Muuttoa ja lomamuisteluja

Arki hyppää silmille aina, kun siihen on tilaisuus. Olet valmis tai et, sieltä se tulee.

Meillä ihana arjen uutinen oli se, että poika sai työtarjouksen Tampereelta. Siellä töitä näyttää riittävän, täällä meillä ei niinkään. Uuden työn myötä tuli pikamuutto työn perässä lähemmäs työpaikkaa. Kuinka nopeasti kaikki voikaan tapahtua!

Muutto tehtiin kuluneena viikonloppuna talkootöinä. Pojan työt alkavat maanantaina, joten sikäli muuttoaikataulu oli passeli. Pakkaamisen kanssa ei ihan pysytty kireässä aikataulussa ja sen puolesta teki tiukkaa.

Tänään ollaan huokailtu tiukan projektin jälkeistä taukoa ja mietitty kaikkea sitä, mikä jäikin ottamatta muutossa mukaan. Marginaalisen pieni osa tavaroista jäi vanhaan asuntoon, sillä isoa kiirettä ei ollut. Asunto pitää pintaremontoida ennen myyntiin laittamista.

Pojan aiempi asunto oli anopin entinen koti. Sinne anoppi muutti jonkin aikaa puolisonsa (apen) kuoleman jälkeen. Kun anoppi joutui siirtymään terveysongelmien myötä hoivakotiin, poika siirtyi hänen asuntoonsa 'talonmieheksi'. Anopin kuoltua poika jäi vuokralle samaan asuntoon.

Olemme olleet mieheni kanssa onnekkaassa asemassa, kun olemme päässeet tukemaan lastemme elämää. Omassa lapsuudenkodissani olisin maksanut vuokraa vanhemmilleni, jos olisin joutunut jäämään sinne asumaan vielä lukion jälkeen. Vuokralla olisin saanut paikan veljeni huoneesta vuodesohvalta. Oli aika selvää, että haluan jotain muuta elämältäni. Mieheni vanhemmat ovat tukeneet meitä aina parisuhteemme aikana. Heiltä olen oppinut paljon. 💖

Syyskuun lomalla näin paljon vihervarpusia leppien urpujen kimpussa. En arvannutkaan että niiden siemenet olisivat ihan näin herkullisia!

Jälleen näyttää siltä, että töissä helpottaa hieman parin hektisen viikon jälkeen. Kalenteri tuppaa tavallisesti kiristymään enemmän kuin vapautumaan. Mutta jäädään odottamaan optimistisesti hieman rennompia aikoja. Kertaakaan vielä ei ole mennyt ihan hönöilyksi työajan kanssa julkisella sektorilla. Se on äärettömän painavaa asiaa 🥰.

Remonttijannet kuriin ja hieman lomafiiliksiä

Viimeisen viikon aikana olen saanut kaksi puhelinsoittoa remonttimyyjiltä. Ennen tätä en kai koskaan?

Ensimmäinen myyntihemmo oli ihan kohtelias, tyrkky tosin. Ihmettelin hieman, miksi hän lähestyi viemäriremontin (muistaakseni?) merkeissä juuri minua? Meidän perheessämme työnjako on sellainen, että mies hoitaa pääsääntöisesti remontit, päätökset ja suunnittelun teemme yhdessä. Mutta remonttireiskan kanssa viemäriremontista neuvotteleminen ei todellakaan kuulu minun 'tontilleni', eteenkään kun en tiedä meillä olevan minkäänlaista tarvetta sellaiseen.

Keskipituisen keskustelun jälkeen hän uskoi minua, etten aio ottaa aiheeseen minkäänlaista kantaa. Hän sitten yllättäen kertoi, että hänelläpä on siinä vieressään myös mieheni yhteystiedot ja totesi olevansa yhteydessä häneen. Noin viiden sekunnin kuluttua miehen puhelin soikin ihan näissä samoissa merkeissä.

