Pääsiäistä, kevättä ja kohtaaminen kaupan kassajonossa

Olimme pääsiäisenä koolla parhaimmalla hetkellä koko perhe. Pixie-koira oli innoissaan ja hieman onnellisesti sekaisin kaikista rakkaista ihmisistä siinä ympärillä. Sen tuottamat äänet olivat todella monipuolisia tavalliseen äänen tuotantoon verrattuna 😊.

Pääsiäisen tärkeimmät jutut minun kannaltani ovat rauhoittuminen, pysähtyminen, hyvä seura, ruoka ja juoma. Vuosien varrella on ollut paljon niitä pääsiäisiä, jolloin emme ole pääseet olemaan koossa koko porukalla. Etäisyydet ovat olleet pitkiä ja etäyhteydet, kuten puhelin ovat toimineet yllättävän hyvin päivittäisen yhteydenpidon välineenä. Meille on ollut siis pitkään selvää, ettei kaikkien tarvitse olla läsnä tai edes samassa hetkessä. Aikavyöhykkeet kannattaa hyväksyä kunnioituksella, jottei yhteydenpidosta tule taakkaa.

Käytiin tyttären kanssa ostoksilla, Aulangon joutsenlammilla ja Verkatehtaan ympäristössä. Tämä kuva on Aulangolta.

Tänään aamupäivällä tyttären palatessa omaan kotiinsa minä suuntasin kameran kanssa maastoon tutkailemaan kevään etenemistä. Keli oli mitä kaunein, vaikka tuulta riittikin. Tutulle pellolle oli kerääntynyt toista tuhatta (jos ei enemmänkin) hanhea. Äänimaailma oli sen mukainen - rehevä ja muheva 😍.

Pellon läpi kulkevan joen lisäksi pellolla oli sulan veden muodostama kosteikko, joka keräsi lintuja puoleensa magneetin lailla. Hanhet olivat pääosin metsä- ja tundrahanhia. Joukossa oli jokunen kanadanhanhikin ja yksi laulujoutsen.

Tundra- ja metsähanhia saapui välillä lisää. Ja toisinaan ne vain vaihtoivat paikkaa.

Monesti ne vaihtoivat paikkaa joelle ja laskeutuivat (lopulta) sinne ruuhkaan.

Kuvausreissun välissä nälkä yllättää aina. Tällä kertaa en muistanut syödä välipalaa ennen lähtöä enkä edes ottaa evästä mukaan, joten jouduin turvautumaan kaupassa käymiseen. Se osoittautui masentavaksi kokemukseksi.

Kassajonossa ihan tiiviisti perääni ahtautui nuori pari, jonka ulkonäön perusteella luokittelin aikuiksiksi. Heillä ei ollut maskeja ja he liimautuivat siitä huolimatta kiusallisen lähelle. En tykkää huomautella, mutta nyt toivoin heidän olevan fiksuja ihmisiä ja pyysin heitä pitämään vähintään metrin turvavälin ja siirtymään taaksepäin, etenkin, kun heillä ei ollut maskeja ollenkaan.

Kiiltokuvamaisen nätti ponihäntäpoika vastasi minulle: "Tai sitten siirryt itse eteenpäin - ämmä!" Hymyili väkevästi tuohon perään. Olin aivan häkeltynyt. Vastaus kuulosti esiteini-ikäisen 11-vuotiaan vastaukselta, mutta ponnarityyppi näytti aikuiselta. Kokemus oli hämmentävän ristiriitainen. Hämmentyneen kelaamisen jälkeen tokaisin, että olipas lapsellista. Hymypoika vastasi minulle: " Niin olit itsekin". Se oli siinä. Tästä tilanteesta ei keskustellen päästäisi parempaan lopputulokseen ainakaan minun keskustelutaidoillani.

Ensimmäisiä primitiivireaktioitani oli syvä sääli pojan vanhempia kohtaan. Enpä haluaisi olla heidän housuissaan. Enkä myöskään hänen työ- tai opiskelukaveriensa asemassa. Olen onnekas, ettei minun elämäni kohtaa hänen kanssaan toistuvasti.

Sääliksi käy niitä fiksuja, upeasti käyttäytyviä nuoria miehiä, jotka jäävät tuollaisten yli-itsevarmojen kiiltokuvapoikien varjoon. Pitkällä tähtäimellä huonosti käyttäytyvät kiiltokuvapojat eivät ole toimivaa parisuhdeainesta. Ja sitten taas kävikin sääliksi tuo tyttöystävä ja häntä seuraavat tyttöystävät. 

Kaikille tytöille ja pojille (noita kiiltokuvatörppöjä on tytöissäkin) haluaisin muistuttaa, ettei tuollainen käytös ole hyväksyttävää koskaan. Ei edes silloin, kun kohtaa ärsyttävän keski-ikäisen naisen kaupan kassalla. Jos jollain ei ole ongelmaa tylyttää tuntematonta ihmistä julkisella paikalla, hänellä ei varmasti ole sitäkään vähää estoja tylyttää parisuhdekandidaattiaan yksityisesti muiden näkymättömissä. Ja sekään ei ole ok.

Kukaan ei voi töpätä parisuhteessa niin pahasti (jatkuvia ääritilanteista lukuunottamatta), että he voisivat ansaita tylyttävää kohtelua. Näin keski-ikäisen silmin aivan liian moni nuori ja keski-ikäinen (miksei vanhempikin) kärsii parisuhteessa huonoa kohtelua, koska kuvittelee muka ansainneensa sen. Jokainen ansaitsee arvostavaa ja hyvää kohtelua. Ja jokaiselle löytyy hyvä, arvostava kumppani, jos vain muistaa ensin arvostaa itseään ja miettiä omat arvovalinnat kohdalleen. Kumpi onkaan tärkeämpää: vimpan päälle hoidettu upea ulkonäkö vai välittäminen ja hyvä käytös? Mieti 10 vuotta eteenpäin - mikä merkitsee päivittäisessä arjessa eniten?

Päätin kaiken pohdiskelun jälkeen, etten mene tuon kylän kauppoihin enää uudelleen. Poitsu on todennäköisesti paikallisia, joten vältän mielelläni tällaiset kohtaamiset. Kiitos teille kaikille fiksuille nuorille ja nuorille aikuisille, joita kohtaan tavallisesti! Uskokaa itseenne, teillä on paljon hyvää odottamassa edessänne!