Joka vanhoja muistaa, sitä *#% päähän?

Toisinaan (säännöllisesti) pohdin puolivakavissani jonkinlaisen elämänkerran kirjoittamista. Siis ihan omasta elämästäni. Koska kirjoittaminen on ollut aina minun juttuni, ajattelen jotenkin pääseväni omista haamuistani eroon kirjoittamalla ne auki. Mutta sitten päädyn siihen, ettei niitä kukaan kuitenkaan lukisi. Ei niitä kovin moni haluaisi kuunnellakaan ja yritänkin myös muistaa sen 😂.

Tuo lukemani Häpeän hoito -kirja avasi taas mennyttä ja nykyistä elämääni auki. Ei mitenkään erityisen kipeästi, mutta tulipahan taas käytyä paljon läpi. Tuli käytyä läpi myös niitä asioita, mitä olen oppinut, missä olen parantanut ja mistä minun ei kannattaisi enää välittää.

Olen päättänyt armahtaa itseni lapsena ja nuorena tekemieni virheiden ja hölmöyksien häpeästä. Yritän muistaa tämän joka kerta, kun päädyn häpeämään menneitä tekemisiäni. Olen päättänyt ymmärtää sen, että niissä olosuhteissa, niillä valmiuksilla, en ole pystynyt parempaan.

Vaikeampi itsensä armahtamisen kohde on omat aikuisajan tekemiset. Puolirikkinäisen ihmisen paras toiminta ei ole riittänyt eheiden ikätoverien standardien lähellekään aika ajoin. Jotain toimintaani häpeän jälkikäteen itse. Lähelleni on löytynyt kuitenkin myös niitä julkihäpeän levittäjiä. Minun on annettu ymmärtää, että olen toiminut todella, todella väärin. Se on ollut hyvä syy melkein mihin vain syrjimiseen. Se satutti vuosia ja vasta muutaman vuoden ajan olen löytänyt armollisuutta itselleni. Kukaan ei ansaitse sellaista kohtelua, enkä aio sellaista myöskään jatkossa ottaa vastaan.

Minun isoin kompastuskiveni on ollut erilaisuus ja se, etten ole edes halunnut olla samanlainen kuin kaikki muut. Ei niin, etten arvostaisi muita, vaan niin, etten kestä muottiin sovittamista. En ole koskaan muotteihin sopinut ja sopeudun mieluummin siihen kuin siihen häpeään, etten edelleenkään onnistu yhdessäkään muottiin sovittamisessa.

Mutta ehkä tässä on taas riittävästi tähän tilanteeseen. Kiitos kun käyt lukemassa tai katsomassa valokuviani. Säästelen seuraavaa menneisyysvuodatusta taas joksikin aikaa eteenpäin. Nyt oli vain ihan sormen ja näppäimistön välissä paljon tunteita.

Vanha muisto kesämökkireissulta Konnevedeltä vuodelta 2015. Elämään mahtuu onneksi niin paljon hyvää, että kiitollisuus ja ilo ovat keskimäärin niitä päällimmäisiä tunteita omassa elämässä. Kiitos 🥰.