maanantai 13. lokakuuta 2014

Väkeviä värejä

Viikonlopun parempien unien jälkeen syksyn väritkin alkoivat näyttää kauniimmilta. Tai sitten syksy vain on edennyt värikkäimpään vaiheeseensa ;-) Jompsin kumpsin...

Puolipilvinen keli (säätiedotuksen mukaan) tarkoittaa nykyään pieniä reikiä pilviverhossa ja satunnaisia auringon valon välähdyksiä. Nekin kelpaavat minulle oikein mainiosti :-) Pääasia, että valoa tulee jostain muualtakin kuin tuhottoman paksun pilviverhon siivilöinnin läpi.

Tähän aikaan vuodesta on hyvä suunnitella lomaa. Eikä loma-ajankohdalla ole mitään väliä, kunhan suunnittelee ihan tosissaan. Lekottelu- ja itsensä hemmotteluajan suunnitteleminen on jo tunnelman virittämistä ja mielialan nostamista. Sitäpaitsi hyvin suunniteltu loma on aina varmemmin onnistuva loma kuin lonkalta hurautettu. Erilaisia vaihtoehtojakin ehtii kartoittaa ihan eri tavalla, kun aloittaa ajoissa. Siinä tämän postauksen positiivisuushehkutus...

Puiden syyslehdet ovat kauniita juuri nyt. Niitä täytyi ikuistaa, niissähän on elämän väkevät värit. Nautitaan niistä...





15 kommenttia:

  1. Komea tuo yläkuvien oranssi ja sitten nuo keltaisen kirjavat, kyllä syksyn väreissä on mahtava voima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontoäiti on totta tosiaan pistänyt parastaan. Tuntuu muutenkin, että täällä meillä on tapahtunut puiden väreissä paljon viimeisen viikon aikana. Pihavaahterassa oli viikko sitten vielä enimmäkseen vihreää ja nyt se loistaa keltaista ja oranssia...

      Poista
  2. Väriä on taas tänä syksynä ollut - ja on edelleenkin. Kivat lehtikuvat.
    Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty ja koettu. Mitä sitä enää matkustamaan... heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lomamatkan suhteen olen ahne ja haluan kaiken - puolet ei riitä millään :-)

      Poista
  3. Nuorena keräsin ja kuivatin syysvärisiä lehtiä, mutta eihän ne koskaan säilyneet, ne värit... valokuvaan ne saa paljon paremmin ikuistettua :)
    Kiviäkään ei tartte matkoilta kerätä niin paljoa, kun ne voi kuvata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, etteivät värit säily kuivattuina yhtä hyvin. Sitä minäkin olen harrastanut - kuivaamista siis :-)

      Pienissä kivissä parasta on minun mielestäni koskettelu ja hypistely, mutta onneksi on noita pieniä kiviä jo entisestään, ettei tarvitse enää lisää rahdata kotiin hypisteltävää :-)

      Poista
  4. Valo tuo ruskan upeasti esille. Toivon mukaan syksyisiä kuvia saamme vielä nyt ainakin ensi viikonloppuna. Pian se marraskuu pukkaa päälle. Blogissani on sinulle jotain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikonloppuna pitäisikin olla jo kylmää. Täytyy kaivaa pipo ja tumput esiin...

      Kurkin blogiasi joka tapauksessa melkein päivittäin - täytyypä tulla katsomaan, mitä olet hautonut ;-)

      Poista
  5. Värejä vielä onneksi löytyy, nautitaan näistä.
    Täällä aurinko pilkahteli tänään ihan pieniä hetkiä ja miten se vielä lämmitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit ilahduttavat - etenkin pientenkin auringon pilkahdusten aikaan. Valo tekee ihmeitä...

      Poista
  6. Kiitos, Marri!

    Loman suunnittelemista olen suunnitellut jo monena päivänä. Jonain päivänä pääsen jo tuumasta toimeen ;-)

    VastaaPoista
  7. Tuntuu, että viikonloppuna värit olivat parhaimmillaan. Ihanat nämä syksyn värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, etteivät värit tästä enää parane, sillä lehdet putoilevat puista huimaa tahtia. Nautitaan tästä :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!