keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Yli 70 kurkea, kottaraisia, töyhtöhyyppiä ja joutsenia

Etäpäivä: pääsin jo neljältä luontoon ja keli oli mitä mahtavin. Kuuteen asti valo riitti lentävien kuvaamiseen. Siinä vaiheessa aurinko oli jo matalalla ja varjot olivat pitkiä. Maisemakuvaus olisi vielä onnistunut, mutta minä olin parissa tunnissa tulittanut muistikortin täyteen. Varmistelin, että saan varmasti kelvollisiakin kuvia...

Kuvien latautuminen koneelle kesti pitkä tovin. Niinpä katsoin niistä tänään vain muutaman.

Tämän päivän teemana oli ehdottomasti parveilu. Töyhtöhyyppiä oli pellolla runsain mitoin. Mukana nyös kottaraisia ja naakkoja. Jousenperhe lenteli etsimässä ruokailupaikkaa ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä näin vähintään yli 70-päisen kurkiparven. Ja kun kurkia ei näkynyt, ne kuuluivat, kuten töyhtöhyypätkin ;-)

Siis kaksi parveilukuvaa ihan tunnelman vuoksi. Ensin töyhtöhyyppien ja kottaraisten yhteisparvi (lennettiin pellon yhdestä kohdasta toiseen kohtaan).


Sitten osa isosta kurkiparvesta.


Klikkaamalla kuvat saa taas hieman isommiksi.

Ihania syyspäiviä!

30 kommenttia:

  1. Jo on ruuhkkaa ilmatilassa!
    Hienot kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!

      Syksyn ruuhka-aika taitaa olla käsillä :-)

      Poista
  2. Alkaa olla suurien parvien aikaa. Vielä ei ollut joutsenten ja hanhien joukkoja pelloilla, koska viljat ovat puimatta, mutta pian koittaa sekin aika. Luonnossa tapahtuu nyt niin paljon ja kelikin on mitä mainioin.
    Upeaa olisi nähdä tuollainen suuri kurkiparvi läheltä.

    VastaaPoista
  3. Varma syksyn merkki: linnut kokoontuvat parviin ja aloittavat muuttopuuhia. Meidän pihapiirissä on ollut vielä monenmonta västäräkkiä ja pellolla töyhtöhyyppiä. Kuovejakin oli vielä toissaviikolla.

    VastaaPoista
  4. Syksy on tullut, linnut sen tietävät. Hienoa nähdä tuollainen kurkiparvi ja onneksi osuit kameran kanssa paikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kurkien näkymistä ne kuuluivat voimakkaasti ja kauan. Paikalle saapui ensin pienempiä ryhmiä, joten osasin tarkkailla jatkuvasti tilannetta :-)

      Poista
  5. Oi että miten ihana näky oli sinulla Noin paljon kurkeja :)

    VastaaPoista
  6. Nyt vat linnut hemmotelleet sinua. Noin iso kurkiparvi ja kuvausetäisyydellä on tosi hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hemmottelulta se tuntuikin - suu muikeana tulin reissulta kotiin :-)

      Poista
  7. Tämä alkusyksy on taas niin ihanaa aikaa! Muuttolintujen parveilu on mahtavaa katseltavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaahan tämä on - etenkin kun kelitkin ovat näin mahtavat :-)

      Poista
  8. Lintujen parveilua,voih ovat lähteneet tai lähtevät aurassa etelänmaille.On paljon lintuja ja miten hyvin kuvattua saanut :)

    VastaaPoista
  9. Kivoja kuvia!
    Kurjet ovat taas mahtavasti liikkeellä... Muuttavat kurjet tuovat syksyyn tunnelmaa.
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu!

      Kurkien parveilu on iloa silmille ja korville :-)

      Poista
  10. Taivas täyttyy linnuista. Ihanan upeat parveilut.

    VastaaPoista
  11. Komeat kuvat! Muutovalmistelut jo meneillään

    VastaaPoista
  12. Voi, miten hienot kuvat oletkin saanut muuttolinnuista.
    Niitä on jotenkin nin haikea katsella, kun taas keväällä tuovat uutta toivoa ja iloa!
    Kiitos hienoista kuvista ja hyvää viikonloppua sulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!
      Oikein hyvää viikonloppua sinullekin :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!