lauantai 16. joulukuuta 2023

Kiitollisuutta ja hiljaisia toivomuksia

Olen kiitollinen lähestyvästä joulusta ja siihen liittyvästä vapaasta ajasta, mahdollisuudesta lepoon. Jouluun valmistautumiseni on ollut tähän mennessä vain mentaalista. Käytännön järjestelyt ovat tekemättä, mutta ne sujunevat vuosien kokemuksella tavalla tai toisella. Syystä tai toisesta en ole osannut stressata joulun tuloa vielä ollenkaan, vaikka tavallaan 'kaikki' on vielä tekemättä. Ehkä olen liian väsynyt huomatakseni isoja huolen aiheita? Tämä (ehkä väliaikainen) rentous tuntuu kuitenkin hyvältä, ihan samettisen miellyttävältä 🥰.


Kulunut viikko söi energiavarastoni täydellisesti eikä joulukorttien kirjoittelu päässyt edes harkintaan. Ehkä huomenna jaksan kirjoittaa ne muutamat lähetettävät kortit.

Joulukortit ostin siis viime viikonlopun joulumyyjäisistä. Niitä on kahdenlaisia. Kuvassa alla myös myyjäisistä ostamani puikkojen suojukset. Nämä ovat olleet mietintämyssyssä ja harkintalistalla kauan. Nyt on helpompaa kuljetella kutimia matkoillakin 🧶.



Käsityörintamalla olen saanut tehtyä itselleni pipon miellyttävästä alpakasta.


Malli on sama kuin tyttärelle tehdyssä pipossa, mutta lankana on vain vähän paksumpaa alpakkaa. Se yksinään on kuitenkin ohuempaa kuin tyttären myssyn merinovilla ja ohut alpakka yhteensä. Kun pipo osoittautui hyväksi tälläkin langalla, tein toisen (luonnonvalkoisen) myös tyttärelle. Tämä ruskea pipo sopii ruskeaan ulkoilutakkiini oikein hyvin.


Tein Novitan Mariannen punaisesta 7 veljestä -langasta ystävälleni sukat. Väri ei toistu kuvassa kovin onnistuneesti. Samaan syssyyn päättelin parit tekemäni miesten sukat.



Jos jotain voisin toivoa jouluksi, toivoisin sitä, että kuuntelisimme toisiamme ihan aidosti ja vilpittömästi. Emme multitaskaisi, suunnittelisi omaa puheenvuoroamme, kyseenalaistaisi melkein kaikkea kuulemaamme tai tuskailisi oman ymmärtämättömyytemme kanssa.

Toivoisin, että malttaisimme arvostaa toisiamme, vaikkemme olisikaan samaa mieltä tai edustaisi samoja arvoja. Päättäisimme vain lujasti, että joka ikinen ihminen on arvostamisen arvoinen, vaikka hänen kanssaan olisikin ihan eri mieltä.

Toivoisin myös, että malttaisimme olla nöyriä elämässämme. Harva pärjää hyvin loppuun asti ihan yksin. Ja kaverit eivät pysy lähellä, jos heille ei anna tilaa ja arvoa. Omat 'täydelliset' oivallukset saattavat sittenkin parantua jonkun ulkopuolisen 'kummallisista' täydennyksistä. Ehkä olemme kuitenkin parhaillamme yhdessä enemmän kuin yksin.

Ja toivon, että malttaisimme olla kiitollisia siitä, mitä meillä on. Saa olla kriittinen, mutta ilman kiitollisuutta mikään kaunis tai ihmeellinen ei kasva suureksi ja upeaksi.


