lauantai 24. elokuuta 2024

Mahtavia kohtaamisia minulle uusien ihmisten kanssa

Ennen vanhaan (silloin, kun osasin vielä vain vähän) oli paljon helpompaa olla tyytyväinen työssään. Nykyiset vaatimukset ovat masentavia eivätkä edes kannusta tähtäämään omaan parhaaseensa. Palaute on liian usein todella tyly.

Toki kaikesta huolimatta teen parhaani ja pyrin ensiluokkaisiin suorituksiin ihan itseni vuoksi. 

Paluu loman jälkeiseen työelämään on ollut pysäyttävä. Lomaunelmat ja -haihatukset ovat selvästikin vahingollisia työarjen kohtaamisen näkökulmasta.


Kesän aikana olen kerännyt uusia vuorovaikutuskokemuksia kantarellien myymisellä. Minähän siis kerään kantarelleja kovasti oman ja lähipiirini tarpeen lisäksi ja ylijäämäkantarelleilla pitäisi saada aikaiseksi jotain hyvää. Olen muutaman vuoden aikana lahjoittanut (tutuille ja tuntemattomille) ylijäämäkantarelleja ja myynyt kauneimpia siivottuja kantarelleja lähinnä tuntemattomille. Vuorovaikutustahan näistä kohtaamisista väistämättä syntyy. Ja niin erilaisia keskenään!

Kantarellien myymisen kautta olen kohdannut sellaisia ihmisiä, joita en arjessani tapaisi. Se on tehnyt hyvää. Ylijäämäkantarellien kierrättäminen eteenpäin on myös ollut terapeuttista. Noissa kohtaamisissa on ollut aina jotain taikaa 💖.

Miten ja milloin sinä tapaat oman kuplasi ulkopuolisia ihmisiä? Mitä noista kohtaamisista jää käteen?


Sain uudet rillini. Tältä ne kännykkäkameralla kuvattuna näyttävät.

Ensin on vapaa-ajan kuva omalta pihalta.


Sitten toinen kuva töistä toimistolta.


Käytännössä isoin osa ei ole ollenkaan se, miten ulkonäköni on muuttunut silmälasien myötä. Olenhan käyttänyt markettien lähilaseja jo vuosia. Nyt, kun sekään ei enää auttanut, oli pakko vihdoin ja viimein siirtyä ihan optikolle ja hankkia parhaiten omaa näköä korjaavat lasit.


Isoin huomio kiinnittyy siihen, mitä näen vihdoin tarkasti ja terävästi. Liikennemerkkejä ei tarvitse arvailla viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti. Auton peruutuskamera näyttää vihdoin oikein toimivalta!

Kaksiteholinssien kanssa on vielä vähän hakemista lähinäön ja kaukonäön välillä. Näyttöpäätelasit tarvitsen kuulemma ja selvästikin vielä erikseen. Siitä sain optikolta ihan lausunnonkin.


Kuinka paljon sinä kiität lähimpiäsi? Töissä ja kotona? Kuinka usein saat itse kiitosta? Ja milloin haluaisit kiitosta omista tekemisistäsi?


Ihanaa elokuun loppua sinulle! Nautiskellaan ja tasapainotetaan muun elämän vähemmän kivoja piirteitä omilla asenteillamme. 💖

22 kommenttia:

  1. Hienot, ihanan isot lasit! Ai että manasin sillon kymmenkunta (?) vuotta sitten, kun muodissa oli sellaset peukalonpään kokoiset linssit, joilla näki vaan yhteen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Minulla ei ole vielä minkäänlaista tuntumaa silmälasien kehyksiin, nyt mentiin vain omalla tuntumalla. Tässä varmasti oppii ajan myötä katsomaan kehyksiä ihan erilaisella otteella.

      Poista
  2. Hei olen niin samaa mieltä kohtaamisien ja uusiin ihmisiin tutustumisiin on rikkaus. Itse olen aika ajoin kirppisryhmään ja roskalava ryhmään laittanut ilmoituksia itselle ylimääräisistä esineistä ym. Voi miten ihanien ihmisten kanssa olenkaan saanut jutella ja moikataan kun nähdään.

    Sinä olet tosi ahkera kanttarelli kerääjä. Täälläkin päin olemme keränneet omiksi tarpeiksi kauniita metsän keltaisia silmäniloja.

    Ihanat sinun uudet lasit, piristävät! Tekisi itsekkin uusia lasit, mutta täytyy malttaa vielä.
    Mukavaa sunnuntaita ja elokuun loppuja sinne! Ja tsempit töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivien ilot!

      Huomasin, että tarvitsen ihan piankin jo toiset lasit näiden lisäksi. Nämä maksoivat maltaita, enkä arvaa käyttää niitä luonnossa liikkuessa. Ajattelin hankkia halvemmat versiot samoilla vahvuuksilla luontoreissuja ja ylipäätäänsä liikkumista varten.