Muutama päivä myöhemmin (viikonloppuna!) sain matkalla sienimetsään puhelun toiselta remonttijannelta. Hän ei antanut minulle koko lyhyen puhelumme aikana minulle sanan sijaa. Hän kysyi kyllä, olenko minä minä, mutta jatkoi samalla selittäen, että laatusyistä puhelu nauhoitetaan. Vasta sitten hän kertoi, mitä asia koski. Yritin heti aluksi kertoa, että hän keskustelee nyt asian kannalta aivan väärän henkilön kanssa. Janne luurin toisessa päässä ei vaivautunut katkaisemaan puhetulvaansa hetkeksikään, vaan puhui voimakkaalla äänellä päälleni. Yritin toisenkin kerran heti tuohon perään kertoa, että nyt menee aika ja puhelu hukkaan, mutta hän ei todennäköisesti kuunnellut ollenkaan. Ei ainakaan lopettanut omaa puheenvuoroaan. Erittäin huono tekniikka, jos aikoo tehdä kauppaa, väitän minä. Päätin julmasti sulkea puhelun. Hän kuulemma lähestyi sitten perään miestäni puhelimella samoissa merkeissä.

Käytiin miehen kanssa myöhemmin keskustelua tästä aiheesta. Ihmettelin kovasti sitä, miksi juuri minut (nainen) oli valittu kontaktiksi. Eihän kukaan ole noissa merkeissä ollut kiinnostunut minusta ainakaan sataan vuoteen. Miksi nyt yhtäkkiä?

Erityisen ärtynyt olin tämän myyntijannen jyräävästä ja piittaamattomasta asenteesta. Mitä ihmettä hän kuvitteli tekevänsä? Ikäviä laadunseurantanauhotteita itselleen ainakin.

Mieheni totesi, että olemme kai jo sen ikäisiä, että vanhuksia väijyvät remonttihuijarit ovat jo perässämme. Se oli vavahduttavaa. Ensinnäkin tietenkin siitä syystä, että kuka ihme voi ajatella, että meidän ikäisemme ihmiset olisivat jo jotain omaan ajatteluun kykenemättömiä myötäileviä helppohuijattavia? Hävytöntä! Mutta sitten toiseksi myös siitä syystä, että on aivan hirveää, jos tämä tulee jatkossakin olemaan tätä - remonttihyeenat vaanimassa puhelimen päässä sitä heikkoa hetkeä, kun et enää olekaan kaikkein skarpeimmassa kunnossa. Aivan mahdottoman hävytöntä!

Olen nyt päättänyt sen, että jatkossa nämä huijaushannut eivät enää vedätä eivätkä kiusaa minua. Aion pohtia jotain hankalaa ja harmittavaa heidän laadunvalvontatallenteilleen. En tiedä vielä mitä - onko sinulla ideoita tai omia kokemuksia?

Olinkin miettinyt uuden harrastuksen aloittamista. Ehkä tässä on jotain käytännönläheistä pureskeltavaa. Aion tehdä valituksia huonoista kokemuksista noihin tyrkkyfirmoihin jatkossa. Tietenkin vain aiheesta. Mielestäni se, etten saa parista yrityksestä huolimatta minkäänlaista puheenvuoroa riittää syyksi oikein mainiosti. Jos vain maltan, saatan ottaa myös puheluihin erityisen terapeuttisen otteen. Kuuntelen, odotan ja sanon kannustavia, mutta mitään kertomattomia lauseita väliin ja annan keskustelun jatkua vaikkapa kaiuttimella. Kaiuttimella kuuntelu on mainio tapa ottaa etäisyyttä ns. keskustelukumppaniin.

Jos se minusta yhtään riippuu, puhelinmyyntiahdistelijoiden hyökkäykset ikäihmisiä (ja muitakin) kohtaan eivät saa armoa.

No niin, sainpa sen pois mielestäni. Nyt täytyy siirtyä toteutukseen. Tuskin maltan odottaa seuraavaa huijaria 😠.

Lomakuvat on vielä lähes koskemattomina kovalevyllä (sinne ne olen sentään jo saanut siirrettyä). Melkein viikon mittaisen sienestystauon jälkeen kotiin saavuttua matkailuauton tyhjennyksen ja puhdistamisen jälkeen mieli paloi jo katsastamaan tuttuja sienipaikkoja.