Ihanaa joulun odotusta 🥰🌲🐦🧶🥀🤸‍♀️💖

18 kommenttia:

  1. Kauniita kortteja! Tykkään tuollaisista hiukan hillitymmän tyylin korteista. Ja nuo puikkosuojukset ovatkin tosi näppärät.
    Mulla on kanssa ollut täällä sukkatehdas, sillä olen kutonut sukat koko perheelle eli yhteensä 13 paria. Sukkia alkaa itsellekin kerääntyä aika lailla. Täytyy miettiä veisikö niitä kirpparille vai mitä niillä tekisi.
    Oikein kivaa joulun aikaa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Korttien tekijän sivut löytyvät täältä: https://aaltonoora.myportfolio.com/kortit

      Kiva kuulla, että sinullakin puksuttelee sukkatehdas tässä kaiken harmaan keskellä. Kyllä ne sukat tavalla tai toisella omistajansa löytävät 🥰

      Poista
  2. Oletpa ahkeroinut taas hienoja neuleita! Minä otin jo kerran langat esille, mutta mitään en saanut aloitettua - en koko vuonna. Ehkä ensi vuonna sitten!
    Viisaita kirjoitat joulutoiveinasi. Sukujoulut voivat monesti päättyä kaaokseen, kun ei malteta keskittyä ja kuunnella, mitä toisilla on oikeasti sanottavana.
    Rauhaisaa kolmatta adventtia ja joulunalusviikkoa - tulee se joulu vähemmälläkin valmistelulla ja kuten sanoit, selkäytimestä rutiinilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Aika aikaansa kutakin. Joskus asioiden on hyvä jäädä huilille. Aika näyttää sitten tulevaisuuden.

      Poista
  3. Kauniit joulukortit ja hienot sukat. Tuskailen aina punaisen värin kuvaamisessa sitä, kun väri ei tahdo toistua oikeanlaisena. Sama ilmiö myös kesällä puutarhassa punaisen kanssa.
    Viisaita ja ajattelemisen arvoisia sanoja. Tänä päivänä saa olla varovainen, mitä puhuu ja kenelle. Somemaailman kärkkäät lauseet ovat siirtyneet kasvokkain tapaamisiinkin. Valitettavasti. Eniten toivon, että yksilöiden edun edelle menisi kaikenlainen yhteisöllisyys ja tässä hetkessä erityisesti rauhan rakentaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Punainen on haastava kuvauskaveri 👍.

      Olen vähentänyt someiluani todella runsaasti. Some-kieli ja -keskustelun sävy eivät tee minulle mitään hyvää.

      Poista
  4. On upeita kortteja. Meidän alueella ei oo näkyny samanlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Netistä löytyy korttien tekijän tiedot ja mahdollisuus korttien tilaamiseen: https://aaltonoora.myportfolio.com/kortit

      Poista
  5. Kauniita käsitöitä ja kortteja. Hienoa, että osaat olla stressaamatta joulua! Minäkään en tänä vuonna yksinkertaisesti jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Jännityksellä odotan, josko se stressi sieltä vielä puikahtaisi esiin - aikaa on vielä jäljellä.

      Poista
  6. Ihanat käsityöt ja kortit.
    Joulua ei kannata stressata.
    Minä ajattelin himmentää valot, ettei siivoamatta jääneet vaatekaapit näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli!

      Minä yritän hiljentää sisäisen kritiikkini, jotta elämä olisi hauskempaa 💖🥰

      Poista
  7. Hyviä toiveita, voin yhtyä täysin sydämin. Ja kiitollisuuteen.

    VastaaPoista
  8. Onpas suloiset kortit! Itse lähetin tasan yhden, äidille. ♥
    Tuskailin myös punaisen kuvaamisen kanssa, kun tein Naapurittaren miehelle puna-mustat sukat. Yhdet sukat on puikoilla ja yhdet vielä tekemättä ennen joulua.
    Tuota kuuntelemisen taitoa olen koittanut opetella, koska tiedostan olevani siinä huono. Äidin luona oli hyvää treeniä joka päivä useita tunteja. Sama Naapurissa.
    Stressitöntä joulunalusviikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Stansta!

      Lähetimme peräti yhdeksän joulukorttia. Jotkut ottavat kortin saamisen rutiinina, jotkut erityisenä huomioimisena.

      Poista

Kiitos kommentistasi!