      Poista
  3. Ikävä tuo työpaikkasi tilanne. Varmasti stressaa. Upeat lasit olet valinnut. Muodinmukaiset. Minä ostin optikon käynnin jälkeen kahdet lukulasit ja aurinkolasit vahvuuksilla. Olisi kannattanut ostaa moniteholasit. Rentouttavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja!

      Ei minun työpaikkani tilanne ole varmaan yhtään heikompi kuin muidenkaan. Aika on rankka ja se näkyy kaikilla tuntemillani työpaikoilla. Meillä ei onneksi tarvitse pelätä lomautuksia ja irtisanomisia.

      Poista
  4. Ihanaa elokuun loppua sinullekin !!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat lasit ja sopii sinun kasvoillesi ihanasti. On kyllä iso ero oikeissa laseissa markettien laseihin verrattuna.
    Harmillista tuo sinun stressaava työsi. Tekisi mieli sanoa, että etsi jotain, mikä voimaannuttaa ja innostaa. Olet nuori vaikka vaihtamaan alaa kokonaan.
    Ihania nuo uudet tapaamiset. Tuossahan yhdistyy kaksi ihanaa asiaa - sienestys ja uudet ystävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli!

      Ihanasti kirjoitit ja ajatuksesi sanoitit 🥰.

      Olen itse asiassa juurikin vaihtanut alaa, tosin saman työnantajan palveluksessa. Tästä mahdollisuudesta olen aivan tavattoman kiitollinen.

      Osa stressistä liittyy juuri tuohon niin positiiviseen alan vaihtamiseen. Alan vaihtaminen tarkoittaa usein myös oman osaamistasonsa nollaamista. Näillä kilometreillä muutos erikoisosaajasta about noviisiksi on huikea. Melkein koko ammatillinen identiteetti nollautuu ja siinä sitten on etsittävä paikkaansa. Ihanaa, mutta niin mahdottoman voimia vievää.

      Suorittajatyyppinä ratkaisu on olevinaan se, että käyttää kaiken mahdollisen kapasiteettinsa uuden ammatin osaamisen kerryttämiseen. Siinä jää aikaa muulle elämälle aika vähän ja olo tuntuu edelleen siltä, että on kuuluisan ravintoketjun viimeinen, pohjimmainen otus.

      Alanvaihtajana hyvin harva osaa arvostaa edistymistäni. Sen sijaan törmään isoon joukkoon yhä laajenevia odotuksia. Kaikki tuntuvat odottavan, että olen rautaisen kova ammattilainen jo nyt. Eikä tämäkään ole vain meidän organisaatiomme tilanne.

      Osaamisen kasvattaminen oman organisaation sisällä ei ole vielä rentoa tuttua toimintaa. Ulkopuolisen palkkaamalla superosaaminen olisi tässä juuri nyt. Ulkopuolisella superosaamisella on kuitenkin hintansa eikä kaikkea kehittymistä voida toteuttaa niin.

      Talon sisäiset urakehittymismahdollisuudet ovat mielettömän upea juttu, mutta siinä pitää sitoutua puolin ja toisin siihen kipuhintaan, mitä siitä koituu.

      Olen siis kovasti kiitollinen, vaikkakin samaan aikaan uupunut.

      Poista
    2. Täytyy vielä täydentää tätä.

      Olen siis oikeasti niin 'nuori', että voin vielä vaihtaa alaa, kuten olen juuri tehnyt. Mutta aivan liian kamalan vanha, että kukaan palkkaisi minua. Tai edes haastattelisi minua. Tämän oivaltaminen on ollut aikamoisen hyydyttävä kokemus.

      Samaan aikaan puhutaan siitä, kuinka ikääntyvien määrä lisääntyy ja töitä tekevien ikäluokka pienenee. Noin 50 vuoden iän saavuttamisen aikoihin työpaikan saamisen mahdollisuus kutistuu minimiin. Hyvä ja erinomainenkaan ammattitaito ei tuossa iässä enää juurikaan paina.

      Ratkaisuksi työvoimapulaan esitetään työvoiman tuomista ulkomailta. Ei paha, mutta voisiko kotimaistakin ikäihmisten työvoimaa käyttää?

      Poista
  6. Taas niin asiaa kirjoitit! Helposti jämähdämme omiin kupliimme, emmekä aina haluakaan tutustua "ulkopuolella" oleviin. Itse yritän päästä jyvälle tämän päivän nuorisosta, joten mielelläni jututan heitä aina, kun mahdollista. Oma nuoruuteni oli niin toisenlainen!
    Uudet lasisi toivat taas mieleen, että pitäisi minunkin hankkia uudet. Nämä nykyiset jo toiset monitehoni ovat aika kuluneet usean vuoden käytössä. Monitehoihin tottuminen kestää aikansa, mutta hyvä on sitten, kun tulee sinuiksi niiden kanssa.
    Leppoisaa työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Erilaisten ihmisten kohtaaminen ei ole aina kutsuvaa, mutta sitäkin useammin palkitsevaa - joko heti tai pienen pohtimisen jälkeen. Kuplasta poistuminen muuttaa omaa elämää.