Kuten edellisessä julkaisussa, tässäkin kuvat ovat käsittelemättömiä kännykkäkameralla otettuja kuvia, ne ovat nopeasti käytössä.

Uusia kauniita kantarelleja nousee yhä. Paljon löytyy myös vanhoja elämänsä ehtoossa olevia kantiksia. Huonokuntoiset sienet kannattaa tietenkin jättää noukkimatta. Uudet kantarellit eivät ole erityisen isoja eivätkä aina edes isoina ryppäinä. Kärsivällisyys palkitaan niiden kanssa.

Suppilovahveroita löytyy myös jo ihan mukavasti. Joistakin metsistä löytyy vain pieniä suppilovahveroita (tai kosteikkovahveroita) ja joistakin löytyy oikein muhevan isoja, joiden kanssa kori täyttyy huomattavasti nopeammin.

Matkalta muutamia kuvia kännykästä tyhjennettynä.

Kävin Yyterissä rentoutumassa hiekkaranta- ja dyynikävelyllä ennen Siikarantaan menoa. Syyskuinen Yyterin ranta on ihanan puhutteleva ja kuunteleva. Mahdottomasti askelia pehmeällä hiekalla ja vieläkin enemmän kaikkea hyvää ja hellivää oman mielen rakennusaineiksi. Kuvat dyynien puolelta.

Porin Siikarantaa - keli suosi ja helli. Viivyimme täällä kaksi yötä.

Yhtenä iltana oli pilvistä ja seuraavana yönä satoi monen päivän edestä. Ja päivällä oli taas kaunista.

Jossain vaiheessa loppumatkaa törmäsimme paikallisiin sumuvyöhykkeisiin. Aurinkoinen sinitaivas vaihtui hernerokkasumuun hetkessä - ja pian taas toisinpäin.

Kristiinankaupunki oli vierailukohteenamme ensimmäistä kertaa. Kuvat kaupungin kauniista vanhasta keskustasta ovat vielä koneella, mutta tässä kännykkäkuva Pukinsaaren leirintäalueelta ihan matkailuautomme vierestä. Kaikkialla pääsimme yöpymään meren ääreen 💖.

Loma tuli tarpeeseen - toisaalta ajankohta oli valittu ja varattu jo kauan sitten. Syyskuu on aivan mahtavaa aikaa Suomessa 🥰.

Yritän kovasti pitää kiinni parhaista loman oivalluksista tulevissa työruuhkissakin. Jokaisen pienenkin  loman jälkeen on aineksia oman elämän parantamiseen. Yritän olla palaamatta vanhaan, vaan mieluummin otan askeleen jos toisenkin eteenpäin - korjattuun uuteen suuntaan.

Ihana syyskuu jatkuu. Iloa, valoa, uudistumisen oivalluksia, energiaa, lepoa ja uteliaita ajatuksia sinulle 💝.

Luvattoman ihanaa syyslomaa viettämässä 🥰

Elämä aukaisee itsestään yllättävän paljon, kun vain löytää aikaa pysähtyä ja halua kuunnella. Sehän taas ei ole sitten ollenkaan helppoa tai edes luonnollista. Pysähtyminen ei ole töissä aina hyve, vaikka sen kuuluisi olla. Kuunteleminenkin tuntuu olevan töissä monesti joutopuuhaa, koska niin monet uskovat tietävänsä jo ihan riittävästi.

Suorittamisen puuskaa on 'helppo' jatkaa myös yksityiselämässä. Se kun tulee sieltä selkäytimestä ihan kuin luonnostaan. Ja niin me riudumme, kapenemme, supistumme ja harhaudumme.

Lomalla kaikkia fysiikan ja työelämän perustotuuksia uhmaten päätän pysähtyä. Ja kuunnella - itseäni ja elämää. Siinä aina viisastuu vähän kerrallaan.

