maanantai 11. joulukuuta 2023

Punatulkkuja ja joulutapahtumia

Tänä talvena meillä on vieraillut aivan poikkeuksellisen paljon punatulkkuja. Niitä on ollut huhuilemassa jo syksystä asti, mutta nyt ruokinnalla niistä pääsee tekemään toistuvia näköhavaintoja. Niitä on paikalla aina kokonainen porukka.


Tyttären kanssa aktivoiduin lähtemään joulumarkkinoille ja Wetterhoffin korttelijouluun. Taitavien käsitöiden tekijöiden tuotteita on ihana katsella - ja ostaakin. Mitään tarpeetonta ei tupsahtanut mukaan (jollei rahkapiirakoita lasketa sellaisiksi). Kaunista käyttötavaraa ihan tarpeeseen, kuten joulukortteja. Enpä muuten muista, milloin olisin viimeksi hankkinut joulukortit näin aikaisin! Nythän ne ehtivät perillekin ennen joulua 🤭.


Keskiaikayhtye Kirkonrotat viihdyttivät meitä heti paikalle päästyämme.

"Korttelijoulun tunnelmasta vastaa Kirkonrotat, mikä on aivan tuore, Hämeenlinnassa syksyllä 2023 perustettu keskiaikayhtye.
 
Uudelleen sovitetuissa Piae Cantiones -laulukokoelman lauluissa soivat vanhat jousisoittimet, nokkahuilut, rummut ja kellot. Tunnelmallista, harrasta ja hurjaakin menoa tarjoilevat yhtyeen kokeneet keskiaikamuusikot Vilppu Vuori, Nana Åsten ja Niklas Alanko." (Hämeenlinnan Sibelius-seuran fb-sivu)






Tänään on tasan vuosi äidin kuolemasta. Paljon on kaikkea kuluneeseen vuoteen mahtunut. Elämä on ja ihminen jaksaa aina paljon enemmän kuin uskoisikaan.



Talvipäivän seisaus on tänä vuonna 22.12. Siitä päivä pitenee ihan hiljalleen ja valon määrä lisääntyy ainakin teoriassa. 

Iloa ja valoa joulukuuhusi 🌲❄💖

20 kommenttia:

  1. Punatulkut ovat niin kauniita talven silmäniloja.
    Joulutapahtumat ovat joulun alla niin houkuttelevia ihastelu
    paikkoja.
    Niinpä vuosi meni äkkiä..
    Ihanaa joulun jälkeen odotan niin kevään tuloa, pitkä on odotus
    Mukavia joulun valmisteluja joulun alle❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivien ilot!

      Joulun jälkeen kannattaa makustella erityisesti helmikuun kauniit talvipäivät oikein hartaudella - vaikka sisältä käsin, jos ulos ei arvaa lähteä 🥰.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Kauniita ovat! Yllättävän isolla porukalla pitävät meille nyt seuraa.

      Poista
  3. Enpä muista koska viimeksi olisin punatulkkuja nähnyt. Kauniita lintuja ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Punatulkun ääni on helposti tunnistettava, mutta yllättävän tylsä. Vaan kaikkea ei voi saada.

      Poista
  4. On upea kuva punatulkusta. Kauniita lintuja.

    VastaaPoista
  5. No enpä ole minäkään ihan hiljattain punatulkkuja nähnyt! Olivatpas kivan nimen keksineet yhtyeelleen ja oiva soitantapaikka lankahyllyn vieressä👍😁 Niin se vuosi vierähti❤️t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irkku!

      Yhtyeen nimen takana on oikein tarinakin, mutta en sitä tähän nopeasti etsimällä netin syövereistä löytänyt. Soittolava oli samalla osin sokkeloisen kaupan hyllyjenkin takana. Ensin kuului soitto ja vasta hetken kävelyn jälkeen hyllyn takaa paljastui soittajaryhmä.

      Poista
  6. Hieno kuva punatulkusta. Punatulkut ovat harvinaisia vieraita täällä. Aina niitä odottelen ja se yksi ainutkin ilmestyessään tuottaa suurta iloa. Pikkulintujen väri on kovin harmaavoittoista, joten punatulkut erottuvat varmasti.
    Naurattaa toteamuksesi, että nyt joulukortit ehtivät perille ennen joulua. Erään ystäväni joulukortti saapuu takuuvarmasti paljon joulun jälkeen. Siitä on tullut suorastaan traditio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Meillä ovat väriläikkinä käyneet vierailemassa myös pyrstösulkansa menettänyt tummasävyinen koirasfasaani, käpytikka ja närhiä.

      Kyllä meidänkin rajoja hipova korttiaikataulumme on varmaan näyttänyt korttien saajista jo perinteiseltä. Ne muutamat kortit on kirjoitettu ja lähetetty aina heti, kun on ehditty (ja jaksettu) 🙈.

      Poista
  7. Trevlig läsning på din blogg. Domherrarna är så fina men tyvärr har
    jag inga vid min fågelmatning. Hoppas de kommer !
    Hälsningar Lasse (sellberg nature photo)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket, Lasse!

      Du har så många andra underbara fåglar framför din kamera varje dag 🥰. Domherrarna kommer nog, när det passar för dem 🤭.

      Poista
  8. Varmaan hienoa musisointia! Oli panostettu joulumarkkinoihin selvästi.
    Täälläkin on näkynyt punatulkkuja ehkä normaalia enemmän.

    VastaaPoista
  9. Kiitos jouluisista kuvista ja joulun odotuksen tunnelman välittämisestä. Onnittele itseäsi, että kortit tulivat nyt jo varhain kirjoitettaviksesi. Niitä kirjoittaessa viivähtää ajatuksissaan kunkin ystävän ja sukulaisen luona.

    Muisto äidistä tulee lähelle juuri kuoleman vuosipäivänä. Sekin on surun työstämistä. Mieleen pulpahtaa kauniita muistoja äidistä ja isästäkin.

    Teillä on runsaasti punatulkkuja, meidän pihassa on linturuokinnalla kolme aktiivistesti vierailevaa punatulkkupariskuntaa. Eilen olivat rouvat kolmisin, ukot oli jätetty "kotiin"! Pian punarintaiset kavaljeerit ilmestyivät kuitenkin kolmestaan nokkimaan auringonkukansiemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!

      Mahtavaa, että teilläkin käy tulkkuvieraita 🐦

      Poista
  10. Naapuritar sanoi Rovaniemellä, että "nyt tuossa puussa on punatulkkuja". Niin oli, "sadan metrin" korkeudessa olevassa latvassa, joten arvaapa, näinkö niitä? En.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmä havaitsee parhaiten sitä, mihin se on oppinut. Minä en erottanut ensimmäistä kurkeani lintutornilta, vaikka kuinka siinä näkyvillä pönötti. Ei se ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa 😞.

      Poista

Kiitos kommentistasi!