      Toisaalta oman kuplan merkitys on vääjäämättä iso. Sinne pitää päästä hautautumaan joko muiden kuplalaisten kanssa tai sitten ihan yksin.

      Silmälasien päivittäminen on suotavaa oman näön kehittymisen vuoksi, mutta myös oman itsensä arvostamisen vuoksi. Oman itsensä päivittäminen tähän päivään tekee hyvää aina. Kaikille, jos siihen vain on mahdollisuus 💖

      Poista
  7. Minulla oma kantarellikauppias :) Hän kävi myymässä tämän syksyn ensimmäisen satsin minulle meidän pihalla. Pihan pienet tytöt todistivat tapahtuman.
    Tytöt: Kuka se nainen on jolta sait tuon muovikassin? Mitä siinä kassissa on?
    Minä: Se nainen myy minulle kantarelleja, joita on tässä pussissa.
    Tytöt: Miksi se nainen sitten halasi sinua?
    Minä: Koska ei olla nähty melkein vuoteen ja minä olen varmaan hänen paras asiakkaansa.
    Tytöt: Ei kaupassa halata
    Minä: Tämä onkin erityistapaus, herkullisten kantarellien mukava myyjä ja minä olen kantarellien suursyöjä.

    Sillä lailla ovat kuplat kohdanneet kantarellien ostossa, että joka syksy alkaa viestittely, että löytyykö/ostatko. Tosi kiva tyyppi se myyjä.

    Hienot silmälasit! Erinomaista jos näet niillä hyvin. Minulla on kaksiteholasit silmälääkärin "reseptillä" ja lähinäön kanssa on edelleen niin ja näin. Kännykkää on helpoin katsoa kalliit kaksitehot otsalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka!

      Ihanaa lukea vastaavista kokemuksista 🥰

      Näistä laseista se lähtee. Nyt pitää lähteä tilaamaan näyttöpäätelaseja ja hankkia jonkinlaiset edulliset ulkoilulasit, joiden vaurioituminen ei kaataisi maailmaa.

      Poista
  8. Kaikki työtoverini ovat minua 20-40 vuotta nuorempia. Ahkeria, tekeviä, jotkus uransa alussa ja jotkut alanvaihtajia. Minä konkarina seuraan suurella mielihyvällä nuorempieni taitojen kasvamista. Kiitän joka kerta niistä pienistä edistysaskeleista, joita untuvikot arkoina tai huimapäisinä tekevät. Nuoret ensin arastelevat minua, joka olen ollut alalla 43 vuotta, mutta hoksaavat sitten käyttää minua sumeilematta neuvonantajanaan ja mentorinaan. Siitä tulee hyvä olo puolin ja toisin. Kun joulukuussa siirryn eläkkeelle, teen sen hyvillä mielin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä siitä kuplasta. Matkailualalla oman kuplan ulkopuolisia kohtaamisia tulee koko ajan. Mielenkiinnolla seuraan eri alojen ihmisiä ja heidän mietteitään. Tiimipäivien insinöörikohtaamiset ne vasta hauskoja ovat - it-ihmisten ajatustapa on niin erilainen kuin tämmöisen huuhaahumanistin.

      Poista
    2. Kiitos, Vanha rouva!

      ihanaa, että teillä nuoremmat kollegat uskaltavat heittäytyä kokeneemman konkarin mentoroitavaksi tai tutoroitavaksi. Se, että antaa itselleen luvan olla kaikesta osaamisestaan huolimatta se, joka voi vielä hyötyä kokeneemman tai erilaista taustaa omaavan henkilön tuesta, vaatii nykyään todella paljon rohkeutta. Jo se rohkeus on hatun nostamisen arvoinen suoritus. Maltti kuunnella ja viisaus suodattaa ovat erityisiä lahjoja, joiden kautta voi hyötyä rohkeudestaan todella paljon. Hatun nosto kaikille rohkeille ei-konkareille 🎩.

      Poista
  9. Kivat lasit! Oikein piti ottaa vähän mallia nykylaseista, kun omani ovat 15v vanhat🤭Minä olen nyt kesällä saanut paljon uusia kohtaamisia keskiviikkoisilla iltatoreilla, kun olen ollut myymässä neulomuksiani ja kaikkea muuta kirppistavaraa. Parastahan näissä ovat nämä kohtaamiset🥰 Kiitosta tietysti voisi saada enemmän kuin myös antaa. Olen huomannut, että meidän esiteiniin tehoaa paljon paremmin kannustavat kehottamiset kuin ainaiset ”marinat”, että tee nyt ja tuu nyt ja mee nyt🤭

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!