalle paljon ei-toivottuja vieraita, erityisesti harakat, varikset ja naakat. Pikkulinnut katoavat siksi aikaa aina taustalle, kun nuo isommat roikaleet valloittavat paikat. Toki ne löytävät jämiä rasvapötkylänkin alta etenkin, kun joku porukasta hakkaa pötkylää urakalla 😞. Mutta siksi emme satunnaisia laitteiden täytön yhteydessä syntyneitä roiskeita lukuunottamatta harrasta hankiruokintaa. Vaan epäilenpä, ettei niitä silti tänne meille hakeutuisi.

      Toivottavasti hiihtäminen ja koiralenkit onnistunat hyvässä säässä 🥰!

      Poista
  2. Niin, maahan ei sais laittaa ruokaa koska rotat, mutta keltasirkku ja paljolti myös mustarastas syö vain maasta. Oon kauraa nakellut sirkkujen toivossa, mutta ei niitä oo näkyny kuin parina päivänä.
    Viikonloppusuunnitelmia ei taia olla. Paitti varmaan "uudella" autolla ajelu ja siihen tutustuminen. Säiden haltijakin tarjoo vaan lunta ja räntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mustarastaille riittää muiden lintujen ja oravien pudottelut sekä laitteiden täytössä yli roiskuvat siemenet/pähkinät. Tuo löytämäni sirkkupaikka on hyvä, ihmettelen, etten ole sitä aikaisemmin hoksannut.

      Uudella autolla ajelu ja siihen tutustuminen hyvältä jutulta jatkoa ajatellen 😊.

      Poista
  3. Hyvä asia kun voi työaikaansa hiukan itse säädellä ja sitten joskus saa pitää "ylimääräisen" vapaapäivän. Suloinen keltasirkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Tuo työajan oma säätely on ainakin omalla kohdalla sitä, että töiden paineessa tulee aloitettua työpäivä aikaisemmin ja sen pääsee lopettamaan tavallista myöhemmin. Se on toki mukavaa, että noita ylimeneviä työtunteja voi määrätyissä rajoissa ottaa vapaana. Toki on sitten niinkin, ettei kaikkea yliajalla tehtyä työtä voi kirjata työajaksi, se on sitten omalla vastuulla.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ovathan ne mehukkaan värisiä ja myös kovasti vikkeliä liikkeissään 😊.

      Poista
  5. Ihanuus tuo keltasirkku. Tänään näin maakotkan. Harmi kun en saanut kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltasirkku on ihana, mutta maakotka on nähtävyys ja tavallaan oikea kuningas. Ilman kuvan saamistakin sen kohtaaminen on huikea kokemus. Valokuva sitten ehkä seuraavalla kerralla?

      Poista
  6. Taas opin jotain - en tiennyt että lintuja lajitellaan sen mukaan syökö ne maasta tai..öö...puussa. Kaunis lintu, ja kiva kun seliti myös saldovapaat, kaikkea uutta tulee työelämäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, lajitellaanko niitä varsinaisesti, mutta ruokinnassa nämä ovat tärkeitä asioita ottaa huomioon. Esimerkiksi mustarastaat syövät tyypillisesti maasta, mutta niiden on paikoin havaittu syövän myös rokkuvista rasvapötkylöistä. Lintujenkin ruokatavat muuttuvat ajan myötä.

      Saldovapaissa (edellyttää tavallisesti jonkinlaista kellokorttikäytäntöä, meillä etäleimaus kännykällä) on monenlaisia käytäntöjä. Meillä saldorajat saavat olla -6 tunnista +40 tuntiin. 40 tunnin ylimenevät työajat eivät kerrytä työaikaa eikä saldoa. Saldo kertyy meillä arkisin aamu 7:n ja ilta 6:n välillä. Näiden aikojen ulkopuolella tehty työ ei kerrytä työaikaa eikä saldoa.

      Yhteinen työaika meillä on klo 9-15. Joustava työaika koskee näiden yli meneviä aikoja aikaisemmin mainituin rajoituksin. Päivällä lounastaukoa voi pitää peräti kaksi tuntia, jolloin 1,5 tuntia menee saldosta. Muuten tuona aikana pidettävä saldovapaa tulee anoa esimieheltä etukäteen.

      Kokonaisia saldovapaita voi pitää 1 päivän kuukaudessa, jollei ylempi johto myönnä lisäpäiviä erityissyistä.

      Etätäihin liittyen (tai muutenkin) työmatkalla, esimerkiksi junassa tehty työ ei kerrytä työaikaa.

      Tässä muutama lisätäsmennys meidän saldovapaisiimme. Aikaisemmilla työnantajillani on ollut erilaiset käytännöt joustavan työajan ja saldovapaiden suhteen. Ei siis kannata luottaa kovin järeästi minun kirjoittamiini kokemustietoihin.

      Poista
    2. Kun ei ollut lähtökohtaisesti asiasta kuin hämärä kuva niin sinun empiiriset avasi huomattavasti. Kiitos siis<3

      Poista
    3. Sori, lähti vähän laukalle 😂. Työajat herättävät suuria tunteita.

      Poista
  7. Onpas terhakkaita tipusia. Ihan kävisivät melkein pääsiäistipuista.

    Saldovapaat ovat tuttuja 90-luvun lopulta. Mulla oli silloin joustava työaika ja olihan se ihan kiva, kun sai vähän valita mihin aikaan päivästä toimistolla oli. Tykkäsin.

    Ei kummoisia suunnitelmia ole tälle(kään) viikonlopulle. Kirjoja ja ehkä vähän aarrekarttaa (tai sen tapaista), uusien sukkien suunnittelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarrekartta kuulostaa hyvältä!
      Uusien sukkien suunnittelu on mielestäni ihan parhaita ja voimaannuttavimpia juttuja 🥰.

      Poista
  8. Miten työpaikallasi hoidetaan ylimääräiset saldovapaat, jollei niitä ehdi pitää? Pikkuveljelleni kertyy vapaita, joita ei makseta rahana, eikä työtilanteen vuoksi koskaan ole aikaa pitää niitä pois. Vaikea yhtälö. Lähipiirissäni on monella ihmisellä töissään sama tilanne. Projektien on valmistuttava ajallaan ja johto sopii uusia heti perään tai mieluummin päällekkäin. Työelämäkertomuksia kuunnellessa tulee sellainen tunne, että ihmiset ovat nykyisin töissä tai ainakin tavoitettavissa 24/7.
    Meidän pihalla on tänä talvena ollut runsaasti keltasirkkuja. Hetki sitten juotiin iltapäiväkahvit ja katseltiin, miten kauniisti keltasirkkujen keltaisuus tuli auringonpaisteessa esiin.
    Viikonloppu alkaa olla ohi ja se tuli tehtyä, mitä suunnittelinkin. Eli kotitöiden lisäksi pitkä kävelylenkki ja taimihommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon yleiseen käytäntöön en arvaa ottaa mitään kantaa. Melkein 800 hengen organisaatiossa lienee jotain vaihteluita. Itselläni saldo ei ole vielä koskaan pamahtanut rajan yli, olen itsekkäästi pitänyt puoleni ajoissa. Mutta olen ymmärtänyt, että näistä asioista voidaan neuvotella, jos työtaakka on väistämätön. Muuten vain kehkeytynyt ylimääräinen saldo ei aiheuttane samanlaista neuvottelutarvetta. Tämä on vain omaa arvontaa kuulopuheiden perusteella.

      Hienoa, että kävelylenkki mahtui ohjelmaan! Se tekee vain niin hyvää 🥰.

      Poista

Kiitos kommentistasi!