Olen edelleen sitä mieltä, että syyskuu on yksi vuoden parhaista (loma)kuukausista. Kesän suorituslomailu on tiessään ja voi keskittyä ihan itseensä, puolisoonsa, lemmikkiin ja pohdiskeluun. 

Pixie sai matkailuautoon oman korokkeen. Nyt hän näkee (turvavöissä) ikkunasta ulos koko matkan ajan jopa lepoasennossa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Pixie malttaa levätä melkein koko reissun ajan. Tässä alussa oli vielä vähän päivystämistä.

Suttuinen matkakuva näyttää Pixien kakkospäivän rentoutuneisuuden. Tämä oli ihanaa 🥰.

Tässä Pixie on parin matkapäivän jälkeen siirtynyt meidän lounastaukomme aikana apukuskin paikalle. Minä jonottelin ulkona ja kuvasin samalla ikkunan läpi koirulia. Avaimet olivat lähellä asioivalla miehellä.

Olemme matkanneet länsirannikolla. Ilman mitään kunnianhimoisia suunnitelmia tai tavoitteita. Kotona on kotivahti, minun huoleni rauhoittuvat myös siitä.

Tällä kerralla ollaan yövytty vain meren äärellä.

 

Koira kuorsaa minun paikallani. Mies nukkuu omalla paikallaan, valot ovat päällä, jotta pääsen kirjoittamaan kaiken rauhassa loppuun. Tänään olin jo epävarma viikonpäivästä. Joko loma tai dementia edistyy kiitettävästi 👍.

Matkalla pitkin Länsi-Suomea ja katseltuani täälläkin hakattuja, tiukasti kuritettuja metsiä ja avohakkuita, haaveilen metsien suojelemisesta. Joutomaiden metsittämisestä ja jo olemassa olevien metsien suojelemisesta. Mitä tässä voisi ilman rikkauksia tehdä? Sielu huutaa oikeiden ja aitojen metsien perään. Sellaisten, missä puut ovat eri-ikäisiä ja erilajisia, maapohja kasvaa aitoa metsän aluskasvillisuutta eivätkä hakatut taimet tai edellisen hakkuun kivet tee metsässä etenemisestä melkein mahdotonta.

Tämän päivän lounaspaikalla seurasin (katseellani) useaakin 'vanhempaa' edelläkävijääni. Reippaiden taivaltajien lisäksi joukossa oli niin fyysisesti kuin henkisestikin rauhallisempaa porukkaa. Tuli taas kannustusta itselle pitää omasta terveydestä huolta - ihan itseni vuoksi 💖.

Ihanaa syyskuun jatkoa! 🍂

Viikonloppu sienestämässä ja virkkaamassa patiolla

Olen päässyt sienestämisen kanssa aiempaa parempaan tasapainoon. Se ei tarkoita sitä, etten raahaisi metsistä edelleen kori- ja pussikaupalla kotiin. Olen pistänyt osan sienistä myyntiin, mikä on itse asiassa aivan mahdottoman paljon helpompaa kuin kysellä kerta kerran jälkeen ystäviltä ja tutuilta, kenelle kelpaisi kasa kantarelleja (tyrkyttäminen on niin tylsää ja noloa, etenkin muutamien kieltäytymisten jälkeen). Eihän tuolla myynnillä rikastu, muttei se ole tarkoituskaan. Pyydän edullista hintaa, mutta siivoan sienet taiten, pakkaan ne huolella niin, että ne ovat mahdollisimman hyvin turvassa kolhuilta ja niitä mahtuisi myös käyttämääni kahden litran rasiaan mahdollisimman paljon. Saamani raha kompensoi sienireissuihin kuluvaa polttoainetta. Toivon, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Käyn myös sienestämässä siksi, että kaipaan ulkoilua ja ulkona puuhastelua. Käyn siellä siksi, että se on kivaa, en siksi, että elämä tuntuisi taas kivalta. Aikaisempina vuosina olen mennyt metsään ison ja painavan huolitaakan kanssa ja tarponut siellä niin pitkään, että huolet ovat vähitellen varisseet harteiltani ja hyvä olo on päässyt hiipimään tilalle. Se on ollut siis erittäin toimivaa ja arvokasta terapiaa.

Käsityökausi on nostanut syksyn myötä päätään. Aikaisemmista vuosista poiketen en ole aloittanut vielä minkään sukkaprojektin kimpussa - ne ovat olleet perinteinen tapa aloittaa syksyn paras aika. Nyt olen tarttunut langanloppuihin, ripelankoihin. Pelkkien ripelankasukkien neulominen on hidasta ja vaivalloista, jos niillä aikoo taklata kaikki ripelangat. Ryhdyinpä sitten tekemään yksivärisiä ja yksinkertaistettuja isoäidin neliöitä. Virkkaaminen on ollut kivaa vaihtelua. Ripelangat alkavat tosin nyt loppua, joten joudun tekemään valinnan, jäädytänkö työn joksikin aikaa vai käytänkö kaapista ihan uusia keriä työn edistämiseen. Siinäpä mietittävää.

Tässä tämän aamupäivän hahmotelmaa valmiina olevista neliöistä.

Pohdintaan tulee myös se, yhdistänkö tilkut toisiinsa suoraan, vai virkkaanko tausta- ja reunalangalla tilkkujen väliin 'saumat'. Ja jos, niin millä värillä. Kunhan saan kokonaisuuden kasaan, päätös on varmasti helpompi tehdä.

Torkkupeiton ajattelin tästäkin tehdä. Vähän isomman kuin mitä tein isälle - sekin on olohuoneessa paitsi muistona, myös ihan käytössä. Tässä kuva isälle tekemästäni torkkupeitosta.

Luonto on mennyt sekaisin kuuman syksyn myötä. Alppikärhö on useinkin tehnyt uusia kukkia vielä syksyllä, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun alppiruusu innostuu samaan.

Minä puolestani olen siivonnut sienet patiolla ulkoilmassa, samoin olen istunut virkkaamassa tatin lailla pihapatiolla. Tarvittavat kehonhuoltoaskeleet tuli keräiltyä sienireissuilta perjantaina ja lauantaina.

Ihanaa alkavaa viikkoa! Kiitos, kun kävit lukemassa 🥰

Syksyn kiirehuippu päättyy ihan pian - oravien sembramäntykäpyily jäi liian vähälle huomiolle

Muutaman päivän päästä syksyn ylivoimaisesti hektisin jakso töissä on takana. Tiukempaa ei pitäisi olla siis tulossa. Vaikka olen kaikkeni antaneena ollut monesti hyvin vähillä energioilla, olen äärettömän innoissani siitä, että pääsen puskemaan itseäni työssäni niin pitkälle kuin vain pystyn. Kaikkensa antaneena on niin mahtavan hyvä olla. Ja meillä onneksi muutkin arvostavat toistensa panostuksia.

Vaikkei työpäivä olisi pitkäkään, sen intensiivisyys voi imeä voimavarat silti täysin. Illat ja viikonloput ovat olleetkin tarpeen palautumista varten.

Vaan olenhan minä sienimetsässäkin käynyt. Monesti. Ja isostikin välillä. Tänä kesänä en kuitenkaan sen vuoksi, että saisin käännettyä pahan olon hyväksi, vaan ihan vain, koska se on kivaa. Mutta kivaa on ollut muutenkin, joten kaikki on ihan mahdottoman hyvin 🎈🍄🌼

Heinäkuun sembramännyn tyhjennysoperaatio jäi aika vähille otsikoille täällä. Pari hassua kuvaa eivät kertoneet paljonkaan. Joten tässä pari plus pari edelleen ihan hassua kuvaa dokumentaation täytteeksi. 

"Siperiansembra(mäntyä) alettiin viljellä Suomessa isohkojen syötävien siemenien takia 1860-luvun nälkävuosien jälkeen. Nyt siemenet ovat merkittävä ravinnonlähde muun muassa pähkinähakille. Tämä puu menestyy lähes kaikkialla maassamme, mutta se voi kärsiä taimivaiheessa ankarista keväthalloista ja sienitaudeista merenrannikolla. Siperiansembra kasvaa monenlaisilla paikoilla kuten kangasmetsissä, tulvalaaksoissa, kivisillä mailla ja lettorämeillä, mutta se suosii kevyesti varjoista ja hikevää kasvupaikkaa. Se voi tulla jopa 300–400-vuotiaaksii ja yli 30-metriseksi. Aluksi harmaa, vanhana harmaanruskea rungon kuori on ohutta vanhoillakin puilla." (Huutokoski.fi).

Sembramännyn siemenet kutsuvat vuosi vuodelta. Kun kävyt ovat kypsyneet, siemenet katoavat oravien suihin viikossa - allekin.

Kävyn päällissuomut ovat tumman violetit. Sen paksukuoriset siemenet ovat pähkinämäisiä ja arvokasta ravintoa.

Kävyt tihkuvat tahmeaa nestettä (pihkaa?), joka tummentaa myös käpyjä nautiskelevien oravien suupielet. Huomaa alla syödyn kävyn punertava pohjaväri. Kun käpy vanhenee maassa, punainen väri ja päällissuomujen violetti väri himmenevät, jopa katoavat.

Sembramännyn käpy näyttää maistuvan erinomaiselle kaikille männyssä vierailleille ahmattioraville. Alle viikossa iso käpysato oli syöty pieniin oravasuihin.

Hitsi, kun itsekin muistaisi nautiskella omista ruokahetkistään edes hieman tuonne päin. Toki ruokailuvauhtia kannattaa rauhoittaa oravien hurjasta ahmimisesta. Mutta niillä ei ole kännykkää eikä some käytössä. Keskittyminen ruokailuun riittää 💖

Kesän siivekkäitä ja sienestyksen iloa

Syksy jakaa mielipiteitä. Monelle kesää rakastavalle syksy on paha ja kauhistus. Silti uutta kesää ei tule ilman syksyä. 

Minä nautin syksystä - ehkä sinne lokakuun puoleen väliin asti. Sitten alkaa maistua jo liian talviselta minun makuuni. Talvi ei ole vielä toistaiseksi ole ollut minun juttuni. Silti ihailen talven kauneutta ja katson lumoutuneena muiden kuvaamia kauniita talvikuvia. Kauniita talvikuvia ei voisi katsella ilman talvia. Joten yritän sopeuttaa itseäni talviin ja talvisiin olosuhteisiin.

Vaan ei sen enempää talvesta, kun syksykin on vasta alussa. Syksyn parasta upeutta ovat värikkäät puiden lehdet ja pimeät illat. Niitä joutuu vielä odottelemaan.

Kesälomalta kaivelin kuvia, jotka ovat jääneet paitsioon kaiken muun keskellä.

Sitruunaperhonen antautuu kuvattavaksi kesällä paljon helpommin kuin keväällä. Kesällä se viipyilee kukilla. Keväällä se ei tunnu löytävän etsimäänsä ja on stressaantunut.

Karttaperhonen 💖

Ja ketoniittyperhonen. Niittyperhoset tunnistaa parhaiten siipien alapuolen kuvioista. Kannattaa siis odottaa, että ne ovat paikoillaan ja vetävät siipensä suppuun.

Tämä herkistelevä sudenkorentopari on ymmärtääkseni elokorentoja.

Kävin metsässä. Kantarelleja riittää viime päivien sateiden jälkeen ihan juhlallisesti. Tietysti niitä piti kerätä mukaan. Tulossa on melkoisen kiireinen työviikko, jonka aikana metsään ei juuri piipahdella. Siksi pienestä sateesta huolimatta tänään oli ihan täydellinen päivä käydä sienien perässä samoilemassa 🥰.

Suppilovahverot ovat vielä pieniä ja niitä on kohtuullisen vähän. Tilanne elää, täytyy käydä taas tutkimassa tilanne seuraavan hyvän vapaan hetken myötä 🥰.

Ihanaa syyskuun alkua 💖. Meillä on vielä yksi vuosilomaviikko syyskuussa. Nautinnollisia ja kauniita syyskuun päiviä sinulle 🤸‍♀️💖.